Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Two short novels, including the title story and Black Fairy Tale, plus a bonus short story. Summer is a simple story of a nine-year-old girl who dies while on summer vacation. While her youthful killers try to hide the her body, she tells us the story--from the POV of her dead body--of the boys' attempt to get away murder. Black Fairy Tale is classic J-horror: a young girl loses an eye in an accident, but receives a transplant. Now she can see again, but what she sees out of her new left eye is the experiences and memories of its previous owner.

Summer, Fireworks, and my Corpse sisältää kolme tarinaa, jotka esittelen yksitellen. Tarinat eivät kytkeydy toisiinsa, joten minun on hankala arvostella kirja kokonaisuutena. Kokonaisarvosana on kuitenkin annettava lopussa.

Summer, Fireworks, and my Corpse

Kirjan nimikkotarina kertoo lapsista, jotka piilottelevat ystävänsä ruumista siinä pelossa, että saavat rangaistuksen murhasta. Lähialueilla on esiintynyt lasten kidnappausta, joten huomio ei suuntaudu välittömästi heihin. Ruumista joudutaan poliisin tutkimusten vuoksi siirtämään paikasta toiseen, ja pelko paljastumisesta pyörii mielessä jatkuvasti. Tarina on hyvin psykologinen; se pureutuu lapsen mieleen ja pelkoon.
Mutta kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että tarina kerrotaan ruumiin näkökulmasta. Pieni tapettu tyttö ei ole syyttävän tuomarin roolissa, vaan uteliaan tarkkailijan. Hän ei saa emotionaalisia purkauksia, ei etsi syitä ystäviensä teoille, mutta haluaa toki tulla löydetyksi. Ruumiin perspektiivi tuo tarinaan mielenkiintoisen perspektiivin, eikä tällä vaikuta olevan muuta tarkoitusta.

Yuko

Tarina on hyvin lyhyt (noin 30-sivuinen), eikä siitä voi paljoa kertoa paljastamatta juonipaljastuksia. Se kuitenkin kertoo palvelustytöstä, joka alkaa epäillä isäntänsä tarkoitusperiä - miksi hän ei ole ikinä tavannut isäntänsä vaimoa? Miksi vaimo on sulkeutunut huoneeseensa?

Tarina on näistä kolmesta suosikkini. Luultavasti se johtuu huikeasta lopusta. Palvelustyttö on myös hienosti tehty hahmo.

Black Fairy Tale

Tarina on pienoisromaani (eli jotain novellin ja romaanin väliltä). Se vuorottelee kolmen tarinan voimin:

1. Satu korpista, joka toimittaa silmiä sokealle lapselle, jotta hän pystyisi näkemään maailmaa.
2. Tyttö, joka saa leikkauksessa uuden silmän. Hän kuitenkin alkaa nähdä tällä silmällään sen aiemman omistajan muistoja, mikä tuo hänet keskelle katoamismysteeriä.
3. Mies, jolla on kyky vaikkapa silpoa olentoja tappamatta häntä. Tämä kiehtoo häntä, ja hän tekee kokeiluja eläimillä... ja sitten siirtyy ihmisiin.

Tämä tarina ei ollut niin mielenkiintoinen kuin olisin toivonut. Luin sen ehkä liian pienissä pätkissä, sillä hahmot alkoivat mennä minulta sekaisin. Korppi-satu oli hyvin irtonainen, mutta onneksi siihen ei palattu montaa kertaa. Mies, joka tekee omia kokeilujaan elollisilla olennoilla, sai minut lukemaan eteenpäin. Hän esimerkiksi halkaisee kissan kahtia, joka ei edes huomaa että häneltä puuttuu peräpää vaan yrittää tavalliseen tapaansa puhdistaa häntäänsä. He eivät tunne minkäänlaista kykyä, vaan joissain tapauksissa jopa euforiaa. He kuitenkin kuolevat lopulta, mutta minun on vaikea inhota tätä miestä. Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan hänen uhreistaan ole hänelle vihainen?

Tarina olisi kuitenkin saanut olla paljon lyhyempi, sillä pituutta oli liikaa.

Kaiken kaikkiaan..

Kirja on englanniksi, mutten osaa sanoa vaikuttaako se mielipiteeseeni. Kielimuuria ei missään vaiheessa esiintynyt, ja olen lukenut kymmeniä englanninkielisiä kirjoja aikaisemminkin. Siitä kuitenkin on aikaa jo jonkin verran, ja englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen vie energiaa hieman enemmän. Se ei johdu minkäänlaisista ponniskeluista, vaan yksinkertaisesti käännösprosessista, joka aivoissa on jatkuvasti käynnissä. Samalla pitää ymmärtää juonta. Olen koulutukseltani tulkki (huom, ei kääntäjä vaan tulkki autenttisissa tilanteissa), ja siinä tehtävässä olen huomannut samaa uupumusta.

Sen lisäksi kirjan pisin tarina, Black Fairy Tale, ei ollut mielenkiintoinen. Tämä ja kääntämisen aiheuttama väsymys aiheuttivat sen, että luin kirjaa pienissä pätkissä. Se oli aina laukussa mukana ja sain silloin tällöin luettua sivun tai parin. Tämä harmittaa minua, mutta onneksi kirja on oma. Voin lukea sen myöhemmin uudelleen enemmän ajatuksen kanssa, ja katsoa muuttuuko mielipiteeni. Juuri nyt arvosanani on kuitenkin

Otsuichi: Summer, Fireworks, and my Corpse (2010)

Haikasoru, 350 s.

Kuukauden summaus: syyskuu 2014

Mitä blogissa tapahtui?

Aloitin muutaman jatkuvan ominaisuuden. Yksi on listat, joita pudottelen sitä mukaan kun saan ideoita (saa ehdottaa ja liittyä!). Sinne onkin jo kertynyt muutama, käyhän vilkaisemaan.

