10 teemaa, jotka saavat minut tarttumaan kirjaan

Genrejä, teemoja ja aiheita jotka saavat minut tarttumaan kirjaan. Tätä settiä tulee siis blogistanikin löytymään!

Selviytyminen

Erityisesti kaikenlaiset kuolettavat pelit (Pitkä marssi, Battle Royale...) ovat mielestäni mielenkiintoisia - ihmiset joutuvat tilanteeseen, jossa heidän tulee olla viimeinen selviytynyt. Toki päähenkilö voittaa aina, mutta minua viehättääkin enemmän se kauhun tunnelma ja psykologia - mitä ihminen on valmis tekemään selviytyäkseen?

Esimerkki: Koushun Takami: Battle Royale

Dystopia

Olen samaa mieltä, että dystopia-kirjoja on pukannut markkinoille jo aivan liikaa, mutta luotan silti siihen että osaan poimia ne herkullisimmat päältä.

Esimerkki: Stephen King: The Long Walk

Kauhu

Lempi-genreni, jota suosin niin kirjoissa, elokuvissa, sarjakuvissa kuin videopeleissäkin. Onnistunut kauhukirja on sellainen, jota lukiessa ei uskalla enää mennä nukkumaan. Olen jo pienestä asti altistunut kauhuleffoille (uudenvuoden perinteemme perheessä oli katsoa kauhuleffoja), joten valitettavasti olen alkanut jo turtua niille.

Esimerkki: Marko Hautala: Kuokkamummo

Lahkot

Tässä on edelleen taustalla se psykologinen puoli. Tutkin todella paljon Jonestown-selkkausta, jossa yksi mies sai manipuloitua tuhat ihmistä mukaansa hautaan (ja olisi ottanut lisääkin, jos eivät olisi sattumalta olleet sillä hetkellä muualla). Myös fiktiiviset lahkot kiinnostavat minua, jos kirjassa käsitellään myös psykologiaa.

Esimerkki: Carol Lynch Williams: The Chosen One

Kummitustalot

Kummitukset ovat kauhu-genren herkut.

Esimerkki: Richard Matheson: Kummitustalo

Yhteiskunta virtuaalimaailmassa

Kuvitelkaa tilanne, että maailma on niin huonossa kunnossa että ihmisten on vietettävä lähes koko vapaa-aikansa virtuaalimaailmassa. Se on vähän kuin nykyaikana, mutta virtuaalimaailmassa asioidaan myös pankissa, koulussa... Hetkinen... Tiedät kyllä mitä tarkoitan!

Yksi mielenkiintoisimpia kirjoja aiheesta ovat olleet yhteiskunnat, jotka elävät roolipelissä. Pärjäämällä pelissä nostat myös statustasi muiden silmissä ja saat enemmän oikeuksia.

Esimerkki: Ernest Cline: Ready Player One

Pahiksen näkökulma

Välillä olisi mukava sukeltaa pahisten mielenmaailmaan, ja nähdä kaikki heidän silmin. Hyvin kirjoitettu pahis ei ole paha vain koska sattuu olemaan paha. Hänen teoillaan on syynsä ja motiivinsa, eikä se puolet tapauksista tiedä tekevänsä väärin (esimerkiksi sodat). Mitä heidän mielessään liikkuu?

Esimerkki: Phil Hogan: A pleasure and a calling

Suljetun huoneen arvoitus

En välitä dekkareista, mutta tämä tyylilaji iskee. Suljetun huoneen arvoitus tarkoittaa sitä, että murha tapahtuu suljetussa tilassa (huone, talo, saari...) ja ulkopuolisia epäiltyjä ei ole (jos tarinassa paljastuu, että se oli joku ulkopuolinen hahmo ikkunan ulkopuolella, se on huijaamista). On hauskaa yrittää lukijana miettiä, kuka se voisi olla ja tehdä omia johtopäätöksiä.

Esimerkki: Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Maaginen realismi

Maaginen realismi tapahtuu oikeassa maailmassamme, mutta siinä on silti jokin yliluonnollinen elementti. Nämä kirjat ovat yleensä olleet hyvin kauniita.

Esimerkki: Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Urbaani fantasia

Urbaani fantasia -kirjat kertovat fantasia-hahmoista meidän maailmassamme. On hauska seurata vampyyrien sopeutumista kaupunkielämään, samalla kun yrittävät esittää tavallisia ihmisiä.

Esimerkki: Sergei Lukyanenko: Yöpartio

Phil Hogan: A pleasure and a calling

You won't remember Mr Heming. He showed you round your comfortable home, suggested a sustainable financial package, negotiated a price with the owner and called you with the good news. The less good news is that, all these years later, he still has the key.
That's absurd, you laugh. Of all the many hundreds of houses he has sold, why would he still have the key to mine?
The answer to that is, he has the keys to them all.

William Heming's every pleasure is in his leafy community. He loves and knows every inch of it, feels nurtured by it, and would defend it - perhaps not with his life but if it came to it, with yours...

Herra William Heming on erittäin pätevä kiinteistönvälittäjä. Hän tekee työnsä huolella loppuun, ja ostajien saadessa unelmatalonsa hän katoaa heidän elämästä. Mutta ostajat eivät missään tapauksessa katoa William Hemingin elämästä. Sillä hän pitää avaimen.

Teos kertoo vainoamisesta. Suurimman viehätyksen tässä tekee se, että kirja on kirjoitettu stalkkerin näkökulmasta. Hän on herra William Heming, kiinteistövälittäjä, joka nauttii elämästään lukijalle nimettömäksi jäävässä kaupungissa Englannissa. Hän pitää kaupunkia hyvänä ja tasapainossa, ja huomatessaan epäkohdan hän ryhtyy toimiin.

Kirjassa hän ihastuu kirjastonhoitajaan, jolla on suhde varattuun mieheen. Heming obsessoituu näihin kahteen ja seuraa heidän liikkeitään tarkasti. Hän murtautuu heidän koteihinsa ja soittelee puheluita tekaistuilla nimillä saadakseen tietää heidän liikkeistään. Pelottavinta on se, että hän ei edes häpeä tätä. Heming pitää toimintaansa täysin hyväksyttävänä ja normaalina. Koteihin murtautuminen huomaamatta on hänelle täysin normaalia vapaa-ajan toimintaa. Tätä hän on tehnyt jo nuoresta asti, jolloin aloitti kesätyöt kiinteistönvälitystoimistossa.

I am not a stalker, or a voyeur. I am simply sharing an experience, a life as it happens. Think of me as an invisible brother or uncle or boyfriend. I'm no trouble. I may be there when you are, or when you are gone, or more likely just before you arrive. I agree it is an idea that takes some getting used to. But do we not all have a life to make, to mould it somehow around that of others, to search for the dovetail that seems best to fit?
Who could argue with that?
- Phil Hogan, A pleasure and a calling (s. 48-49)

Ymmärtääkö Heming tekevänsä väärin? Koteihin murtautuminen salaa ei vaikuttaisi johtuvan siitä että hän ymmärtää rikkovansa lakia, vaan jotta hän voi seurata kodinomistajien elämää sellaisena kuin se on. Koska hän välillä jättää itsestään pienen jäljen - esimerkiksi napostelemalla jääkaapin antimia ja pihistämällä yhden sukan - hän vaikuttaisi haluavan olla jollain tavalla osa kodinomistajien elämää. Miksi? Heming ei ole yksinäinen. Hän on erinomaisissa väleissä kollegoidensa kanssa. Toisaalta hän pitää hyvin matalaa profiilia itsestään, sillä ei halua jäädä muistetuksi. Hän haluaa olla pidettävä, muttei muistettava. Tämä on tietoinen valinta.

Kuten mainittua, kirja on kirjoitettu Hemingin näkökulmasta. Hän on niin sinut toimiensa kanssa, että välillä lukijana havahdun muistaessani, että hän tekee väärin. Kirja saa minut uppoutumaan niin paljon William Hemingin mielenmaailmaan, aivan kuin olisin rinnakkaisessa ulottuvuudessa jossa hänen toimensa ovat ihan okei.

Usein Heming muistelee lapsuuttaan, joka avaa lukijalle, kuinka hänestä kasvoi sellainen kuin on. Jo pienenä hän piiloutui serkkunsa vaatekaappiin vakoillakseen häntä. Hän on hyvin utelias lapsi. Hänen tätinsä käyttämä kasvatustapa on hyvin tiukkaa, mutta se ei vaikuta William Hemingiin. Aivan kuin hänestä puuttuisi jokin palanen, ehkä empaattisuus? Mutta kuinka hän aikuisena voi tuntea niin suurta ihastumista, jos hän on tunnekylmä? Vai luuleeko hän sen olevan ihastumista, kun todellisuudessa se on vakava obsessio.

Luulen että minun tulisi olla psykologi, jotta voisin pohtia tätä. Tämä ei tarkoita että kirja olisi hankala lukea, päinvastoin. Se on kirjoitettu selkeästi (luen kirjaa alkuperäiskielellä, englanniksi), mutta Hemingin ajatusmaailma jää mieleen useiksi päiviksi. Kuvitella, että maailmassa on oikeasti tällaisia ihmisiä.

PS. Oletko varma, että omistat asuntosi ainoat avaimet?

Phil Hogan: A pleasure and a calling, 2014

Picador, 288 s.

Vuosi 2014 kirjoin

Vuonna 2014 luin yhteensä 57 kirjaa ja sarjakuvaa. En ole koskaan ennen lukenut niin monta kirjaa ja sivua vuoden aikana, vaikka se on vain neljä kirjaa enemmän kuin vuonna 2013. Syy tähän voi olla opiskelujen loppuminen. Olen istunut koulun penkillä vuodesta 1997 lähtien, ja saatuani keväällä ammattikorkeakoulututkinnon minun ei tarvitse enää keskittyä tenttikirjoihin (mikä on harmi, sillä yritin hakea uuteen kouluun tälle syksylle...).

