Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut

Englantilainen kirjailija Sir Arthur Conan Doyle (1859-1930) on nykyaikaisen salapoliisikirjallisuuden perustajia. Hänen kertomustensa päähenkilö, johdonmukaisesta päättelytaidostaan kuuluisa Sherlock Holmes ja tämän ystävä ja apulainen tohtori Watson ovat alansa maineikkain kaksikko. Seikkailuja on aika ajoin herätelty henkiin niin televisiosarjoina kuin elokuvinankin ja yhä ne saavat uusia ihailijoita ympäri maailman.
Tämä pokkari sisältää tarinakokoelmat Sherlock Holmesin seikkailut, Sherlock Holmesin muistelmat ja Sherlock Holmesin paluu, joissa tämä kotkannenäinen, haukankatseinan, savipiippua polttelevat mestarisalapoliisi on terävimmillään.

Tämä oli täydellinen kirja työpaikan tauoille. Jokainen tarina on noin 30-sivun mittainen, joten sain luettua aina yhden tarinan ruokatauon aikana.

Ennen näitä novelleja olen lukenut yläkoulussa Baskervillen koiran, mutten muista siitä mitään. Käsittääkseni Baskervillen koira ilmestyi toisen ja kolmannen Sherlock Holmes -tarinakokoelman välissä hyvityksenä raivostuneille faneille, jotka eivät olleet tyytyväisiä toisen tarinakokoelman loppuun. Kun fanit eivät laantuneet, Arthur Conan Doyle nöyrtyi ja kirjoitti lisää tarinakokoelmia.

Tarinat menevät aina saman kaavan mukaan eivätkä paljoakaan vaadi keskittymistä sillä asioita kerrataa ja väännetään paljon rautalangasta (sopii siis hyvin väsyneelle yötyöläiselle ja meluisaan taukohuoneeseen). Aluksi Sherlock Holmes ja hänen ystävänsä tohtori Watson ovat kahden, kunnes heitä tulee tapaamaan asiakas. Asiakas kertoo pitkän ja polveilevan tarinan ongelmastaan, ja he matkustavat paikan päälle tutkimaan rikospaikkaa. Yleensä tässä vaiheessa Holmes ilmoittaakin jo tietävänsä ratkaisun, mutta yleensä asettaa ansan tai muutoin odottelee, että rikollinen paljastaa itsensä. Rikolliset ovat yleensä hyvin ymmärtäväisiä ja myös ihailevat Sherlock Holmesin nokkeluutta.

Tämä toistuvuus ei haittaa! Tarinat ovat erittäin hyviä ja kekseliäitä: en itse arvannut loppuratkaisua ennen sen paljastamista - tosin tarinoita ei ole rakennettu niin, että se haastaisi lukijan aivotyöhön. Viehätys piilee rikosten kummallisuudessa. Joskus ne ovat enemmänkin arvoituksellisia asioita kuin suoranaisia rikoksia. Keitä ovat uudet naapurit joiden luo vaimo hiipii aina öisin? Miksi mies saa epätavallisen hyväpalkkaisen työn, vain todetakseen eräänä päivänä että kyseinen yritys on yön aikana lopettanut toimintansa?

Sherlock Holmesin ammattitaito on hänen loistavan päättelytaidon ja yksityiskohtia huomaavan katseen ansiota. Vain hattua katselemalla hän saa selville sen omistajan ulkonäön, luonteen ja millaisia ongelmia hänellä on parisuhteessa. Perustellessaan, kuinka päätyy näihin johtopäätöksiin, hän saa ihmiset huokaamaan: "ah, tottakai! Kuinka en sitä itse tajunnut!"
Jos Sherlock Holmes olisi luotu 2000-luvulla, häntä sanottaisiin Gary Stu -hahmoksi (virheetön mieshahmo) ja epäuskottavaksi. Hahmo kuitenkin pyrkii olemaan viihdyttävä, enkä kyllä jaksaisi lukea 30-sivuista novellia salapoliisista, joka kompastelee pöpelikössä ja erehtyy jatkuvasti. Tarinat ovat tohtori Watsonin näkökulmasta kirjoitettuja, ja Sherlock Holmes hänelle kuitenkin muutamaan otteeseen mainitsee: "En minä ole niin taitava kuin annat joskus tarinoissasi ymmärtää."

On suosittu kuvitelma, että Sherlock Holmesilla ja tohtori Watsonilla olisi rakkaussuhde. Lueskelin tarinoita hiukan viittauksia tähän etsien, mutten löytänyt niitä. Toki he ovat hyvin läheisiä, ja Watson on Holmesin ainoa ystävä. Onko kahden miehen hyvin läheinen ystävyys voitu joskus tulkita rakkaussuhteeksi? Minä aikakautena tämä olettamus lähti liikkeelle?

Tarinoista on hauska huomata sille aikakaudelle tyypillisiä asioita. Heidän lähtiessään jonnekin he "ottavat hevosen". He lähettävät toisilleen sähkösanomia. Useat palkkaavat palvelustyttöjä ja opettajataria. Mielenkiintoisinta on, että Sherlock Holmes käyttää kokaiinia. Tuohon aikaan kokaiini ei ollut laitonta eikä sitä ole tutkittu paljoa, mutta tiedettiin sen aiheuttavan addiktiota ja jopa kuoleman. Watson paheksuu syvästi Holmesin kokaiinin käyttöä vedoten jopa sen terveydellisiin haittoihin. Tämä alkoi kiinnostaa lukijoita, sillä kuten mainittua, kokaiinin vaikutuksia ei tunnettu kunnolla. Kun maailmalla lopulta alettiin keskustella kokaiinin kriminalisoinnista, mukaan vedettiin Sherlock Holmes. Holmes myös poltti tupakkaa, mutta paheksui syvästi oopiumia (joka kuitenkin oli sosiaalisesti hyväksyttävä huume).