Aloitin myös Merkitse kalenteriin -ominaisuuden, jolloin vinkkaan tulevista, minua kiinnostavista, tapahtumista ja ilmestyvistä kirjoista. Olen myös kirjoitellut muutamia artikkeleita (huono sana sille, pitäisi keksiä jokin toinen), eli ajatuksiani kirjoista ja lukemisesta.

Ulkoasua olen viimeistellyt vihdoinkin mieleisekseni ja info-osio on valmis. Viilailu on siis viimein saatu päätökseen.

Luetut kirjat

Huh huh, katsotaanpas. Tässä kuussa olen lukenut..

1. Laurie Frankel: Ikuisesti yhdessä
2. Johanna Sinisalo: Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sarah Lotz: Kolme
5. Marko Hautala: Kuokkamummo
6. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
7. Richard Matheson: Olen legenda
8. Jen Campbell: More Weird Things Customers Say in Bookshops
9. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
10. Rick Yancey: 5. aalto
11. Patrick Rothfuss: Tuulen nimi

Yksitoista kirjaa! Whoo!

Mitä jätin kesken?

1. Richard Preston - Tappajavirus. Luin tämän kirjan noin puoleen väliin, kunnes lopetin. En tiedä olenko liian yksinkertainen tälle kirjalle, mutta en vain millään erota faktaa ja fiktiota tästä tekstistä. Otteessaan se kuitenkin piti, sillä kirjassa kerrotaan Ebolasta ja sen sukulaisviruksista hyvin kansantajuisella kielellä.
2. Joe Hill - Sarvet. Kirja tempaa mukaansa niin herkullisella tavalla, että haluan vain jatkuvasti tietää mitä tapahtuu seuraavaksi... kunnes olimme monenkymmenen sivun pituisessa flashbackissa jolla ei ollut mitään tekemistä itse tarinan kanssa ja joka ei minua kiinnostanut mitenkään. Ehkä katson elokuvan ensin, ja päätän sitten onko ne flashbackit kahlaamisen arvoisia. Huoh. Inhoan turhia flashbackeja.

Mitä lokakuussa?

Lokakuun ajan aion keskittyä Halloween-haasteeseen, eli luvassa on lisää kauhukirjoja. Mikä ei tosin yllätä minun tapauksessani. Muutoin vapaa-ajallani taidankin vain selailla työpaikkailmoituksia.

Uudet kirjat lukulistalla

Tyhjensin Goodreadsista koko to read -hyllyni. Kaikki pois. Vain muutaman palautin. Siellä oli paljon kirjoja, jotka eivät minua oikeasti kiinnostaneet (Sinuhe), joista en enää ollut kiinnostunut tai joita en ymmärrä miten ne listalleni olivat päätyneet (esimerkiksi kirja jossa kerrotaan kuinka päästä eroon väkivaltaisesta parisuhteesta... olen ihan tyytyväinen parisuhteeseeni, kiitos vain).

Tällä hetkellä lyhyessä listassani siis on:

1. Natsuhiko Kyogoku: The Summer of the Ubume (tätä kirjaa ei löydy mistään!)
2. Christopher Buehlman: Those Across the River
3. Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Adventure
4. Sarah J. Maas: Throne of Glass
5. Mark Lawrence: Prince of Fools
6. John Wyndham: Käenpojat
7. Johanna Sinisalo: Sankarit
8. Francesco Marciuliano: I could chew on this: and other poems by dogs
9. Will McIntosh: Defenders
10. Susan Hill: Woman in black
11. Adam Nevill: Last days
12. Lisa Amowitz: Breaking Glass
13. Richard Bachman (Stephen King): The Long walk
14. Kate Atkinson: Elämä elämältä
15. Patrick Süskind: Parfyymi: Erään murhaajan tarina
16. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
17. Mira Grant: Parasite
18. Peter Watts: Sokeanäkö
19. Adam Nevill: The Ritual
20. Hafsah Laziaf: Unbreathable

Syyskuussa ostetut kirjat

En varmaan missään kuussa ole ostanut näin paljon kirjoja. Minulla ei ole edes asuntoa, jonne nämä kaikki laittaisin.

1. Marko Hautala: Kuokkamummo
2. Sarah Lotz: Kolme
3. Francesco Marciuliano: I could chew on this: and other poems by dogs
4. Francesco Marciuliano: I could pee on this: and other poems by cats
5. Will McIntosh: Defenders
6. Lisa Amoqitz: Breaking Glass
7. Richard Bachman: The Long walk
8. Adam Nevill: The Ritual
9. Susan Hill: Woman in black
10. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
11. Grant Morrison & Sean Murphy: Joe the Barbarian
12. Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut (sisältäen kaikki novellikokoelmat)
13. Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Toivottavasti en unohtunut mitään! Mutta nämä ovat tervetulleita kirjahyllyyni heti kun sellaisen omistan. 

Laurie Frankel - Ikuisesti yhdess@

Miten löytäisi sen oikean? Helppoa! Tarvitaan vain erehdymätön algoritmi.
Nörttivelho Sam ohjelmoi elämäänsä kuntoon: löytyy täydellinen tyttöystävä, Meredith, sekä apu tämän suruun. Siinä sivussa Sam tulee loihtineeksi heille merkillisen työpaikan.
Kun astut Styks-salonkiin ja lähetät paluupostia, voit jatkaa sitä, minkä kuolema keskeytti. Mutta pidä varasi. Rakkaus voi alkaa elää omaa elämäänsä.

Ikuisesti yhdess@ kertoo pariskunnasta, jonka yrityksen kautta voidaan ottaa yhteys menetettyyn läheiseen. Tietokoneohjelma jäljittelee kuolleen omaisen virtuaalisia viestejä, ja vastaa niihin todentuntuisesti. Paluuposti-keksinnöstä tulee menestys, vaikkakin monet tahot vastustavat sitä. Eteen tulee paljon eettisiä ongelmia ratkaistavaksi. Samalla tutustumme Samin ja Meredithin parisuhde-elämään, vaikkakin kirjan keskiössä on Paluuposti.

