Lisa Amowitz: Breaking Glass

On the night seventeen-year-old Jeremy Glass winds up in the hospital with a broken leg and a blood alcohol level well above the legal limit, his secret crush, Susannah, disappears. When he begins receiving messages from her from beyond the grave, he's not sure whether they're real or if he's losing his grip on reality. Clue by clue, he gets closer to unraveling the mystery, and soon realizes he must discover the truth or become the next victim himself.

Kenelle? ...

Viime aikona olen lukenut paljon huonoja kirjoja. Tämä oli jo oma vikani, kun menin sinisilmäisesti uskoaman Goodreadsin arvosanaa. Tämä kirja oli saanut melkeinpä jokaiselta viisi tähteä. Vasta myöhemmin tajusin vilkaista tarkemmin arvosteluja, ja sain tietää että nämä viisi tähteä on annettu ennenkuin Breaking Glass edes ilmestyi. (Ilmiö, joka on valitettavan yleinen Goodreadsin yhteisössä. Patrick Rothfussikin on naureskellut sille, kuinka aíkamatkustajat ovat päässeet lukemaan hänen kirjojaan ennenkuin ne edes ovat olleet valmiit). Noh, en halunnut kuitenkaan jättää kirjaa kesken. Minulla on nimittäin periaate lukea kaikki omistamani kirjat.

Breaking Glass kertoo pojasta, jonka ihastus (joka on myös parhaan ystävän tyttöystävä) katoaa. Katoamisyönä poika, Jeremy, joutuu auto-onnettomuuteen ja hän menettää toisen jalkansa. Pian Susannah alkaa ottamaan häneen yhteyttä rajan takaa, yrittäen auttaa Jeremyä selvittämään Susannahin tappajan.

Kirjan juoni on ihan mielettömän mielenkiintoinen ja loppu mahtava. Mutta kirja on vaan rakennettu niin kehnosti. Koko kirjan ajan Jeremy angstaa jalkaansa, Susannahia ja äitään. Kummitus poikkeaa välillä käymään kuiskaamassa jonkinlaisen epämääräisen vihjeen. Tulee mieleen sama aarteenmetsästys mitä harrastimme lapsena siskojen kanssa: laitamme lapun paikkaan A, jossa lukee vaikkapa että "mene saunaan", ja saunan lauteilta löytyy lappu jossa lukee: "Mene postilaatikolle" ja niin edelleen. Susannahin jäljittely on täsmälleen samaa, ja Jeremy löytää vihjeitä jumppakasseista, laatikostoista ja ullakolta. Miksei Susannah voisi vain ilmestyä ja kertoa: "Okei, Jeremy, asia on näin. Minut tappoi herra X. Moi."

Kaikilla hahmoilla on salaisuuksia. Tutustumme Jeremyn kavereihin ja kaikkien heidän vanhempiin, ja jokaisella on jokin salaisuus. Miten ihmisillä voi mennä noin huonosti, että heillä jokaisella on jokin luuranko kaapissa ja salaisuuksien paljastuessa pikkuhiljaa seuraamme jokaisen henkäilyä ja päivittelyä että mites se nyt sillai?

Jeremy myös valittaa. Lisa Amowitz saa inspiraatiota omista lapsistaan, ja hänen lastensa täytyy olla kaikkien aikojen pahimpia angstaajia (noh, teinit on..). On toki ymmärrettävää että ihastuksen katoaminen ja jalan menettäminen on kamalaa, mutta yhtäkkiä vollotamme samaan aikaan (kyllä, monta kertaa samassa lauseessa kahden aiemman mainitun kanssa) äidin kuolemaa. Joka tapahtui kauan sitten. Yhtäkkiä äidin kuolema sotkeentuu asiaan, ja asiaa mutkistaa se että... gasp, äidilläkin on salaisuuksia!

Meillä on siis hahmoja, jotka ovat kaikki samankaltaisia. Kaikki ovat epäileviä, salaisuuksiaan varjelevia ja pelkäävät toisiaan. Kummitus vihjailee salamyhkäisyyksiä. Kukaan koko kylässä ei halua auttaa Susannahin etsimisessä ja jopa poliisi on lopettanut tutkimukset. Susannahin äiti tulee räyhäämään jalka-amputaatiosta toipuvalle teinipojalle siitä kuinka Jeremy ei tee tarpeeksi tyttären löytämiseksi. Lavalla on hirveästi kaikkea kasautumassa päällekäin. Haluaisin vain läimäyttää jokaista, käskeä olemaan hiljaa ja kertomaan yksitellen, mikä nyt oikein risoo.

Muutama blogiteksti sitten mainitsin, etten oikein pidä romaaneista joissa poikkoillaan nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Tämä kirja on hyvä esimerkki siitä. Menneisyyden kappaleet eivät anna mitään informaatiota tai vihjettä mistään. Ne lähinnä kertovat Susannahin, Jeremyn ja Ryanin (Susannahin poikaystävä, Jeremyn paras kaveri) suhteesta. Mutta ne kaikki toistavat vain samaa kaavaa: Susannah ja Ryan suutelee mikä tekee Jeremyn mustasukkaiseksi, sitten Ryan tekee jotain tyhmää ja he eroavat, Susannah hakee lohtua Jeremyltä kunnes palaa Ryanin kanssa yhteen heti seuraavana päivänä. Joka ikinen menneisyys-kappale. Ja nämä kappaleet, sekä tulevaisuudesta että menneisyydestä kertovat, voivat olla vain muutaman kappaleen pituisia. Ne eivät saa lukijaa sekaisin siitä, milloin kerrotaan nykyisyydestä ja milloin menneisyydestä, mutta se saa lukijan pyörittelemään silmiään: "Joko taas?". Ehkä kirjailija roikkuu liikaa ohjenuorassa: Näytä, älä kerro, mutta silti näitä menneisyys-kappaleita ei olisi edes tarvittu.

Kuten sanottua, kirjan idea ja runko on mieletön ja siinä olisi ollut niin paljon potentiaalia. Mutta kirja on ruuhkainen, mikä saa lukijan vain hengästymään.

Lisa Amowitz: Breaking Glass, 2013

Spencer Hill Press, 297 s.

Koushun Takami: Battle Royale

Koushun Takami's notorious high-octane thriller is based on an irresistible premise: a class of 42 junior high school students are taken to a deserted island where, as part of a ruthless authoritarian program, they are provided with weapons and forced to kill one another until only one survivor is left standing.

Kenelle? Hyvästä tarinasta nauttiville, joita ei suolenpätkät hetkauta.

Battle Royale on dystopisessa Japanissa hallituksen sirkushuviksi luotu taisteluareena, johon valitaan joka vuosi satunnainen koululuokka. Kaikille jaetaan satunnainen ase ja säännöt ovat selvä: ole viimeinen eloonjäänyt. Jotta varmistetaan että ottelijat tottelevat, heidän kaulaansa asennetaan kaulapanta joka räjähtää niskottelun ilmetessä. Jos kukaan ei kuole 24 tunnin sisällä, kaikkien kaulapannat räjähtävät. Aseet vaihtelevat konekivääreistä haarukoihin. Voittaja saa eläkkeen ja nimikirjoituksen Suurelta Diktaattorilta.

Olen ollut Battle Royale -fani siitä lähtien kun näin elokuvan noin kymmenen vuotta sitten. Luin koko mangan melkein yhdeltä istumalta ja häpeäkseni kirjan, eli alkuperäisen tarinan, luin vasta nyt. Aloitin lukemaan vuoden 2007 käännöstä, mutta sen käännös on huono. Olen opiskellut kääntämistä ammattikorkeakoulu-tasolla, joten en tiedä onko se vain "ammattimainen" silmä joka nuo käännöshikat huomaa vai ovatko ne kaikille yhtä selkeitä mokia. Japanin kielen interferenssi paistoi käännöksestä niin paljon, että minun piti vaihtaa vuoden 2014 käännökseen, joka on huomattavasti parempi.

Kun lukeminen taas alkoi sujumaan, palataan itse kirjaan. Seuraamme kaikkien 42 oppilaan selviytymiskamppailua. Osa ei suostu ottelemaan, osa on alusta asti mukana ja osalla kestää hetken tottua ajatukseen, että heidän tulee tappaa luokkatoverinsa. Lähimmin seuraamme Shuyan, Norikon ja Kawadan selviytymistä. Tappamisen sijaan heidän mielessään on pako. Noriko on pahasti loukkaantunut, ja asetelma on klassinen "neito pulassa, mies suojelee".

Jotta juoni edistyisi, kirjassa ei kuvata paljoa jokaisen mielen kamppailua moraalista ja oikeasta ja väärästä. Kirjan yhteiskunta on mieletön ja ajatuksia herättävä. Battle Royale väitetään olevan olemassa sotilaallisista syistä, mutta todellisuudessa se on täysin hallituksen huviksi luotu ohjelma. joka samalla opettaa kansalaisille, ettei heillä ole mitään ihmisarvoa ja täten armoa ei anneta kapinallisille. Heidän valtionsa tunnetaan nykyään nimellä The Republic of Greater Eastern Asia, jonka hallitsija on aiemmin mainittu Suuri Diktaattori. Maailmanjärjestyksen vinkataan olevan muutenkin sekaisin, kun Koreat ovat yhdistyneet ja Yhdysvallatkin on nimetty uudelleen United Empireksi. Välillä oppilaat toivovat, että joku vapauttaa heidän kansansa hallituksen käsistä. Voi että, haluaisin lukea toisenkin tarinan tämän yhteiskunnan kansalaisista.

