Claudia Gray: A Thousand Pieces Of You

As the daughter of two brilliant physicists, Marguerite Caine grew up surrounded by wild scientific theories, always encouraged to imagine the improbable or even the impossible. But when her father is murdered, Marguerite's life is turned upside down. All the evidence points to one person - Paul, her parents' handome, enigmatic protégé. Before the law can touch him, though, Paul uses Marguerite's mother's latest invention - a device called the Firebird, which allows people to leap into alternate dimensions - to escape.
With the help of another physics student, Theo, Marguerite chases Paul through various dimensions, determined to avenge her father. Her parents theorized that people who have met in one reality will be likely to meet in another... that key moments will happen over and over, in different ways. But when Marguerite leaps into each new world, she meets another version of Paul that has her doubting his guilt and questioning her heart. Before long she realizes that what happened to her father may be more complex, and more sinister, than she ever dreamed.

Genre: Fantasia

Minun teki mieli lukea jotain hömppää. Jotain kevyttä ja ehkä hauskalla tavalla lapsellista. Voi pojat, minkä kirjan valitsinkaan. Kansi sai minut tarttumaan tähän: se on niin upea! Huomatkaa, että yläpuolella on moderneja rakennuksia, alapuolella venäläistä arkkitehtuuria. Värit ovat ihanat ja olen heikkona vesiväri-efektiin (kuten ehkä blogini yläbanneristakin huomaa..!). Fontti on väljää ja helposti luettavaa. Tämä vaikuttaa siis täydelliseltä kesälukemiselta.

Mutta valitettavasti kirja on huono. Se on kertomus ulottuvuuksien välillä hyppimisestä, kolmiodraamasta, perheestä ja petoksesta. Halusin niin kovasti pitää tästä, ja jo ensimmäisten vikojen jälkeen yritin vain vakuutella itselleni, että kyllä se tästä, tämä tulee olemaan vielä hyvä. Mutta se ei parantunut missään vaiheessa. Lopussa on olevinaan suuri ja hengensalpaava juonenkäänne, mutta arvasin sen jo ensimmäisten kappaleiden jälkeen. Suorastaan havahduin siihen, että lopun piti olla yllättävä.

Keskeisimmät henkilöt ovat Marguerite, joka yrittää päättää, rakastaako Paulia vai Theoa. Paul ja Theo tottakai ovat täysin rakastuneita Margueriteen ja tekevät mitä tahansa suojellakseen häntä. Paul on pettänyt Margueriten perheen ja paennut toisiin ulottuvuuksiin. Marguerite ja Theo seuraavat Paulia aikeenaan kostaa Margueriten isän kuolema. Marguerite ei kuitenkaan missään vaiheessa vakuuta, että hän kykenisi tappamaan Paulin. Hän uhoaa ja haaveilee kostosta jatkuvasti, mutta on aivan selvää ettei tyttö kykenisi tekemään mitään pahaa. Marguerite ei ole hahmona kovin vakuuttava. Paulilla ja Theolla on luonnetta enemmän kuin yleensä pakollisilla love interest -hahmoilla on, mistä Claudia Gray kuitenkin saa pisteet.

Maailman luonti on mielikuvituksetonta. Marguerite, Paul ja Theo matkustavat useissa eri ulottuvuuksissa. Ulottuvuudet ovat rakentuneet aivan eri tavalla, ja he voivat kuitenkin matkustaa sellaisiin joissa heidän vastineensa on elossa. Gray olisi voinut luoda vaikka millaisia - mitä jos jossain ulottuvuudessa dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon? Mitä jos teknologia olisi 100 vuotta meitä edellä? Mitä jos valtauskonto olisi jokin aivan toisenlainen? Mutta ei. Sen sijaan meillä on tavallinen Lontoo missä puhelimet ovat erilaisia ja muita tavanomaisuuksia (en halua esitellä ulottuvuuksia tarkkaan, sillä erilaiset ulottuvuudet kuuluvat olla yksi kirjan viehätyksistä).