Kirjaa lukiessa ei voi olla ajattelematta omia kuolleita läheisiä. Olen menettänyt vain yhden ihmisen, mutta hän kuoli vastikään ja hyvin traagisesti. Kirja saa aikaan jossittelua ja "jos tämä olisi totta" -ajatuksia. Kuolema on kirjassa suuresti läsnä, ja sai välillä palan nousemaan kurkkuun. Kirja kuitenkaan ei vello angstissa, vaan enemmänkin Paluupostin aiheuttamissa eettisissä ongelmissa. Voiko omaisen kuolemaa käsitellä terveellä tavalla, jos vielä kuoleman jälkeen juttelee hänen kopionsa kanssa videopuhelulla? Onko epäkunnioittavaa saada kuoleva omainen kirjoittamaan sähköpostiviestejä vain jotta hänen kanssaan voi jutella kuoleman jälkeen - sen sijaan että viettää hänen kanssaan hänen viimeiset hetkensä? Onko virtuaalisella kopiolla oikeus antaa anteeksi?

Sam ja Meredith ovat ihanin pariskunta, mitä kirjallisuudessa olen lukenut. He sopivat toisilleen täydellisesti (tietokoneohjelmaa voi kiittää heidän tapaamisestaan), ovat ihania yhdessä ja tukevat toisiaan täydellisesti.

"Tuota... Olen melko varma, että tämä oli minun elämäni viimeinen ensisuudelma. Halusin nautiskella siitä."
"No miten se sujui?" Meredith kysyi.
"Minä unohdin jo", Sam vastasi, ja Meredith hymyili, hänkin vahingossa rehellisesti. "Kokeillaan uudelleen."

Yleensä en perusta romantiikasta kirjallisuudessa, oikeastaan koska sitä ei yleensä tehdä oikein. Kirjailijat haluavat lisätä romantiikan vain koska lukija tykkää siitä, ja se jää yleensä irralliseksi ja ärsyttäväksi. Näiden kahden parisuhden sen sijaan sai minut kiitolliseksi, etten ole sinkku. Muutoin olisin jo hankkimassa uutta kissaa.

Kirja on surullinen. Se ei anna lohtua omaisen menettäneelle, mutta se sai minut ajattelemaan: "Huh. En ole käynyt mummun luona aikoihin." Kirja opettaa, että elämä on liian lyhyt ja sinä aikana tulisi viettää aikaa lähimmäisten kanssa.

Kirja voi kärsiä hiukan uskottavuudesta. Samin luoma tietokoneohjelma on äärettömän fiksu ja se seikka häiritsi minua. Kerronnallisesti kirja onnistui masentamaan, naurattamaan, ajattelemaan ja melkein jopa itkemään. Minuun se osui ja lujaa.

Laurie Frankel: Ikuisesti yhdessä (Goodbye for now, 2012)

Suom. Aili Herronen

WSOY, 433 s.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia - opas valoisille ja pimeille poluille

Voiko skotlantilainen, hyvää tarkoittava Bed and Breakfast -emäntä mennä asiakkaan huomioinnissa aivan liian pitkälle? Kun neljä aivan erilaista naista lähtee yhdessä Englannin Penniineille ja tekee sieltä salaperäisen löydön, mitä he oppivat toisistaan? Entäpä jos Appalakeilla patikoiva nuori ja näyttöhaluinen mies alkaakin ottaa seikkailunsa kilpailuna – ja verisenä sellaisena?

Johanna Sinisalo on kokenut ja aktiivinen vuoristovaeltaja ja pitkän matkan patikoija. Teos Salattuja voimia, opas valoisille ja pimeille poluille, sisältää yhden pienoisromaanin sekä puolen tusinaa muuta lyhytproosatekstiä, jotka kaikki ovat tavalla tai toisella syntyneet patikkaretkien innoittamana. Tarinoissaan Sinisalo käsittelee realismin rajoja rikkoen niin ihmisen ja luonnon suhdetta kuin ihmisluonnon hämäriä puoliakin. Fiktiokertomusten väleissä on makupaloina aitoja, joskus pelottavia, joskus koomisia, joskus lähes uskomattomia anekdootteja Sinisalon omista kokemuksista vuoripolkujen varrelta.

Kirjasta löytyy myös kokemusperäistä faktaa niille, jotka haluavat jonakin päivänä lähteä omille poluilleen. Kirjan loppuun on koottu osuus käytännön neuvoja ja niksejä: miten valmistaudut retkiin, millä perusteilla reittisi valitset, mitä tarvitset mukaan, mitä riskejä kohtaat ja niin edelleen. Tästä kirjasta nauttivat niin Sinisalon tummanpuhuvan, kirpeän ja häiritsevän proosan ystävät kuin nekin, joita vuoret ja metsät kutsuvat.

Kenelle? Vaeltajille; vaeltamisesta kiinnostuneille.

Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille on Johanna Sinisalon novellikokoelma, jossa vuorottelee kolme teemaa. Sinisalo, joka on innokas vaellusharrastaja, esittelee erilaisia vaelluskohteita ja mitä niissä täytyy ottaa huomioon. Seuraavaksi tulee novelli (mukana myös yksi pienoisromaani), johon hän on saanut idean vaelluksen aikana. Kolmas teema on tositarina, eli muutaman sivun pituinen tarina tapahtumasta, joka on tapahtunut Sinisalolle vaelluksella. Lopussa on kattava, 60-sivuinen pienenpienellä tekstillä kirjoitettu ohjeistus vaeltamisesta ja mitä tulisi ottaa huomioon. Ja kun sanon kattava, tarkoitan sitä. Sinisalo ei pidä mitään itsestäänselvyytenä. Kyllä minä uskaltaisin lähteä vaeltamaan vain tämän oppaan turvin.