Battle Royale on ihana. Rakastan sitä sen upean idean vuoksi, se saa minut ajattelemaan ja jännittämään hahmojen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan todellakaan sovi kaikille. Siinä on paljon väkivaltaa ja kuolemaa, eikä kirjailija anna hahmoilleen mitään armoa.

Jos pidit Battle Royalesta, suosittelen vilkaisemaan Haikasorun julkaisemaa teosta The Battle Royale Slam Book: Essays on the cult classic by Koushun Takami. Nimen mukaisesti kyseessä on kirjanen 18 esseestä koskien Battle Royalea. Esseet käsittelevät kouluväkivaltaa, analyysejä Battle Royalesta (esimerkiksi vastaiskuna kritiikille, että kaikki Battle Royalen naispuoliset hahmot ovat avuttomia) ja lapset ja väkivalta. Löytyy myös Nälkäpelin ja Battle Royalen vertailua.

Koushun Takami: Battle Royale, 1999

Haikasoru, 647 s.

J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Sieppari ruispellossa, joka ilmestyi Yhdysvalloissa 1951, koettiin erityisesti 1960-luvulla nuorison sisimpien tuntojen tulkiksi. Kirja kertoo teini-ikäisestä Holden Caulfieldista, joka karkaa koulusta ja seikkailee muutaman päivän ajan New Yorkissa etsien sisältöä ja merkitystä elämälle ja pettyen yhä uudestaan.

Kenelle? Nuorille. Niille joita ei maailma ymmärrä. Mark David Chapmanille.

J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa (The catcher in the rye, 1951)

Suom. Pentti Saarikoski

233 s.

No okei, jaetaan jotain ajatuksia.

Holden Caufield on masentunut ja valittava teini, joka saatuaa potkut koulusta vaeltelee New Yorkin kaduilla valittaen hiukan lisää ja tavaten ihmisiä joista ei edes pidä. Hän vetää kuivaa monologia siitä kuinka ihmiset ärsyttävät häntä ja kuinka väärinymmärretty hän onkaan. Hän hokee samoja asioita hyvin vahvoilla maneereilla. Jossain välissä kävi mielessä laskea joka kerta kun hän sanoo jukra tai mä melkein kuolin kun. Hänen monologiaan ei ole hauskaa lukea, eikä asiaa auta se että kirjassa ei tapahdu yhtään mitään. 233 sivua vikisevää teiniä, eikö kukaan voisi vain sulkea Holdenin suuta!?

Kirjan tapahtumat ovat puuduttavia. Holden juo, valittaa, soittaa kavereilleen, valittaa, kuljeskelee ympäriinsä, valittaa, miettii ankkoja, valittaa. Kirjan jännittävin kohta oli se kun Holden... paleli puistossa.

Tämä kirja ei saisi olla klassikko eikä sitä pitäisi opettaa kouluissa. Ei ihmekään etteivät teinit lue, kun heille tuputtaa jotain tällaista. Siinä ei ole mitään syvällistä, se ei opeta mitään enkä keksi sille mitään muuta hyötyarvoa kuin että muut valittavat teinit voivat löytää itselleen sielunkumppanin Holdenista.

Tämä on vahvasti ylianalysoitu kertomus, joka todellisuudessa ei tarjoa mitään. Onneksi maksoin tästä vain kaksi euroa kirpparilla.

Adam Nevill: The Ritual

Four old unversity friends reunite for a hiking trip in the Scandinavian wilderness of the Arctic Circle. No longer young men, they have little left in common and tensions rise as they struggle to connect. Frustrated and tired, they take a shortcut that turns their hike into a nighmare that could cost them their lives.

Lost, hungry and surrounded by forest untouched for millennia, they stumble across an isolated house. Inside, they find the macabre remains of unknown rites and pagan sacrifices; ancient artefacts and unidentifiable bones. This place of dark ritual is home to a bestial predator that is still alive in the ancient forest. And now they're the prey.

The four friends struggle toward salvation, but death doesn't come easily among these ancient trees...

Kenelle? Blair Witch Project -tyyppisen kauhun ystäville.

Adam Nevillin The Ritual on jännitystä alusta loppuun kasaava paketti, jossa neljä vanhaa kaverusta lähtevät patikoimaan Ruotsin metsiin. Oikotie kuitenkin eksyttää heidät pahasti, ja pian he löytävät itsensä keskeltä uhrilahjoja, pelottavia, hyljättyjä rakennuksia ja selvästi jokin olento seuraa heitä.

Kirja on kahdessa osassa, ja ne tuntuvat aivan eri kirjoilta. Ensimmäinen osa käsittelee juurikin tätä miesten eksymistä, ja toinen enemmänkin sen jälkimaininkeja, joten spoilereita välttääkseni en toisesta osasta voi paljoa kertoa.

Keskeisiä aihepiirejä ovat satanismi, pelko ja tuntematon jäljestäjä. Tämä on juuri niitä kirjoja, missä kirjailija ei anna hahmoilleen mitään armoa, vaan riepottelee parkoja ympäri suurta Ruotsin metsää. Et ikinä voi olla varma, kuinka heille käy. Tilanne vain pahenee ja pahenee, ja keskellä ei-mitään hahmot eivät voi saada minkäänlaista ulkopuolista apua. Ensimmäisen ja toisen osan kauhukertoimet ovat hyvin eri sävytteisiä: ensimmäisessä osassa kauhu on enimmäkseen jännityksen luomista ja sitä luokkaa, että herkimmät nukkuvat ensi yönä valot päällä. Toinen osa sen sijaan on lähinnä tyrmistyttävä, hiukan inhotilaa luova kuvotus (vertaan sitä tunnetta hyvin paljon Blair Witch Project -elokuvaan, jos olette nähneet!).

Kirjan heikkous voisi olla sen toistuvuudessa. Tiedän, että hahmoa pelottaa, mutta se jatkuva epäröinti ja samojen ajatusten toistelu tuntuu hiukan tilantäytöltä. Myös dialogi on pelkkää toistuvaa riitelyä, eikä tuo lukijalle minkäänlaista informaatiota. Olisin toivonut koko kirjan olevan kuin ensimmäinen osa, eli sitä mitä takakansi lupailee. Huomaathan, että takakannen teksti kertoo ainoastaan ensimmäisestä osasta, vaikka toinen on yhtä tärkeä tarinan kannalta. Toinen osa on ensimmäiseen verrattuna erittäin outo, joka ei sovi lainkaan tiukkaan jännityksen luontiin. Toinen osa ei mielestäni toiminut kunnolla sen irrallisuuden vuoksi ja siten annan tälle kirjalle pitkän miinuksen.

Adam Nevill: The Ritual, 2011

Pan Publishing, 418 s.

Josh Malerman: Bird Box

Most people ignored the outrageous reports on the news. But they became too frequent, they became too real. And soon, they began happening down the street. Then the Internet died. The television and radio went silent. The phones stopped ringing. And we couldn't look outside anymore. Malorie raises the children the only way she can; indoors. The house is quiet. The doors are locked, the curtains are closed, mattresses are nailed over the windows. They are out there. She might let them in. The children sleep in the bedroom across the hall. Soon she will have to wake them. Soon she will have to blindfold them. Today they must leave the house. Today they will risk everything.

Kenelle? Kauhun ystäville. Erityisesti aasialaisen kauhun, jossa säikytysten sijasta rakennetaan hyvää tunnelmaa.

Se alkoi Venäjällä. Mies tuli hulluksi ja tappoi ystävänsä oudoissa olosuhteissa. Asiasta uutisoitiin, mutta siihen ei reagoitu, tapahtuihan se tuolla muualla. Kunnes Alaskassa nainen hautasi lapsensa elävältä ja tappoi itsensä. Pian ihmiset alkavat ymmärtää, että ulkona liikkuu jokin, joka saa ihmiset hulluiksi ja tappamaan itsensä satuttaen samalla muita. Riittää, että olennon vain näkee. Ja nyt se on levittäytynyt kaikkialle.

Malorie on kouluttanut kaksi pientä lastaan elämään maailmassa, jossa täytyy turvautua vain kuuloon. Ulkona liikkuessa täytyy pitää silmät kiinni. Neljän vuoden aikana hän ei ole törmännyt muihin ihmisiin, sillä olennot ovat saaneet suuren osan. Eräänä päivänä hän kokee lastensa olevan valmiita poistumaan talosta, ja vie heidät joelle veneen luo. Alkaa pitkä soutumatka.

