Mark Lawrence: Prince of Fools

The Red Queen is old but the kings of the Broken Empire dread her like no other. For all her reign, she has fought the long war, contested in secret, against the powers that stand behind nations, for higher stakes than land or gold. Her greatest weapon is The Silent Sister—unseen by most and unspoken of by all.

The Red Queen’s grandson, Prince Jalan Kendeth—drinker, gambler, seducer of women—is one who can see The Silent Sister. Tenth in line for the throne and content with his role as a minor royal, he pretends that the hideous crone is not there. But war is coming. Witnesses claim an undead army is on the march, and the Red Queen has called on her family to defend the realm. Jal thinks it’s all a rumor—nothing that will affect him—but he is wrong.

After escaping a death trap set by the Silent Sister, Jal finds his fate magically intertwined with a fierce Norse warrior. As the two undertake a journey across the Empire to undo the spell, encountering grave dangers, willing women, and an upstart prince named Jorg Ancrath along the way, Jalan gradually catches a glimmer of the truth: he and the Norseman are but pieces in a game, part of a series of moves in the long war—and the Red Queen controls the board.

Rakastan tätä kirjaa. Se ei ole täydellinen, mutta en minä sitä jaksaisi vaatiakaan. Kaikki on annettu anteeksi. Miksi? Koska Mark Lawrence kirjoittaa siitä mikä häntä itseään kiinnostaa, ei siitä mikä on juuri nyt "in" kirjallisuudessa (katson sinua, dystopia-genre..). Ja kun kirjailija kirjoittaa siitä mistä itse nauttii, myös kirjasta tulee varmasti hyvä. Ja minulla ja Mark Lawrencella on yhtä hyvä maku ;)

"Battles are all about strategy, and strategy pivots on priorities. Since my priorities were Prince Jalan, Prince Jalan, and Prince Jalan, with "looking good" a distant fourth, I took the opportunity to resume running away."

Anti-sankari! Hänen Ylhäisyytensä Prinssi Jalan Kendath on ehkä paras hahmo fiktiossa ikinä. Suureksi helpotuksekseen hän on jonossa valtaistuimelle hyvin kaukana, sillä hän ei hamua valtaa. Hän haluaa vain elää vanhempiensa rahoilla, lyödä vetoa, hääriä naisten jalkojen välissä ja nauttia helposta elämästään. Hän inhoaa konflikteja, ja velkaisena on opetellut puhumaan itsensä pois pinteestä. Jalan on ihana, samaistuttava ja maanläheinen hahmo kaikkine vikoineen mutta hänestä huokuu silti eräänlainen sankarillisuus.

"Ha!" Snorri punched me on the shoulder as if I'd make a joke. It really hurt, and I reminded myself not to make any actual jokes with him in arm's reach.

Viikinkejä! Kirja on täynnä skandinaavista mytologiaa, joka tuntuu ihanan kotoisalta. Tiedän perusasioita viikinkien muinaisuskosta ja kirjailija on sisällyttänyt sitä niin loistavasti. Toinen sankarimme on Snorri, viikinki pohjoisesta joka on kirouksen ansiosta sidottuna Jalaniin. He eivät voi olla liian kaukana toisistaan, mutteivat myöskään voi koskea toisiinsa. Heidän matkansa päämäärä on pelastaa Snorrin perhe, ja samalla yrittää löytää keino purkaa kirous.

"What's his name?" A tall Nuban girl with copper loops through her ears and mouth made for kissing. "How is he called?""Snorri", I said. "It means wife-beater.""No?" Cherri, all round-eyed."Yes!" I faked sadness.

Ei romanssia! Ihan tosi, vihdoinkin. Vihdoinkin kirja jossa on 100% bromance eikä mitään ylimääräistä naishahmoa viemässä huomiota juonesta. Saamme toki seurata Jalanin päänkääntelyä hänen vilkuilessa useita naisia, mutta en olisi jaksanut yhtään romantiikkaa. Saamme pysyä asiassa.

Noituutta ja nekromantiaa. Ei riitä että Jalanin ja Snorrin perässä on velkojia ja huijareita, heidän täytyy sietää lukuisia "unborn"-olentoja.

