Courtney Alameda: Shutter

Micheline Helsing is a tetrachromat—a girl who sees the auras of the undead in a prismatic spectrum. As one of the last descendants of the Van Helsing lineage, she has trained since childhood to destroy monsters both corporeal and spiritual: the corporeal undead go down by the bullet, the spiritual undead by the lens. With an analog SLR camera as her best weapon, Micheline exorcises ghosts by capturing their spiritual energy on film. She's aided by her crew: Oliver, a techno-whiz and the boy who developed her camera's technology; Jude, who can predict death; and Ryder, the boy Micheline has known and loved forever.

When a routine ghost hunt goes awry, Micheline and the boys are infected with a curse known as a soulchain. As the ghostly chains spread through their bodies, Micheline learns that if she doesn't exorcise her entity in seven days or less, she and her friends will die. Now pursued as a renegade agent by her monster-hunting father, Leonard Helsing, she must track and destroy an entity more powerful than anything she's faced before . . . or die trying.

Genre: Kauhu
Kenelle? YA-kauhun ystäville, ja erityisesti myös Draculan faneille!

Ensinnäkin: katsokaa tuota kantta. Eikö se olekin ihana? Se antaa täyden lupauksen sille, että tässä kauhu-kirjassa ei tulla nynnyilemään, vaan se aikoo pelotella lukijansa peiton alle koko ensi yöksi. Anna Booth on tehnyt mielettömän hyvää työtä ja myönnän ostaneeni tämän kirjan kannen vuoksi.

Maailmassa, jossa aaveiden metsästys on yksi työ muiden joukossa, Micheline Helsing (kyllä, sen Van Helsingin perillinen) ystävineen joutuu kilpailemaan aikaa vastaan erään tehtävän epäonnistuttua pahasti. Heidän ylleen lankeaa kirous, joka tappaa heidät seitsemässä päivässä elleivät he keksi ratkaisua ja pian.

Olen Fatal Frame -pelisarjan suuri fani ja olen iloinen siitä, että kummitusten tuhoamiseen käytetään samaa tekniikkaa kuin pelissä - Camera Obscuraa, eli vanhaa filmirullakameraa. Shutter on rakentanut kameran toimimiselle myös loogisen, tieteellisen selityksen ja saa sen toimimaan niin hyvin. Kirja on erittäin toiminantäytteinen, siinä on moottoripyöriä, kummituksia, taisteluita, henkeä haukkovia paljastuksia... jos ajatuksesi harhailee lukiessa edes muutaman rivin.. olet hukannut paljon sisältöä. Kirja ei jää junnaamaan missään vaiheessa paikoilleen. Se on myös huono juttu: kaikki käy liian helposti. Alkuasetelmassa he eivät tiedä mitään kirouksen langettamasta hengestä tai mitä heidän täytyy tehdä - mutta he saavat sen selville pala palalta ensi yrittämällä.

"Pojat", kuten Micheline heitä nimittää, ovat Oliver, Jude ja Ryder, jotka ovat Michelinen tukena koko kirjan ajan. Tutustumme Michelineen läpikotaisin (onhan kirja hänen näkökulmastaan kirjoitettu), mutta pojista emme saa tietää mitään. Judella on kyky nähdä ihmisten potentiaalisia kuolemia (ei ole siis sama asia kuin nähdä tulevaisuuteen), Oliver on stereotyypinen nörtti-poika ja Ryder se pakollinen romanssi. Mutta keitä he ovat? Mikä on heidän keskinäinen todellinen suhde? Kuinka he ovat tavanneet? Minkä ikäisiä pojat ovat? Mistä he ovat tulleet? Koska juuri nyt näen vain joukon sivuhenkiöitä, jotka ovat siinä vain koska juoni vaatii sitä. Voisin välittää Michelinen ja Ryderin suhteesta enemmän, jos Ryderista kerrottaisiin enemmän kuin että hän on hemmetin komea australialainen. Valitettavasti Micheline on kirjan ainoa henkilö, jolla on luonne.

Shutter on kylmäverinen kauhu-kirja. Valitettavasti kansi on pelottavampi kuin itse teksti. Olen varma että tämä saa aikaa kylmät väreet useissa lukijoissa, mutta minusta tämä ei ollut pelottava - vaikka se ilmiselvästi yritti olla. Kirjan sävy lupailee onnellista loppua, ja Michelinen itsevarmuus ja badass-ery tuo aina voiton kotiin. En osannut olla huolissani missään vaiheessa.