Vuoden 2014 genret

Yllätyksiä? Ei lainkaan. Luin eniten fantasiaa, scifiä ja kauhua. Vuoden 2014 aikana en juurikaan poikennut mukavuusalueeni ulkopuolelle, ellei lasketa yhtä hengellistä kirjaa (josta en lopulta pitänyt lainkaan). 12 romantiikka-kirjaa on pieni omituisuus kirjoissa, sillä en lue esimerkiksi harlekiinejä lainkaan. Luin vain yhden kirjan, jossa parisuhde oli juonen keskiössä. (nämä genret olen poiminut Goodreadsista).

Kirjailijoiden sukupuolen jakaantuminen

Tämä kuitenkin oli minulle suuri yllätys, vaikka tarkemmin ajateltuna tämä käy järkeen. Luin huomattavasti enemmän mieskirjallisuutta. Olin aivan varma, että luen enemmän naisia, tai edes molempia tasaväkisesti. Kuitenkin suosimani tyylilaji on kauhu, scifi ja fantasia, joka on selvästi mieskirjailijoiden suosima laji. Välttelen tietoisesti naiskirjailijoille tyypillistä genreä, romantiikkaa, erotiikkaa ja kasvutarinoita. Myös sarjakuvien käsikirjoittajat ovat yleensä miehiä.

Kirjailijat, joiden teoksia luin ensimmäisen kerran vuonna 2014

Tutustuin vuoden 2014 aikana 40 uuteen kirjailijaan. En ole kovin kirjailija-uskollinen, ellei Johanna Sinisaloa lueta mukaan, joten tutustun mielelläni uusiin kirjailijoihin ja ehdin lukea uusia tuttavuuksia paljon. Alla olevassa taulukossa kirjailijat on asetettu aakkosjärjestykseen sukunimen mukaan.

Vuonna 2014 luetut top 10

Näiden asettaminen järjestykseen oli todella hankalaa, mutta päädyin tällaiseen järjestykseen:

1. Stephen King: The Long Walk
2. Arthur Golden: Geishan muistelmat
3. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
4. Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose your own autobiography
5. Sarah Lotz: Kolme
6. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
7. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
8. Piper Kerman: Orange is the new black - vuosi vankilassa
9. Peter Clines: 14
10. Neal Shusterman: Unwind

Blogista

Vuosi 2014

Aloitin tämän blogin pitämisen 23. elokuuta tänä vuonna. Syy blogin perustamiseen on Ernest Clinen Ready Player One -kirja, jonka luettani tajusin, kuinka paljon minulla on asiaa kyseisestä kirjasta. Minulla ei ole paljoa lukevia kavereita, enkä halua kirjoittaa kirja-arvosteluja englanniksi (vaikka puhun englantia hyvin, tunteiden ilmaiseminen sillä kielellä tuntuu hiukan kankealta). Siksi perustin tämän. Elokuu-lokakuun välissä poistin tämän blogin monta kertaa, palauttaen aina takaisin.

Blogin suurin tavoite on innostaa ihmisiä lukemaan kirjoja. Siksi täällä on listoja, artikkeleita ja sokkotreffit -osio: haluan helpottaa uusien kirjojen löytämistä.

En huutele tästä blogista paljoa. Ihmiset löytävät tämän blogin omalla ajallaan ilman mainostustani. Lukijakuntani on pieni, ja se sopii minulle erittäin hyvin.

Vuosi 2015

Vuonna 2015 minulla on meneillään kolme haastetta, joiden linkit löytyvät ylhäällä olevasta menusta. Kaksi niistä on jo käynnissä, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan kolmannen, jossa kerätään kaikki aakkoset kirjailijoiden sukunimistä. Olen tehnyt paljon suunnitelmia ja aikataulutusta haasteiden onnistumiseksi, mutta en aio ottaa niistä paineita - itseänihän varten minä niitä suoritan.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Lia on paennut keskinkertaisuutta Lontooseen. Elämä on yksinäistä, koska tämän suomalaisen naisen on vaikea päästää ihmisiä lähelleen. Päivisin hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, illat lenkkeilee ja kulkee puistossa puhumassa patsaille.
Mutta Lian elämään astuu vaara. Hän kohtaa raa'an rikoksen, joka ei jätä rauhaan. Kun hän pian sen jälkeen tapaa kiehtovan maannaisensa Marin, elämä muuttuu lopullisesti. Heistä tulee läheisiä ja Mari uskoutuu poikkeuksellisesta kyvystään. Mari osaa lukea ihmisiä, nähdä heistä enemmän kuin muut. Hänellä on myös epätavallinen työ. Hulppeassa Studiossa Banksidella työskentelee huippuammattilaisten tiimi, joka tarvittaessa ottaa oikeuden omiin käsiinsä taistellakseen kovaa poliitikkoa tai naisten hyväksikäyttöä vastaan. Lialle avautuu rikosten ja peiteltyjen operaatioiden vaarallinen maailma. Mutta Marin salaperäisyyttä on vaikea murtaa. Kuka tuo nainen oikeastaan on, ja mitä hän Liasta haluaa?

Yöpöydälläni on ainakin kymmenen lukematonta kirjaa, ja minulla on suuri vaikeus valita, minkä lukisin seuraavaksi. Päätin tehdä päätöksen siten, että luen jokaisesta ensimmäisen sivun. Joka vaikuttaa mielenkiintoisimmalta, luen sen seuraavaksi. Aloitin Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -teoksesta, jonka toisen osan (Sysipimeä, 2012) olin jo lukenut vuotta aiemmin. Olin koukussa heti, eikä muihin kirjoihin tarvinnut koskeakaan.

En lue usein rikosjännäreitä, mikä on melko kummallinen piire kaltaiselleni juonikeskeiselle lukijalle. Ennen kaikkea minuun vetosi hahmot, joista lukeminen oli kuin olisi törmännyt vanhaan tuttuun. Kirjasarjan toisen osan olin jo lukenut, mutta luonnollisesti olin tuolloin missannut heihin tutustumisen, ja nyt sain selville heidän taustoistaan.

Vilpittömästi sinun (jonka nimi ei oikein aukea minulle) kertoo kahdesta tapauksesta, jotka salaperäinen Studio on ottanut hoidettavakseen. He haluavat selvittää tuntemattoman naisen murhan. Samaan aikaan on tulossa suuret vaalit, ja rasistinen puolue on saanut huolestuttavan suuren kannatuksen. Studio tietää puolueenjohtajan olevan vilpillinen, ja heidän on paljastettava hänen laittomat toimensa koko Englannille.

Kirja vuorottelee näiden kahden tapauksen välillä, mikä mielestäni on melko harvinaista. Juonia on kaksi, ja molemmat yhtä suuressa osassa. En osaa kuitenkaan valita, kumpaa näistä oli mielenkiintoisempaa seurata. Toinen oli hyvin perustavanlaatuinen rikoksen selvittely, toinen kulissien takaa kikkailua poliitikon todellisen luonteen paljastamiseksi. Studion väki työskentelee molempien parissa tasaväkisin, mutta Lia on painottunut hyvin paljon enemmän murhamysteeriin, kun taas Marille politiikan nalkkiin saaminen on tärkeää. Aivan kuin olisi lukenut kahta kirjaa samaan aikaan.

Vilpittömästi sinun sai Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2012, ja mielestäni se ansaitsee sen. Vaikka rikospuoli ei ole mitenkään ennenkuulumaton, se on tehty taidokkaasti ja uskottavasti. Päähahmot eivät ole vain sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan he joutuvat käyttämään nokkeluuttaan ja vaistojaan selvittääkseen mysteerin.

PS. Tuo kansi on ihana.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun, 2011

Gummerus, 424 s.

10 kirjaisaa joululahjatoivetta

Toivelistallani on paljon kirjoja, ja olen tähän listaan valinnut siitä kymmenen satunnaista kirjaa.

1. Sarah J. Maas: Throne of Glass
2. Koushun Takami: Battle Royale
3. Mira Grant: Parasite
4. Josh Malerman: Bird Box
5. John Barylick: The Killer Show
6. Jonathan Maberry: Patient Zero
7. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
8. Roxane Gay: An Untamed State
9. Koji Suzuki: Dark Water
10. George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska "routavaurio on luontainen nopeusrajoitus". Kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin.
Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: Jaakko Tepon huumori, hanurimusiikki ja terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä.

Myönnän tehneeni tietoisen valinnan, kun aluksi välttelin tätä teosta. Miksi haluaisin lukea kirjaa henkilöstä, joka vain valittaa?

Olen kuitenkin iloinen, että päätin lukea tämän. Tämä nimittäin on tehty aivan eri tavalla kuin kuvittelin. Mielensäpahoittaja kertoo 80-vuotiaasta miehestä, joka asuu yksin maalla. Hänen paras ystävänsä on kuollut, vaimo sairaalassa ja häntä halutaan ajaa vanhainkotiin. Nimetön mielensäpahoittaja on stereotypinen, vanha suomalainen ukko: hän on olevinaan perillä politiikasta, arvostaa omissa oloissa pysymistä, muistelee mielellään vanhoja aikoja ja kritisoi nykyajan yhteiskuntaa. Hän on kuin Kalevan tekstari-palstan ruumiillistuma.

Kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Kappaleet ovat lyhyitä (muutaman aukeaman mittainen) ja päättyvät aina jälkikirjoitukseen. Aivan kuin hän kirjoittaisi kirjeitä jollekulle. Mielensäpahoittaja kertoo omasta terveydestään, arjestaan ja lopulta matkastaan Helsinkiin poikansa luo. Ja kyllä hän mielensä niin pahoittaa.

Kirja on kirjoitettu kuin vanhan äijän sanelemana. Haluaisin niin kovasti kuulla tämän äänikirjana, sillä tässä on kirja joka pitäisi lukea ääneen.