Seuraamme myös Malorien elämää hänen ollessaan raskaana. Hän on löytänyt ryhmän, jonka kanssa elää talossa. Nämä kappaleet pohjustavat sitä, mikä on hänen tarinansa, kuinka hän päätyy elämään lastensa kanssa yksin ja mikä on hänen soutumatkansa määränpää.

Yleensä en pidä kirjoista, jotka kertoo useasta eri aikajanasta vuorotellen. Tässä se kuitenkin on tehty erittäin hyvin, sillä on selvää, mistä ajasta kerrotaan ja missä he ovat. Minua jäi jopa kiinnostamaan molempien aikajanojan tapahtumat. Malorie lastensa kanssa on jännittävä, sillä soutumatka sokeana on vaarallinen ja he joutuvat turvautumaan lasten harjautuneeseen kuuloon. Elämää ryhmän kanssa on mielenkiintoista seurata, sillä se kertoo yhteiskunnan tilasta maailmassa, jossa ulkona et voi pitää silmiäsi auki. Ryhmän jäsenet on myös hyvin luotuja hahmoja.

Ja tuntematon uhka! Rakastan sitä! Kukaan ei ole jäänyt henkiin kertomaan, millainen tämä uhka on. Tiedämme vain, että niitä on todennäköisesti useita ja niiden näkeminen saa sinut hulluksi. Kuinka monta niitä on? Ovatko ne vihamielisiä? Tekevätkö ne tämän tahallaan? Mistä ne ovat peräisin? Onko niitä todella olemassa, vai saako ihmisen oma pelko itsensä hulluksi? Onko turvallista katsoa niitä kameran läpi? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta miten niihin voi saada vastauksia? Tämä kauhukerroin muistuttaa hiukan aasialaista kauhua, missä pelottavinta on se, mitä et voi nähdä.

Malorie on ihana hahmo. Hän miettii usein, onko hän hyvä äiti ja tekeekö hän oikein. Hän on jatkuvasti peloissaan, mutta päättäväinen. Hän ei ole nimennyt lapsiaan, vaan kutsuu niitä nimillä Girl ja Boy. Jo tämä kertoo paljon siitä, kuinka maailma on muuttunut.

Tämä kirja on ihana. Se on myös melko lyhyt, mikä on vain hyvä asia, sillä se vain kasaa paljon kysymyksiä ja lukijat eivät jaksaisi kantaa näitä kysymyksiä monta sataa sivua. 260 sivua on näppärä, suoraviivainen ja siihen mahtuu juuri oikean määrän toimintaa ja tunnelmaa. Tämä on käsittääkseni Josh Malermanin esikoiskirja, ja hän on tehnyt mielettömän hyvää työtä. En sano "esikoiskirjaksi", sillä tämä on tehty ammattimaisin ottein.

Josh Malerman: Bird Box, 2014

Ecco, 262 s.

National Readathon Day - 24.1.2015 klo 16

National Readathon Day on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma, jossa ihmiset ympäri maailmaa aloittavat neljän tunnin lukumaratonin kello 16 paikallista aikaa. Tapahtumalla kerätään varoja lukemisen edistämiseksi Amerikassa. Tapahtuman virallinen hashtag on #timetoread ja Goodreadsissa kirjahyllyn nimeksi readathon-day-2015.

Tapahtumaa sponsoroi Goodreads, the National Book Foundation, Penguin Random House ja Mashable. Linkki varainkeruuseen löytyy tästä.

Goodreadsissa haasteen sivut löytyvät tästä, ja tuon kautta voit kertoa, minkä kirjan aiot lukea huomenna.

Osallistumiseni

Voi kyllä! Talo on tyhjä: täällä on vain minä, kissat ja kirjat. Neljässä tunnissa en välttämättä ehdi lukea kokonaista kirjaa, sillä yöpöydällä ei odota yhtään kovinkaan ohutta kirjaa. Tällä hetkellä luen Josh Malermanin teosta Birdbox, mutta olen varma että tulen lukemaan sen ennen maratonin alkua. Listaan tähän kaksi kirjaa. Ensimmäisen tulen lukemaan ensin, toinen on varalla/luettava jos kuitenkin saan luettua ensimmäisen kirjan loppuun.

Sivuja: 418 s.

Sivuja: 512 s.

Nämä kaksi ovat istuneet hyllyssäni jo ikuisuuden, ja toki tartun niihin mielenkiinnolla. The Ritual kertoo kaveruksista eksyneenä Ruotsin metsissä, kun he törmäävät vaaralliseen kulttiin. Defenders kertoo valtavista titaaneista, jotka ihmiskunta rakensi sotilaikseen mutta jotka osoittautuivat liian vaarallisiksi. Kuulostaa hyvältä! Halusin myös kerrankin aloittaa kirjan, joka on Goodreadsin to-read-hyllyssäni epäsuosituin. Minulla on nimittäin paha tapa tarttua kirjoihin niiden arvostelujen perusteella, joten kerrankin näin päin. (jos kiinnostaa, sekä Defenders että The Ritual ovat saaneet arvosanaksi 3,63, mikä ei tietenkään ole huono).

Oletteko mukana? :)

Peter Watts: Sokeanäkö

Kaksi kuukautta sitten 65 tuhatta vierasta taivaankappaletta iski maan ilmakehään ja paloi tuhkaksi. Seurasi hiljaisuus, kunnes aurinkokunnan ulkoreunaa kiertävä luotain havaitsi heikon signaalin. Joku on tulossa käymään.

Kootaan vastaanottokomitea: Kielitieteilijä, jonka aivot on kirurgisesti jaettu osiin. Biologi, joka on ympännyt itseensä niin paljon teknologiaa, että näkee röntgensäteet ja maistaa ultraäänen. Pasifistisoturi. Synteetti, jonka mielestä on vain puolet jäljellä ja joka ehkä voi kommunikoida tulijoiden kanssa. Joukon johtaja, geenitekniikan ja sarjamurhaajien veren avulla herätetty muinainen hominidi saalistaja Vampyyri.

Joukko on ainakin yhtä outo kuin mikä tahansa avaruudesta tuleva. Tai niin ainakin uskotaan...

Kenelle? Scifistä ja biologiasta kiinnostuneille.

Tämä kirja on erittäin haasteellinen lukukokemus. Peter Watts on ammatiltaan biologi, ja hän käyttää erittäin paljon jargoniaa kirjassa. Ei ole kovin kriittistä, jos lukija ei ymmärtäisikään kaikkea biologia-sanastoa, mutta on varauduttava siihen, että tätä sanastoa esiintyy 70% kirjasta. Myös psykologi- ja scifisanastoa heitellään paljon. Hyvin pieni osa sanoista selitetään, mikä sai minut lukijana tuntemaan itseni jopa typeräksi. Vaikka kyseessä onkin kovan luokan ammattilaisista, suurille osalle sanoista löytyisi myös kansantajuisempi termi... en tiedä miksi kirjailija ei suostunut niitä käyttämään. Useat sanovat, että kirjaa on helppo lukea vaikean sanaston läpi, mutta itseäni se häiritsi merkittävästi.

Kirjan maailmaan kuuluu vampyyreja. He eivät kimaltele tai muutu lepakoiksi koska no ne nyt vain tekee niin, vaan Wattsin vampyyrit tukevat tieteellistä käsitystä siitä, miten vampyyrit oikeasti toimisivat jos ne olisivat olemassa. Watts on todella viisas mies ja kaikki asiat on esitetty uskottavasti. Kyllähän hän listaa lähdeteoksiinkin noin 50 eri lähdettä.

En kuitenkaan välittänyt hahmoista lainkaan, ne kun eivät välitä edes toisistaan. Saamme seurata kinastelua sivukaupalla ja väittelyä avaruusolioiden tietoisuudesta. Lukija seuraa hölmistyneenä vierestä.

Kiivaan dialogin lomassa toimintakohtauksia on melko vähän, ja ne ovat nopeasti ohi. Kirja seuraakin jatkuvasti samaa linjaa: Ensin tapahtuu jotain, sitten keskustellaan tapahtuneesta. Usein hahmot ovat eri mieltä toistensa kanssa ja seuraa kinastelua. Tämä miehistö on kamalin esimerkki moniammatillisesta yhteistyöstä: kinastelua, taipumattomuutta, jargonian käyttöä ja luottamuksen puutetta.

Kirja vaatii ehdottomastii toisen lukukerran. Siitä huomaa että se on ihan mielettömän hyvä, mutta en voi antaa hyvää arvosanaa kirjalle jota en ymmärrä. Nyt kun tiedän juonen keskeisimmät käänteet ja loppuratkaisun, voin seuraavalla lukukerralla keskittyä tieteellisiin faktoihin. Mutta nyt kirja jääkööt hautumaan.

PS. Kirjan voi lukea englanniksi täältä.

Peter Watts: Sokeanäkö (Blindsight, 2013)

Suom: J. Pekka Mäkelä

Gummerus, 420 s.