Snorri nodded. "Though to be fair you did have a screaming girl to help you." He glanced back down the tunnel. "I wonder where she ran off to.""Eat dung, Norseman."

Kirjan huumori on jumalaista. En laskisi tätä huumori-genreen, sillä se tuppaa luokittelemaan kirjat niihin joihin väkisin väännetään hauskoja vitsejä ja.. tiedäthän. Sen sijaan Snorri ja Jalan piikittelevät toisiaan jatkuvasti, mikä tuo hahmot paljon lähemmäs lukijaa. Tiedäthän ne tarinat, joissa hahmojen dialogi on olemassa vain juonta edistääkseen? He keskustelevat vain tehtävästään ja sitten vetäydytään taas päähenkilön pään sisälle? Ei tässä. Snorrin ja Jalanin keskustelut ja yhteiselo on viihdyttävintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kirjaa ei kuitenkaan sovi luokitella leppoisaksi. Se on myös surullinen tarina menetyksestä, pelosta ja vastuullisuudesta. Jalanin ja Snorrin on tehtävä yhdessä vaikeita valintoja ja tehtävä valtavasti töitä päämääriensä saavuttamiseksi. He punnitsevat, kenestä saa ystävän ja ketä ei missään nimessä kannata ärsyttää. Koska he ovat päätyneet samaan pinteeseen toisilleen ventovieraina (ja Jalan saattoi myydä Snorrin taisteluareenalle kuolemaan...), heidän on opittava luottamus toisiinsa vaikeimman kautta.

Kirja sijoittuu fantasia-maailmaan, joka muistuttaa meidän maailmaamme hyvin paljon. On selvää että viikingit ovat kotoisin Skandinaviasta, mutta kirjan ensimmäisillä sivuilla olevaa karttaa katsoessa voi päätellä, että Jalan on keski-Euroopasta. Kirjassa puhutaan myös roomalaisista, joten ero meidän ja heidän maailmaansa on erittäin ohkainen. Tämä on siis hyvä kirja heillekin, jotka eivät ole fantasia-kirjoja paljon lukeneet ja jotka pelkäävät valtavia karttoja ja kummallista maantiedettä. Tämä loppujen lopuksi on hyvin kotoisa.

Kirjassa on toki yksi hiukan häiritsevä hikka. Kirjassa kuvaillaan toiminta-kohtauksia ja maisemia hyvin paljon, mihin hiukan turtuu. Sitten sinulla tulee olo, että jotain meni ohi. Palaat hiukan taaksepäin, ja huomaat että kaiken sen kuvailun keskellä on muutamalla sanalla kirjoitettu tärkeä juonenkäänne (esimerkiksi kun joku kolkataan). Tätä sattui minulle aika paljon, ja taaksepäin palailua tuli harrastettua melko paljon. Toki tämä ei tule häiritsemään heitä, jotka viihtyvät pitkien kuvailujen ääressä paremmin kuin minä.

Ja hei, kirja ei voi olla huono jos se alkaa näillä sanoilla:

I've always found hitting a man from behind to be the best way to go about things. This can sometimes be accomplished by dint of a simple ruse. Classics such as, "What's that over there?" work surprisingly often, but for truly optimal results it's best if the person doesn't even know you were there.

Kaiken kaikkiaan kirja tekee (lähes) kaiken oikein. Tämä on viihdyttävä ja erilainen fantasia-kirja, jollaisia toivon lukevani vielä lisää. Kirjasta ilmestyy toinen osa kesällä 2015, sitä odotellessa!

Mark Lawrence: Prince of Fools, 2014

The Red Queen's War, #1

Ace Books, 355 s.

David Gaider: Dragon Age - The Silent Grove

"The Silent Grove. Built after the fall of the Tevinter Imperium, by those who knew that dragons would need protection."
"What would dragons need protecting from?"
"The ignorance of mankind."

Kenelle? Biowaren Dragon Age -pelisarjan faneille.

