Mark Lawrence: Prince of Fools

The Red Queen is old but the kings of the Broken Empire dread her like no other. For all her reign, she has fought the long war, contested in secret, against the powers that stand behind nations, for higher stakes than land or gold. Her greatest weapon is The Silent Sister—unseen by most and unspoken of by all.

The Red Queen’s grandson, Prince Jalan Kendeth—drinker, gambler, seducer of women—is one who can see The Silent Sister. Tenth in line for the throne and content with his role as a minor royal, he pretends that the hideous crone is not there. But war is coming. Witnesses claim an undead army is on the march, and the Red Queen has called on her family to defend the realm. Jal thinks it’s all a rumor—nothing that will affect him—but he is wrong.

After escaping a death trap set by the Silent Sister, Jal finds his fate magically intertwined with a fierce Norse warrior. As the two undertake a journey across the Empire to undo the spell, encountering grave dangers, willing women, and an upstart prince named Jorg Ancrath along the way, Jalan gradually catches a glimmer of the truth: he and the Norseman are but pieces in a game, part of a series of moves in the long war—and the Red Queen controls the board.

Rakastan tätä kirjaa. Se ei ole täydellinen, mutta en minä sitä jaksaisi vaatiakaan. Kaikki on annettu anteeksi. Miksi? Koska Mark Lawrence kirjoittaa siitä mikä häntä itseään kiinnostaa, ei siitä mikä on juuri nyt "in" kirjallisuudessa (katson sinua, dystopia-genre..). Ja kun kirjailija kirjoittaa siitä mistä itse nauttii, myös kirjasta tulee varmasti hyvä. Ja minulla ja Mark Lawrencella on yhtä hyvä maku ;)

"Battles are all about strategy, and strategy pivots on priorities. Since my priorities were Prince Jalan, Prince Jalan, and Prince Jalan, with "looking good" a distant fourth, I took the opportunity to resume running away."

Anti-sankari! Hänen Ylhäisyytensä Prinssi Jalan Kendath on ehkä paras hahmo fiktiossa ikinä. Suureksi helpotuksekseen hän on jonossa valtaistuimelle hyvin kaukana, sillä hän ei hamua valtaa. Hän haluaa vain elää vanhempiensa rahoilla, lyödä vetoa, hääriä naisten jalkojen välissä ja nauttia helposta elämästään. Hän inhoaa konflikteja, ja velkaisena on opetellut puhumaan itsensä pois pinteestä. Jalan on ihana, samaistuttava ja maanläheinen hahmo kaikkine vikoineen mutta hänestä huokuu silti eräänlainen sankarillisuus.

"Ha!" Snorri punched me on the shoulder as if I'd make a joke. It really hurt, and I reminded myself not to make any actual jokes with him in arm's reach.

Viikinkejä! Kirja on täynnä skandinaavista mytologiaa, joka tuntuu ihanan kotoisalta. Tiedän perusasioita viikinkien muinaisuskosta ja kirjailija on sisällyttänyt sitä niin loistavasti. Toinen sankarimme on Snorri, viikinki pohjoisesta joka on kirouksen ansiosta sidottuna Jalaniin. He eivät voi olla liian kaukana toisistaan, mutteivat myöskään voi koskea toisiinsa. Heidän matkansa päämäärä on pelastaa Snorrin perhe, ja samalla yrittää löytää keino purkaa kirous.

"What's his name?" A tall Nuban girl with copper loops through her ears and mouth made for kissing. "How is he called?""Snorri", I said. "It means wife-beater.""No?" Cherri, all round-eyed."Yes!" I faked sadness.

Ei romanssia! Ihan tosi, vihdoinkin. Vihdoinkin kirja jossa on 100% bromance eikä mitään ylimääräistä naishahmoa viemässä huomiota juonesta. Saamme toki seurata Jalanin päänkääntelyä hänen vilkuilessa useita naisia, mutta en olisi jaksanut yhtään romantiikkaa. Saamme pysyä asiassa.

Noituutta ja nekromantiaa. Ei riitä että Jalanin ja Snorrin perässä on velkojia ja huijareita, heidän täytyy sietää lukuisia "unborn"-olentoja.

Snorri nodded. "Though to be fair you did have a screaming girl to help you." He glanced back down the tunnel. "I wonder where she ran off to.""Eat dung, Norseman."