Susan Hill: The Woman in Black

Proud and solitary, Eel Marsh House surveys the windswept reaches of the salt marshes beyond Nine Lives Causeway. Arthur Kipps, a junior solicitor, is summoned to attend the funeral Mrs Alice Drablow, the house's sole inhabitant, unaware of the tragic secrets which lie hidden behind the shuttered windows. It is not until he glimpses a wasted young woman, dressed all in black, at the funeral, that a creeping sense of unease begins to take hold, a feeling deepened by the reluctance of the locals to talk of the woman in black -- and her terrible purpose.

Jos innostut lukea tämä kirja johtuu samannimisestä elokuvasta vuodelta 2012, voit joutua pettymään. Elokuva on nimittäin suurennellut kirjan juonta todella paljon. Jos kuitenkin etsit kirjalta tunnelmallista kummitustarinaa, tämä on loistava.

Kirja luottaakin lähes tulkoon vain tuohon tunnelmaan. Juoni liikkuu erittäin hitaasti, jos sitä nyt on lainkaan. Seuraamme vain Arthur Kippsin työtä kummittelevassa kartanossa, jossa hänen täytyy käydä läpi talon kuolleen omistajan papereita. Juonen kannalta minä - hyvin juonikeskeinen lukija - jopa kyllästyin enkä varmaan olisi lukenut tätä loppuun ellei kirjassa olisi vain 200 sivua.

Kuitenkin tunnelma on luotu ammattitaidolla, jota näkee vain harvoin. Kirja on siis parhaimmillaan, kun sitä lukee yöllä väsyneenä juuri ennen nukkumaanmenoa. Kun kummitteleva nainen ilmestyy Arthurille jopa naisen omiin hautajaisiin, tulet vakuuttuneeksi että nainen seisoo makuuhuoneesi ovella. Tunnelma on rakennettu niin hyvin! Kun taas jos luet tätä analyyttisesti ja etsien juonta, tulet pettymään.

200-sivuisesta kirjasta täynnä tunnelman luontia on hyvin vaikea keksiä sanottavaa. Tämä kuitenkin oli hyvin mukavan perinteinen kauhutarina.

Susan Hill: The Woman in Black, 1983

Profile Books, 216 s.

Mark Lawrence: Prince of Fools

The Red Queen is old but the kings of the Broken Empire dread her like no other. For all her reign, she has fought the long war, contested in secret, against the powers that stand behind nations, for higher stakes than land or gold. Her greatest weapon is The Silent Sister—unseen by most and unspoken of by all.

The Red Queen’s grandson, Prince Jalan Kendeth—drinker, gambler, seducer of women—is one who can see The Silent Sister. Tenth in line for the throne and content with his role as a minor royal, he pretends that the hideous crone is not there. But war is coming. Witnesses claim an undead army is on the march, and the Red Queen has called on her family to defend the realm. Jal thinks it’s all a rumor—nothing that will affect him—but he is wrong.

After escaping a death trap set by the Silent Sister, Jal finds his fate magically intertwined with a fierce Norse warrior. As the two undertake a journey across the Empire to undo the spell, encountering grave dangers, willing women, and an upstart prince named Jorg Ancrath along the way, Jalan gradually catches a glimmer of the truth: he and the Norseman are but pieces in a game, part of a series of moves in the long war—and the Red Queen controls the board.

Rakastan tätä kirjaa. Se ei ole täydellinen, mutta en minä sitä jaksaisi vaatiakaan. Kaikki on annettu anteeksi. Miksi? Koska Mark Lawrence kirjoittaa siitä mikä häntä itseään kiinnostaa, ei siitä mikä on juuri nyt "in" kirjallisuudessa (katson sinua, dystopia-genre..). Ja kun kirjailija kirjoittaa siitä mistä itse nauttii, myös kirjasta tulee varmasti hyvä. Ja minulla ja Mark Lawrencella on yhtä hyvä maku ;)

"Battles are all about strategy, and strategy pivots on priorities. Since my priorities were Prince Jalan, Prince Jalan, and Prince Jalan, with "looking good" a distant fourth, I took the opportunity to resume running away."

Anti-sankari! Hänen Ylhäisyytensä Prinssi Jalan Kendath on ehkä paras hahmo fiktiossa ikinä. Suureksi helpotuksekseen hän on jonossa valtaistuimelle hyvin kaukana, sillä hän ei hamua valtaa. Hän haluaa vain elää vanhempiensa rahoilla, lyödä vetoa, hääriä naisten jalkojen välissä ja nauttia helposta elämästään. Hän inhoaa konflikteja, ja velkaisena on opetellut puhumaan itsensä pois pinteestä. Jalan on ihana, samaistuttava ja maanläheinen hahmo kaikkine vikoineen mutta hänestä huokuu silti eräänlainen sankarillisuus.

"Ha!" Snorri punched me on the shoulder as if I'd make a joke. It really hurt, and I reminded myself not to make any actual jokes with him in arm's reach.

Viikinkejä! Kirja on täynnä skandinaavista mytologiaa, joka tuntuu ihanan kotoisalta. Tiedän perusasioita viikinkien muinaisuskosta ja kirjailija on sisällyttänyt sitä niin loistavasti. Toinen sankarimme on Snorri, viikinki pohjoisesta joka on kirouksen ansiosta sidottuna Jalaniin. He eivät voi olla liian kaukana toisistaan, mutteivat myöskään voi koskea toisiinsa. Heidän matkansa päämäärä on pelastaa Snorrin perhe, ja samalla yrittää löytää keino purkaa kirous.

"What's his name?" A tall Nuban girl with copper loops through her ears and mouth made for kissing. "How is he called?""Snorri", I said. "It means wife-beater.""No?" Cherri, all round-eyed."Yes!" I faked sadness.

Ei romanssia! Ihan tosi, vihdoinkin. Vihdoinkin kirja jossa on 100% bromance eikä mitään ylimääräistä naishahmoa viemässä huomiota juonesta. Saamme toki seurata Jalanin päänkääntelyä hänen vilkuilessa useita naisia, mutta en olisi jaksanut yhtään romantiikkaa. Saamme pysyä asiassa.

Noituutta ja nekromantiaa. Ei riitä että Jalanin ja Snorrin perässä on velkojia ja huijareita, heidän täytyy sietää lukuisia "unborn"-olentoja.

Snorri nodded. "Though to be fair you did have a screaming girl to help you." He glanced back down the tunnel. "I wonder where she ran off to.""Eat dung, Norseman."

Kirjan huumori on jumalaista. En laskisi tätä huumori-genreen, sillä se tuppaa luokittelemaan kirjat niihin joihin väkisin väännetään hauskoja vitsejä ja.. tiedäthän. Sen sijaan Snorri ja Jalan piikittelevät toisiaan jatkuvasti, mikä tuo hahmot paljon lähemmäs lukijaa. Tiedäthän ne tarinat, joissa hahmojen dialogi on olemassa vain juonta edistääkseen? He keskustelevat vain tehtävästään ja sitten vetäydytään taas päähenkilön pään sisälle? Ei tässä. Snorrin ja Jalanin keskustelut ja yhteiselo on viihdyttävintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kirjaa ei kuitenkaan sovi luokitella leppoisaksi. Se on myös surullinen tarina menetyksestä, pelosta ja vastuullisuudesta. Jalanin ja Snorrin on tehtävä yhdessä vaikeita valintoja ja tehtävä valtavasti töitä päämääriensä saavuttamiseksi. He punnitsevat, kenestä saa ystävän ja ketä ei missään nimessä kannata ärsyttää. Koska he ovat päätyneet samaan pinteeseen toisilleen ventovieraina (ja Jalan saattoi myydä Snorrin taisteluareenalle kuolemaan...), heidän on opittava luottamus toisiinsa vaikeimman kautta.

Kirja sijoittuu fantasia-maailmaan, joka muistuttaa meidän maailmaamme hyvin paljon. On selvää että viikingit ovat kotoisin Skandinaviasta, mutta kirjan ensimmäisillä sivuilla olevaa karttaa katsoessa voi päätellä, että Jalan on keski-Euroopasta. Kirjassa puhutaan myös roomalaisista, joten ero meidän ja heidän maailmaansa on erittäin ohkainen. Tämä on siis hyvä kirja heillekin, jotka eivät ole fantasia-kirjoja paljon lukeneet ja jotka pelkäävät valtavia karttoja ja kummallista maantiedettä. Tämä loppujen lopuksi on hyvin kotoisa.

Kirjassa on toki yksi hiukan häiritsevä hikka. Kirjassa kuvaillaan toiminta-kohtauksia ja maisemia hyvin paljon, mihin hiukan turtuu. Sitten sinulla tulee olo, että jotain meni ohi. Palaat hiukan taaksepäin, ja huomaat että kaiken sen kuvailun keskellä on muutamalla sanalla kirjoitettu tärkeä juonenkäänne (esimerkiksi kun joku kolkataan). Tätä sattui minulle aika paljon, ja taaksepäin palailua tuli harrastettua melko paljon. Toki tämä ei tule häiritsemään heitä, jotka viihtyvät pitkien kuvailujen ääressä paremmin kuin minä.