Hauskaa, että tällaiset itseään toistavat tarinat saavat aikaan valtavasti keskustelua vielä nykypäivänäkin. 2000-luvun peruskoululaiset lukevat Sherlock Holmesia äidinkielentunneilla. Holmesista on tehty todella paljon sovituksia elokuviin ja vielä nykypäivänkin TV:ssä pyörii häneen perustuvat sarja. Olen tyytyväinen, että tartuin tähän yli 1000-sivuiseen yhteisniteeseen. Tauot työpaikoilla sujuvat paljon nopeammin!

(tätä arvostelua kirjoittaessani minulla oli vielä muutama tarina lukematta, mutta muokkaan tätä arvosteluani jos kohtaan viimeisimmistä tarinoista jotain ristiriitaista).

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut, 2014

Suom. O.E. Juurikorpi

WSOY, 1099 s.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia - opas valoisille ja pimeille poluille

Voiko skotlantilainen, hyvää tarkoittava Bed and Breakfast -emäntä mennä asiakkaan huomioinnissa aivan liian pitkälle? Kun neljä aivan erilaista naista lähtee yhdessä Englannin Penniineille ja tekee sieltä salaperäisen löydön, mitä he oppivat toisistaan? Entäpä jos Appalakeilla patikoiva nuori ja näyttöhaluinen mies alkaakin ottaa seikkailunsa kilpailuna – ja verisenä sellaisena?

Johanna Sinisalo on kokenut ja aktiivinen vuoristovaeltaja ja pitkän matkan patikoija. Teos Salattuja voimia, opas valoisille ja pimeille poluille, sisältää yhden pienoisromaanin sekä puolen tusinaa muuta lyhytproosatekstiä, jotka kaikki ovat tavalla tai toisella syntyneet patikkaretkien innoittamana. Tarinoissaan Sinisalo käsittelee realismin rajoja rikkoen niin ihmisen ja luonnon suhdetta kuin ihmisluonnon hämäriä puoliakin. Fiktiokertomusten väleissä on makupaloina aitoja, joskus pelottavia, joskus koomisia, joskus lähes uskomattomia anekdootteja Sinisalon omista kokemuksista vuoripolkujen varrelta.

Kirjasta löytyy myös kokemusperäistä faktaa niille, jotka haluavat jonakin päivänä lähteä omille poluilleen. Kirjan loppuun on koottu osuus käytännön neuvoja ja niksejä: miten valmistaudut retkiin, millä perusteilla reittisi valitset, mitä tarvitset mukaan, mitä riskejä kohtaat ja niin edelleen. Tästä kirjasta nauttivat niin Sinisalon tummanpuhuvan, kirpeän ja häiritsevän proosan ystävät kuin nekin, joita vuoret ja metsät kutsuvat.

Kenelle? Vaeltajille; vaeltamisesta kiinnostuneille.

Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille on Johanna Sinisalon novellikokoelma, jossa vuorottelee kolme teemaa. Sinisalo, joka on innokas vaellusharrastaja, esittelee erilaisia vaelluskohteita ja mitä niissä täytyy ottaa huomioon. Seuraavaksi tulee novelli (mukana myös yksi pienoisromaani), johon hän on saanut idean vaelluksen aikana. Kolmas teema on tositarina, eli muutaman sivun pituinen tarina tapahtumasta, joka on tapahtunut Sinisalolle vaelluksella. Lopussa on kattava, 60-sivuinen pienenpienellä tekstillä kirjoitettu ohjeistus vaeltamisesta ja mitä tulisi ottaa huomioon. Ja kun sanon kattava, tarkoitan sitä. Sinisalo ei pidä mitään itsestäänselvyytenä. Kyllä minä uskaltaisin lähteä vaeltamaan vain tämän oppaan turvin.

Pääpaino on kuitenkin novelleissa, jotka vievät eniten sivutilaa. Jokaisen novellin lopussa Sinisalo kertoo lyhyesti, mistä hän on saanut inspiraation tarinaansa. Yleensä ne ovat tulleet henkilöistä, joita Sinisalo on vaelluksella tavannut ja joiden mahdollisia, yleensä synkkiä, todellisia tarkoitusperiä hän on leikillään mielessään pyöritellyt. Novellit ovat hauskoja ja osa jokseenkin synkkiä. Suosikkini on novelli nimeltä Panos-tuotosajattelu, jossa skotlantilainen Bed & Breakfast -pitäjärouva saa idean alkaa googlettamaan vieraidensa nimiä saadakseen jotain keskustelunaihetta heidän kanssaan. Pidin myös tarinasta miehestä, jolle tulee pakkomielteeksi olla reitin nopein vaeltaja.
Sinisalo on täydellinen novellien kirjoittaja: hän pystyy kirjoittamaan kenestä tahansa ja millaisista ihmisistä tahansa.

Kirja on hyvin inspiroiva. Jopa minä, patalaiska sohvalla röhnöttäjä, aloin pyörittelemään mielessäni ideaa patikointia kaukana kaupungista. Vaikka novelleissa tuntemattomat retkeilijät saattavat osoittautua vaarallisiksikin, Sinisalo huomauttaa että todellisuus on todennäköisesti eri.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia: Opas valoisille ja pimeille poluille

TEOS, 361 s.