Vessan takia minä pahoitin mieleni ihan tosissaan. Se kun aukesi sellaista nappulaa hipaisemalla.
En ole hipaisija. Minä synnyin maailmaan, jossa ovet ja ikkunat suljettiin haoilla, poikkipuilla ja kyynäränmittaisilla avaimilla. Minun sukupolveni on vääntäjiä, sulkijoita, kääntäjiä, kolauttajia, emme kyllä ollenkaan hipaisijoita.

Kirja ei ole pelkkää itkuvirttä. Tätä lukee, kun haluaa ymmärtää vanhan miehen ajatuksia. Välillä mielenpahoituksesta on tehty jopa liioiteltua huumoriefektin vuoksi.

Kirja on hyvin lyhyt, vain 130 sivua ja teksti on hyvin väljästi muotoiltu. Tämän lukee nopeasti (yhdessä työpäivässä tauoilla!), ja ohuena pokkarina sen voi tunkea jopa taskuun.

Olen hyvin juonikeskeinen lukija, ja juonta tässä kirjassa ei juurikaan ole. Kronologinen aikajana kuitenkin löytyy, mutta se ilmenee lähinnä lääkärireissujen ja Helsingin matkan ohjaamana. Joitain lukuja kuitenkin voisi heittää mihin tahansa väliin. Vaan enpä minä odotakaan että 80-vuotiaan yksineläjän elämä olisi jonkinlainen seikkailu.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, 2010

WSOY, 130 s.

10 kirjoihin liittyvää tavoitettani

1. Lue kirja jokaisesta maasta. Toisin sanoen läpäise kirjallinen maailmanvalloitus. Tällä hetkellä olen vallannut hyvin vähän, vaikka olen ottanut mukaan kaikki lukemani kirjat. Se tarkoittaa, että minun tulisi laajentaa lukutottumuksiani.
2. Voita Nanowrimo... ja tee siitä sarjakuva. Haluaisin pitää Nanowrimo-kirjoitelmaa käsikirjoituksena sarjakuva-albumille, jonka julkaisusta haaveilen.
3. Omista kaikki Johanna Sinisalon teokset. Koska olen fani!
4. Lue 100 kirjaa vuoden aikana.
5. Lue koko Agatha Christien tuotanto.
6. Omista kirjahylly. Haha, minulla ei ole edes asuntoa. Myin edellisen kirjahyllyni muuton yhteydessä, kun halusin keventää muuttokuormaa.
7. Saavuta 50 seuraajan rajapyykki blogissani. En oikein huutele tästä blogistani kenellekään, joten myös lukijakuntani on hyvin pieni. Ei se mitään!
8. Opi uusi kieli ja lue romaani sillä kielellä. Haluaisin oppia espanjaa... tai italiaa.
9. Osta Kindle tms. Koska tablettini alkaa jo vanhentua, ja en ole valmistumisen jälkeen käyttänyt sitä muuhun kuin kirjojen lukemiseen. Kindle olisi kätevämmän kokoinen, kevyempi ja ei rasita silmiä liikaa.
10. Löydä viihtyisä, kirjoista keskusteleva keskustelufoorumi. Eikö Suomessa tosiaan ole keskustelufoorumia, jossa puhutaan lukemisesta? Olen selaillut lähinnä redditin /r/booksia, mutta siellä en voi hehkuttaa kotimaista kirjallisuutta.

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut

Englantilainen kirjailija Sir Arthur Conan Doyle (1859-1930) on nykyaikaisen salapoliisikirjallisuuden perustajia. Hänen kertomustensa päähenkilö, johdonmukaisesta päättelytaidostaan kuuluisa Sherlock Holmes ja tämän ystävä ja apulainen tohtori Watson ovat alansa maineikkain kaksikko. Seikkailuja on aika ajoin herätelty henkiin niin televisiosarjoina kuin elokuvinankin ja yhä ne saavat uusia ihailijoita ympäri maailman.
Tämä pokkari sisältää tarinakokoelmat Sherlock Holmesin seikkailut, Sherlock Holmesin muistelmat ja Sherlock Holmesin paluu, joissa tämä kotkannenäinen, haukankatseinan, savipiippua polttelevat mestarisalapoliisi on terävimmillään.

Tämä oli täydellinen kirja työpaikan tauoille. Jokainen tarina on noin 30-sivun mittainen, joten sain luettua aina yhden tarinan ruokatauon aikana.

Ennen näitä novelleja olen lukenut yläkoulussa Baskervillen koiran, mutten muista siitä mitään. Käsittääkseni Baskervillen koira ilmestyi toisen ja kolmannen Sherlock Holmes -tarinakokoelman välissä hyvityksenä raivostuneille faneille, jotka eivät olleet tyytyväisiä toisen tarinakokoelman loppuun. Kun fanit eivät laantuneet, Arthur Conan Doyle nöyrtyi ja kirjoitti lisää tarinakokoelmia.

Tarinat menevät aina saman kaavan mukaan eivätkä paljoakaan vaadi keskittymistä sillä asioita kerrataa ja väännetään paljon rautalangasta (sopii siis hyvin väsyneelle yötyöläiselle ja meluisaan taukohuoneeseen). Aluksi Sherlock Holmes ja hänen ystävänsä tohtori Watson ovat kahden, kunnes heitä tulee tapaamaan asiakas. Asiakas kertoo pitkän ja polveilevan tarinan ongelmastaan, ja he matkustavat paikan päälle tutkimaan rikospaikkaa. Yleensä tässä vaiheessa Holmes ilmoittaakin jo tietävänsä ratkaisun, mutta yleensä asettaa ansan tai muutoin odottelee, että rikollinen paljastaa itsensä. Rikolliset ovat yleensä hyvin ymmärtäväisiä ja myös ihailevat Sherlock Holmesin nokkeluutta.

Tämä toistuvuus ei haittaa! Tarinat ovat erittäin hyviä ja kekseliäitä: en itse arvannut loppuratkaisua ennen sen paljastamista - tosin tarinoita ei ole rakennettu niin, että se haastaisi lukijan aivotyöhön. Viehätys piilee rikosten kummallisuudessa. Joskus ne ovat enemmänkin arvoituksellisia asioita kuin suoranaisia rikoksia. Keitä ovat uudet naapurit joiden luo vaimo hiipii aina öisin? Miksi mies saa epätavallisen hyväpalkkaisen työn, vain todetakseen eräänä päivänä että kyseinen yritys on yön aikana lopettanut toimintansa?

Sherlock Holmesin ammattitaito on hänen loistavan päättelytaidon ja yksityiskohtia huomaavan katseen ansiota. Vain hattua katselemalla hän saa selville sen omistajan ulkonäön, luonteen ja millaisia ongelmia hänellä on parisuhteessa. Perustellessaan, kuinka päätyy näihin johtopäätöksiin, hän saa ihmiset huokaamaan: "ah, tottakai! Kuinka en sitä itse tajunnut!"
Jos Sherlock Holmes olisi luotu 2000-luvulla, häntä sanottaisiin Gary Stu -hahmoksi (virheetön mieshahmo) ja epäuskottavaksi. Hahmo kuitenkin pyrkii olemaan viihdyttävä, enkä kyllä jaksaisi lukea 30-sivuista novellia salapoliisista, joka kompastelee pöpelikössä ja erehtyy jatkuvasti. Tarinat ovat tohtori Watsonin näkökulmasta kirjoitettuja, ja Sherlock Holmes hänelle kuitenkin muutamaan otteeseen mainitsee: "En minä ole niin taitava kuin annat joskus tarinoissasi ymmärtää."

On suosittu kuvitelma, että Sherlock Holmesilla ja tohtori Watsonilla olisi rakkaussuhde. Lueskelin tarinoita hiukan viittauksia tähän etsien, mutten löytänyt niitä. Toki he ovat hyvin läheisiä, ja Watson on Holmesin ainoa ystävä. Onko kahden miehen hyvin läheinen ystävyys voitu joskus tulkita rakkaussuhteeksi? Minä aikakautena tämä olettamus lähti liikkeelle?

Tarinoista on hauska huomata sille aikakaudelle tyypillisiä asioita. Heidän lähtiessään jonnekin he "ottavat hevosen". He lähettävät toisilleen sähkösanomia. Useat palkkaavat palvelustyttöjä ja opettajataria. Mielenkiintoisinta on, että Sherlock Holmes käyttää kokaiinia. Tuohon aikaan kokaiini ei ollut laitonta eikä sitä ole tutkittu paljoa, mutta tiedettiin sen aiheuttavan addiktiota ja jopa kuoleman. Watson paheksuu syvästi Holmesin kokaiinin käyttöä vedoten jopa sen terveydellisiin haittoihin. Tämä alkoi kiinnostaa lukijoita, sillä kuten mainittua, kokaiinin vaikutuksia ei tunnettu kunnolla. Kun maailmalla lopulta alettiin keskustella kokaiinin kriminalisoinnista, mukaan vedettiin Sherlock Holmes. Holmes myös poltti tupakkaa, mutta paheksui syvästi oopiumia (joka kuitenkin oli sosiaalisesti hyväksyttävä huume).

Hauskaa, että tällaiset itseään toistavat tarinat saavat aikaan valtavasti keskustelua vielä nykypäivänäkin. 2000-luvun peruskoululaiset lukevat Sherlock Holmesia äidinkielentunneilla. Holmesista on tehty todella paljon sovituksia elokuviin ja vielä nykypäivänkin TV:ssä pyörii häneen perustuvat sarja. Olen tyytyväinen, että tartuin tähän yli 1000-sivuiseen yhteisniteeseen. Tauot työpaikoilla sujuvat paljon nopeammin!

(tätä arvostelua kirjoittaessani minulla oli vielä muutama tarina lukematta, mutta muokkaan tätä arvosteluani jos kohtaan viimeisimmistä tarinoista jotain ristiriitaista).