Pääpaino on kuitenkin novelleissa, jotka vievät eniten sivutilaa. Jokaisen novellin lopussa Sinisalo kertoo lyhyesti, mistä hän on saanut inspiraation tarinaansa. Yleensä ne ovat tulleet henkilöistä, joita Sinisalo on vaelluksella tavannut ja joiden mahdollisia, yleensä synkkiä, todellisia tarkoitusperiä hän on leikillään mielessään pyöritellyt. Novellit ovat hauskoja ja osa jokseenkin synkkiä. Suosikkini on novelli nimeltä Panos-tuotosajattelu, jossa skotlantilainen Bed & Breakfast -pitäjärouva saa idean alkaa googlettamaan vieraidensa nimiä saadakseen jotain keskustelunaihetta heidän kanssaan. Pidin myös tarinasta miehestä, jolle tulee pakkomielteeksi olla reitin nopein vaeltaja.
Sinisalo on täydellinen novellien kirjoittaja: hän pystyy kirjoittamaan kenestä tahansa ja millaisista ihmisistä tahansa.

Kirja on hyvin inspiroiva. Jopa minä, patalaiska sohvalla röhnöttäjä, aloin pyörittelemään mielessäni ideaa patikointia kaukana kaupungista. Vaikka novelleissa tuntemattomat retkeilijät saattavat osoittautua vaarallisiksikin, Sinisalo huomauttaa että todellisuus on todennäköisesti eri.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia: Opas valoisille ja pimeille poluille

TEOS, 361 s.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden käytkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon...

Emmi Itäranta voitti fantasia- ja scifiromaanikilpailun tällä esikoisteoksellaan vuonna 2011. Julkaisun jälkeen kirja palkittiin vielä Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla. Moni on siis vähintään kuullut tästä kirjasta ja se on lähikirjastossakin jatkuvasti lainassa.

Kirjassa nimet ja kulttuuri kalskahtaa hyvin paljon japanilaiselta, ja hörähdin ääneen kun ensimmäisen kerran tulikin puhetta Kuusamosta. Kuusamo!? Suomen kulttuuriko muuttuu niin paljon, että tulevaisuudessa tulemme pitämään teetä pyhänä, kumartelemaan ja arvostamaan symboliikkaa? Osa nimistä on suomalaisia, mutta jotka sopisivat hyvin japanilaisen suuhun, esimerkiksi Muromäki. Kuusamo ja Rovaniemi ovat ainoat vihjeet, mitkä paljastavat kirjan sijoittuvan Suomeen, joten mielestäni kirjan olisi voinut sijoittaa Aasiaan.

Kirja on kuitenkin maaginen ja tarina kulkee hyvin. Kirjailijalla on joitakin näkyviä maneereja, esimerkiksi hahmojen ääriviivoista puhuminen ja toisen ihmisen kehon lämmön hehkusta kertominen. Antakaamme kuitenkin nämä anteeksi, sillä haluamme vain päästä kirjassa eteenpäin ja tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mielestäni kirjasta olisi ehdottomasti pitänyt tehdä moniosainen. Tarinalla on niin paljon potentiaalia enempään kuin vain yhteen kirjaan, ja kirjailijan piti nyt sitoa kaikki yhteen tavalla tai toisella. Valitettavasti hän valitsi tavan, joka oli kuin lentoon päässyt kyyhkynen joka ammutaan alas heti. Tässä olisi ollut kirja, jolle olisi voinut tehdä jatko-osan pitkittämättä tarinaa liikaa. Nyt vain lasken kirjan käsistäni ajatellen: sinä lupasit!

Pettymyksestäni huolimatta kirja on kaunis. Se on kaunis, taianomainen ja ideana mahtava. Itäranta on hyvin rakentanut teemestarin ammatin, veden loppumisesta johtuvan hädän ja hahmojen ystävyyden. Ehkä tämä kaunis maailma on yksi syy siihen, miksi toivoisin jatko-osaa. Haluan tutustua siihen enemmän.

Kerro itsestäsi kirjoin

Hei! Kirjabloggaajat eivät hirveästi pidä ääntä itsestään ja millaisia he ovat, joten päätin aloittaa tällaisen pienen haasteen/memen.

Ideana on miettiä 5 (voi olla enemmän, voi olla vähemmän) sanaa tai lyhyttä kuvailua itsestään. Seuraavaksi etsi jokaista sanaa kohden yksi kirja, joka kuvaa sinua ja valitsemaasi sanaa. Parhaiten pääset alkuun miettimällä: "Mihin kirjaan olen samaistunut?"

Seuraan mielelläni vastauksianne, joten linkitelkää niitä kommentti-osioon!

Kokoan tähän loppuun oman listani.

5 kirjaa, jotka kuvaavat minua

Introvertti: Ernest Cline: Ready Player One
Eläinrakas: Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Yksinäinen: John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen
Luova: J.P. Ahonen: Perkeros
Utelias: Peter Clines: 14

Marko Hautala: Kuokkamummo

Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Se tappaa lapsia. Se on vanha kuin meri ja taivas. Se haistaa kuka on kuka ja odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta. Älkää ikinä puhuko Kuokkamummosta läpällä. Naurakaa kevätjumalanpalveluksessa tai riparilla, jos papilla on ärrävika tai se haistelee sormia. Mutta Kuokkamummosta turpa kiinni.
Syrjäisen lähiön nuoret kokoontuvat pommisuojaan peloteltavaksi, niin on tehty vuosikymmenten ajan. Lapsuusmuistot vaivaavat yhä Samuel Autiota, eikä hän ole koskaan päässyt yli menetetystä teinirakkaudestaan. Maisakin on jo aikuinen ja päättänyt tehdä seudun perinteestä väitöskirjan, muttei vieläkään uskalla lähestyä Bondorffien autiota huvilaa. Jos kyse on vain liekistä tai kaupunkilegendasta, mikis ihmisiä katoaa jäljettömiin? Sille kaikelle Kuokkamummo näyttää mustaa kieltä.
Se on menoa sitten.

Kenelle? Kauhu-genren ystäville.