Kirjan huumori on jumalaista. En laskisi tätä huumori-genreen, sillä se tuppaa luokittelemaan kirjat niihin joihin väkisin väännetään hauskoja vitsejä ja.. tiedäthän. Sen sijaan Snorri ja Jalan piikittelevät toisiaan jatkuvasti, mikä tuo hahmot paljon lähemmäs lukijaa. Tiedäthän ne tarinat, joissa hahmojen dialogi on olemassa vain juonta edistääkseen? He keskustelevat vain tehtävästään ja sitten vetäydytään taas päähenkilön pään sisälle? Ei tässä. Snorrin ja Jalanin keskustelut ja yhteiselo on viihdyttävintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kirjaa ei kuitenkaan sovi luokitella leppoisaksi. Se on myös surullinen tarina menetyksestä, pelosta ja vastuullisuudesta. Jalanin ja Snorrin on tehtävä yhdessä vaikeita valintoja ja tehtävä valtavasti töitä päämääriensä saavuttamiseksi. He punnitsevat, kenestä saa ystävän ja ketä ei missään nimessä kannata ärsyttää. Koska he ovat päätyneet samaan pinteeseen toisilleen ventovieraina (ja Jalan saattoi myydä Snorrin taisteluareenalle kuolemaan...), heidän on opittava luottamus toisiinsa vaikeimman kautta.

Kirja sijoittuu fantasia-maailmaan, joka muistuttaa meidän maailmaamme hyvin paljon. On selvää että viikingit ovat kotoisin Skandinaviasta, mutta kirjan ensimmäisillä sivuilla olevaa karttaa katsoessa voi päätellä, että Jalan on keski-Euroopasta. Kirjassa puhutaan myös roomalaisista, joten ero meidän ja heidän maailmaansa on erittäin ohkainen. Tämä on siis hyvä kirja heillekin, jotka eivät ole fantasia-kirjoja paljon lukeneet ja jotka pelkäävät valtavia karttoja ja kummallista maantiedettä. Tämä loppujen lopuksi on hyvin kotoisa.

Kirjassa on toki yksi hiukan häiritsevä hikka. Kirjassa kuvaillaan toiminta-kohtauksia ja maisemia hyvin paljon, mihin hiukan turtuu. Sitten sinulla tulee olo, että jotain meni ohi. Palaat hiukan taaksepäin, ja huomaat että kaiken sen kuvailun keskellä on muutamalla sanalla kirjoitettu tärkeä juonenkäänne (esimerkiksi kun joku kolkataan). Tätä sattui minulle aika paljon, ja taaksepäin palailua tuli harrastettua melko paljon. Toki tämä ei tule häiritsemään heitä, jotka viihtyvät pitkien kuvailujen ääressä paremmin kuin minä.

Ja hei, kirja ei voi olla huono jos se alkaa näillä sanoilla:

I've always found hitting a man from behind to be the best way to go about things. This can sometimes be accomplished by dint of a simple ruse. Classics such as, "What's that over there?" work surprisingly often, but for truly optimal results it's best if the person doesn't even know you were there.

Kaiken kaikkiaan kirja tekee (lähes) kaiken oikein. Tämä on viihdyttävä ja erilainen fantasia-kirja, jollaisia toivon lukevani vielä lisää. Kirjasta ilmestyy toinen osa kesällä 2015, sitä odotellessa!

Mark Lawrence: Prince of Fools, 2014

The Red Queen's War, #1

Ace Books, 355 s.

Erin Lindsay McCabe: I Shall Be Near To You

Rosetta doesn't want her new husband, Jeremiah, to enlist, but he joins up, hoping to make enough money to afford their own farm someday. When Jeremiah leaves, Rosetta decides her true place is by his side, no matter what that means, and follows him into war.

Kenelle? Historiasta kiinnostuneille (perustuu tositarinoihin naisista, jotka tekeytyvät miehiksi taistellakseen sodassa). Myös heille, jotka haluavat lukea suloista romantiikkaa.

Tehdessään taustatutkimusta tätä romaania varten Erin Lindsay McCabe tutki 250 kirjettä, joita miehiksi tekeytyneet naiset lähettivät kotiinsa Yhdysvaltain sisällissodasta. Syitä naisten sotaan lähtöön on monia. seikkailunhalu, rahapula... mutta myös heidän halunsa taistella sodassa miehensä rinnalla, ja juuri tästä kirja kertoo.