Kirjan yleinen suunnittelu tuntuu olevan melko laiskaa. Tieteen taustatutkimus on puutteellista, kirjassa viitataan esimerkiksi Schrödingerin kissaan, mutta kyseinen teoria on ymmärretty väärin. Välillä myös tuntui, että Gray rikkoo itse tekemiään sääntöjä ulottuvuuksien välillä matkustamisesta. Reaktioni oli aivan liian usein tämä:

Tämä kirja oli niin pettymys. Se lupaili mielikuvituksekasta seikkailua, mutta sen sijaan antoi tylsää kolmio-draamaa ja hahmoja, joita näkyy tusinoittain nuortenkirjoissa. Olin melko varma että jopa pitäisin tästä, ja ostin tämän kirjan itselleni. Nyt aion lahjoittaa tämän ystävälleni, jota kiinnostaa lukea tuo kirja. Ei tarvitse palauttaa.

Kirjan romantiikka oli niin typerää ja luonnotonta, että poistin TBR-pinostani kaikki kirjat joissa on romantiikkaa. Sain niin tarpeekseni.

Kommenttejani kirjasta lukemisen aikana (ei spoilereita!)

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tämä kirja on sopiva kesälukeminen, jos haluaa jotain huoletonta hömppää.

Claudia Gray: A Thousand Pieces of You

Harper Teen, 368 s.

Gillian Flynn: Paha Paikka

"En ollut herttainen lapsi ja minusta oli kasvanut kaikkea muuta kuin herttainen aikuinen. Jos sielustani piirtäisi kuvan, se olisi töherrys, jolla on torahampaat."

Kun Libby Day oli seitsemän, hänen äitinsä ja kaksi siskoaan surmattiin. Pakoon päässeen Libbyn todistus oli ratkaiseva kun tämän isoveli Ben tuomittiin elinkautiseen koko kansakuntaa kuohuttaneista Kansasin Kinnakeen maatilamurhista.

Kuluu 25 vuotta. Itseinhossa rypevän, työtä välttelevän Libbyn nimeä kantava hyväntekeväisyysrahasto on viimein ehtynyt. Kun Kill Club -niminen, ratkaisemattomista murhista kiinnostunut salaseura ottaa Libbyyn yhteyttä, hän vainuaa tilaisuuden tehdä rahaa. Palkkiota vastaan Libby tarjoutuu haastattelemaan kohtalokkaaseen murhapäivään liittyviä ihmisiä ja raportoimaan löydöksistään klubilaisille.

Libbyn etsinnät vievät hänet Missourin nuhjuisilta strippiklubeilta Oklahoman hylättyihin turistikaupunkeihin. Ja kun kauhistuttava, uskomaton totuus lopulta valkenee, Libby joutuu jälleen pakenemaan henkensä edestä.

Tässä kirjassa ei ole mukavia ihmisiä. Ei sillä että he olisivat pahoja, mutta kirjan alkuperäinen nimi, Dark Places, kuvastaa erittäin hyvin hahmojen elämäntilannetta. Jopa päähenkilömme on tempperamenttinen, laiska ja varasteleva pummi. Kirja kuvaa, kuinka he liittyvät Libbyn perheen joukkomurhaan, ja millaisia ihmisiä heistä kasvoi sen jälkeen. Ei kovin tasapainoisia.

Tässä on siis jälleen yksi kirja murhamysteeristä, jossa amatöörit selvittävät murhaajaa. Perinteisestä mysteeritarinasta tämä poikkeaa siten, että vankilassa istuu jo murhasta tuomittu, mutta joka ei välttämättä olekaan syyllinen. Tapahtumat kulkevat usean henkiön näkökulmasta eri aikajanoilla. Kuten aiemminkin olen maininnut, en ole usean näkökulman ja aikajanalla heittelemisen fani. Tässä tuo heittelehtiminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä rikosta ratkoessa kuulusteltavat ihmiset eivät ole vilpittömiä syystä tai toisesta. Menneisyyteen kurkkaaminen on ainoa rehellinen tapa ilmaista lukijalle, kuinka tapahtumat todella etenevät.