Olen niin iloinen että suomalainen kauhu-kirjallisuus pääsee tapetille. Viimeaikaisia, hyviä kauhu-kirjoja minulla tulee mieleen oikeastaan vain Pekka Hiltusen Sysipimeä. Muutoin suomalaiset hehkuttavat vain kirjoja.. lestadiolaisista. Jotain mikä kertoo omasta naapurista muka totena. Mutta tässä on kirja, johon törmäsin vain suuren hehkutuksen kautta. Traileri on jänskä. Kuten ajattelinkin, kirjastossa kaikki 17 kirjaa on lainassa ja varausjonoa löytyy. Ratkaisu: osta kirja omaksi. En kadu. Vaikka köyhä olenkin.

Kuokkamummo kulkeutuu kolmensadan sivun verran kahdella eri aikajanalla. Seuraamme väitöskirjaa tekevää Maisaa, joka tutkii Kuokkamummon legendan syntyä. Hän tutustuu nuoreen maahanmuuttajaan, jonka katoaminen liittyy jollain tapaa tähän kaupunkitarinaan. Tutustumme myös Samuliin, joka muistelee omaa teini-ikäänsä ja silloista tyttöystäväänsä. Keskiössä on myös huvila, joka nykyajassa on jo hylätty.

Kuokkamummo tarjoaa melkoisen kyydin. Missään vaiheessa minua ei varsinaisesti pelottanut, mutta lukijana halusin jatkuvasti vain tietää lisää legendasta, Saarnasta ja mitä tulee tapahtumaan. Muutama sata sivua hujahti hetkessä. Kuokkamummon legenda on kiehtova, ja käsittääkseni se pohjautuu jotenkin Hautalan omassa lapsuudessa kuultuun tarinaan.

Mutta jotain jäi puuttumaan. Olisin halunnut tutustua paremmin mummeliin, mutta sainkin lukea teinien kähmimisestä. Samulin nuoruuden keskipiste tuntui olevan väärässä paikassa, jos se vain olisi siirtynyt muutaman metrin vasemmalle, sinne huvilalle ja niihin Bondorffeihin. Jääkää te teinit vain tähän, minä käyn sitten yksin tuolla kaislikossa möyrimässäää eeeei älkää viekö tarinaa poispäin.

Maisa ja kadonneen Sagalin etsintä oli mielenkiintoista luettavaa. Olisin kuitenkin kaivannut pelon tunnetta, sitä että en uskalla mennä nukkumaan ja jotta voin aamulla naureskella itselleni ja arkuudelleni. Mutta sen sijaan sain vain lukea mielenkiintoisen tarinan loppuun, laittaa kirja kiinni ja ihmetellä loppua.

Loppu. Kun tulet kysymään ihmisiltä, mitä he tykkäsivät Kuokkamummosta, he tulevat aina sanomaan: "...mutta se loppu oli outo". En osaa sanoa, onko lukijan tarkoitus hämmentyä vai onko jossain vaiheessa tarinaa jokin vihje mikä saa lukijan ymmärtämään. Loppu oli hyvä, ei siinä, mutta ihan kuin puuttuisi paljon sivuja ja kappaleita välistä. Huh.

Marko Hautala: Kuokkamummo

Tammi 2014, 328 s.

10 kesken jäänyttä kirjasarjaa

1. Ally Condie: Tarkoitettu. Luin ensimmäisen kirjan, ja se osoittautui naiiviksi ja en välittänyt henkilöistä lainkaan. Kirja jää cliff hangeriin, jonka jatko ei kiinnostanut minua.
2. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille. Minusta kirja ei ole hauska! Se on random ja ei saanut aikaan edes virnistystä. Tämä on kirja jota luetaan vain ja ainoastaan naurujen takia, joten en ole kiinnostunut poimimaan toista osaa.
3. Susan Ee: Penryn & the End of Days. Kirja on erittäin huono. Sen päähenkilö on the Mary Sue ja romanssi huono.
4. Karina Halle: Experiment in Terror. Muistan lukeneeni tämän ensimmäisen osan junassa, ja kirja.. ei ollut huono. Se oli ihan jees. Mutta valitettavasti muutaman päivän päästä en oikein osannut enää sanoa, mitä kirjassa oikein tapahtui. Se oli... luettavissa, muttei mieleenpainuva. En oikein osaisi jatkaa tätä sarjaa enää.
5. Dean Koontz: Odd Thomas. Jossain vaiheessa minulla oli suuri Dean Koontz -vaihe päällä, mutta haluan lukea häneltä enemmänkin stand alone -kirjoja. Odd Thomas ei niinkään iskenyt minuun.
6. Jeff Lindsay: Dexter. TV-sarjan spoilerit onnistuivat yllättämään minut, vaikken sitä seuraakaan. Tulevat tapahtumat eivät vaikuta niin kiinnostavilta, joten haluan vain ajatella että tämä kirja oli stand alone ja se siitä. Muita osia ei ole, lalalalalala en kuuntele~
7. Dan Simmons: Hyperion Cantos. Suosittelin tätä kirjaa poikaystävälleni, ja hän on parhaillaan lukemassa kolmatta kirjaa. Itse jätin ensimmäisen kirjan jälkeen sarjan kesken, sillä se ei tuntunut omalta.
8. Rachel Ward: Numbers. Hirveä kirja.
9. Darren Shan: Cirque Du Freak. Sarjan fanit tietävät. Sarjan suomentaminen lopetettiin kesken sarjan, enkä tuolloin osanut lukea englanninkielisiä teoksia. Nykyään kirjat voisin lukea englanniksi (ellei niiden suomentamista ole jatkettu?), mutta pelkään että rakkaat lapsuusmuistot tuhoutuvat hyvästä kirjasta. Muistellaan lämmöllä.
10. Wayne Simmons: Flu. En pysynyt kärryillä tässä kirjassa...

Sarah Lotz: Kolme

Matkustajakone putoaa Floridassa, Japanissa, Etelä-Afrikassa ja Portugalin rannikolla.

