Liityin
Goodreadsiin vuonna 2009, jolloin kyseinen sivusto oli porskuttanut jo kaksi vuotta. Tähän mennessä Goodreads on kerännyt jo 30 miljoonaa käyttäjää. Kyseessä on englanninkielinen sivusto, jossa ihmiset pystyvät pitämään kirjaa lukemisistaan, arvostelemaan kirjoja sekä pysymään kärryillä uutuuksista. Se on myös ensimmäinen pysäkki heille, jotka eivät oikein tiedä mitä seuraavaksi lukisi. Suosittelen Goodreadsia erittäin lämpimästi, ja tässä on pieni esittely erilaisista ominaisuuksista, jotta pääsee alkuun. En aio tutoriaalimaisesti kertoa, mistä kaikki löytyvät (sivusto on hyvin selkeä!), mutta kommenteissa autan mielelläni jos on ongelmia.
Hyllyt
Goodreadsin oletushyllyt ovat nimeltään "to-read", eli kirjat jotka haluat tulevaisuudessa lukea; "currently-reading" eli kirjat joita olet tällä hetkellä lukemassa ja "read" eli jo luetut kirjat. Hyllyjä voi tehdä itselleen lisää avainsanamaisesti, eli
kirja voi olla useassa hyllyssä yhtä aikaa. Voit tehdä hyllyn esimerkiksi kirjoille, joita et lukenut loppuun. Itse myös tein hyllyn kirjoille, jotka haluan lukea mutta joita ei vielä löydy Suomesta. Tällöin pystyn "to-read" -hyllystä valitsemaan mitä tahansa.
Olen huomannut kahdenlaisia tapoja tehdä hyllyjä. Toiset hyllyttävät genrejään teemojen ja genrejen perusteella, toiset taas oman fiiliksen mukaan. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.
Hyllyttämisen hyvä puoli on myös se, että Goodreads antaa sinulle suosituksia hyllyjesi perusteella. Voin esimerkiksi pyytää, että saan suosituksia sen perusteella, mitä olen luokitellut hyllyyn "lovable characters". Voin myös poistaa raksin niiden hyllyjen kohdalta, joista en ikinä halua suosituksia.
Suositukset
Goodreadsilla on automaattinen suosittelu-ohjelma. En tiedä mihin se tarkalleen perustuu, mutta olen huomannut sen todella toimineen.
Suositukset ovat hyllyttäin. Kuten aiemmin mainitsin, Goodreads pystyy suosittelemaan sinulle kirjoja itse tekemiesi hyllyjen perusteella. Voit myös vinkata sivustolle erilaisista genreistä joista pidät.
Jokaisen suositellun kirjan ohessa on pieni linkki "not interested", jolloin voit opettaa sivustolle ettet halua nähdä kyseistä kirjaa enää suosituksissa. Sivusto oppii nämä kirjat hyvin eivätkä ole vaivanneet minua sen koommin.
Voit myös kirjoittaa pienen viestin käyttäjille, jotta he voivat suositella sinulle kirjoja. En ole kokeillut tätä ominaisuutta, mutta yhteisö on hyvin mukava ja oletan heidän vastaavan asiallisesti.
Explore-valikko
Genres: Määrittelee hyvin erilaisia genrejä.
Listopia: Listoja. Kuka tahansa voi luoda listan vaikkapa kirjoille, jotka sijoittuvat Eurooppaan 1800-luvulla. Kuka tahansa voi osallistua listan kokoamiseen suosittelemalla jotain kirjaa. Suosituimpia listoja ovat yleensä genreihin liittyviä, ja tarkkaan rajattuja, esimerkiksi "kauhu-kirjoja joissa ei ole vampyyreja". Listat ovat tagattu genrejen mukaan, joten voit selata vain esimerkiks YA-kirjoista koostuvia listoja.
Giveaways: Yksinkertaisesti kirjoja, joita voit voittaa omaksesi. En ole vielä törmännyt kirjaan, jota ei toimitettaisi Suomeenkin asti. Kirjat ovat uusia ja yleinen
pyyntö on, että kirjan voittaja kirjoittaa siitä arvostelun.
Popular: Täältä löydät suosituimmat hyllyt, tällä hetkellä luetuimmat kirjat, kuumimmat keskustelut... eli kaikki suosituimmat kirjat.
Goodreads Voice: Kirjailijoiden haastatteluja.
Ebooks: Ilmaisia e-kirjoja, tai ainakin näytteitä! Huomioitahn, että ne ovat englanniksi.
Fun: Paljon hauskaa tekemistä, esimerkiksi tietovisoja erilaisista kirjoista ja lainauksia.
Creative Writing: Käyttäjien omia tarinoita.