En ole aiemmin tutustunut Gillian Flynnin tuotantoon enkä tapaa lukea murhamysteereitä. Mielestäni tämäntyyppiset kirjat kuitenkin menevät saman kaavan mukaan: 90% kirjasta juostaan johtolankojen perässä, sitten 10% kun murhaaja selviää ja mahdollisesti perinteinen toiminta-kohtaus kun hänet saadaan kiinni (takaa-ajo välttämätön). Jos etsit jotain uutta, tämä kirja ei sitä välttämättä tarjoa lukuunottamatta aiemmin mainitsemaani pientä perinteiden poikkemaa, kun joku on jo vangittu. Ja kysymys johon jokainen haluaa vastauksen: "voiko lukija päätellä murhaajan ennen kuin se paljastetaan?", vastaukseni on: ehkä hyvällä arvauksella. Useat ovat sanoneet kuinka yllättyivät loppuratkaisusta, mutta oma reaktioni oli lähestulkoon tämä:

 Mutta tämä kirja on siitä huolimatta melko hyvä. Pidin hahmoista ja kuinka synkkiä he ovat. He eivät selvästikään toimi kuin normaali ihminen toimisi, mutta synkkyys toimi niin hyvin. Päähenkilö on eräänlainen anti-sankari: hän on vain utelias ja haluaa päästä varmuuteen murhayön tapahtumista. Motiivit on ehkä jopa itsekäs: mielenrauhan hakeminen. Emme siis pääse perehtymään poliisien käyttämään teknologiaan tai maailmankuulun salapoliisin älykkyyteen: ainoastaan perheenjäsenen maalaisjärkeen ja tuntemiinsa ihmisiin. Ja se saa lukijan jatkamaan eteenpäin.

Gillian Flynn: Paha Paikka (Dark Places, 2009)

WSOY, 381 s.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Lia on paennut keskinkertaisuutta Lontooseen. Elämä on yksinäistä, koska tämän suomalaisen naisen on vaikea päästää ihmisiä lähelleen. Päivisin hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, illat lenkkeilee ja kulkee puistossa puhumassa patsaille.
Mutta Lian elämään astuu vaara. Hän kohtaa raa'an rikoksen, joka ei jätä rauhaan. Kun hän pian sen jälkeen tapaa kiehtovan maannaisensa Marin, elämä muuttuu lopullisesti. Heistä tulee läheisiä ja Mari uskoutuu poikkeuksellisesta kyvystään. Mari osaa lukea ihmisiä, nähdä heistä enemmän kuin muut. Hänellä on myös epätavallinen työ. Hulppeassa Studiossa Banksidella työskentelee huippuammattilaisten tiimi, joka tarvittaessa ottaa oikeuden omiin käsiinsä taistellakseen kovaa poliitikkoa tai naisten hyväksikäyttöä vastaan. Lialle avautuu rikosten ja peiteltyjen operaatioiden vaarallinen maailma. Mutta Marin salaperäisyyttä on vaikea murtaa. Kuka tuo nainen oikeastaan on, ja mitä hän Liasta haluaa?

Yöpöydälläni on ainakin kymmenen lukematonta kirjaa, ja minulla on suuri vaikeus valita, minkä lukisin seuraavaksi. Päätin tehdä päätöksen siten, että luen jokaisesta ensimmäisen sivun. Joka vaikuttaa mielenkiintoisimmalta, luen sen seuraavaksi. Aloitin Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -teoksesta, jonka toisen osan (Sysipimeä, 2012) olin jo lukenut vuotta aiemmin. Olin koukussa heti, eikä muihin kirjoihin tarvinnut koskeakaan.