12. tammikuuta 2012 tullaan muistamaan nimellä "Musta torstai". Neljä selittämätöntä lento-onnettomuutta eri puolilla maapalloa, vain tunnin sisällä toisistaan. Ennennäkemättömän tragedian keskellä havaitaan pian ihme: kolme eloonjäänyttä. Yksi lapsi, kolmesta eri koneesta. Koko maailman huomio nauliintuu neljänteen turmakoneeseen, mutta tuhoalue on päiväkausia kaoottinen eikä eloonjääneitä uskota löytyvän. Samaan aikaan kun kansainvälinen media herkuttelee vuosisadan uutisella, viakutusvaltaisen uskonlahkon lopunajan julistus leviää Teksasista kulovalkean lailla. Lapset eivät pelastuneet sattumalta. Heillä on tarkoitus - ja neljäs lapsi kyllä löytyy. Myös villit salaliittoteoriat kukoistavat joka mantereella, ja pelko valtaa kansalaisten mielen. Ja vaikka viranomaiset rauhoittelevat tilannetta faktoillaan, uusien selkäpiitä karmivien tapahtumiesn myötä yhä useampi alkaa toivoa, ettei neljättä lasta koskaan löydetä...

Tämä kirja on ihana.

Katsokaa ensinnäkin tuota kantta. Kannessa on kolme viivaa, kullekin lapselle, ja hyvin himmeällä neljäs, tyhjä viiva. Neljännen viivan näkee vain valoa vasten, mutta se ei ole mitenkään "piilossa".

Onneksi ostin tämän kirjan omaksi. Tämä vaatii monen päivän sivujen selailua lukemisen jälkeenkin, enkä millään malttaisi luovuttaa takaisin sinne mistä ikinä tämän olisin lainannut. Nyt ymmärrän niitä lukijoita, jotka merkitsevät kirjoihinsa tärkeimpiä kohtia - minun teki mieli täyttää tämä kirja post-it-lapuilla ja taitella kulmia kaikkialta. Alleviivailusta puhumattakaan.

Teos on kirja kirjassa. Elspeth Martins on haastatellut erilaisia onnettomuuteen liittyviä henkilöitä, ja näistä haastatteluista koonnut aikajanallisesti järkevän teoksen. Mukana on myös chat-viestejä, sähköposteja, radio-ohjelmien litterointeja ja ääninauhoituksia. Keskiössä on lapset ja heidän huoltajansa. Neljännen lapsen etsintöihin ei ole kulutettu sivutilaa niin paljon kuin takakansi voisi lupailla. Eniten tämä taitaa käsitellä uskovaishörhöjen maailmanlopunjulistuksia, mikä kieltämättä alkoi ärsyttää. Varsinkin siinä vaiheessa, kun päästiin kappaleisiin jotka olivat pelkkää heidän propagandaansa.

Hahmoja on siis aivan mieletön määrä, ja myönnän etten aina ymmärtänyt kenestä on kyse otsikoiden perusteella (saatetaan esittää vain nimi). Lukua lukiessa kuitenkin kaikki valkeni. Lotz on tehnyt myös mieletöntä taustatutkimusta tätä kirjaansa varten, sillä tarkoitus on saada lukija uskomaan, että tämä kaikki on totta. Mukana on Japanin surullisenkuuluisa metsä Aokigahara, joka vetää itsemurhaa yrittäviä puoleensa. Yksi lentokoneista putoaa sinne, joten paikkaan tullaan palailemaan tarinassa.

Tilannehan on siis kaoottinen. Uskovaiset povaavat maailmanloppua valtavaan ääneen. Toimittajat ja media tekevät epäeettisiä asioita saadakseen jutunjuurta lehteensä. Lähimmäiset tunkeilevat lasten ja heidän huoltajiensa elämään saadakseen juttua myytäväksi lehdistölle. Huoltajat yrittävät sopeutua uuteen tilanteeseen. Ja lapsissa on jotain outoa onnettomuuden jäljiltä.

Kirjan rakenne - lukuja ja katkelmia erilaisista haastatteluista - on nerokas ja olen aivan varma että tämä tulee yleistymään. Se toimii hyvin, kun ajattelee Lotzin tarkoitusperiä kirjan suhteen. En usko että olisin pitänyt kirjasta näin paljon, jos se olisi kirjoitettu perinteisellä kerrontatavalla. Tämä toi kirjaan uskottavuutta ja mystiikkaa.

Suurenmoinen kirja, jonka ainoa miinus on uskovaiset. En nimittäin jaksanut millään kuulla sitä Raamatun jatkuvaa lainailua ja paasailua. En ymmärrä, miksi heitä piti korostaa kirjassa näin paljon, kun olisi voinut kertoa lapsista tai neljännen etsinnöistä.

Sarah Lotz: Kolme (The Three, 2014)

Suom. J. Pekka Mäkelä

Karisto, 494 s.

10 teemaa, joista en halua lukea kaunokirjallisuudessa

Lähinnä pahaa mieltä välttääkseni, tai koska ei kiinnosta.

10 suosittua kirjailijaa, joiden kirjoja en ole ikinä lukenut

Tiedot "suosituista kirjailijoista" perustuu erilaisiin tutkimuksiin ja artikkeleihin, joihin heidän on nimetty.

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Tomittaja Vatanen on keski-ikäinen mies, joka on saanut tarpeekseen työstään, vaimostaan ja koko kaupunkilaisesta elämänmenostaan. Jutuntekomatkalla jossakin Heinolan seutuvilla mies törmää autolla jäniksenpoikaseen ja säntää siltä seisomalta metsään jäniksen perään. Kuvaaja huutelee kärsimättömästi tiellä, mutta Vatanen istuu mättäällä jäniksenpoika sylissään ja päättää jättää kaiken taakseen. Alkaa miehen ja jäniksen uskomaton pakomatka halki Suomen. Kaukana kaupungin kiireistä Vatanen ja jänis ovat vapaita kulkemaan sinne minne nenä ja kuono näyttävät.

Kenelle? Suomalaisille! Ja lemmikin omistajille.