Rosetta ja Jeremiah ovat menneet naimisiin juuri ennen Jeremiahin lähtöä sotaan. Rosetta ei halua jäädä yksin kotiin odottamaan miehensä paluuta, vaan leikkauttaa hiuksensa ja liittyy armeijaan rivisotilaaksi ottaen samalla nimen Ross Stone. Lähtö ei ole vaikea päätös, sillä Rosetta on lujapäinen tyttö, joka kotitilallakin teki ennemmin miesten tehtäviä navetalla. Hän on syvästi rakastunut mieheensä ja pettynyt Jeremiahin päätökseen lähteä sotaan. Rosetta ei siis näe mitään muutakaan vaihtoehtoa kuin seurata miestään.

Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, mielessäni pyöri: "O-ou, Yhdysvaltain sisällissota. Mitä minä tiedän siitä?" Tietoni rajoittui orjuuskysymyksiin ja pohjoinen vs. etelä -asetelmaan. Huoli on kuitenkin turha, sillä kirja ei perehdy sodan poliittiseen puoleen laisinkaan. Riittää ainoastaan perustiedot sodasta, eikä tarvitse lukea Wikipedia-artikkeleita aiheesta.

"I ain't ever thought I'd get to feeling lonely, but there's all these men doing men things and no proper company for a woman. When women gather, they are always doing something of use, quilting to make the work go faster for each other, keeping company while they sew for kin, making long days nursing babies easier, passing gossip and family news. Here then men sing bawdy songs and play at cards and lose money their families need."
- Jennifer Egan, I shall be near to you, s. 111

Salaisuuden pitäminen ja sodasta selviytyminen ei ole helppo tehtävä Rosettalle. Hänen on arvioitava tarkkaan, kenelle voi luottaa salaisuutensa. Hän haluaisi vain olla miehensä kanssa, ja sodan aikanakin hän ajattelee vain Jeremiahia. Kun Jeremiah ei puolusta häntä muita vastaan tai vietä hänen kanssaan tarpeeksi aikaa, tuore vaimo suuttuu. Tämä tekee Rosettasta niin suloisen: nuori ja rakastunut vaimo, jonka prioriteetit ovat sodan keskellä hiukan väärässä paikassa. Jeremiah on enemmän armeijan tavoitteille uskollinen, mutta haluaa silti viettää aikaa Rosettan kanssa niin paljon kuin pystyy.

Seuraamme siis pientä aviomies-vaimo -tiimiä sodan keskellä. Mukana on Jeremiahin lapsuudenystäviä ja uusia tuttavuuksia, jotka mielestäni jäivät lähinnä pakollisiksi sivuhahmoiksi. Tämä on kuitenkin hyvin sydäntäsärkevä ja kaunis tarina vaimosta ja aviomiehestä. Suosittelen sitä lämpimästi historiasta kiinnostuneille, sillä tämä perustuu tosielämän henkilöihin (Rosettan nimi on lainattu Sarah Rosetta Wakemanilta, joka oli yksi miehiksi tekeytyneistä naisista. Voit lukea hänen tarinansa, sillä Rosetta ei muutoin perustu häneen). Tämä on myös suloinen rakkaustarina, yksi niistä harvoista fiktiivisistä pariskunnista joista todella välitän.

Erin Lindsay McCabe: I Shall Be Near To You, 2014

Crown, 320 s.

Jennifer Egan: Sydäntorni

Riemastuttava yhdistelmä dekkaria ja goottilaista kauhukertomusta - ja pahuksen viihdyttävä lukukokemus!Jossakin päin kesytöntä Itä-Eurooppaa kohoaa ikiaikainen linna. Sen vanhin ja vahvin osa on liki tuhat vuotta valloittamattomana säilynyt sydäntorni, jossa linnan tuore omistaja Howard näkee sukupolvien ylvään jatkumon. Howardin serkku, restaurointipuuhiin kutsuttu raikulipoika Danny ei näe muuta kuin puuttuvan internetyhteyden. Ja sydäntorniin linnoittautuneen 98-vuotiaan paronitar von Ausblinkerin.
Mutta maaginen sydäntorni kätkee sisäänsä muutakin kuin varsijousella ja muurinmurtajalla varustautuneen, Howardin hotellihankkeeseen vähintäänkin nyreästi suhtautuvan paronittaren. Howard kutsuu sitä menneisyyden nosteeksi, Danny mätäneviksi rakenteiksi. Lapsuuden tragedian muovaamat serkukset hahmottavat paikkansa maailmassa kovin eri tavoin, kunnes osat pikkuhiljaa alkavat vaihtua. Mitä tapahtuu, kun menneisyys lakkaa kantamasta ja sydäntorni murtuu - sen tietää vain tarinaa vankilan kirjoitusterapiaryhmässä kirjoittava Ray. Mutta kuka tarinan henkilöistä on murhasta tuomittu Ray?