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut, 2014

Suom. O.E. Juurikorpi

WSOY, 1099 s.

10 hyvää kirjaa, jotka lukee päivässä

Listasin teille kymmenen kirjaa, jotka ovat nopeasti luettavia. Täydellisiä siis esimerkiksi automatkoille! Kriteerini listaan ovat se, että pidän kirjasta ja se on alle 300-sivuinen. Kirjat eivät muutoin ole missään kummoisessa järjestyksessä.

Mukana haasteessa: kirjailijat aasta ööhön

Samantha-lin.comissa on haaste "Authors A to Z", jonka olen suomentanut nimelle "Kirjailijat aasta ööhön". Aikaa on koko vuosi 2015. Tarkoituksena on kerätä aakkosia lukemien kirjojen kirjailijoiden sukunimien perusteella. Suomalaisena otan mukaan myös kirjaimet Å, Ä ja Ö.

Säännöt

• Aikaa on 1.1. - 31.12.2015

• Lue kirjoja, ja kerää kirjailijoiden sukunimistä kirjaimia.

• Vain sukunimi sallitaan

• Kirja saa edustaa mitä tahansa genreä, eikä ole väliä onko se e-kirja, äänikirja vai fyysinen kopio.

• Saa yhdistää muihin haasteisiin.

[Merkiste kalenteriin] Stephen King: Herääminen

Päivämäärä: 6.1.2015

Uskallatko ummistaa silmäsi?
Riipivä romaani riippuvuudesta, fanatismista ja tuonpuoleisesta vie vääjäämättä kohti pelottavinta loppuratkaisua, mitä King on ikinä kirjoittanut.
Jamie-pojalla ja pikkukaupungin uudella pastorilla on salainen leikki: tinasotilaat. Idylli kuitenkin rikkoutuu kun pastorin elämä saa yhtäkkiä kauhistuttavan täyskäänteen ja hänet karkotetaan kaupungista. Vuosikymmeniä myöhemmin Jamie kohtaa pastorin uudelleen. Karismaattisesta miehestä on tullut kyseenalaisia keinoja käyttävä ihmeparantaja, herättäjä. Hän lupaa auttaa huonossa jamassa olevaa Jamiea, kunhan Jamie suostuu paholaistakin pirullisempaan sopimukseen.

Stephen Kingin teos Revival ilmestyi 11. marraskuuta 2014, ja ensi vuoden alussa sen suomennos Herääminen julkaistaan. Teos on saanut Goodreadsissa arvosanan 3,85/5 (arvostelijoita 7500). Voimme siis luottaa siihen, että saamme tuttua Kingiä. Monet arvostelijat kertovat saaneensa painajaisunia tästä tarinasta ja kirjaa lukiessa tuntevat olonsa hermostuneiksi. Hyvällä tavalla!

10 hyvää sarjakuvaa

Ihmisten pitäisi lukea enemmän sarjakuvia. Haluan siis suositella kymmenen hyvää sarjakuvaa, joille kannattaa antaa mahdollisuus! Nämä sarjakuvat ovat aloittelijoille hyviä, sillä ne ovat helposti luettavia ja todella viihdyttäviä. Lapset eivät ole näiden kohdeyleisö.

Sarjakuvat eivät ole parhaus-järjestyksessä. Klikkaa linkkiä lukeakseni listan! Jos juonikuvaus on englanniksi, sarjakuvaa ei ole suomennettu (kaikki kuitenkin pystyy löytämään Suomesta, pääsääntöisesti Fantasiapeleistä tai Adlibriksestä).

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste: Mukana ollaan!

Anna minun lukea enemmän -blogissa on julistettu haaste, joka päättyy joulukuussa 2015. Tarkoituksena on lukea pohjoismaalaista kirjallisuutta. Osallistun haasteeseen, koska olen hyvin ylpeä pohjoismaalaisuudestani ja rakastan luontoamme ja kulttuuriamme. Valitettavasti en kuitenkaan lue tarpeeksi pohjoismaalaista kirjallisuutta (pahus vieköön Yhdysvallat ja heidän viekotteleva kirjallisuutensa!). Olisi myös hauska vertailla eri Pohjoismaiden kirjallisuutta ja huomata niiden suurimmat eroavaisuudet ja samankaltaisuudet. Ennakko-oletukseni nimittäin on, että Suomesta löytyy melankolisimmat kirjat ja Ruotsista lähestulkoon vain dekkareita. Katsotaan miten käy!

Yläpuolella olevaa banneria klikkaamalla pääsee seuraamaan haaste-sivuani.

Selailin Goodreads-tilini to-read-listaa löytääkseni sieltä pohjoismaalaista kirjallisuutta. Valitettavasti sieltä löytyy vain Johanna Sinisalon Sankarit! Täytyy ryhdistäytyä!

Vinkki Goodreadsin käyttäjille: Tsekatkaa tämä lista!

Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Hark! A Vagrant is an uproarious romp through history and literature seen through the sharp, contemporary lens of New Yorker cartoonist and comics-sensation Kate Beaton. No era or tome emerges unscathed as Beaton rightly skewers the Western world's revolutionaries, leaders, sycophants, and suffragists while equally honing her wit on the hapless heroes, heroines, and villains of the best-loved fiction.

Kenelle? Historiasta kiinnostuneille.

Luin Kate Beatonin Hark! A Vagrant -sarjakuvia hänen kotisivuiltaan kunnes päätin tukea piirtäjää ostamalla hänen sarjakuva-albuminsa. Päätös oli loistava. Ongelmaksi muodostui, kuinka luen tätä työpaikan tauoilla käkättämättä ääneen?

Kate Beaton on kanadalainen ja hänellä on yliopistotutkinto historiasta. Luennoilla hän piirteli paljon vihkojensa reunoihin ja päätti tehdä sarjakuvien piirtämisestä itselleen ammatin työskenteltyään hetken museossa. Hänen sarjakuvansa ovat humoristisia ja käsittelevät historian eri hahmoja, erityisesti kuninkaallisia. Suosikkini albumissa on neiti Etsivä -sarjakuvat, jossa Beaton on tarkastellut kirjan kantta ja piirtänyt sarjakuvan siitä, millaisen hauskan tarinan hän kuvittelee kirjan sisältävän.

(C): Kate Beaton, Hark! A Vagrant

Piirtotyyli on luonnosmainen ja puhekuplat on tekstattu käsin. Tämä on täydellinen tyyli Beatonin humoristisille sarjakuville, sillä luonnosmainen jälki näyttää samalla sekä ammattimaiselta sekä yhtä hupsulta kuin sarjakuvien huumorikin. Uskallan väittää, että piirtotyyli ei tule pelottamaan tiehensä niitä, jotka ovat tottuneet lukemaan vain Aku Ankkojen kaltaisia sarjakuvia.

Sarjakuvien lopussa on aina kertomus, mistä piirtäjä sai inspiraation kyseiseen strippiin. Ne ovat yleensä melko opettavaisia; tiesittekö että Jules Verne kirjoitti fanipostia Edgar Allan Poelle? Hark! A Vagrant -albumista löytyy faktoja joita meille ei koulussa opetettu.

(C): Kate Beaton, Hark! A Vagrant

Suosittelen lämpimästi lukemaan Hark! A Vagrantit netistä, jos ei ole mahdollisuutta ostaa albumia omakseen (Suomessa albumia toimittaa ainoastaan Adlibris). Se on viihdyttävä, toimii valtavana inspiraationa sarjakuvapiirtäjäksi haluaville (krhm!) ja samalla oppii jotain uutta! Hauskaa!

Sarjakuvissa ei välttämättä ole mitään punch linea. Vitsi perustuu hahmojen hupsuuteen ja jopa heidän elämänsä järjettömyyteen. Beaton onnistuu välittämään vitsit hyvin vain kolmessa ruudussa. Jos historia ei kiinnosta, albumista löytyy myös muuta, kuten aiemmin mainitsemani Neiti Etsivät.

Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Drawn and Quarterly, 168 s.

10 aihetta, josta haluan lukea nonfiction-kirjan

Ajattelin tehdä listauksen aiheista, joista haluan lukea tietokirjallisuutta. Vaikka luen enimmäkseen fiktiota, on tiettyjä aiheita joista saatan vain ahmia tietoa koko päivän. Osaan siis paljon turhaa nippelitietoa. Opin parhaiten, kun ymmärrän logiikan asioiden takana.

1. Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori. Sain testistä tulokseksi INTP. Minua kiinnostaa lukea, kuinka tämä tyyppi-indikaattori on kehitetty, kuinka sitä voidaan hyödyntää ja kuka on mies tämän teorian takana. Minua kiinnostaa myös lukea lisää omasta tyypistäni. Kiinnostava kirja: ??
2. Alue 51. Rakastan salaliittoteorioita, ja alueesta 51 niitä vilisee valtavasti. Haluan tutustua tähän mysteeriseen alueeseen. Kiinnostava kirja: ??
3. Jonestown. Olen kuunnellut surullisenkuuluisan nauhun, lukenut pätkiä muutamista kirjoista ja katsonut lukuisia dokumentteja. Jonestown ja Jim Jones on minusta valtavan mielenkiintoinen aihe. Haluan yrittää ymmärtää, mitä Jim Jonesin päässä liikkui. Haluan tietää, luuliko hän tehneensä oikein, ymmärsikö hän todella mitä hänen ympärillään tapahtui, ja kuinka hän sai yli 1000 amerikkalaista mukaan lahkoonsa. Kiinnostava kirja: Julia Scheeres: A Thousand Lives: The Untold Story of Jonestown
4. Sisustaminen. Olen huono sisustamaan, ja olen pahoillani etten talouskoulu-aikoina mahtunut feng shui -kurssille. Sisustuksella kuitenkin on valtava vaikutus viihtyvyyteen, ja haluaisin oppia esimerkiksi värien psykologiasta. Kiinnostava kirja: Shannon Fricke: Väreillä kodikasta
5. The Station Nightclub fire. Toivon etteivät ihmiset ymmärrä minua väärin kun luettelen jälleen kirjan tapahtumasta, joka vaati satoja ihmishenkiä. Minua kiinnostaa kuitenkin lukea tästä yökerhon tulipalosta, mutten mediasta. Kiinnostava kirja: John Barylick: Killer Show
6. Kissojen käyttäytyminen. Olen elänyt koko nuoruuteni koirien parissa, ja ensimmäiset tutustumani kissat ovat omani. Toisella on raivostuttava huonekalujen raapimis-vietti, josta tulisi päästä eroon. Haluaisin muutoinkin lukea kissojen käyttäytymisestä, esimerkiksi mistä tunnistaa sairaudet, mitä tietyt eleet tarkoittavat ja kuinka helpottaa kissan ahdistusta (eroahdistus, matkustaminen, uusi paikka...) Kiinnostava kirja: Roger Tabor: Ymmärrä kissaasi
7. Valokuvaus. Vuoden 2014 alussa aloin todella opiskelemaan valokuvauksen teoriaa, mutta pienen tauon jälkeen ehdin unohtaa jo kaiken. Minua kiinnostaisi kerrata valokuvauksen teoriaa jonkin teoksen avulla. Kiinnostava kirja: Kevin Meredith: Hot Shots.
8. Tarinankerronta. Perustelen tämän yhdessä kohta numero yhdeksän kanssa. Kiinnostava kirja: Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos: Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen.
9. Sarjakuvien tekeminen. Sarjakuva-albumin julkaiseminen on yksi haaveistani. Olen intohimoinen tarinankertoja ja olen hyvin pahoillani, että olen muuttunut töideni suhteen niin kriittiseksi, etten ole piirtänyt sarjakuvia moneen vuoteen. Haluan saada inspiraatiota ja rohkaisua jostain teoksesta, oppien samalla mestareista. Kiinnostava kirja: Scott McCloud: Making Comics: Storytelling Secrets of Comics, Mangta and Graphic Novels.
10. Opiskelutekniikat. Tarkoituksenani on hakea vielä kouluihin. Ongelmani on lukion surkea päättötodistus, joka johtuu osaksi myös surkeasta opiskelutekniikastani. Kuinka he sen oikein tekevät!? Kiinnostava kirja: ??

Vikas Swarup: Slummien miljonääri

Kun 18-vuotias tarjoilija Ram Mohammad Thomas voittaa tv:n uuden tietokilpailun miljardin rupian päävoiton, hänet pidätetään. Tyhjentäessään ohjelman kassan hän tuhosi samalla tuottajien suunnitelmat uusista jaksoista. Miljardin voittaminen ei ole mikään rikos, mutta köyhän tarjoilijan voitto herättää epäilyksiä.

Poliisin kuulusteluissa Ram saa avukseen viehättävän asianajajan, joka ensi töikseen tahtoo kuulla vastauksen kaikkia askarruttavaan kysymykseen: kuinka kouluja käymätön poika onnistui voittamaan jättipotin? Oliko voitto onnea, noituutta vai huijausta?

Siihen vastatakseen Ramin on kerrottava huikea, yhtä aikaa hauska ja liikuttava elämäntarinansa Delhin ja Mumbain vilkkailta kaduilta. Seuratessaan roistojen, sankareiden ja kuuluisten Bollywood-tähtien elämää Ram on oppinut paljon eikä voitto ehkä ollutkaan pelkkää sattumaa.

Slummien miljonääri -teos on hyvin naiivi satukirja. Se näkyy ensinnäkin dialogissa, joka on hyvin runollinen eikä sovi lainkaan kirjan hahmoille. Hahmot ovat melko yksinkertaisia olentoja jotka eivät olisi hengissä elleivät olisi niin käsittämättömän onnekkaita (vaaratilanteista selvitään vain koska paikalle sattuu joku hyväntekijä).

Kirja seuraa tiiviisti Ram Mohammed Thomasin elämää. Hän on Intian slummeissa elänyt poika, joka voittaa pääpotin tietokilpailussa. Häntä syytetään vilpistä, ja kirja kertoo tarinoita hänen elämästään perustellen, kuinka hän tiesi oikeast vastaukset tietokilpailun kysymyksiin. Ramin muisti on kieltämättä uskomaton, sillä yleensä kysymykset eivät liity millään tavalla itse hänen elämäntarinaansa, vaan on jokin mitätön pieni seikka (esimerkiksi julkisuuden henkilön palvoman jumalan nimi) joka vilahtaa ohimennen yhden kerran dialogissa. Olisihan se liian onnekasta että hänen elämänsä olisi jotenkin keskiössä kysymysten kanssa.

Muuten, muistuta minua etten ikinä käy Intiassa. Ilmeisesti voit murhata jonkun ja paeta ongelmaa vain lähtemällä toiseen kaupunkiin, mutta jos voitat tietokilpailun, anukseesi tungetaan puukeppi.

Kirja kuvaa Intian karumpaa puolta, mutta lukiessani kirjan arvosteluja sain tietää, ettei kuvaus ole lainkaan realistinen. Ilmeisesti kirjailija (joka toimii Intian ulkoministeriön diplomaattina) ei asu Intiassa ja on todennäköisesti elämässään nähnyt vain keskiluokan elämää. Hänen kuvaamansa slummielämä onkin hyvin karua: kirjassa esiintyy lähes kaikki ihmisen oikeutta riistävät asiat jotka Swarup vain on keksinyt: prostituutio, väkivalta, pedofilia, raiskaus, murha, insesti, rasismi, mellakat... Ihmiset ovat myös harvinaisen välinpitämättömiä ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan:

"Kuulehan nyt", hän sanoo, "tapahtukoon neljän seinän sisällä mitä tahansa, se on perheen yksityisasia emmekä me voi puuttua siihen. Sinä olet nuori orpopoika. Et ole nähnyt elämää. Mutta minä kuulen joka päivä kertomuksia perheväkivallasta ja hyväksikäytöstä ja insestistä ja raiskauksista, koska sellaista tapahtuu chawleissa joka puolella Mumbaita. Silti kukaan ei tee mitään. Meillä intialaisilla on suurenmoinen kyky olla välittämättä tuskasta ja kurjuudesta jota näemme kaikkialla ympärillämme. Tee sinäkin niin kuin kunnon mumbailainen: sulje silmäsi, sulje korvasi, sulje suusi, niin olet yhtä tyytyväinen kuin minä. Menehän nyt, minun on aika ruveta nukkumaan."
- Slummien miljonääri, sivu 74

Minulla ei ole varmaa tietoa, millaista slummielämä Intiassa on, mutta olen melko varma etteivät ihmiset voi olla näin kapeakatseisia. Olen elänyt siinä käsityksessä, että köyhissä yhteisöissä on auttavainen yhteishenki. Voin toki olla väärässä, mutta minusta Swarup on tuonut esille vain yhteiskunnan harvojen mätäpaiseiden mielipiteen ja yleistää sitä.

Saanko muuten ilmaista, etten pidä kirjan kannesta lainkaan. Se on napsaistu elokuvasta (jonka olen nähnyt mutta josta en muista yhtään mitään). Kuka tuo tyttö on? Mihin hänellä on kiire? Kirjassa asianajaja sanoo tulleensa paikalle niin nopeasti kuin pystyi, mutta miksi tämä juoksu (joka ei liity mitenkään kirjan pääpointtiin) on laitettu kanteen?

Minulla olisi vielä paljon napistavaa tästä kirjasta, mutten aio viilata häiritseviä yksityiskohtia tämän enempää. Toteutuksesta annan tälle kirjalle huonon arvosanan, mutta idea on hauska ja se nostaa arvosanaa hiukan. Muistaakseni elokuva kuitenkin teki tästä paremman.

Vikas Swarup: Slummien miljonääri (Q and A, 2005)

Suom. Pirkko Biström

Loisto, 335 s.

Stephen King: The Long Walk

Every year, on the first day of May, one hundred teenage boys meet for an event known throughout the country as "The Long Walk." Among this year's chosen crop is sixteen-year-old Ray Garraty. He knows the rules: that warnings are issued if you fall under speed, stumble, sit down. That after three warnings... you get your ticket. And what happens then serves as a chilling reminder that there can be only one winner in the Walk - the one that survives...

Tämä kirja ei ole herkille. Olen lukenut useita Stephen Kingin kirjoja ja mikään ei ole saanut minua voimaan niin pahoin kuin tämä kirja. Hitsi, en osaa nimetä kirjaa muiltakaan kirjailijoita jotka ovat onnistuneet vaikuttamaan minuun näin paljon.

Joka vuosi 100 teini-ikäistä poikaa osallistuu vapaaehtoisesti kilpailuun, jossa voittaja saa palkinnoksi mitä hän ikinä tahtookaan. Osallistujien tehtävä on kävellä kauemmin kuin muut. Et saa hidastaa, poiketa reitiltä tai häiritä muiden etenemistä. Jos rikot sääntöjä, saat varoituksen. Neljännestä varoituksesta sinut ammutaan kuoliaaksi, eikä kukaan kuuntele selityksiäsi jalkakrampista tai kompastumisesta. Kilpailussa ei ole taukoja. Viimeinen jaloillaan voittaa.

Mikä vaikutti minuun ehkä eniten on se, että kilpailu televisioidaan ja reitin varrella näkyy paljon ihmisiä miltei odottamassa että joku ammutaan. Kilpailu on heille suurta hupia jota tullaan seuraamaan koko perheen voimin. Vedonlyöntejä tehdään suurista summista. Kilpailu tuntuu olevan itsestäänselvyys ja ihmiset tulevat radan laidalle kannustamaan kilpailijoita, jotka ovat kotoisin heidän kotikonnuiltaan.
Kilpailijat ovat näyteikkunalla. He eivät ole töllistelijöiden mielestä enää ihmisiä, vaan heidän kuullen voidaan jopa spekuloida, kuoleekohan tuo tuossa nyt.