En lue usein rikosjännäreitä, mikä on melko kummallinen piire kaltaiselleni juonikeskeiselle lukijalle. Ennen kaikkea minuun vetosi hahmot, joista lukeminen oli kuin olisi törmännyt vanhaan tuttuun. Kirjasarjan toisen osan olin jo lukenut, mutta luonnollisesti olin tuolloin missannut heihin tutustumisen, ja nyt sain selville heidän taustoistaan.

Vilpittömästi sinun (jonka nimi ei oikein aukea minulle) kertoo kahdesta tapauksesta, jotka salaperäinen Studio on ottanut hoidettavakseen. He haluavat selvittää tuntemattoman naisen murhan. Samaan aikaan on tulossa suuret vaalit, ja rasistinen puolue on saanut huolestuttavan suuren kannatuksen. Studio tietää puolueenjohtajan olevan vilpillinen, ja heidän on paljastettava hänen laittomat toimensa koko Englannille.

Kirja vuorottelee näiden kahden tapauksen välillä, mikä mielestäni on melko harvinaista. Juonia on kaksi, ja molemmat yhtä suuressa osassa. En osaa kuitenkaan valita, kumpaa näistä oli mielenkiintoisempaa seurata. Toinen oli hyvin perustavanlaatuinen rikoksen selvittely, toinen kulissien takaa kikkailua poliitikon todellisen luonteen paljastamiseksi. Studion väki työskentelee molempien parissa tasaväkisin, mutta Lia on painottunut hyvin paljon enemmän murhamysteeriin, kun taas Marille politiikan nalkkiin saaminen on tärkeää. Aivan kuin olisi lukenut kahta kirjaa samaan aikaan.

Vilpittömästi sinun sai Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2012, ja mielestäni se ansaitsee sen. Vaikka rikospuoli ei ole mitenkään ennenkuulumaton, se on tehty taidokkaasti ja uskottavasti. Päähahmot eivät ole vain sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan he joutuvat käyttämään nokkeluuttaan ja vaistojaan selvittääkseen mysteerin.

PS. Tuo kansi on ihana.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun, 2011

Gummerus, 424 s.

Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Two short novels, including the title story and Black Fairy Tale, plus a bonus short story. Summer is a simple story of a nine-year-old girl who dies while on summer vacation. While her youthful killers try to hide the her body, she tells us the story--from the POV of her dead body--of the boys' attempt to get away murder. Black Fairy Tale is classic J-horror: a young girl loses an eye in an accident, but receives a transplant. Now she can see again, but what she sees out of her new left eye is the experiences and memories of its previous owner.

Summer, Fireworks, and my Corpse sisältää kolme tarinaa, jotka esittelen yksitellen. Tarinat eivät kytkeydy toisiinsa, joten minun on hankala arvostella kirja kokonaisuutena. Kokonaisarvosana on kuitenkin annettava lopussa.

Summer, Fireworks, and my Corpse

Kirjan nimikkotarina kertoo lapsista, jotka piilottelevat ystävänsä ruumista siinä pelossa, että saavat rangaistuksen murhasta. Lähialueilla on esiintynyt lasten kidnappausta, joten huomio ei suuntaudu välittömästi heihin. Ruumista joudutaan poliisin tutkimusten vuoksi siirtämään paikasta toiseen, ja pelko paljastumisesta pyörii mielessä jatkuvasti. Tarina on hyvin psykologinen; se pureutuu lapsen mieleen ja pelkoon.
Mutta kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että tarina kerrotaan ruumiin näkökulmasta. Pieni tapettu tyttö ei ole syyttävän tuomarin roolissa, vaan uteliaan tarkkailijan. Hän ei saa emotionaalisia purkauksia, ei etsi syitä ystäviensä teoille, mutta haluaa toki tulla löydetyksi. Ruumiin perspektiivi tuo tarinaan mielenkiintoisen perspektiivin, eikä tällä vaikuta olevan muuta tarkoitusta.