Suunnilleen vuonna 2004 ollessani yläasteella minulla oli kaveri, joka hoki, ettei eläissään ole lukenut vapaaehtoisesti yhtäkään kirjaa - paitsi Jäniksen vuoden. Toisaalta tämä antaa krediittiä Jäniksen vuodelle ollessaan kirja jonka hän on suostunut lukemaan loppuun, toisaalta miksi se ei ole innostanut häntä lukemaan lisää? Vasta nyt, 24 vuoden iässä, päätin lukea myös tämän. Isälläni on suuri Arto Paasilinna -kokoelma, joita lueskelin pienenä paljon, mutta jostain syystä juuri tämä, Arto Paasilinnan THE kirja, puuttuu.

Tässä on kirja, jonka jokaisen suomalaisen pitäisi lukea. Ilmeisesti tässä on myös kirja, jonka jokainen ulkomaalainen lukee jos päättää etsiä jotain suomalaista. Goodreadsin arvostelussa joku kertoi, että hänen keskustellessaan pohjoismaalaisesta kirjallisuudesta ruotsalaisen kanssa hänelle oli suositeltu juuri tätä teosta.

Vatanen ja jänis matkaavat ympäri Suomea (Kuopio mainittu, jes!) törmäten monenlaisiin ihmisiin ja ongelmiin. Monet osoittavat kiinnostusta Vatasen jänistä kohtaan haluten ostaa sen... tai eräässä tapauksessa uhrata se jumalilleen. Vatanen joutuukin pitämään suurta huolta jäniksestään, joka on selvästi kiintynyt häneen. Aina hänen menettäessään jäniksen muutuin levottomaksi ajatellen: "Antakaa se takaisin! Eeeei, jäniiis!"

Pakko sanoa, että tämä kirja muutti minua lemmikinomistajana. Jäniksellä ei ole ketään muuta kuin Vatanen, ja se luottaa henkensä tämän käsiin. Se on lojaali ja ystävällinen sielu, josta on pidettävä huolta. Ei sillä että kohtelisin omia lemmikkejäni tylysti, mutta en ole aiemmin ymmärtänyt, kuinka tärkeä ihminen voi olla eläimelle.

Kirja liikuttaa ja naurattaa. Huumori on taattua Paasilinnaa, erityisesti pidin kohtauksista joissa on mukana hänen vaimonsa. Pidin erityisesti myös neuvostoliittolaisista sotilaista (kirja on ilmestynyt vuonna 1975) ja huonosti piirtävästä riistanvalvojasta.

Kirja on hauska ja mielenkiintoinen. Se on melko lyhyt ja nopeasti luettava, mikä on vain plussaa sillä kirjan tapahtumat tosiaan koostuvat vain hyvin lyhyistä tapaamisista.

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Gummerus, 218 s.

Richard Matheson: Olen legenda

Koko ihmiskunta on muuttunut vampyyreiksi - yhtä lukuun ottamatta. Kohtalon oikusta Robert Neville on viimeinen ihminen maailmassa, jonka jokainen muu asukas tahtoisi juoda hänen verensä. Mutta avuttomaksi hän ei jää, sillä yöt hän on turvassa linnoitetussa talossaan ja päivisin hän armottomasti saalistaa ja tappaa vampyyreita. Samalla hän yrittää löytää järkeenkäypää selitystä vampyyrien olemassaololle. Mutta kuinka pitkään yksinäinen mies voi selvitä maailmassa, jossa elää pelkkiä hirviöitä? Vai onko hän sittenkään niin yksin kuin kuvittelee?

Kenelle? YA-kirjojen vampyyreihin kyllästyneille ja niille, jotka haluavat luettavaksi jotain nopeaa.

Poimiessani kirjan sen nimi kuulosti ainoastaan "tutulta". Vasta kiikuttaessani sen kirjastosta kotiin sain tietää, että tästä on tehty suosittu elokuva ja Richard Matheson on kirjoittanut myös Helvetin talon, josta pidin paljon.

Olen legenda on lyhyt ja väljästi kirjoitettu, eli sen voi helpostikin lukea yhdeltä istumalta. Kirjan keskiössä on mies, Robert Neville, joka päivisin hakee itselleen ruokaa ja tarvikkeita, öisin linnottautuu kotiinsa kuuntelemaan, kun vampyyrit yrittävät päästä häneen käsiksi. Neville on varma, että hän on maailman ainoa ihminen jäljellä.

Hän kuitenkin tapaa muutaman valonpilkahduksen elämässään. Matheson kuvaa hyvin, kuinka Nevillen yksinäisyys siirtyy hänen saadessaa jotain tekemistä. Neville esimerkiksi uppoutuu tutkimustyöhön siitä, mikä aiheuttaa vampyrismin. Kirja hieman kritisoikin vampyyreihin liittyviä myyttejä koskien valkosipulia, peilejä ja ristejä (miksi ateisti vampyyri pelkäisi ristiä?). On melko virkistävää lukea kirja "vanhanaikaisista" vampyyreista, jotka voi pitää erossa vain aiemmin mainituilla tavoilla.

Kirja on hiukan ahdistava, se saa lukijan miettimään "mitä jos olisin tuossa tilanteessa" -kysymyksiä. Nevillen masentuneisuus ja yksinäisyys on sydäntäsärkevää, eikä kirjoittaja ole antanut hänelle minkäänlaista armoa tilanteeseen.

Hang in there, Neville.

Richard Matheson: Olen legenda (I am Legend, 1954)

Suom. Vuokko Aitosalo

Vaskirjat, 163 s.

10 kirjasarjaa, joiden lukemisen haluan aloittaa

Nämä eivät ole missään tietyssä järjestyksessä. Mutta kyseessä on lista kirjasarjoista, joiden lukemisen aion aloittaa jossain välissä. Ongelmana on, että kirjasarjojen kohdalla minun on omistauduttava sen lukemiselle, varsinkin jos kaikki osat ovat jo ilmestyneet.

