Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography

Tired of memoirs that only tell you what really happened?
Sick of deeply personal accounts written in the first person? Seeking an exciting, interactive read that puts the “u” back in “aUtobiography”? Then look no further than Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography! In this revolutionary, Joycean experiment in light celebrity narrative, actor/personality/carbon-based life-form Neil Patrick Harris lets you, the reader, live his life. You will be born in New Mexico. You will get your big break at an acting camp. You will get into a bizarre confrontation outside a nightclub with actor Scott Caan. Even better, at each critical juncture of your life you will choose how to proceed. You will decide whether to try out for Doogie Howser, M.D. You will decide whether to spend years struggling with your sexuality. You will decide what kind of caviar you want to eat on board Elton John’s yacht.

Choose correctly and you’ll find fame, fortune, and true love. Choose incorrectly and you’ll find misery, heartbreak, and a guest stint on Celebrity Rehab with Dr. Drew. All this, plus magic tricks, cocktail recipes, embarrassing pictures from your time as a child actor, and even a closing song. Yes, if you buy one book this year, congratulations on being above the American average, but make that book Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography!

Kenelle? Neil Patrick Harris -faneille!

Neil Patrick Harris kirjoitti omaelämänkertansa Choose Your Own Adventure -tyyliin. Se tarkoittaa kirjaa, jossa saat itse valita tarinan juonenkulun. Sivun lopussa saat esimerkiksi valita, seuraatko polkua eteenpäin vai poikkeatko polulta. Tarina voi johtaa GAME OVER-sivuun, sillä päähenkilö voi kuolla.

Pelkäsin että NPH:n omaelämänkerta tulee olemaan täten sekaisin faktaa ja fiktiota, mutta todellisuudessa se on enemmänkin: "Haluatko lukea lisää Tony Awardsista vai hypätäänkö jo toiseen aiheeseen?". Joskus polku saattaa päätyä lauseeseen: "siirry takaisin sille sivulle missä olit", joten parempi pitää sormea pitämässä merkkiä aiemmista poluista. Itseä ainakin kiinnosti enemmän tarinat NPH:n TV-esiintymisestä ja hänen perheestään, joten välttelin hiukan tarinoita hänen viikonlopuistaan Sir Elton Johnin veneessä.

Kun ensimmäisen kerran pääsin tarinan loppuun, olin jostain syystä välttynyt lukemasta hänen lapsistaan. Palailin polkua taaksepäin löytääkseni jostakin vaihtoehdon, jossa oli maininta Harperista ja Gideonista. On mielettömän kiinnostavaa lukea, kuinka homopariskunta saa lapsen Yhdysvalloissa, ja NPH:n ja hänen poikaystävänsä julkisuus teki asioista vielä mielenkiintoisempaa. He joutuivat pitämään lasten hankkimista salassa viimeiseen saakka, mikä on luultavasti tuskaa jokaiselle odottavalle vanhemmalle. Myös NPH:n nuoruuden kiemurtelut seksuaalisuutensa kanssa oli mielenkiintoista henkilölle, jolla ei ole vastaavaa ongelmaa koskaan ollut. Ja kertomus siitä, kuinka julkisuuden henkilö tulee kaapista ulos.

En tiedä, milloin voin sanoa lukeneeni tämän kirjan loppuun. Kun olen varma, että kaikki polut ovat käyty? En usko että olen näin tehnyt, mutta tiedän lukeneeni kaikki minua kiinnostavat jutut. Tämä on loistava puoli tässä omaelämänkerrassa: lukija saa imeä juuri sitä tietoa mikä häntä itseään kiinnostaa, ilman että saa potea huonoa omaatuntoa skipatessaan monta lukua. Tai jos joku seuraa NPH:n elämää aktiivisesti, hänelle luvut lapsista ei tarjoa mitään uutta ja täten hän voi ne välttää.

Äärimmäisen viihdyttävä! Ainoat ärsytykset tulivat umpikujista, jotka vain käskivät palaamaan aiemmalle sivulle ja täten saatoin mennä hukkaan. Choose Your Own Adventure -tyyli on uudenlainen ja taatusti sitä tullaan jalostamaan faktakirjallisuudessa.

On toki myös hyvä pointti: miksi NPH kirjoittaa omaelämänkertansa jo 41-vuotiaana?

Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography (2014)

Crown Archetype, 291 s.

Piper Kerman: Orange is the new Black - vuosi vankilassa

"Onko sulla lapsia?"
Ei lapsia. Entä hänellä?
Morena nauroi syvältä kurkusta hullua naurua, joka kertoi: voi, sinä naiivi ja viaton hetskutyttö, etkö edes huomaa että olen ihan oikea lepakko myös ulkomaailmassa, en vain tässä läävässä, missä ei ole munaa tarjolla... ja kuinka nautin siitä kun saan sinutkin käännytettyä. "Ei, muru, mulla ei ole lapsia."