Tämän kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Olen pyyhkinyt tekstin ja kirjoittanut tätä uudelleen monta kertaa. En vain osaa pukea sanoiksi sitä, mitä mieltä olen tästä kirjasta. Haluan kuitenkin yrittää, vaikka tarkoitukseni tässä blogissa ei ole kertoa joka ikisestä lukemastani kirjasta.

Elämästään huolta pitämätön Danny kutsutaan serkkunsa ostamaan linnaan huoltotöihin. Serkun tapaaminen jännittää, sillä Danny on osasyyllinen siihen, miksi serkku Howard traumatisoitui nuorena eikä Danny ole varma, millainen jälleennäkeminen tulee olemaan luonteeltaan.
Tätä tarinaa kertoo Ray vankilan kirjoituskurssilta. Hänen tehtävänään on kirjoittaa eheä tarina, ja päätyy kirjoittamaan oman tarinansa. On selvää, että Ray on seurannut lähietäisyydeltä linnan restaurointitöitä, mutta lukija saa jäädä vain arvailemaan, kuka heistä on Ray.

Kirja on kirjoitettu kuin amatööri sen kirjoittaisi, mikä tuo eräänlaista viehätystä tarinaan. Välissä voi huomata, kuinka tarinaa on kirjoitettu kuin tajunnanvirtana eikä Ray tiedä kaikille asioille oikeaa termiä, joten päätyy vain kuvailemaan sitä. Kirjailijalla on ollut selvästi paljon töitä saada kirjan kieli ammattimaiseksi ja mukaansatempaavaksi, ja samaan aikaan kuin amatööri olisi sen kirjoittanut. Aivan kuin näyttelijä, joka näyttelee huonoa näyttelijää.

Minuun tämä kirja ei kuitenkaan iskenyt. Se on toki kirjoitettu kauniisti, mutta siihen se jäikin. En oikein välittänyt hahmoista lainkaan. Ne eivät jääneet etäisiksi, mutten kiinnostunut heistä. Rayn ihastuminen kirjoittamisen opettajaansa oli mielestäni jopa teennäistä. Ja koska tämä tarina kulkeutui paljon vain ja ainoastaan hahmojen varassa, tarinalla ei ollut paljoakaan annettavaa minulle. Hyvin valitettavaa, mutta ehkä tämä on niitä kirjoja jotka vaativat toisen lukukerran.

Kirjassa toki oli muutama asia, jotka saivat minut kiemurtelemaan ja tuntemaan itseni salaliittolaiselta. Te, jotka olette tämän kirjan lukeneet, muistatteko kun Howard kysyi Dannylta, oliko putoaminen vahinko? Tarkoittiko hän Dannyn vai Howardin putoamista?

Jennifer Egan: Sydäntorni (The Keep, 2006)

Suom. Heikki Karjalainen

Tammi, 346 s.

Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape

A terrible darkness has fallen upon Jacob Weisz's beloved Germany. The Nazi regime, under the leadership of Adolf Hitler, has surged to power and now hold Germany by the throat. All non-Aryans -- especially Jews like Jacob and his family -- are treated like dogs.
When tragedy strikes during one terrible night of violence, Jacob flees and joins rebel forces working to undermine the regime. But after a raid goes horribly wrong, Jacob finds himself in a living nightmare -- trapped in a crowded, stinking car on the train to the Auschwitz death camp.
As World War II rages and Hitler begins implementing his "final solution" to systematically and ruthlessly exterminate the Jewish people, Jacob must rely on his wits and a God he's not sure he believes in to somehow escape from Auschwitz and alert the world to the Nazi's atrocities before Fascism overtakes all of Europe. The fate of millions hangs in the balance.

Kenelle? Toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Vau.

Vau.