Dragon Age on pelisarjoista ehdoton suosikkini, joten tottakai ostin sarjakuvan heti kun näin sen kaupan hyllyllä. Sarjakuva on englanniksi, enkä usko sen tarjoavan viihdearvoa kenellekään, joka ei ole pelannut Biowaren Dragon Age -sarjan ensimmäistä tai toista osaa. Sarjakuva on ilmestynyt ennen kolmatta (ja viimeistä) osaa. Hahmot ja maailma ovat tuttuja peleistä, ja heihin voit tutustua paremmin siinä. Sen lisäksi sarjakuvassa on juonipaljastuksia peleistä, joten niiltä ei voi välttyä myöskään tässä arvostelussa.

Piirtäjä, värittäjä ja tekstaaja ovat tehneet yhteistyötä luodessaan tämän erittäin kauniin, värillisen sarjakuvan. Se noudattelee hyvin tarkkaan Dragon Age -maailman tyyliä, ja hahmot näyttävät itseltään. Sarjakuva on myös käsikirjoitettu niin taidokkaasti, että hahmot eivät tunnu olevan irti peleistä tutuista luonteistaan. Pisti kuitenkin silmään, että hahmoilla on aina puhuessaan suu kiinni. Se on huomio, johon en ole ikinä ennen kiinnittänyt huomiota muissa sarjakuvissa, ja se on hyvin silmäänpistävä. Jopa kun hahmo kuvataan erittäin läheltä, ja hänellä on puhekupla, suu on kiinni. Tämä on kuitenkin vain tyyliseikka, eikä tee hallaa kauniille piirtojäljelle.

Alistair, Varric ja Isabela matkustavat Antivaan. Alistairin on tarkoitus löytää eräs henkilö menneisyydestään, mutta jäljet johtavat jatkuvasti vain umpikujiin. He saavat lopulta johtolangan, johon tullaan perehtymään vasta sarjakuvan toisessa osassa. Tämä on vasta ensimmäinen osa, mutta olisin toivonut että siihen olisi sisältynyt jokin oma tarinansa. Jokin "chapter", joka viedään alusta loppuun. Silloin tätä voisi käsitellä omana kirjanaan, mutta nyt se on kirjahyllyssäni irrallinen ja päättymätön. Harmi.

Sarjakuva on nopeatempoinen, ja luvutkin vaihtuvat lennossa. Taistelut ovat kuvattu selvästi ja hyvällä sommitelmana. Joskus hahmojen ilmeet voivat olla turhan voimakkaita heidän mielialaansa nähden, ja puhekuplissa sanojen painotukset ovat epäloogisia. Muistan, kun koulussa saimme käsikirjoituksen, ja harjoituksen ideana oli painottaa sanoja aivan satunnaisesti, esimerkiksi: "Olen pahoillani että rikoin pyöräsi. Voin toki korvata sen." Tuolloin kuulijaa oli hyvin hankala kuunnella, sillä painotuksilla on selvästi suuri merkitys sekä luetussa tekstissä että kuunnellessa. Tässä sarjakuvassa jouduin välillä pysähtymään ja tuijottamaan joitain puhekuplia, yrittäen ymmärtää, mitä niiden painotuksilla halutaan sanoa. Esimerkiksi lause: "He was permitted to restore his kingdom and play ruler until his children were grown. But after, he was to come to me here."

Pelien pelaajille on muutamia pieniä namuja, sillä sarjakuvassa viitataan peleissä tapahtuneeseen. Dragon Agen yksi viehätyksistä on se, että pelaaja saa tehdä valintoja ja päättää jopa kokonaisen yhteisön kohtalosta. Sarjakuvaan on valittu viittauksia, jotka kuitenkin ovat vakituisia kaikilla pelikerroilla.

Sarjakuva on kaiken kaikkiaan lyhyt, toiminnantäytteinen ja hyvin tiivis johdatus sarjakuvan tuleville osille. Sitä on hyvin vaikea käsitellä omana kokonaisuutenaan, joten en tosiaan usko siitä olevan mitään iloa muille kuin Dragon Age -sarjan faneille. Kirja on kovakantinen ja paperi laadukasta, ja siihen on selvästi nähty suurta vaivaa.