"He won't last much longer", a woman in the front row said quite audibly.
"Your tits won't last much longer!" Garraty snapped at her, and the crowd cheered him.
"They're really screwed up. Perverted."

Välitin kävelijöistä niin paljon. Kirja pyörii Garrarty-nimisen pojan näkökulmassa ja hän tutustuu kouralliseen muita kävelijöitä. Marssi menee enimmäkseen hyvässä hengessä kannustaen toisiaan, ja saa lukijankin kehottamaan kävelijöitä: "Kyllä sinä jaksat, vielä vähän. Vielä vähän". Ja raaka totuus on, että he eivät aina selviä. Suurin osa kuolee väsymykseen, mutta osa tapattaa itsensä tahallaan ja osa tulee suorastaan hulluksi uupumuksesta. Mitä pidemmälle he kävelevät, sitä enemmän heistä katoaa inhimillisyys ja lopulta heistä tulee automatisoituja robotteja joiden mielessä on ainoastaan selviytyminen.

Tämä kirja tulee jäämään mieleeni ikuisesti ja tulen aina tilaisuuden tullen suosittelemaan sitä jokaiselle. Erityisesti pidin lopusta, joka ei päättynyt minkäänlaiseen ihmepelastukseen, vaan kirja pitää lupauksensa kuolettavasta ja raa'asta pelistä loppuun saakka.

Stephen King: The Long Walk, 1979.

Signet, 370 s.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Ursulan tarina on kiehtovan ja kauhean 1900-luvun tarina. Vuosituhannen alussa Toddin perhe elää onnellista porvarillista elämää tietämättömänä tulevista mullistuksista. "Entä jos?" kuuluu kysymys. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entä jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut?
Kate Atkinson on kirjoittanut täyteläisen romaanin, joka alkaa vain alkaakseen uudelleen erilaisena versiona. Herkulliset yksityiskohdat ja niiden variaatiot täydentävät taidokasta kokonaisuutta. Lukija voi vain ihmetellä kuinka syvästi voi eläytyä tarinaan, joka ei etene tavanomaisen romaanin tapaan. Kysymys fiktion voimasta ja mahdollisuuksista kasvaakin kysymykseksi ihmiselämän mahdollisuuksista. Miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat elämämme kulkuun? Miten ne vaikuttavat muihin? Elämä elämältä on romaani, jossa pienet sattumukset voivat syöstä raiteiltaan niin pienen ihmisen kuin kokonaisen maanosan.

Olenko ainoa joka ei liiemmin välittänyt tästä kirjasta? Mielestäni se oli jopa tylsä. Jos lueskelet kirjan ensisivuja ja kiinnostut prologista jossa murhataan Hitler, pieni varoitus: kirja ei kerro siitä. Kirja kertoo Ursulasta, hänen lapsuudestaan porvarillisessa englantilaisperheessä ja hänen elämästään Saksassa toisen maailmansodan aikana. Hän kuolee uudelleen ja uudelleen - joskus jopa tarkoituksella - jotta voisi kokeilla uudelleen ja saada asiat tällä kertaa juuri kuten ne on tarkoitettu.

Myönnän, olen enemmän toiminta-genren perään. En ole kiinnostunut draamasta. En siis välttämättä ole paras mahdollinen arvostelemaan tätä kirjaa, sillä epäilemättä tämä kirja ei ole kirjoitettu minua varten. En tosin tiedä, kenelle tämä on kirjoitettu.

Minua tylsistytti se, että millään ei tuntunut olevan pointtia. Se oli vain puhetta, ihmisiä, tunteita.. ja oho, Ursula kuoli. Käydäänpä nämä kaikki puheet, ihmiset ja tunteet jälleen läpi. En välittänyt hahmojen kohtalosta. Ainoa asia mikä sai minut kääntämään sivua, on se, että maksoin tästä kirjasta.

Suomalainen kansi on omituinen. Keskiössä on... jotain mikä muistuttaa minua jäätyneestä kukasta. Jostain syystä nurkkaan on läntätty pieni kuva rakennuksista. Kirjan nimi on copypastetettu sen alle ja tehty omituinen läpinäkyvyys-efekti.

Myönnettäköön, että Kate Atkinson kirjoittaa kauniisti. Lukemani kirja oli käännetty suomeksi, mutta siitä paistoi kaunis kirjoitustyyli, joka soljui kauniisti. Kirjoitustyylin tarkastelu oli ainoa asia, mikä viihdytti minua. Se tosin ei auta kauaa, kun itse tarina on niin mitäänsanomaton. Kirja tuntui minulle vain kasalta kauniita sanoja, kun itse arvostan eniten juonen olemassaoloa. Huomaatko miten en omin sanoin osannut sanoa tämän kirjan sisällöstä mitään? Jos minun pitäisi nopeasti kertoa tästä kirjasta jotain, sanoisin: "Siinä on tyttö joka kuolee koko ajan."

Yleensä osaan katsoa tarinoita toisen lukijan perspektiivistä ja ymmärrän, miksi he pitävät tästä tarinasta. Mutta valitettavasti tämän kirjan kohdalla en ymmärrä, mikä tässä viehättää.

Kate Atkinson: Elämä elämältä (Life After Life, 2013).

Suom. Kaisa Kattelus

Schildts & Söderströms, 595 s.

Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography

Tired of memoirs that only tell you what really happened?
Sick of deeply personal accounts written in the first person? Seeking an exciting, interactive read that puts the “u” back in “aUtobiography”? Then look no further than Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography! In this revolutionary, Joycean experiment in light celebrity narrative, actor/personality/carbon-based life-form Neil Patrick Harris lets you, the reader, live his life. You will be born in New Mexico. You will get your big break at an acting camp. You will get into a bizarre confrontation outside a nightclub with actor Scott Caan. Even better, at each critical juncture of your life you will choose how to proceed. You will decide whether to try out for Doogie Howser, M.D. You will decide whether to spend years struggling with your sexuality. You will decide what kind of caviar you want to eat on board Elton John’s yacht.

Choose correctly and you’ll find fame, fortune, and true love. Choose incorrectly and you’ll find misery, heartbreak, and a guest stint on Celebrity Rehab with Dr. Drew. All this, plus magic tricks, cocktail recipes, embarrassing pictures from your time as a child actor, and even a closing song. Yes, if you buy one book this year, congratulations on being above the American average, but make that book Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography!

Kenelle? Neil Patrick Harris -faneille!

Neil Patrick Harris kirjoitti omaelämänkertansa Choose Your Own Adventure -tyyliin. Se tarkoittaa kirjaa, jossa saat itse valita tarinan juonenkulun. Sivun lopussa saat esimerkiksi valita, seuraatko polkua eteenpäin vai poikkeatko polulta. Tarina voi johtaa GAME OVER-sivuun, sillä päähenkilö voi kuolla.

Pelkäsin että NPH:n omaelämänkerta tulee olemaan täten sekaisin faktaa ja fiktiota, mutta todellisuudessa se on enemmänkin: "Haluatko lukea lisää Tony Awardsista vai hypätäänkö jo toiseen aiheeseen?". Joskus polku saattaa päätyä lauseeseen: "siirry takaisin sille sivulle missä olit", joten parempi pitää sormea pitämässä merkkiä aiemmista poluista. Itseä ainakin kiinnosti enemmän tarinat NPH:n TV-esiintymisestä ja hänen perheestään, joten välttelin hiukan tarinoita hänen viikonlopuistaan Sir Elton Johnin veneessä.

Kun ensimmäisen kerran pääsin tarinan loppuun, olin jostain syystä välttynyt lukemasta hänen lapsistaan. Palailin polkua taaksepäin löytääkseni jostakin vaihtoehdon, jossa oli maininta Harperista ja Gideonista. On mielettömän kiinnostavaa lukea, kuinka homopariskunta saa lapsen Yhdysvalloissa, ja NPH:n ja hänen poikaystävänsä julkisuus teki asioista vielä mielenkiintoisempaa. He joutuivat pitämään lasten hankkimista salassa viimeiseen saakka, mikä on luultavasti tuskaa jokaiselle odottavalle vanhemmalle. Myös NPH:n nuoruuden kiemurtelut seksuaalisuutensa kanssa oli mielenkiintoista henkilölle, jolla ei ole vastaavaa ongelmaa koskaan ollut. Ja kertomus siitä, kuinka julkisuuden henkilö tulee kaapista ulos.

En tiedä, milloin voin sanoa lukeneeni tämän kirjan loppuun. Kun olen varma, että kaikki polut ovat käyty? En usko että olen näin tehnyt, mutta tiedän lukeneeni kaikki minua kiinnostavat jutut. Tämä on loistava puoli tässä omaelämänkerrassa: lukija saa imeä juuri sitä tietoa mikä häntä itseään kiinnostaa, ilman että saa potea huonoa omaatuntoa skipatessaan monta lukua. Tai jos joku seuraa NPH:n elämää aktiivisesti, hänelle luvut lapsista ei tarjoa mitään uutta ja täten hän voi ne välttää.

Äärimmäisen viihdyttävä! Ainoat ärsytykset tulivat umpikujista, jotka vain käskivät palaamaan aiemmalle sivulle ja täten saatoin mennä hukkaan. Choose Your Own Adventure -tyyli on uudenlainen ja taatusti sitä tullaan jalostamaan faktakirjallisuudessa.

On toki myös hyvä pointti: miksi NPH kirjoittaa omaelämänkertansa jo 41-vuotiaana?

Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography (2014)

Crown Archetype, 291 s.