Ja hei, kirja ei voi olla huono jos se alkaa näillä sanoilla:

I've always found hitting a man from behind to be the best way to go about things. This can sometimes be accomplished by dint of a simple ruse. Classics such as, "What's that over there?" work surprisingly often, but for truly optimal results it's best if the person doesn't even know you were there.

Kaiken kaikkiaan kirja tekee (lähes) kaiken oikein. Tämä on viihdyttävä ja erilainen fantasia-kirja, jollaisia toivon lukevani vielä lisää. Kirjasta ilmestyy toinen osa kesällä 2015, sitä odotellessa!

Mark Lawrence: Prince of Fools, 2014

The Red Queen's War, #1

Ace Books, 355 s.

Erin Lindsay McCabe: I Shall Be Near To You

Rosetta doesn't want her new husband, Jeremiah, to enlist, but he joins up, hoping to make enough money to afford their own farm someday. When Jeremiah leaves, Rosetta decides her true place is by his side, no matter what that means, and follows him into war.

Kenelle? Historiasta kiinnostuneille (perustuu tositarinoihin naisista, jotka tekeytyvät miehiksi taistellakseen sodassa). Myös heille, jotka haluavat lukea suloista romantiikkaa.

Tehdessään taustatutkimusta tätä romaania varten Erin Lindsay McCabe tutki 250 kirjettä, joita miehiksi tekeytyneet naiset lähettivät kotiinsa Yhdysvaltain sisällissodasta. Syitä naisten sotaan lähtöön on monia. seikkailunhalu, rahapula... mutta myös heidän halunsa taistella sodassa miehensä rinnalla, ja juuri tästä kirja kertoo.

Rosetta ja Jeremiah ovat menneet naimisiin juuri ennen Jeremiahin lähtöä sotaan. Rosetta ei halua jäädä yksin kotiin odottamaan miehensä paluuta, vaan leikkauttaa hiuksensa ja liittyy armeijaan rivisotilaaksi ottaen samalla nimen Ross Stone. Lähtö ei ole vaikea päätös, sillä Rosetta on lujapäinen tyttö, joka kotitilallakin teki ennemmin miesten tehtäviä navetalla. Hän on syvästi rakastunut mieheensä ja pettynyt Jeremiahin päätökseen lähteä sotaan. Rosetta ei siis näe mitään muutakaan vaihtoehtoa kuin seurata miestään.

Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, mielessäni pyöri: "O-ou, Yhdysvaltain sisällissota. Mitä minä tiedän siitä?" Tietoni rajoittui orjuuskysymyksiin ja pohjoinen vs. etelä -asetelmaan. Huoli on kuitenkin turha, sillä kirja ei perehdy sodan poliittiseen puoleen laisinkaan. Riittää ainoastaan perustiedot sodasta, eikä tarvitse lukea Wikipedia-artikkeleita aiheesta.

"I ain't ever thought I'd get to feeling lonely, but there's all these men doing men things and no proper company for a woman. When women gather, they are always doing something of use, quilting to make the work go faster for each other, keeping company while they sew for kin, making long days nursing babies easier, passing gossip and family news. Here then men sing bawdy songs and play at cards and lose money their families need."
- Jennifer Egan, I shall be near to you, s. 111

Salaisuuden pitäminen ja sodasta selviytyminen ei ole helppo tehtävä Rosettalle. Hänen on arvioitava tarkkaan, kenelle voi luottaa salaisuutensa. Hän haluaisi vain olla miehensä kanssa, ja sodan aikanakin hän ajattelee vain Jeremiahia. Kun Jeremiah ei puolusta häntä muita vastaan tai vietä hänen kanssaan tarpeeksi aikaa, tuore vaimo suuttuu. Tämä tekee Rosettasta niin suloisen: nuori ja rakastunut vaimo, jonka prioriteetit ovat sodan keskellä hiukan väärässä paikassa. Jeremiah on enemmän armeijan tavoitteille uskollinen, mutta haluaa silti viettää aikaa Rosettan kanssa niin paljon kuin pystyy.

Seuraamme siis pientä aviomies-vaimo -tiimiä sodan keskellä. Mukana on Jeremiahin lapsuudenystäviä ja uusia tuttavuuksia, jotka mielestäni jäivät lähinnä pakollisiksi sivuhahmoiksi. Tämä on kuitenkin hyvin sydäntäsärkevä ja kaunis tarina vaimosta ja aviomiehestä. Suosittelen sitä lämpimästi historiasta kiinnostuneille, sillä tämä perustuu tosielämän henkilöihin (Rosettan nimi on lainattu Sarah Rosetta Wakemanilta, joka oli yksi miehiksi tekeytyneistä naisista. Voit lukea hänen tarinansa, sillä Rosetta ei muutoin perustu häneen). Tämä on myös suloinen rakkaustarina, yksi niistä harvoista fiktiivisistä pariskunnista joista todella välitän.

Erin Lindsay McCabe: I Shall Be Near To You, 2014

Crown, 320 s.

Jennifer Egan: Sydäntorni

Riemastuttava yhdistelmä dekkaria ja goottilaista kauhukertomusta - ja pahuksen viihdyttävä lukukokemus!Jossakin päin kesytöntä Itä-Eurooppaa kohoaa ikiaikainen linna. Sen vanhin ja vahvin osa on liki tuhat vuotta valloittamattomana säilynyt sydäntorni, jossa linnan tuore omistaja Howard näkee sukupolvien ylvään jatkumon. Howardin serkku, restaurointipuuhiin kutsuttu raikulipoika Danny ei näe muuta kuin puuttuvan internetyhteyden. Ja sydäntorniin linnoittautuneen 98-vuotiaan paronitar von Ausblinkerin.
Mutta maaginen sydäntorni kätkee sisäänsä muutakin kuin varsijousella ja muurinmurtajalla varustautuneen, Howardin hotellihankkeeseen vähintäänkin nyreästi suhtautuvan paronittaren. Howard kutsuu sitä menneisyyden nosteeksi, Danny mätäneviksi rakenteiksi. Lapsuuden tragedian muovaamat serkukset hahmottavat paikkansa maailmassa kovin eri tavoin, kunnes osat pikkuhiljaa alkavat vaihtua. Mitä tapahtuu, kun menneisyys lakkaa kantamasta ja sydäntorni murtuu - sen tietää vain tarinaa vankilan kirjoitusterapiaryhmässä kirjoittava Ray. Mutta kuka tarinan henkilöistä on murhasta tuomittu Ray?

Tämän kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Olen pyyhkinyt tekstin ja kirjoittanut tätä uudelleen monta kertaa. En vain osaa pukea sanoiksi sitä, mitä mieltä olen tästä kirjasta. Haluan kuitenkin yrittää, vaikka tarkoitukseni tässä blogissa ei ole kertoa joka ikisestä lukemastani kirjasta.

Elämästään huolta pitämätön Danny kutsutaan serkkunsa ostamaan linnaan huoltotöihin. Serkun tapaaminen jännittää, sillä Danny on osasyyllinen siihen, miksi serkku Howard traumatisoitui nuorena eikä Danny ole varma, millainen jälleennäkeminen tulee olemaan luonteeltaan.
Tätä tarinaa kertoo Ray vankilan kirjoituskurssilta. Hänen tehtävänään on kirjoittaa eheä tarina, ja päätyy kirjoittamaan oman tarinansa. On selvää, että Ray on seurannut lähietäisyydeltä linnan restaurointitöitä, mutta lukija saa jäädä vain arvailemaan, kuka heistä on Ray.

Kirja on kirjoitettu kuin amatööri sen kirjoittaisi, mikä tuo eräänlaista viehätystä tarinaan. Välissä voi huomata, kuinka tarinaa on kirjoitettu kuin tajunnanvirtana eikä Ray tiedä kaikille asioille oikeaa termiä, joten päätyy vain kuvailemaan sitä. Kirjailijalla on ollut selvästi paljon töitä saada kirjan kieli ammattimaiseksi ja mukaansatempaavaksi, ja samaan aikaan kuin amatööri olisi sen kirjoittanut. Aivan kuin näyttelijä, joka näyttelee huonoa näyttelijää.

Minuun tämä kirja ei kuitenkaan iskenyt. Se on toki kirjoitettu kauniisti, mutta siihen se jäikin. En oikein välittänyt hahmoista lainkaan. Ne eivät jääneet etäisiksi, mutten kiinnostunut heistä. Rayn ihastuminen kirjoittamisen opettajaansa oli mielestäni jopa teennäistä. Ja koska tämä tarina kulkeutui paljon vain ja ainoastaan hahmojen varassa, tarinalla ei ollut paljoakaan annettavaa minulle. Hyvin valitettavaa, mutta ehkä tämä on niitä kirjoja jotka vaativat toisen lukukerran.

Kirjassa toki oli muutama asia, jotka saivat minut kiemurtelemaan ja tuntemaan itseni salaliittolaiselta. Te, jotka olette tämän kirjan lukeneet, muistatteko kun Howard kysyi Dannylta, oliko putoaminen vahinko? Tarkoittiko hän Dannyn vai Howardin putoamista?

Jennifer Egan: Sydäntorni (The Keep, 2006)

Suom. Heikki Karjalainen

Tammi, 346 s.

Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape

A terrible darkness has fallen upon Jacob Weisz's beloved Germany. The Nazi regime, under the leadership of Adolf Hitler, has surged to power and now hold Germany by the throat. All non-Aryans -- especially Jews like Jacob and his family -- are treated like dogs.
When tragedy strikes during one terrible night of violence, Jacob flees and joins rebel forces working to undermine the regime. But after a raid goes horribly wrong, Jacob finds himself in a living nightmare -- trapped in a crowded, stinking car on the train to the Auschwitz death camp.
As World War II rages and Hitler begins implementing his "final solution" to systematically and ruthlessly exterminate the Jewish people, Jacob must rely on his wits and a God he's not sure he believes in to somehow escape from Auschwitz and alert the world to the Nazi's atrocities before Fascism overtakes all of Europe. The fate of millions hangs in the balance.

Kenelle? Toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Vau.

Vau.

Tämä oli mieletön.

The Auschwitz Escape on kuvaava nimi. Tämä kertoo juutalaismiehestä, Jacobista, joka kuljetetaan natsi-Saksan keskitysleirille tuhansien muiden epäonnisten joukossa. Hän joutuu ottamaan uuden identiteetin, sillä hänellä on yhteyksiä juutalaiseen liikkeeseen, joka yrittää vapauttaa vankeja keskitysleirin junista. Keskitysleirillä Jacobin on valittava ystävänsä huolella ja ymmärrettävä kirjoittamattomat säännöt salamannopeasti välttyäkseen hakkaamiselta ja nälkiintymiseltä. Ei kestä kauaakaan, kun mielessä pyörii vain yksi ajatus: pako.

Tämä on hyvin kuvaava kertomus keskitysleirin tapahtumista. Kirjailija on amerikkalainen, mutta hänen isänsä on juutalainen joten Rosenberg on saattanut saada käsiinsä paljon kertomuksia Auschwitzissa todella olleilta henkilöiltä. Kertomus Auschwitzin tapahtumista nimittäin muistuttaa hyvin paljon samaa mitä Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvassa kerrotaan (joka on erään Auschwitzista vapautetun henkilön muistelma sarjakuva-muodossa, suosittelen!). Taustatutkimuksen tekeminen paistaa myös siitä, että kirjan henkilöiden pakosuunnitelma on jo tehty. Täsmälleen saman paon teki Rudolf Vrba ja Witold Pilecki. Asetin näiden henkilöiden nimet spoileri-blurrauksen alle siltä varalta, että tiedätte kyseisistä henkilöistä.

Minua toki jäi häiritsemään uskonnollinen puoli tässä kirjassa. Toki kyse on juutalaisista, ja uskonkysymykset pyörivät taatusti heidän mielessään päivittäin vankileirillä. Mutta kirjailijan uskonto paistaa silti läpi tästä teoksesta. Päähenkilö on agnostikko, joka luettuaan yhden psalmin kokee suuren valaistumisen ja onnen tunteen. Opimme tuntemaan varmaan jokaisen keskeisen henkilön lempi-psalmin. Itseäni tämä häiritsi melko paljon, vaikka toki ymmärrän uskonnon olevan joillekin ainoa lohtu. Kuitenkaan en voisi kuvitella, että henkilö, joka ei usko Jumalaan, voisi liikuttua psalmista.

Kuitenkin tämä kirja on ihana. Kerronta oli toiminnantäyteistä ja sai minut lukemaan melkein koko kirjan yhdeltä istumalta. En vain voinut lopettaa lukemista. Tapahtumat koskettivat, ällöttivät, ihastuttivat, kauhistuttivat ja saivat aikaan monia muitakin tunteita, mitä hyvä kirja saa lukijassa aikaan. Se on virtaviivainen kuvaus henkilöistä, joille selviytyminen on kaikki kaikessa. Se on myös informatiivinen kirja heille, jotka ovat kiinnostuneet keskitysleirien tapahtumista. Se ei mässäile liikaa väkivallalla ja julmuuksilla, vaan esittää tietoa realistisesti (totuus on kyllä karua). Kirjassa on todellisia henkilöitä (lähinnä poliittisia) ja pelkkä Josef Mengelen maininta toi kylmät väreet.

Toki jos olet kolunnut keskitysleiri-aiheen läpikotaisin, tämä kirja ei välttämättä tarjoa sinulle mitään uutta. Kirja kuitenkin pääpainoittuu natsien toimintaan ja vankien yleiseen kurjuuteen. Suosittelen kuitenkin ottamaan sen karmivana selviytymiskertomuksena, sillä tämä kirja on säälimätön ja saa sinut vain lukemaan eteenpäin ajatellen; "mitä seuraavaksi tapahtuu?"

Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape, 2014

Tyndale House Publishers, 468 s.

Carol Lynch Williams: The Chosen One

Thirteen-year-old Kyra has grown up in an isolated community without questioning the fact that her father has three wives and she has twenty brothers and sisters, with two more on the way. That is, without questioning them much---if you don’t count her secret visits to the Mobile Library on Wheels to read forbidden books, or her meetings with Joshua, the boy she hopes to choose for herself instead of having a man chosen for her. But when the Prophet decrees that she must marry her sixty-year-old uncle---who already has six wives---Kyra must make a desperate choice in the face of violence and her own fears of losing her family forever.

Kenelle? Kirja on kirjoitettu nuorille, mutta se sopii myös ihmisoikeuskysymyksistä kiinnostuneille.

Tässä on tarina 13-vuotiaasta tytöstä, joka asuu isänsä, kolmen äitinsä ja lukuisten sisarustensa kanssa suljetussa, vahvasti uskonnollisessa yhteisössä. Yhteisön johtaja, Profeetta, saa näyn jonka mukaan Kyran on mentävä naimisiin oman väkivaltaisen setänsä kanssa. Tämä on järkytys Kyran lisäksi koko hänen perheelleen ja salaiselle poikaystävälleen, Joshualle. Kirja on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Haluan hetken pohtia tätä lahkoa. Kirjassa lahkon johtaja on profeetta, he lukevat Raamattua, palvovat yhtä jumalaa ja kieltävät kirjallisuuden. Kamerat, naisten ajaminen autolla ja tanssiminen on ok. He elävät suljetussa yhteisössä ja miehillä voi olla monta vaimoa (jostain syystä jumala sallii vaimoja vain vanhemmille miehille). Jos lapsi on kehitysvammainen, hänet lasketaan syntiseksi ja hänet tapetaan. Kuulin, että Carol Lynch Williams perustaa tämän lahkon Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon, eli mormoneihin. Lueskelin mormonien yhteyttä tähän fiktiiviseen lahkoon. Mormonit eivät kasta pahasti kehitysvammaista lasta. He sallivat moniavioisuuden (kirjan mukaan vain he, joilla on kolme vaimoa, pääsevät taivaaseen). Kirjassa lahko käyttää hyvin paljon sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa pitääkseen kansansa kurissa... ja kappas, Wikipediasta löytyy kokonainen artikkeli aiheesta: "Mormonism and violence". Toivon, ettei todellisuuden tapahtumat ole näin karuja kuin kirjassa.

Kirjan mieliala on hyvin surullinen. Ei sillä tavalla, että lukija pahoittaisi mielensä heidän puolestaan. Vaan sillä tavalla, että kirjassa kaikki vollottavat kaiken aikaa. Kyra on surullinen koska hänet naitetaan väkivaltaiselle, 60-vuotiaalle äijälle. Hänen äitinsä on surullinen, sillä hän on jälleen sairaana raskauden vuoksi. Hänen muut äitinsä ja sisarensa ovat surullisia, sillä he eivät hyväksy Kyran avioliittoa. Kyran salainen poikaystävä on ymmärrettävästi erittäin surullinen. Profeetta ja Kyran tuleva aviomies ovat vain vihaisia, sillä Kyra taistelee heitä vastaan.

Kyra ei myöskään kerro kenellekään mitään. Koko kirjan ajan hän ajattelee: "Olisin voinut kertoa heille asiasta X, mutten kertonut". MIKSET...? Sinulla on paljon luotettavia sisaruksia ja ihana äiti, etkä voinut edes heille kertoa Joshuasta? Ystävystyt lahkon ulkopuoliseen henkilöön, etkä voi edes hänelle kertoa lahkostasi? Kyralla ei vaikuta olevan minkäänlaista luottamuspulaa muiden kanssa, muttei silti uskalla uskoutua heille. Toki yhteisössä on periaate, että yhden rikkeestä rangaistaan koko perhettä, mutta luuliko hän todella, että hänen oma perheensä kavaltaisi hänet?

Ei tämä toki huono kirja ole. Kirjailija on käsittääkseni tehnyt paljon taustatutkimusta, ja täten tämä kirja on jopa tärkeä. Tällainen kohtelu lahkoissa on todellisuutta, ja se on ihmisoikeuskysymys. En voi väittää että tätä tapahtuisi mormonien keskuudessa, mutta esimerkiksi voin luetella People's Templen 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Jos et tiedä kyseisestä kirkosta, lyhyesti sanottuna heidän johtajansa Jim Jones sai suurimman osan seuraajistaan muuttamaan Guyanaan, jossa massamurhasi kaikki tuhat ihmistä. Lahkot ovat vaarallisia, ja niiden tulisi olla valvottuja.