Tämä oli mieletön.

The Auschwitz Escape on kuvaava nimi. Tämä kertoo juutalaismiehestä, Jacobista, joka kuljetetaan natsi-Saksan keskitysleirille tuhansien muiden epäonnisten joukossa. Hän joutuu ottamaan uuden identiteetin, sillä hänellä on yhteyksiä juutalaiseen liikkeeseen, joka yrittää vapauttaa vankeja keskitysleirin junista. Keskitysleirillä Jacobin on valittava ystävänsä huolella ja ymmärrettävä kirjoittamattomat säännöt salamannopeasti välttyäkseen hakkaamiselta ja nälkiintymiseltä. Ei kestä kauaakaan, kun mielessä pyörii vain yksi ajatus: pako.

Tämä on hyvin kuvaava kertomus keskitysleirin tapahtumista. Kirjailija on amerikkalainen, mutta hänen isänsä on juutalainen joten Rosenberg on saattanut saada käsiinsä paljon kertomuksia Auschwitzissa todella olleilta henkilöiltä. Kertomus Auschwitzin tapahtumista nimittäin muistuttaa hyvin paljon samaa mitä Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvassa kerrotaan (joka on erään Auschwitzista vapautetun henkilön muistelma sarjakuva-muodossa, suosittelen!). Taustatutkimuksen tekeminen paistaa myös siitä, että kirjan henkilöiden pakosuunnitelma on jo tehty. Täsmälleen saman paon teki Rudolf Vrba ja Witold Pilecki. Asetin näiden henkilöiden nimet spoileri-blurrauksen alle siltä varalta, että tiedätte kyseisistä henkilöistä.

Minua toki jäi häiritsemään uskonnollinen puoli tässä kirjassa. Toki kyse on juutalaisista, ja uskonkysymykset pyörivät taatusti heidän mielessään päivittäin vankileirillä. Mutta kirjailijan uskonto paistaa silti läpi tästä teoksesta. Päähenkilö on agnostikko, joka luettuaan yhden psalmin kokee suuren valaistumisen ja onnen tunteen. Opimme tuntemaan varmaan jokaisen keskeisen henkilön lempi-psalmin. Itseäni tämä häiritsi melko paljon, vaikka toki ymmärrän uskonnon olevan joillekin ainoa lohtu. Kuitenkaan en voisi kuvitella, että henkilö, joka ei usko Jumalaan, voisi liikuttua psalmista.

Kuitenkin tämä kirja on ihana. Kerronta oli toiminnantäyteistä ja sai minut lukemaan melkein koko kirjan yhdeltä istumalta. En vain voinut lopettaa lukemista. Tapahtumat koskettivat, ällöttivät, ihastuttivat, kauhistuttivat ja saivat aikaan monia muitakin tunteita, mitä hyvä kirja saa lukijassa aikaan. Se on virtaviivainen kuvaus henkilöistä, joille selviytyminen on kaikki kaikessa. Se on myös informatiivinen kirja heille, jotka ovat kiinnostuneet keskitysleirien tapahtumista. Se ei mässäile liikaa väkivallalla ja julmuuksilla, vaan esittää tietoa realistisesti (totuus on kyllä karua). Kirjassa on todellisia henkilöitä (lähinnä poliittisia) ja pelkkä Josef Mengelen maininta toi kylmät väreet.

Toki jos olet kolunnut keskitysleiri-aiheen läpikotaisin, tämä kirja ei välttämättä tarjoa sinulle mitään uutta. Kirja kuitenkin pääpainoittuu natsien toimintaan ja vankien yleiseen kurjuuteen. Suosittelen kuitenkin ottamaan sen karmivana selviytymiskertomuksena, sillä tämä kirja on säälimätön ja saa sinut vain lukemaan eteenpäin ajatellen; "mitä seuraavaksi tapahtuu?"

Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape, 2014

Tyndale House Publishers, 468 s.

Carol Lynch Williams: The Chosen One

Thirteen-year-old Kyra has grown up in an isolated community without questioning the fact that her father has three wives and she has twenty brothers and sisters, with two more on the way. That is, without questioning them much---if you don’t count her secret visits to the Mobile Library on Wheels to read forbidden books, or her meetings with Joshua, the boy she hopes to choose for herself instead of having a man chosen for her. But when the Prophet decrees that she must marry her sixty-year-old uncle---who already has six wives---Kyra must make a desperate choice in the face of violence and her own fears of losing her family forever.