1) Veronica Roth: Divergent. Trilogia, josta on kirjoitettu vielä yksi kirja, kertoen Fourin taustatarinan. Olen nähnyt tämän elokuvan, ja se oli hauska (krhm, ainakin kännissä)! Olen oppinut että massiiviseen hypetykseen ei voi luottaa, mutta ehkä tämä ansaitsee mahdollisuuden. Kirjaa en kuitenkaan ikinä saa käsiini, se kun on aina lainassa kirjastosta.
2) Sarah J. Maas: Throne of Glass. En tiedä onko kyseessä trilogia, mutta kolmas kirja ilmestyi juuri. Jälleen massiivinen hypetys teinien keskuudessa, mutta kirjasarjaa ei ole (vielä) suomennettu eikä sitä löydy kirjastosta laisinkaan.
3) Stephen King: Musta torni. Vuosia sitten ostin tästä kirjasarjasta jonkun osan äidilleni tajuamatta, että se on osa sarjaa. Saatuani tietää sarjasta pidin sen ideaa melko kummallisena, mutta eräs ystäväni pitää tästä ja luotan hänen makuunsa. Tietääkseni Mustaa tornia on seitsemän osaa, mutten tiedä onko se jo saanut päätöksensä.
4) Diana Gabaldon: Muukalainen. Ostin kirpparilta halvalla tästä sarjasta ensimmäisen osan. Kirjoja on.. kahdeksan? mukaanlukien useita sivuteoksia. En tiedä onko se juuri minun mieleeni, mutta moni on tätä suositellut ja kun kerran tämän jo omistankin..
5) J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta. Tämä on kirjasarja, jonka jokaisen pitäisi lukea eläessään. Kirjoja on kolme, ja jostain syystä ostin tämän kolmannen kirjan kirpputorilta. Höh! Nyt on pakko hankkia toisetkin osat, ei kirjahyllyssä voi olla vajaata kirjasarjaa!

6) Michael Grant: Gone. Juonikuvaus - teinit keskenään - muistuttaa minua The Maze Runnerista ja Variantista. Tykkäsin molemmista kirjoista ja ajattelin antaa mahdollisuuden myös tälle. Kirjoja on kuusi, mutten tiedä onko sarja loppunut. Kyseessä on suomalaisille hyvinkin tuntematon ja täten myös suomentamaton.
7) Michelle K. Pickett: PODs. Jälleen dystopiaa! PODs on uusi, vuonna 2013 kirjoitettu kirja josta pitäisi ilmestyä lisää osia. Ilmeisesti kyseessä on kirja, jota joko rakastaa tai vihaa. Luulenpa että efekti on sama kuin 5. aallossa, eli olet joko niitä jotka ärsyyntyvät epäkohdista tai niitä, jotka vain antavat mennä ja nauttivat kyydistä. Kirjaa ei ole suomennettu.
8) Jeanne DuPrau: Book of Ember. Tähän asti ainakin neljä kirjaa, en tiedä tuleeko enempää. Kyseessä on minulle melko tuntematon kirja, mutta joka on saanut melko hyvän suosion. Ei tietoa, saako tätä Suomesta tai suomeksi.
9) Mira Grant: Parasitology. Mira Grant suoltaa todella paljon dystopia-kirjoja. Kyllä, jälleen dystopiaa! Lupaan että tämä on listan viimeinen. Kirja ei enteile zombeja, mutta Grantin kirjoittamishistorian tuntien ennakkoaavistelen jotain sen kaltaista. Kirjoja on ilmestynyt tähän asti kaksi.
10) David Moody: Autumn. HUIJASIN, tässä on taas yksi dystopia-kirja. 5 kirjan pituinen sarja.

Kuten huomaa, paljon dystopiaa, haha! Sen lisäksi kirjasarjat olen jättänyt aloittamatta, sillä niitä ei löydy tai koska ne ovat niin paksuja etten halua vielä alkaa omistautumaan niiden lukemiselle.

Kerro kommentteihin, mitä kirjasarjoja sinulla on aloittamatta?

[Merkitse kalenteriin] Neil Patrick Harris

Päivämäärä: 14.10.2014

Tired of memoirs that only tell you what "really "happened? Sick of deeply personal accounts written in the first person? Seeking an exciting, interactive read that puts the "u" back in "aUtobiography"? Then look no further than "Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography" In this revolutionary, Joycean experiment in light celebrity narrative, actor/personality/carbon-based-life-form Neil Patrick Harris lets you, the reader, live his life. You will be born to New Mexico. You will get your big break at an acting camp. You will get into a bizarre confrontation outside a nightclub with actor Scott Caan. Even better, at each critical juncture of your life you will choose how to proceed. You will decide whether to try out for "Doogie Howser, M.D." You will decide whether to spend years struggling with your sexuality. You will decide what kind of caviar you want to eat on board Elton John's yacht. Choose correctly and you'll find fame, fortune, and true love. Choose incorrectly and you'll find misery, heartbreak, and a hideous death by piranhas. All this, plus magic tricks, cocktail recipes, embarrassing pictures from your time as a child actor, and even a closing song. Yes, if you buy one book this year, congratulations on being above the American average, and make that book "Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography"

Neil Patrick Harris on varmaan näyttelijöistä kaikista suosikkini. Rakastan häntä How I Met Your Motherissa ja Dr. Horriblessa. Voisin vuodattaa sydämeni siitä, kuinka paljon pidänkään hänestä, mutta keskitytään silti siihen, miksi tämä kirja kannattaa ostaa.

NPH julkaisee oman elämänkertansa, joka on samalla Choose Your Own Adventure (en tiedä mitä nämä kirjat ovat suomeksi)! Se tarkoittaa kirjaa, jossa sinä päätät itse, mitä siinä tapahtuu. Elät Neil Patrick Harrisina läpi hänen lapsuutensa, nuoruutensa, uransa ja henkilökohtaisen rakkauselämänsä. Neil Patrick Harrisin tuntien kirja tulee olemaan täynnä huumoria, mielenkiintoista katsausta Hollywood-elämään ja lukemisen aikana ei voi kyllästyä.

Suosittelen jokaista NPH-fania, jolla englanti taipuu, odottamaan kielipitkällä lokakuuta.