Sananen kirjailijasta. Tämä on Courtney Alamedan ensimmäinen romaani. Hän on kuitenkin kirja-alan ammattilainen: omisti kirjakaupan, työskentelee nykyään kirjastossa ja johtaa luovan kirjoittamisen kurssia. Goodreads ei lupaile Shutterille jatko-osaa, mutta kirjan avoin loppu lupailee sellaista. Jos/Kun tämä jatko-osa ilmestyy, aion taatusti lukea sen. Vaikka tässä kirjassa oli pieniä hikkoja, ne ovat sellaisia jotka ovat helposti korjattavissa jatko-osan myötä. Ehkä tutustumme paremmin poikiin? Ehkä tilanne pahenee ja tunnelma tiivistyy kauhistuttavammaksi (kuten Harry Pottereissa kävi!). Odotan innolla, sillä Shutter on loppujen lopuksi mielettömän kauniisti kirjoitettu, täynnä toimintaa ja päähenkilömme on badass. Tällaiset kirjat ovat jo harvassa.

Courtney Alameda: Shutter (2015)

Feiwel & Friends, 384 s.

Mark Lawrence: Prince of Fools

The Red Queen is old but the kings of the Broken Empire dread her like no other. For all her reign, she has fought the long war, contested in secret, against the powers that stand behind nations, for higher stakes than land or gold. Her greatest weapon is The Silent Sister—unseen by most and unspoken of by all.

The Red Queen’s grandson, Prince Jalan Kendeth—drinker, gambler, seducer of women—is one who can see The Silent Sister. Tenth in line for the throne and content with his role as a minor royal, he pretends that the hideous crone is not there. But war is coming. Witnesses claim an undead army is on the march, and the Red Queen has called on her family to defend the realm. Jal thinks it’s all a rumor—nothing that will affect him—but he is wrong.

After escaping a death trap set by the Silent Sister, Jal finds his fate magically intertwined with a fierce Norse warrior. As the two undertake a journey across the Empire to undo the spell, encountering grave dangers, willing women, and an upstart prince named Jorg Ancrath along the way, Jalan gradually catches a glimmer of the truth: he and the Norseman are but pieces in a game, part of a series of moves in the long war—and the Red Queen controls the board.

Rakastan tätä kirjaa. Se ei ole täydellinen, mutta en minä sitä jaksaisi vaatiakaan. Kaikki on annettu anteeksi. Miksi? Koska Mark Lawrence kirjoittaa siitä mikä häntä itseään kiinnostaa, ei siitä mikä on juuri nyt "in" kirjallisuudessa (katson sinua, dystopia-genre..). Ja kun kirjailija kirjoittaa siitä mistä itse nauttii, myös kirjasta tulee varmasti hyvä. Ja minulla ja Mark Lawrencella on yhtä hyvä maku ;)

"Battles are all about strategy, and strategy pivots on priorities. Since my priorities were Prince Jalan, Prince Jalan, and Prince Jalan, with "looking good" a distant fourth, I took the opportunity to resume running away."

Anti-sankari! Hänen Ylhäisyytensä Prinssi Jalan Kendath on ehkä paras hahmo fiktiossa ikinä. Suureksi helpotuksekseen hän on jonossa valtaistuimelle hyvin kaukana, sillä hän ei hamua valtaa. Hän haluaa vain elää vanhempiensa rahoilla, lyödä vetoa, hääriä naisten jalkojen välissä ja nauttia helposta elämästään. Hän inhoaa konflikteja, ja velkaisena on opetellut puhumaan itsensä pois pinteestä. Jalan on ihana, samaistuttava ja maanläheinen hahmo kaikkine vikoineen mutta hänestä huokuu silti eräänlainen sankarillisuus.

"Ha!" Snorri punched me on the shoulder as if I'd make a joke. It really hurt, and I reminded myself not to make any actual jokes with him in arm's reach.

Viikinkejä! Kirja on täynnä skandinaavista mytologiaa, joka tuntuu ihanan kotoisalta. Tiedän perusasioita viikinkien muinaisuskosta ja kirjailija on sisällyttänyt sitä niin loistavasti. Toinen sankarimme on Snorri, viikinki pohjoisesta joka on kirouksen ansiosta sidottuna Jalaniin. He eivät voi olla liian kaukana toisistaan, mutteivat myöskään voi koskea toisiinsa. Heidän matkansa päämäärä on pelastaa Snorrin perhe, ja samalla yrittää löytää keino purkaa kirous.