Voisin pohtia lahkoja vaikka loputtomiin, se on erittäin mielenkiintoinen aihe josta luen mielelläni. Mutta tämä teksti ei ole aika tai paikka sille. Jos olet kiinnostunut lukemaan jotain nopeaa aiheesta, tämä on hyvä kirja siihen. Vaikka kirja kuvaakin Kyran ahdinkoa, se kertoo hyvin paljon lahkojen manipuloinnista (esimerkiksi, kuinka lapset pelotellaan pelkäämään Saatanaa ja täten tottelemaan yhteisön johtajia sokeasta). Harmi vain, että nämä tärkeät asiat on kiedottu yhteen hömppään päähenkilöön.

Carol Lynch William: The Chosen One, 2009

St. Martin Griffin's, 211 s.

10 sivuhahmoa, jotka ansaitsevat oman kirjan

Päähenkilöt eivät kanna koko tarinaa yksin. He tarvitsevat sivuhahmoja, jotka osuvasti voi kääntää englanniksi supportive character, eli "kannatteleva hahmo". He aiheuttavat konfliktit, auttavat päähenkilöä ja toimivat jopa komedisena kevennyksenä. Tässä on lista rakkaita sivuhahmoja, joiden seikkailuja en pistäisi pahitteeksi lukea.

J.K. Rowling: Harry Potter > Draco Malfoy
Draco ei ole vain tyypillinen koulukiusaaja, vaan hänellä on kirjassa valtava rooli. Haluaisin kovasti lukea kirjan tapahtumista hänen näkökulmastaan. Ilmeisesti J.K.Rowling on kirjoittanut Pottermoreen jotain tarinantynkää Dracon näkökulmasta, ja aion lukea sen heti kun kyseinen tarina vuotaa wikiin. Dracon täytyy olla kirjallisuuden mieleenpainuvimpia hahmoja.

J.K. Rowling: Harry Potter > Fred ja George Weasley
Kun kerran Harry Potterista on puhetta, miten olisi kirja Ronin isoveljistä Fredistä ja Georgesta? Erityisesti heidän ensimmäisistä vuosistaan Tylypahkassa, kun he löytävät Kelmien kartan ja muita salaisuuksia. Harry Potterissa paljon mainitaan, mitä kepposia Fred ja George ovat tehneet, mutta haluan kokea ne!

Brian K. Vaughan: Saga > Gwendolyn
Okei, huijasin, Gwendolyn on sarjakuvasta. Mutta hän on niin hirveän söpö ja badass, haluan tutustua hänen elämäänsä paremmin!

Victor Hugo: Kurjat > Gevroche
Ihastuin tähän katupoikaan niin paljon, harmi että hän on kirjassa mukana vain loppuosassa. Hän on mukana vallankumouksessa niin täydestä sydämestään, ja hänen asenteensa on uskomaton. Gevroche on Kurjista suosikki-hahmoni, ja toivoin hänen saavan enemmän sivutilaa.

Arthur Golden: Geishan muistelmat > Hatsumomo
Geishan muistelmia lukiessani en pitänyt Hatsumomosta lainkaan: hänestä tehtiin niin katala ja julma hahmo, että kuka hänestä voisi pitää? Mutta Hatsumomolla on haavoittuvainen puolensa, johon lukijana olisin halunnut tutustua paljon paremmin, ja jopa ymmärtää paremmin hänen motiivinsa.

Victor Hugo: Kurjat > Herra ja Rouva Thénardiers
(hyvänen aika miten vaikeita heidän nimensä ovat kirjoittaa). Tämä huijari-pariskunta katettiin melko hyvin kirjassa, mutta heidän yksityiselämästään olisi hauska lukea. Useimmat hörähdykset kirjaa lukiessa johtui juuri heidän möläytyksistään ja huijaus-yrityksistään, ja heistä lukeminen oli mielestäni jopa viihdyttävää.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun > Paddy
Studio-kirjasarjassa Paddy valottaa menneisyyttään hiukan silloin tällöin, muttei läheskään tarpeeksi. Toivottavasti tulevissa kirjoissa on enemmän Paddy-keskeisyyttä. Kirjasarjahan on täynnä salaisia menneisyyksiä, mutta juuri Paddy kiinnostaa minua kaikista eniten.

J.K.Rowling: Harry Potter > Bellatrix Lestrange
Yritin pitää tätä listaa mahdollisimman vähän Harry Potter -keskeisenä (ja tämä on jo toinen hahmo, jota elokuvasovituksessa esittää Helena Bonham Carter), mutta c'mon: Bellatrix! Ehkä paras pahishahmo ikinä! Olen ihastunut kirjoihin, jotka kuvataan pahisten näkökulmasta, ja Bellatrixin ajatusmaailmaan tutustuminen olisi ehkä mielenkiintoisinta ikinä.

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta > Merri ja Pippin
Myönnettäkööt, etten ole lukenut Taru sormusten herrasta -kirjaa (omistan kolmannen osan!). Elokuvasovituksen perusteella olen kuitenkin ihastunut Merri ja Pippiniin, ja haluaisin tutustua heidän elämäänsä Konnussa. Ei siis seikkailu- tai sotajuttuja, vaan ympäristössä, missä he ovat elementissään!

Dennis Lehane: Suljettu saari > Chuck Aule
Minä... en voi sanoa miksi haluan tästä hahmosta oman kirjan. Jos vain luette kirjan tai näette elokuvan, loppuratkaisusta voitte päätellä, kuinka hillittömän mahtavaa olisi lukea koko kirjan tapahtumat, mutta Chuckin näkökulmasta! Sivustaseuraajana!


Ah, tämän listan kokoaminen oli niin hauskaa! Ehkä joskus kokoan toisenkin listan kymmenestä sivuhahmosta.

Ketkä sivuhahmot ansaitsevat sinun mielestäsi oman kirjan?

Victor Hugo: Kurjat

Vallankumouksellisessa maineessa olleen kirjailijan Viktor Hugo (1802-1885) kuuluisin teos Kurjat ilmestyi vuonna 1862. Sillä oli poikkeuksellinen vaikutus koko silloisen Ranskan omaantuntoon, ja se menestyi heti myös muualla Euroopassa. Upean kaunokirjallisen tarinan lisäksi Hugo oli kirjoittanut vastaansanomattoman julistuksen köyhien oikeuksien puolesta. Klassikkoromaani on sittemmin noussut kestosuosioon myös Les Misérables -musikaalina.
Kurjat rakentuu vaikuttavan keskushahmon Jean Valjeanin ja hänen ystäviensä ympärille. Tämä kaleeriorja ja kuritushuonevanki kulkee vääjäämättä kohti tuhoa epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Äkillinen henkinen havahtuminen antaa sankarille ylimääräisiä voimia taistella rikkauden ja köyhyyden sekä rakkauden ja tragedian kuohuissa kohti onnea ja vapautta.

Tämä oli hieno kirja tavoilla, joilla moni kirja ei voi olla. Sen lisäksi että tarina on hyvin nautinnollista lukea, se kahden viikon lukukokemuksen aikana toimi pitkän junamatkan pelastajana, lyömäaseena ahdistelevaa äijää vastaan, keskustelunkirvoittajana ystävien kesken ja porttina hyvään musiikkiin: Les Misérables -elokuvamusiikaalin soundtrackiin. Enpä voisi sanoa että moni muu kirja pystyisi samaan.

Kirjan päähenkilö on Ranskan kansa. Se kuvaa lukuisia erilaisia ihmispoloisia, jotka aiheuttavat 1800-luvun Ranskassa hylkimisreaktiota. On orpoa, elinkautisvankia, köyhää, katulapsia ja perheen inhoamaa. Tavalla tai toisella näiden kaikkien kohtalot kietoutuvat yhteen ja huipentuvat Ranskan vallankumoukseen. Victor Hugo kritisoi kirjassa erittäin rankasti yhteiskuntaa ja puolustaa ihmisoikeuksia. Koko teos on kirjoitettu Hugon omien asenteiden mukaisesti - voi hyvänen aika miten viisas mies hän onkaan.

Kaikista lähimmin seuraamme kaleeriorjan Jean Valjeanin elämää. Hän on paennut elinkautistuomiosta, ja etsii itselleen uutta elämää. Lain koura saa hänet kiinni jatkuvasti, ja hänen on jatkuvasti sopeuduttava uusiin tilanteisiin.

Toinen merkittävä hahmo on Cosette, joka äitinsä kuoltua joutuu orvoksi ja työskentelemään sorrettuna erään pariskunnan majatalossa.

Hahmoista suosikkini kuitenkin on Gavroche, suurisuinen katupoika, joka on suurimmilla sydämellä mukana mielenosoituksessa. Myös epätoivoisen rakastunut Éponine on lohduton ja sydäntäsärkevä hahmo.