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi

Tunne lukkosi -teos auttaa sinua tiedostomaan tunne-elämän lukkosi ja niiden vaikutuksen elämässäsi havainnolisten kauvausten ja esimerkkien avulla. Se opastaa sinua uudella tavalla ymmärtämään menneisyytesi vaikutuksen nykyhetkessä ja auttaa sinua näkemään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja elämäsi haasteissa. Kirja auttaa sinua vihdoin saamaan sen, mitä sisimmässäsi olet aina todella halunnut.
Kirjassa on kattavat kuvaukset kaikkien 18 tunnelukon piirteistä sekä testejä, joilla voit kartoittaa tunnelukkosi ja niiden alkuperän. Kirja tarjoaa useita skeematerpaiaan pohjautuvia käytännön harjoituksia, joilla voit itse auttaa itseäsi vapautumaan lukoistasi.

Kenelle? Ensimmäinen asia joka tästä kirjasta tulisi ymmärtää, on se, että tämä on tarkoitettu kaikille. Kohdeyleisö eivät ole masentuneet, mielenterveysongelmaiset tai käytöshäiriöiset. Se on jokaiselle, joka haluaa tutustua omaan tunne-elämäänsä.

Jokaisella on tunnelukkoja. - sivu 9

Haluatko saada koulussa vain kymppejä? Sinulla saattaa olla vaativuuden tunnelukko. Haluatko olla kaikille aina mieliksi? Alistumisen tunnelukko. Onko Suomessa aina paska sää? Sää on sää, ja sen tulkitseminen on aina jokaisen omasta asenteesta kiinni. Pessimistyys on myös tunnelukko. Muita tunnelukkoja ovat emotionaalinen estyneisyys, epäonnistuminen, hylkääminen, hyväksynnän haku, kaltoin kohtelu, kietoutuneisuus, oikeutus, rankaisevuus, riippuvuus, riittämätön itsekontrolli, suojattomuus, tunnevaje, uhrautuminen, ulkopuolisuus ja vajavuus..

Ennen kirjan lukemista suosittelen tekemään tunnelukko-testin kirjan omilla nettisivulla. Vastauksissa saat luettelon tunnelukoistasi, jotka voivat olla erittäin vahvoja, vahvoja, keskivahvoja, heikkoja tai ei lainkaan tunnelukkoa. Omalla kohdallani erittäin vahvoja tunnelukkoja on kolme ja vahvoja kaksi. Ne eivät niinkään tulleet minulle yllätyksenä ja oli mielenkiintoista oppia kirjan avulla, mistä ne ovat tulleet ja kuinka lukoista pääsee eroon. Esimerkiksi minulle usea ihminen on sanonut, etteivät ole kuulleet minun ikinä nauravan ääneen tai nähneet minun itkevän. Vaikken välttämättä ole seurassa kovin hiljainen tapaus, tunteiden näyttäminen ulospäin on minulle melko hankalaa ja joskus jopa noloa. Emotionaalisen estyneisyyden tunnelukko? Check.

Suosittelen kirjaa kaikille! Se on kirjoitettu hyvin kansantajuisesti ja välillä jopa rautalangasta vääntäen. Kirja antaa todella paljon esimerkkejä, joskus jopa ylipitkien listojen avulla. Tällä ilmeisesti haetaan samaistumisen tunnetta, sillä oman käytöksen arviointi voi olla hyvin vaikeaa.

Käsittääkseni kirja on auttanut monia ihmisiä. Itselleni ei tullut paljoakaan "ahaa, pyrinpä tekemään toisin" -ajatuksia, mutta ehkä prosessi on hidasta. Ostin kirjan omaksi, ja merkitsin tunnelukot muistiin. Aion tehdä saman testin vuoden päästä ja katsoa vasta sitten, olenko onnistunut avaamaan lukkojani.

Tietokirjallisuuden arviointi tähdin on minulle hankalaa. Päädyn antamaan hyvän kolmosen, sillä kirja on toki hyödyllinen, mutta en voi vielä tietää, oliko siitä hyötyä.

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi (2011)

WSOY, 240 s. + liitteet

Lukuhaaste (marraskuu 2014) otettu vastaan!

Aloitin Facebookissa pyörineen lukuhaasteen. Tarkoituksena on lukea joka päivä vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta marraskuun 2014 aikana. Itse tulen hiukan huijaamaan, sillä minulla on kesken Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirja, ja haluan lukea sen loppuun nyt. En kuitenkaan aio laskea tähän tietokirjallisuutta, jota en aio lukea kannesta kanteen.

Suunnitelman mukaan marraskuun lopussa...

Ellei matematiikan kykyni pahasti petä, saan luettua Kimmo Takasen Tunne lukkosi ylihuomiseen mennessä. Tämän jälkeen aion jatkaa Kate Atkinson Elämä elämältä -kirjaa. Koska sivuja tulee haasteen myötä luettua yhteensä 900 sivua, myös Elämä elämältä tulee luettua jo kauan ennen joulukuuta. Huippua! Katsotaan sitten mihin kirjaan tulen tarttumaan.

Klikkaamalla yllä olevaa banneria pääsee seuraamaan edistymistäni. Yritän päivittää sitä usein.

Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Two short novels, including the title story and Black Fairy Tale, plus a bonus short story. Summer is a simple story of a nine-year-old girl who dies while on summer vacation. While her youthful killers try to hide the her body, she tells us the story--from the POV of her dead body--of the boys' attempt to get away murder. Black Fairy Tale is classic J-horror: a young girl loses an eye in an accident, but receives a transplant. Now she can see again, but what she sees out of her new left eye is the experiences and memories of its previous owner.

Summer, Fireworks, and my Corpse sisältää kolme tarinaa, jotka esittelen yksitellen. Tarinat eivät kytkeydy toisiinsa, joten minun on hankala arvostella kirja kokonaisuutena. Kokonaisarvosana on kuitenkin annettava lopussa.

Summer, Fireworks, and my Corpse

Kirjan nimikkotarina kertoo lapsista, jotka piilottelevat ystävänsä ruumista siinä pelossa, että saavat rangaistuksen murhasta. Lähialueilla on esiintynyt lasten kidnappausta, joten huomio ei suuntaudu välittömästi heihin. Ruumista joudutaan poliisin tutkimusten vuoksi siirtämään paikasta toiseen, ja pelko paljastumisesta pyörii mielessä jatkuvasti. Tarina on hyvin psykologinen; se pureutuu lapsen mieleen ja pelkoon.
Mutta kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että tarina kerrotaan ruumiin näkökulmasta. Pieni tapettu tyttö ei ole syyttävän tuomarin roolissa, vaan uteliaan tarkkailijan. Hän ei saa emotionaalisia purkauksia, ei etsi syitä ystäviensä teoille, mutta haluaa toki tulla löydetyksi. Ruumiin perspektiivi tuo tarinaan mielenkiintoisen perspektiivin, eikä tällä vaikuta olevan muuta tarkoitusta.

Yuko

Tarina on hyvin lyhyt (noin 30-sivuinen), eikä siitä voi paljoa kertoa paljastamatta juonipaljastuksia. Se kuitenkin kertoo palvelustytöstä, joka alkaa epäillä isäntänsä tarkoitusperiä - miksi hän ei ole ikinä tavannut isäntänsä vaimoa? Miksi vaimo on sulkeutunut huoneeseensa?

Tarina on näistä kolmesta suosikkini. Luultavasti se johtuu huikeasta lopusta. Palvelustyttö on myös hienosti tehty hahmo.

Black Fairy Tale

Tarina on pienoisromaani (eli jotain novellin ja romaanin väliltä). Se vuorottelee kolmen tarinan voimin:

1. Satu korpista, joka toimittaa silmiä sokealle lapselle, jotta hän pystyisi näkemään maailmaa.
2. Tyttö, joka saa leikkauksessa uuden silmän. Hän kuitenkin alkaa nähdä tällä silmällään sen aiemman omistajan muistoja, mikä tuo hänet keskelle katoamismysteeriä.
3. Mies, jolla on kyky vaikkapa silpoa olentoja tappamatta häntä. Tämä kiehtoo häntä, ja hän tekee kokeiluja eläimillä... ja sitten siirtyy ihmisiin.

Tämä tarina ei ollut niin mielenkiintoinen kuin olisin toivonut. Luin sen ehkä liian pienissä pätkissä, sillä hahmot alkoivat mennä minulta sekaisin. Korppi-satu oli hyvin irtonainen, mutta onneksi siihen ei palattu montaa kertaa. Mies, joka tekee omia kokeilujaan elollisilla olennoilla, sai minut lukemaan eteenpäin. Hän esimerkiksi halkaisee kissan kahtia, joka ei edes huomaa että häneltä puuttuu peräpää vaan yrittää tavalliseen tapaansa puhdistaa häntäänsä. He eivät tunne minkäänlaista kykyä, vaan joissain tapauksissa jopa euforiaa. He kuitenkin kuolevat lopulta, mutta minun on vaikea inhota tätä miestä. Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan hänen uhreistaan ole hänelle vihainen?

Tarina olisi kuitenkin saanut olla paljon lyhyempi, sillä pituutta oli liikaa.

Kaiken kaikkiaan..

Kirja on englanniksi, mutten osaa sanoa vaikuttaako se mielipiteeseeni. Kielimuuria ei missään vaiheessa esiintynyt, ja olen lukenut kymmeniä englanninkielisiä kirjoja aikaisemminkin. Siitä kuitenkin on aikaa jo jonkin verran, ja englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen vie energiaa hieman enemmän. Se ei johdu minkäänlaisista ponniskeluista, vaan yksinkertaisesti käännösprosessista, joka aivoissa on jatkuvasti käynnissä. Samalla pitää ymmärtää juonta. Olen koulutukseltani tulkki (huom, ei kääntäjä vaan tulkki autenttisissa tilanteissa), ja siinä tehtävässä olen huomannut samaa uupumusta.