Kenelle? Kirja on kirjoitettu nuorille, mutta se sopii myös ihmisoikeuskysymyksistä kiinnostuneille.

Tässä on tarina 13-vuotiaasta tytöstä, joka asuu isänsä, kolmen äitinsä ja lukuisten sisarustensa kanssa suljetussa, vahvasti uskonnollisessa yhteisössä. Yhteisön johtaja, Profeetta, saa näyn jonka mukaan Kyran on mentävä naimisiin oman väkivaltaisen setänsä kanssa. Tämä on järkytys Kyran lisäksi koko hänen perheelleen ja salaiselle poikaystävälleen, Joshualle. Kirja on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Haluan hetken pohtia tätä lahkoa. Kirjassa lahkon johtaja on profeetta, he lukevat Raamattua, palvovat yhtä jumalaa ja kieltävät kirjallisuuden. Kamerat, naisten ajaminen autolla ja tanssiminen on ok. He elävät suljetussa yhteisössä ja miehillä voi olla monta vaimoa (jostain syystä jumala sallii vaimoja vain vanhemmille miehille). Jos lapsi on kehitysvammainen, hänet lasketaan syntiseksi ja hänet tapetaan. Kuulin, että Carol Lynch Williams perustaa tämän lahkon Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon, eli mormoneihin. Lueskelin mormonien yhteyttä tähän fiktiiviseen lahkoon. Mormonit eivät kasta pahasti kehitysvammaista lasta. He sallivat moniavioisuuden (kirjan mukaan vain he, joilla on kolme vaimoa, pääsevät taivaaseen). Kirjassa lahko käyttää hyvin paljon sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa pitääkseen kansansa kurissa... ja kappas, Wikipediasta löytyy kokonainen artikkeli aiheesta: "Mormonism and violence". Toivon, ettei todellisuuden tapahtumat ole näin karuja kuin kirjassa.

Kirjan mieliala on hyvin surullinen. Ei sillä tavalla, että lukija pahoittaisi mielensä heidän puolestaan. Vaan sillä tavalla, että kirjassa kaikki vollottavat kaiken aikaa. Kyra on surullinen koska hänet naitetaan väkivaltaiselle, 60-vuotiaalle äijälle. Hänen äitinsä on surullinen, sillä hän on jälleen sairaana raskauden vuoksi. Hänen muut äitinsä ja sisarensa ovat surullisia, sillä he eivät hyväksy Kyran avioliittoa. Kyran salainen poikaystävä on ymmärrettävästi erittäin surullinen. Profeetta ja Kyran tuleva aviomies ovat vain vihaisia, sillä Kyra taistelee heitä vastaan.

Kyra ei myöskään kerro kenellekään mitään. Koko kirjan ajan hän ajattelee: "Olisin voinut kertoa heille asiasta X, mutten kertonut". MIKSET...? Sinulla on paljon luotettavia sisaruksia ja ihana äiti, etkä voinut edes heille kertoa Joshuasta? Ystävystyt lahkon ulkopuoliseen henkilöön, etkä voi edes hänelle kertoa lahkostasi? Kyralla ei vaikuta olevan minkäänlaista luottamuspulaa muiden kanssa, muttei silti uskalla uskoutua heille. Toki yhteisössä on periaate, että yhden rikkeestä rangaistaan koko perhettä, mutta luuliko hän todella, että hänen oma perheensä kavaltaisi hänet?

Ei tämä toki huono kirja ole. Kirjailija on käsittääkseni tehnyt paljon taustatutkimusta, ja täten tämä kirja on jopa tärkeä. Tällainen kohtelu lahkoissa on todellisuutta, ja se on ihmisoikeuskysymys. En voi väittää että tätä tapahtuisi mormonien keskuudessa, mutta esimerkiksi voin luetella People's Templen 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Jos et tiedä kyseisestä kirkosta, lyhyesti sanottuna heidän johtajansa Jim Jones sai suurimman osan seuraajistaan muuttamaan Guyanaan, jossa massamurhasi kaikki tuhat ihmistä. Lahkot ovat vaarallisia, ja niiden tulisi olla valvottuja.