People: Suosituimmat käyttäjät. Voit halutessasi saada näkyviin vain suomalaisia käyttäjiä. Suosituimmuus määräytyy sen perusteella, kenellä on parhaat arvostelut, kuka lukee eniten kirjoja, kuka arvostelee eniten, ketä seurataan eniten (sinun ei tarvitse olla kaveri, voit lisätä hänet seuranta-listallesi nähdäksesi hänen arvostelujaan etusivullasi), sekä myös uusimmat päivitykset.
Upcoming events: En ole ikinä nähnyt näitä Suomessa, mutta kyseessä ovat erilaiset tapahtumat.
Widgetit
Jos bloggaat, kannattaa ehdottomasti vilkaista widget-osiota. Lisäämällä widgetin blogiisi tai kotisivuillesi, se näyttää ajankohtaisen tilanteen omalla Goodreads-tililläsi. Omassa blogissani on kaksi widgetiä, jotka näet toiminnassa. Toinen on sivuvalikossa oleva "luen juuri nyt", joka näyttää kaikki kirjani jotka ovat hyllyssä "currently reading". Toinen widget on valikossa otsikolla "Luettava", jossa taas näkyvät kaikki kirjani, jotka ovat hyllyssä "to-read".
Voit myös asettaa widgetin omasta lukuhaasteestasi (kyllä! voit haastaa itsesi lukemaan esimerkiksi 60 kirjaa, ja Goodreads pitää lukua suorituksestasi!). Widgetit toimivat erittäin hyvin ja ovat helppo asentaa.
Personal Stats
Hauska ja esteettisesti onnistunut statiikka, jota on hauska seurata. Goodreads pitää yllä, kuinka monta kirjaa tai sivua olet lukenut vuodessa. Se myös pitää kirjaa, milloin olet lukenut minäkin vuonna ilmestyneitä kirjoja. Koordinaatistoon siis ilmestyy x-akselille vuosi jolloin olet lukenut kirjan ja y-akselille kirjan vuoden. Oma statiikkani näyttää, että luen lähinnä vain uusia kirjoja.
Vertaa sinun ja ystäväsi arvosteluja
Arviointiasteikko on tähdet yhdestä viiteen (puolikkaita tähtiä ei voi antaa). Selatessasi toisen käyttäjän kirjahyllyä taulukko näyttää hänen antamansa arvion kyseisestä kirjasta, ja vieressä sinun antamasi arvion.
Seuraa kirjailijoita
Jos kirjailijan nimen jälkeen sulkeissa lukee (Goodreads Author), se tarkoittaa että kyseinen kirjailija on Goodreadsin käyttäjä. Voit seurata heidän bloggaustaan, kirja-arvioitaan, nimmari-kiertueita ja ottaa heihin kontaktia. Moni YA-kirjailija on liittynyt Goodreadsiin, ja jopa
Stephen King on Goodreadsissa.
Mobiili
Ainakin Android-puhelimiin on mahdollinen saada Goodreadsin oma saman niminen mobiilisovellus. Se toimii aivan kuin itse sivustokin, mutta pelkistettynä. Eräs ystäväni ei kyseisestä sovelluksesta pitänyt, mutta itse olen käyttänyt sitä lukemisen edistymisen päivitykseen sekä kirjastossa käydessä on kätevä käydä selaamassa omaa "to read" -hyllyäni.
Yhteisö
Yhteisö on melko nuorta, ja hulluna YA-kirjoihin. YA-kirjoilta et vain voi välttyä. Suomalaiset eivät paljoa tee itsestään melua, mutta on meillekin perustettu oma ryhmämme. Suomalaiset ovat kuitenkin hyvin ahkeria päivittämään suomalaisia ja suomennettuja kirjoja Goodreadsiin. Se on siis hyvä paikka myös suomalaisille. Goodreadsilla on kuitenkin taipumus tehdä yhteisöstä tervetullut lähinnä vain amerikkalaisille, sillä vain amerikkalaiset voivat myydä kirjojaan eteenpäin sivuston välityksellä tai lukea pieniä otteita.
Kaiken kaikkiaan
Goodreads on kätevä, ja on saanut minut innostumaan kirjoista entisestään. Valehtelematta voin sanoa, että nykyään löydän uusia kirjoja vain ja ainoastaan Goodreadsin kautta, sillä kun päivittää hyllyjään ahkerasti, Goodreads melkeinpä tulee ikkunastasi sisään uuden kirjan kanssa "HEI OLETKO JO LUKENUT TÄMÄN, PIDÄT SIITÄ VARMASTI".
Suosittelen lämpimästi liittymistä. Ota osaa suomalaisten omiin ryhmiin, perusta listoja, lajittele kirjojasi hyllyihin ja pidä melua ihan luvan kanssa, miten rakastatkaan tätä erästä kirjaa. Niin me muutkin tehdään :)
Oletko itse Goodreadsin käyttäjä? Mitä pidät siitä? Mihin käytät sitä?