Sen lisäksi kirjan pisin tarina, Black Fairy Tale, ei ollut mielenkiintoinen. Tämä ja kääntämisen aiheuttama väsymys aiheuttivat sen, että luin kirjaa pienissä pätkissä. Se oli aina laukussa mukana ja sain silloin tällöin luettua sivun tai parin. Tämä harmittaa minua, mutta onneksi kirja on oma. Voin lukea sen myöhemmin uudelleen enemmän ajatuksen kanssa, ja katsoa muuttuuko mielipiteeni. Juuri nyt arvosanani on kuitenkin

Otsuichi: Summer, Fireworks, and my Corpse (2010)

Haikasoru, 350 s.

Kuukauden summaus: syyskuu 2014

Mitä blogissa tapahtui?

Aloitin muutaman jatkuvan ominaisuuden. Yksi on listat, joita pudottelen sitä mukaan kun saan ideoita (saa ehdottaa ja liittyä!). Sinne onkin jo kertynyt muutama, käyhän vilkaisemaan.

Aloitin myös Merkitse kalenteriin -ominaisuuden, jolloin vinkkaan tulevista, minua kiinnostavista, tapahtumista ja ilmestyvistä kirjoista. Olen myös kirjoitellut muutamia artikkeleita (huono sana sille, pitäisi keksiä jokin toinen), eli ajatuksiani kirjoista ja lukemisesta.

Ulkoasua olen viimeistellyt vihdoinkin mieleisekseni ja info-osio on valmis. Viilailu on siis viimein saatu päätökseen.

Luetut kirjat

Huh huh, katsotaanpas. Tässä kuussa olen lukenut..

1. Laurie Frankel: Ikuisesti yhdessä
2. Johanna Sinisalo: Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sarah Lotz: Kolme
5. Marko Hautala: Kuokkamummo
6. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
7. Richard Matheson: Olen legenda
8. Jen Campbell: More Weird Things Customers Say in Bookshops
9. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
10. Rick Yancey: 5. aalto
11. Patrick Rothfuss: Tuulen nimi

Yksitoista kirjaa! Whoo!

Mitä jätin kesken?

1. Richard Preston - Tappajavirus. Luin tämän kirjan noin puoleen väliin, kunnes lopetin. En tiedä olenko liian yksinkertainen tälle kirjalle, mutta en vain millään erota faktaa ja fiktiota tästä tekstistä. Otteessaan se kuitenkin piti, sillä kirjassa kerrotaan Ebolasta ja sen sukulaisviruksista hyvin kansantajuisella kielellä.
2. Joe Hill - Sarvet. Kirja tempaa mukaansa niin herkullisella tavalla, että haluan vain jatkuvasti tietää mitä tapahtuu seuraavaksi... kunnes olimme monenkymmenen sivun pituisessa flashbackissa jolla ei ollut mitään tekemistä itse tarinan kanssa ja joka ei minua kiinnostanut mitenkään. Ehkä katson elokuvan ensin, ja päätän sitten onko ne flashbackit kahlaamisen arvoisia. Huoh. Inhoan turhia flashbackeja.

Mitä lokakuussa?

Lokakuun ajan aion keskittyä Halloween-haasteeseen, eli luvassa on lisää kauhukirjoja. Mikä ei tosin yllätä minun tapauksessani. Muutoin vapaa-ajallani taidankin vain selailla työpaikkailmoituksia.

Uudet kirjat lukulistalla

Tyhjensin Goodreadsista koko to read -hyllyni. Kaikki pois. Vain muutaman palautin. Siellä oli paljon kirjoja, jotka eivät minua oikeasti kiinnostaneet (Sinuhe), joista en enää ollut kiinnostunut tai joita en ymmärrä miten ne listalleni olivat päätyneet (esimerkiksi kirja jossa kerrotaan kuinka päästä eroon väkivaltaisesta parisuhteesta... olen ihan tyytyväinen parisuhteeseeni, kiitos vain).

Tällä hetkellä lyhyessä listassani siis on:

1. Natsuhiko Kyogoku: The Summer of the Ubume (tätä kirjaa ei löydy mistään!)
2. Christopher Buehlman: Those Across the River
3. Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Adventure
4. Sarah J. Maas: Throne of Glass
5. Mark Lawrence: Prince of Fools
6. John Wyndham: Käenpojat
7. Johanna Sinisalo: Sankarit
8. Francesco Marciuliano: I could chew on this: and other poems by dogs
9. Will McIntosh: Defenders
10. Susan Hill: Woman in black
11. Adam Nevill: Last days
12. Lisa Amowitz: Breaking Glass
13. Richard Bachman (Stephen King): The Long walk
14. Kate Atkinson: Elämä elämältä
15. Patrick Süskind: Parfyymi: Erään murhaajan tarina
16. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
17. Mira Grant: Parasite
18. Peter Watts: Sokeanäkö
19. Adam Nevill: The Ritual
20. Hafsah Laziaf: Unbreathable

Syyskuussa ostetut kirjat

En varmaan missään kuussa ole ostanut näin paljon kirjoja. Minulla ei ole edes asuntoa, jonne nämä kaikki laittaisin.

1. Marko Hautala: Kuokkamummo
2. Sarah Lotz: Kolme
3. Francesco Marciuliano: I could chew on this: and other poems by dogs
4. Francesco Marciuliano: I could pee on this: and other poems by cats
5. Will McIntosh: Defenders
6. Lisa Amoqitz: Breaking Glass
7. Richard Bachman: The Long walk
8. Adam Nevill: The Ritual
9. Susan Hill: Woman in black
10. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
11. Grant Morrison & Sean Murphy: Joe the Barbarian
12. Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut (sisältäen kaikki novellikokoelmat)
13. Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Toivottavasti en unohtunut mitään! Mutta nämä ovat tervetulleita kirjahyllyyni heti kun sellaisen omistan. 

Laurie Frankel - Ikuisesti yhdess@

Miten löytäisi sen oikean? Helppoa! Tarvitaan vain erehdymätön algoritmi.
Nörttivelho Sam ohjelmoi elämäänsä kuntoon: löytyy täydellinen tyttöystävä, Meredith, sekä apu tämän suruun. Siinä sivussa Sam tulee loihtineeksi heille merkillisen työpaikan.
Kun astut Styks-salonkiin ja lähetät paluupostia, voit jatkaa sitä, minkä kuolema keskeytti. Mutta pidä varasi. Rakkaus voi alkaa elää omaa elämäänsä.

Ikuisesti yhdess@ kertoo pariskunnasta, jonka yrityksen kautta voidaan ottaa yhteys menetettyyn läheiseen. Tietokoneohjelma jäljittelee kuolleen omaisen virtuaalisia viestejä, ja vastaa niihin todentuntuisesti. Paluuposti-keksinnöstä tulee menestys, vaikkakin monet tahot vastustavat sitä. Eteen tulee paljon eettisiä ongelmia ratkaistavaksi. Samalla tutustumme Samin ja Meredithin parisuhde-elämään, vaikkakin kirjan keskiössä on Paluuposti.

Kirjaa lukiessa ei voi olla ajattelematta omia kuolleita läheisiä. Olen menettänyt vain yhden ihmisen, mutta hän kuoli vastikään ja hyvin traagisesti. Kirja saa aikaan jossittelua ja "jos tämä olisi totta" -ajatuksia. Kuolema on kirjassa suuresti läsnä, ja sai välillä palan nousemaan kurkkuun. Kirja kuitenkaan ei vello angstissa, vaan enemmänkin Paluupostin aiheuttamissa eettisissä ongelmissa. Voiko omaisen kuolemaa käsitellä terveellä tavalla, jos vielä kuoleman jälkeen juttelee hänen kopionsa kanssa videopuhelulla? Onko epäkunnioittavaa saada kuoleva omainen kirjoittamaan sähköpostiviestejä vain jotta hänen kanssaan voi jutella kuoleman jälkeen - sen sijaan että viettää hänen kanssaan hänen viimeiset hetkensä? Onko virtuaalisella kopiolla oikeus antaa anteeksi?

Sam ja Meredith ovat ihanin pariskunta, mitä kirjallisuudessa olen lukenut. He sopivat toisilleen täydellisesti (tietokoneohjelmaa voi kiittää heidän tapaamisestaan), ovat ihania yhdessä ja tukevat toisiaan täydellisesti.

"Tuota... Olen melko varma, että tämä oli minun elämäni viimeinen ensisuudelma. Halusin nautiskella siitä."
"No miten se sujui?" Meredith kysyi.
"Minä unohdin jo", Sam vastasi, ja Meredith hymyili, hänkin vahingossa rehellisesti. "Kokeillaan uudelleen."

Yleensä en perusta romantiikasta kirjallisuudessa, oikeastaan koska sitä ei yleensä tehdä oikein. Kirjailijat haluavat lisätä romantiikan vain koska lukija tykkää siitä, ja se jää yleensä irralliseksi ja ärsyttäväksi. Näiden kahden parisuhden sen sijaan sai minut kiitolliseksi, etten ole sinkku. Muutoin olisin jo hankkimassa uutta kissaa.

Kirja on surullinen. Se ei anna lohtua omaisen menettäneelle, mutta se sai minut ajattelemaan: "Huh. En ole käynyt mummun luona aikoihin." Kirja opettaa, että elämä on liian lyhyt ja sinä aikana tulisi viettää aikaa lähimmäisten kanssa.

Kirja voi kärsiä hiukan uskottavuudesta. Samin luoma tietokoneohjelma on äärettömän fiksu ja se seikka häiritsi minua. Kerronnallisesti kirja onnistui masentamaan, naurattamaan, ajattelemaan ja melkein jopa itkemään. Minuun se osui ja lujaa.

Laurie Frankel: Ikuisesti yhdessä (Goodbye for now, 2012)

Suom. Aili Herronen

WSOY, 433 s.