"What's his name?" A tall Nuban girl with copper loops through her ears and mouth made for kissing. "How is he called?""Snorri", I said. "It means wife-beater.""No?" Cherri, all round-eyed."Yes!" I faked sadness.

Ei romanssia! Ihan tosi, vihdoinkin. Vihdoinkin kirja jossa on 100% bromance eikä mitään ylimääräistä naishahmoa viemässä huomiota juonesta. Saamme toki seurata Jalanin päänkääntelyä hänen vilkuilessa useita naisia, mutta en olisi jaksanut yhtään romantiikkaa. Saamme pysyä asiassa.

Noituutta ja nekromantiaa. Ei riitä että Jalanin ja Snorrin perässä on velkojia ja huijareita, heidän täytyy sietää lukuisia "unborn"-olentoja.

Snorri nodded. "Though to be fair you did have a screaming girl to help you." He glanced back down the tunnel. "I wonder where she ran off to.""Eat dung, Norseman."

Kirjan huumori on jumalaista. En laskisi tätä huumori-genreen, sillä se tuppaa luokittelemaan kirjat niihin joihin väkisin väännetään hauskoja vitsejä ja.. tiedäthän. Sen sijaan Snorri ja Jalan piikittelevät toisiaan jatkuvasti, mikä tuo hahmot paljon lähemmäs lukijaa. Tiedäthän ne tarinat, joissa hahmojen dialogi on olemassa vain juonta edistääkseen? He keskustelevat vain tehtävästään ja sitten vetäydytään taas päähenkilön pään sisälle? Ei tässä. Snorrin ja Jalanin keskustelut ja yhteiselo on viihdyttävintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kirjaa ei kuitenkaan sovi luokitella leppoisaksi. Se on myös surullinen tarina menetyksestä, pelosta ja vastuullisuudesta. Jalanin ja Snorrin on tehtävä yhdessä vaikeita valintoja ja tehtävä valtavasti töitä päämääriensä saavuttamiseksi. He punnitsevat, kenestä saa ystävän ja ketä ei missään nimessä kannata ärsyttää. Koska he ovat päätyneet samaan pinteeseen toisilleen ventovieraina (ja Jalan saattoi myydä Snorrin taisteluareenalle kuolemaan...), heidän on opittava luottamus toisiinsa vaikeimman kautta.

Kirja sijoittuu fantasia-maailmaan, joka muistuttaa meidän maailmaamme hyvin paljon. On selvää että viikingit ovat kotoisin Skandinaviasta, mutta kirjan ensimmäisillä sivuilla olevaa karttaa katsoessa voi päätellä, että Jalan on keski-Euroopasta. Kirjassa puhutaan myös roomalaisista, joten ero meidän ja heidän maailmaansa on erittäin ohkainen. Tämä on siis hyvä kirja heillekin, jotka eivät ole fantasia-kirjoja paljon lukeneet ja jotka pelkäävät valtavia karttoja ja kummallista maantiedettä. Tämä loppujen lopuksi on hyvin kotoisa.

Kirjassa on toki yksi hiukan häiritsevä hikka. Kirjassa kuvaillaan toiminta-kohtauksia ja maisemia hyvin paljon, mihin hiukan turtuu. Sitten sinulla tulee olo, että jotain meni ohi. Palaat hiukan taaksepäin, ja huomaat että kaiken sen kuvailun keskellä on muutamalla sanalla kirjoitettu tärkeä juonenkäänne (esimerkiksi kun joku kolkataan). Tätä sattui minulle aika paljon, ja taaksepäin palailua tuli harrastettua melko paljon. Toki tämä ei tule häiritsemään heitä, jotka viihtyvät pitkien kuvailujen ääressä paremmin kuin minä.

Ja hei, kirja ei voi olla huono jos se alkaa näillä sanoilla:

I've always found hitting a man from behind to be the best way to go about things. This can sometimes be accomplished by dint of a simple ruse. Classics such as, "What's that over there?" work surprisingly often, but for truly optimal results it's best if the person doesn't even know you were there.

Kaiken kaikkiaan kirja tekee (lähes) kaiken oikein. Tämä on viihdyttävä ja erilainen fantasia-kirja, jollaisia toivon lukevani vielä lisää. Kirjasta ilmestyy toinen osa kesällä 2015, sitä odotellessa!

Mark Lawrence: Prince of Fools, 2014

The Red Queen's War, #1

Ace Books, 355 s.