Kirja on erittäin paksu, melkein 1000-sivuinen. Ja minä luin vieläpä lyhennetyn suomennoksen! On yleinen vitsi, että Victor Hugo unohti välillä kirjoittavansa romaania, sillä pitkät kuvaukset Waterloon taistelusta ja Napoleonista ei kytkeydy tarinaan. Käsittääkseni lyhennetystä versiosta puuttuu myös pitkä kertomus Pariisin viemäreistä. Vaikka nämä yllättävät tietopaketit eivät liity kirjan tapahtumiin, on niistä hauska lukea. Victor Hugo kuitenkin eli juuri tuota aikaa, ja hänellä on lähempää kokemusta asioista kuin nykyajan historioitsijoilla. Paksut kirjat ovat yleensä melko uhkaavia, sillä ne vaativat omistautumista ja suurempaa tarkkaavaisuutta. Kurjat on kuitenkin nopealukuinen sen helpon ja mukaansatempaavan kielen ansiosta. Kirjassa on paljon paikkoja, tilanteita ja henkilöhahmoja, mutta Victor Hugo saa langat pysymään loistavasti käsissään.

Tämä kirja on ajaton ja sen vuoksi kaikkien tulisi lukea tämä. Minä ainakin aion poimia tämän järkäleen vielä monta kertaa tulevaisuudessa. Vaikka nykyään ihmiset eivät saa elinkautisvankeutta vain lukutaidottomuuttaan (ja täten eivät ole mahdollisia puolustamaan itseään oikeudessa), se kuvaa kansalaisten unohtamista. Köyhien täytyy pitää huolta toisistaan, kun porvaristo huijaa heitä ja pitää juuri ja juuri hengissä nälkäpalkalla. Sinun tulee tehdä oma tulevaisuutesi, vaikka se tarkoittaisi koko yhteiskunnan muuttamista.

Victor Hugo: Kurjat (Les Misérables, 1857)

WSOY, 978 s.

lyhennetty suomennos

10 omistamaani kirjaa, jotka aion lukea vuonna 2015

Moni kirjabloggaaja on listannut hyllystään lukemattomia (heh) kirjoja, jotka aikoo lukea vuoden 2015 aikana. Myös omasta hyllystäni näitä löytyy, ja ajattelin jakaa oman listani. Tällä hetkellä minulla on kesken omistamani Victor Hugo: Kurjat ja Scott McCloud: Making comics, joita en tähän listaan laske sillä aloitin niiden lukemisen viime vuonna.

Lista

1. Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape. Kirja on fiktiota, mutta se käsittääkseni se perustuu todellisiin henkilöihin, jotka ovat onnistuneet pakenemaan Natsi-Saksan keskitysleireiltä.  En malta odottaa tämän lukemista, mutta 1000-sivuinen Kurjat on ensin saatava loppuun. Pidän tosin sormia ristissä, että kirjassa ei ole paljoa uskonnollisia teemoja.
2. Koushun Takami: Battle Royale. Olen lukenut mangan ja nähnyt ensimmäisen elokuvan monta kertaa. Miksi siis haluan kokea saman tarinan uudestaan? Koska tämä on alkuperäinen. Elokuvassa ja mangassa ei kuvata samanlaista symboliikkaa kuin kirjassa on, ja haluan mielelläni kokea tarinan sellaisena kuin Koushun Takami sen tarkoitti.
3. Carol Lynch Williams: The Chosen One. Kirja kertoo moniavioisesta lahkosta, jossa 13-vuotias naitetaan enolleen seitsemänneksi vaimoksi. Kirja kritisoi mormonista moniavioisuutta, ja on kiistelty, tekeekö se sen realistisesti vai liioitellen. Mielenkiintoista lukea aiheesta, varsinkin kun itselläni ei siitä paljoa tietoa ole.
4. M.R.Carey: The girl with all the gifts. Hiukan erilainen zombi-kirja. Teos ei juonikuvauksen perusteella ole siitä kiinnostavimmasta päästä, mutta sitä on kehuttu todella paljon.
5. Mark Lawrence: Prince of Fools. Luultavasti tulen lukemaan tämän seuraavaksi, sillä minulla on hiukan ikävä high fantasia -teemaa. Sitä paitsi päähenkilö on kuriton prinssi, mikäs sen mukavampaa! Haluan myös alkaa seuraamaan jotain kirjasarjaa, ja tästä ilmestyy ensi kesänä toinen osa. Parempi siis lukea tämä, jotta voi taas kokea sen odotuksen jännityksen!
6. Robert Jackson Bennett: City of stairs. Tämä kirja ei ole vielä hyppysissäni, mutta lasken sen jo omakseni sillä se on jo tilattu. Tässä fantasia-kirjassa on vakoilijoita, kuolleita jumalia ja jatkuvasti muuttuva kaupunki. Olen lukenut niin paljon realistista fiktiota, että haluan jo vihdoinkin poimia jotain täysin tuulesta temmattua fantasiaa.
7. Erin Lindsay McCabe: I shall be near to you. Kirja perustuu tositarinoihin naisista, jotka tekeytyvät miehiksi taistellakseen sodassa aviomiestensä rinnalla. Tässä kirjassa kyseessä on Amerikan sisällissodasta. Pelkään hiukan, että minun on opiskeltava kyseisestä sodasta jotta voin ymmärtää kirjan, mutta luotan että tämä keskittyy henkilöhahmoihin enemmän kuin poliittisiin selkkauksiin.
8. Peter Watts: Sokeanäkö. Olen haaveillut tästä kirjasta monta kertaa kirjastossa käydessäni, mutta en luota itseeni sen verran että ehtisin palauttaa pikalainat (7 päivän lainausaika) ajoissa. Ostin tämän siis itselleni, ja kirja nököttää tällä hetkellä Turun postikeskuksessa odottaen, että se lähetetään eteenpäin kotiovelleni.
9. Melissa Müller: Anne Frank: Päiväkirjan salaiset sivut - elämäkerta. Ostin tämän kirjan monta vuotta sitten, mutten ikinä päässyt pitkälle. Luin kuitenkin Anne Frankin päiväkirjan viime joulukuussa, ja kiinnostukseni lukea tämä elämäkerta heräsi.
10. Jennifer Egan: Sydäntorni. Näppärän kokoinen pokkari, josta olen kuullut paljon hyvää.

Odotukset

Uskon saavani luettua nämä. Näillä kirjoilla en saa yhtään pistettä Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen, sillä kaikki nämä kirjat ovat yhdysvaltalaisia yhtä japanilaista ja itävaltalaista lukuunottamatta. Kuitenkin Kirjailijat aasta ööhön -haasteeseen kerään kirjaimet R, T, W, C, L, B, M ja E. Ihan hyvin!

Mitkä jäävät edelleen hyllyyn?

Minulla jäisi edelleen hyllyyn odottamaan muutamia kirjoja, jotka ovat:

1. Markus Zusak: Kirjavaras
2. J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
3. Lisa Amowitz: Breaking glass
4. Haruki Murakami: Kafka rannalla
5. Mark Z. Danielewski: House of leaves
6. Diana Gabaldon: Muukalainen
7. Will McIntosh: Defenders
8. Susan Hill: Woman in black
9. John Connolly: Every dead thing

Olen haalinut hyllyyni kirjoja, jotka ovat suosittuja mutta jotka eivät henkilökohtaisesti ole vetänyt minua puoleensa. Ei tämä kuitenkaan tarkoita, ettenkö näihin tarttuisi tämän vuoden aikana. Nuo listaan keräämäni kirjat vain ovat minusta tällä hetkellä mielenkiintoisempia luettavia.

[Merkitse kalenteriin] Ernest Cline: Armada

Arvioitu ilmestymispäivä: 28.7.2015

Zack Lightman is daydreaming through another dull math class when the high-tech dropship lands in his school's courtyard-and when the men in the dark suits and sunglasses leap out of the ship and start calling his name, he's sure he's still dreaming.
But the dream is all too real; the people of Earth need him. As Zack soon discovers, the videogame he's been playing obsessively for years isn't just a game; it's part of a massive, top-secret government training program, designed to teach gamers the skills they'll need to defend Earth from a possible alien invasion. And now…that invasion is coming.
As he and his companions prepare to enter their ships and do battle, Zack learns that the father he thought was dead is actually a key player in this secret war. And together with his father, he'll uncover the truth about the alien threat, race to prevent a genocide, and discover a mysterious third player in the interplanetary chess game he's been thrown into.

Viime vuonna luin Ernest Clinen aiemman teoksen Ready Player One. Vaikka kirja ei minuun niinkään iskenyt (minua alkoi loppua kohden ärsyttämään ne 80-luvun populaarikulttuurin viittaukset), tiesin että Cline on oikeilla jäljillä. Olen siis valmis antamaan tilaisuuden Armadalle, joka tulee kutkuttamaan nörttihermojani.

Kirjan genre tulee olemaan scifiä. Olettaisin kohdeyleisön olevan nuoret pojat, mikä on erittäin tervetullut asia kirjojen maailmaan.