Kenelle? Hänelle, joka on kiinnostunut lukemaan elämästä Yhdysvaltojen naisvankilassa. Sekä hänelle, joka pitää kyseisestä TV-sarjasta, mutta ymmärtää sen olevan vahvasti dramatisoitu.

Kuvittele tehneesi suuren virheen. Käytät melkein kymmenen vuotta aikaasi päästäksesi lopullisesti eroon huonosta seurasta ja ilmapiiristä. Löydät itsellesi miehen, ja suunnittelet hänen kanssaan häitä. Sitten sinut julistetaan syylliseksi kymmenen vuotta sitten tehdystä rikoksesta ja sinut tuomitaan vankeuteen kolmeksitoista kuukaudeksi. Tämä on Piper Kerman.

Orange is the new Black - Vuosi vankilassa on Kermanin muistelma elämästään naissvankilassa Yhdysvalloissa. Hän kuvailee tuntemuksiaan, vankilan johtoa ja sääntöjä, sekä muita vankeja ja elämää heidän keskellään. Hänen kuvauksensa on rehellistä, mutta hyvin varovaista. On ymmärrettävää ettei hän halua paljastaa yksityiskohtia muista vangeista (jopa nimet ovat muutettuja), mutta hän ei vaikuta kritisoivan tiettyjä epäkohtia esimerkiksi vartijoiden toiminnassa. Ne vain on. Vartijat kähmii, mutta ei siitä sen enempää. Vartijat puhuvat siivottomasti, mutta sellaista se nyt vain on.

Kirjan pohjalta on tehty samanniminen TV-sarja, josta olen katsonut molemmat tähän asti ilmestynyttä tuotantokautta. Aluksi oletin kirjan olevan aivan kuin sarja, mutta ymmärsin ettei se tullut kuuloonkaan. Sarja on ottanut paljon vaikutteita kirjasta, kuten henkilöhahmoja ja vaiheita vankilassa. Sarja on kuitenkin dramatisoitu erittäin paljon, ja hahmojen pienistä ja viattomista yksityiskohdista on tehty moraalittomia ja katsojaa kiinnostavia sivujuonia. Ymmärrän siis, miksi monet ihmiset pettyivät tähän kirjaan. Monet luulevat, että sarja tuli ensin ja kirja vasta sen jälkeen. Sarjan rinnalla tämä kirja on jopa tylsä.

Mutta minusta se on enemmänkin rehellinen. Kerman puhuu jopa omista ennakkoluuloistaan tiettyjä rotuja kohtaan vankilassa. Hän jakaa saamiaan kirjeitä ja poikaystävänsä kirjoittaman artikkelin heistä. Hän mainitsee nettisivuston (joka on edelleen pystyssä), jonne hänen poikaystävänsä on koonnut pieniä uutisia Piperin elämästä vankilassa, jotta heidän ystävänsä voivat lukea sieltä uusimmat kuulumiset. Hän avaa elämäänsä hyvin avoimesti ja täysin omista käsityskuvistaan.

Kirja vaatii hiukan editointia. Hän toistaa samoja asioita useaan kertaan. Kappaleet ovat melko irrallisia toisistaan ja loikkivat aktiviteetistä ja päivästä toiseen. Minulle ei tule mielikuvaa, että hän olisi ollut vankilassa kolmeatoista kuukautta, sillä aikajana kuvataan lähinnä juhlapyhien maininnalla. Joskus hän mainitsee, että vapautuminen on lähellä (kuinka lähellä!?).  Olen kuitenkin iloinen, ettei kirjassa kuvailtu Piperin lapsuutta tai muuta epäolennaista, mitä muistelmissa tavataan tehdä. Kirja alkaa rikoksella, ja loppuu vapautumiseen.

Kirja on yleissivistävä. Se kuvaa hyvin vankien elämää muurien sisäpuolella. Hän kertoo vankien räjähtävästä kasvusta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ja pohtii syitä sille. Hän asettaa vaihtoehtoisia ratkaisuja rikoksien vähenemiseen, ja hän tekee sen vakuuttavasti. Hän kuvaa vankien pelkoa ulkomaailmaa kohtaan, kun joidenkin täytyy tehdä rehellistä työtä ensimmäistä kertaa elämässään ja hankkia asunto rikosrekisterin painaessa harteita. Jälkisanat olivat ainoa kappale, missä hän kritisoi yhteiskunnan suhtautumista rikollisiin. Olisin toivonut, että hänen ajatuksensa olisivat kantaneet läpi kirjan.