Voisin pohtia lahkoja vaikka loputtomiin, se on erittäin mielenkiintoinen aihe josta luen mielelläni. Mutta tämä teksti ei ole aika tai paikka sille. Jos olet kiinnostunut lukemaan jotain nopeaa aiheesta, tämä on hyvä kirja siihen. Vaikka kirja kuvaakin Kyran ahdinkoa, se kertoo hyvin paljon lahkojen manipuloinnista (esimerkiksi, kuinka lapset pelotellaan pelkäämään Saatanaa ja täten tottelemaan yhteisön johtajia sokeasta). Harmi vain, että nämä tärkeät asiat on kiedottu yhteen hömppään päähenkilöön.

Carol Lynch William: The Chosen One, 2009

St. Martin Griffin's, 211 s.

10 sivuhahmoa, jotka ansaitsevat oman kirjan

Päähenkilöt eivät kanna koko tarinaa yksin. He tarvitsevat sivuhahmoja, jotka osuvasti voi kääntää englanniksi supportive character, eli "kannatteleva hahmo". He aiheuttavat konfliktit, auttavat päähenkilöä ja toimivat jopa komedisena kevennyksenä. Tässä on lista rakkaita sivuhahmoja, joiden seikkailuja en pistäisi pahitteeksi lukea.

J.K. Rowling: Harry Potter > Draco Malfoy
Draco ei ole vain tyypillinen koulukiusaaja, vaan hänellä on kirjassa valtava rooli. Haluaisin kovasti lukea kirjan tapahtumista hänen näkökulmastaan. Ilmeisesti J.K.Rowling on kirjoittanut Pottermoreen jotain tarinantynkää Dracon näkökulmasta, ja aion lukea sen heti kun kyseinen tarina vuotaa wikiin. Dracon täytyy olla kirjallisuuden mieleenpainuvimpia hahmoja.

J.K. Rowling: Harry Potter > Fred ja George Weasley
Kun kerran Harry Potterista on puhetta, miten olisi kirja Ronin isoveljistä Fredistä ja Georgesta? Erityisesti heidän ensimmäisistä vuosistaan Tylypahkassa, kun he löytävät Kelmien kartan ja muita salaisuuksia. Harry Potterissa paljon mainitaan, mitä kepposia Fred ja George ovat tehneet, mutta haluan kokea ne!

Brian K. Vaughan: Saga > Gwendolyn
Okei, huijasin, Gwendolyn on sarjakuvasta. Mutta hän on niin hirveän söpö ja badass, haluan tutustua hänen elämäänsä paremmin!

Victor Hugo: Kurjat > Gevroche
Ihastuin tähän katupoikaan niin paljon, harmi että hän on kirjassa mukana vain loppuosassa. Hän on mukana vallankumouksessa niin täydestä sydämestään, ja hänen asenteensa on uskomaton. Gevroche on Kurjista suosikki-hahmoni, ja toivoin hänen saavan enemmän sivutilaa.

Arthur Golden: Geishan muistelmat > Hatsumomo
Geishan muistelmia lukiessani en pitänyt Hatsumomosta lainkaan: hänestä tehtiin niin katala ja julma hahmo, että kuka hänestä voisi pitää? Mutta Hatsumomolla on haavoittuvainen puolensa, johon lukijana olisin halunnut tutustua paljon paremmin, ja jopa ymmärtää paremmin hänen motiivinsa.

Victor Hugo: Kurjat > Herra ja Rouva Thénardiers
(hyvänen aika miten vaikeita heidän nimensä ovat kirjoittaa). Tämä huijari-pariskunta katettiin melko hyvin kirjassa, mutta heidän yksityiselämästään olisi hauska lukea. Useimmat hörähdykset kirjaa lukiessa johtui juuri heidän möläytyksistään ja huijaus-yrityksistään, ja heistä lukeminen oli mielestäni jopa viihdyttävää.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun > Paddy
Studio-kirjasarjassa Paddy valottaa menneisyyttään hiukan silloin tällöin, muttei läheskään tarpeeksi. Toivottavasti tulevissa kirjoissa on enemmän Paddy-keskeisyyttä. Kirjasarjahan on täynnä salaisia menneisyyksiä, mutta juuri Paddy kiinnostaa minua kaikista eniten.