Yuko

Tarina on hyvin lyhyt (noin 30-sivuinen), eikä siitä voi paljoa kertoa paljastamatta juonipaljastuksia. Se kuitenkin kertoo palvelustytöstä, joka alkaa epäillä isäntänsä tarkoitusperiä - miksi hän ei ole ikinä tavannut isäntänsä vaimoa? Miksi vaimo on sulkeutunut huoneeseensa?

Tarina on näistä kolmesta suosikkini. Luultavasti se johtuu huikeasta lopusta. Palvelustyttö on myös hienosti tehty hahmo.

Black Fairy Tale

Tarina on pienoisromaani (eli jotain novellin ja romaanin väliltä). Se vuorottelee kolmen tarinan voimin:

1. Satu korpista, joka toimittaa silmiä sokealle lapselle, jotta hän pystyisi näkemään maailmaa.
2. Tyttö, joka saa leikkauksessa uuden silmän. Hän kuitenkin alkaa nähdä tällä silmällään sen aiemman omistajan muistoja, mikä tuo hänet keskelle katoamismysteeriä.
3. Mies, jolla on kyky vaikkapa silpoa olentoja tappamatta häntä. Tämä kiehtoo häntä, ja hän tekee kokeiluja eläimillä... ja sitten siirtyy ihmisiin.

Tämä tarina ei ollut niin mielenkiintoinen kuin olisin toivonut. Luin sen ehkä liian pienissä pätkissä, sillä hahmot alkoivat mennä minulta sekaisin. Korppi-satu oli hyvin irtonainen, mutta onneksi siihen ei palattu montaa kertaa. Mies, joka tekee omia kokeilujaan elollisilla olennoilla, sai minut lukemaan eteenpäin. Hän esimerkiksi halkaisee kissan kahtia, joka ei edes huomaa että häneltä puuttuu peräpää vaan yrittää tavalliseen tapaansa puhdistaa häntäänsä. He eivät tunne minkäänlaista kykyä, vaan joissain tapauksissa jopa euforiaa. He kuitenkin kuolevat lopulta, mutta minun on vaikea inhota tätä miestä. Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan hänen uhreistaan ole hänelle vihainen?

Tarina olisi kuitenkin saanut olla paljon lyhyempi, sillä pituutta oli liikaa.

Kaiken kaikkiaan..

Kirja on englanniksi, mutten osaa sanoa vaikuttaako se mielipiteeseeni. Kielimuuria ei missään vaiheessa esiintynyt, ja olen lukenut kymmeniä englanninkielisiä kirjoja aikaisemminkin. Siitä kuitenkin on aikaa jo jonkin verran, ja englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen vie energiaa hieman enemmän. Se ei johdu minkäänlaisista ponniskeluista, vaan yksinkertaisesti käännösprosessista, joka aivoissa on jatkuvasti käynnissä. Samalla pitää ymmärtää juonta. Olen koulutukseltani tulkki (huom, ei kääntäjä vaan tulkki autenttisissa tilanteissa), ja siinä tehtävässä olen huomannut samaa uupumusta.

Sen lisäksi kirjan pisin tarina, Black Fairy Tale, ei ollut mielenkiintoinen. Tämä ja kääntämisen aiheuttama väsymys aiheuttivat sen, että luin kirjaa pienissä pätkissä. Se oli aina laukussa mukana ja sain silloin tällöin luettua sivun tai parin. Tämä harmittaa minua, mutta onneksi kirja on oma. Voin lukea sen myöhemmin uudelleen enemmän ajatuksen kanssa, ja katsoa muuttuuko mielipiteeni. Juuri nyt arvosanani on kuitenkin

Otsuichi: Summer, Fireworks, and my Corpse (2010)

Haikasoru, 350 s.