J.K.Rowling: Harry Potter > Bellatrix Lestrange
Yritin pitää tätä listaa mahdollisimman vähän Harry Potter -keskeisenä (ja tämä on jo toinen hahmo, jota elokuvasovituksessa esittää Helena Bonham Carter), mutta c'mon: Bellatrix! Ehkä paras pahishahmo ikinä! Olen ihastunut kirjoihin, jotka kuvataan pahisten näkökulmasta, ja Bellatrixin ajatusmaailmaan tutustuminen olisi ehkä mielenkiintoisinta ikinä.

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta > Merri ja Pippin
Myönnettäkööt, etten ole lukenut Taru sormusten herrasta -kirjaa (omistan kolmannen osan!). Elokuvasovituksen perusteella olen kuitenkin ihastunut Merri ja Pippiniin, ja haluaisin tutustua heidän elämäänsä Konnussa. Ei siis seikkailu- tai sotajuttuja, vaan ympäristössä, missä he ovat elementissään!

Dennis Lehane: Suljettu saari > Chuck Aule
Minä... en voi sanoa miksi haluan tästä hahmosta oman kirjan. Jos vain luette kirjan tai näette elokuvan, loppuratkaisusta voitte päätellä, kuinka hillittömän mahtavaa olisi lukea koko kirjan tapahtumat, mutta Chuckin näkökulmasta! Sivustaseuraajana!


Ah, tämän listan kokoaminen oli niin hauskaa! Ehkä joskus kokoan toisenkin listan kymmenestä sivuhahmosta.

Ketkä sivuhahmot ansaitsevat sinun mielestäsi oman kirjan?

Victor Hugo: Kurjat

Vallankumouksellisessa maineessa olleen kirjailijan Viktor Hugo (1802-1885) kuuluisin teos Kurjat ilmestyi vuonna 1862. Sillä oli poikkeuksellinen vaikutus koko silloisen Ranskan omaantuntoon, ja se menestyi heti myös muualla Euroopassa. Upean kaunokirjallisen tarinan lisäksi Hugo oli kirjoittanut vastaansanomattoman julistuksen köyhien oikeuksien puolesta. Klassikkoromaani on sittemmin noussut kestosuosioon myös Les Misérables -musikaalina.
Kurjat rakentuu vaikuttavan keskushahmon Jean Valjeanin ja hänen ystäviensä ympärille. Tämä kaleeriorja ja kuritushuonevanki kulkee vääjäämättä kohti tuhoa epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Äkillinen henkinen havahtuminen antaa sankarille ylimääräisiä voimia taistella rikkauden ja köyhyyden sekä rakkauden ja tragedian kuohuissa kohti onnea ja vapautta.

Tämä oli hieno kirja tavoilla, joilla moni kirja ei voi olla. Sen lisäksi että tarina on hyvin nautinnollista lukea, se kahden viikon lukukokemuksen aikana toimi pitkän junamatkan pelastajana, lyömäaseena ahdistelevaa äijää vastaan, keskustelunkirvoittajana ystävien kesken ja porttina hyvään musiikkiin: Les Misérables -elokuvamusiikaalin soundtrackiin. Enpä voisi sanoa että moni muu kirja pystyisi samaan.

Kirjan päähenkilö on Ranskan kansa. Se kuvaa lukuisia erilaisia ihmispoloisia, jotka aiheuttavat 1800-luvun Ranskassa hylkimisreaktiota. On orpoa, elinkautisvankia, köyhää, katulapsia ja perheen inhoamaa. Tavalla tai toisella näiden kaikkien kohtalot kietoutuvat yhteen ja huipentuvat Ranskan vallankumoukseen. Victor Hugo kritisoi kirjassa erittäin rankasti yhteiskuntaa ja puolustaa ihmisoikeuksia. Koko teos on kirjoitettu Hugon omien asenteiden mukaisesti - voi hyvänen aika miten viisas mies hän onkaan.

Kaikista lähimmin seuraamme kaleeriorjan Jean Valjeanin elämää. Hän on paennut elinkautistuomiosta, ja etsii itselleen uutta elämää. Lain koura saa hänet kiinni jatkuvasti, ja hänen on jatkuvasti sopeuduttava uusiin tilanteisiin.

Toinen merkittävä hahmo on Cosette, joka äitinsä kuoltua joutuu orvoksi ja työskentelemään sorrettuna erään pariskunnan majatalossa.

Hahmoista suosikkini kuitenkin on Gavroche, suurisuinen katupoika, joka on suurimmilla sydämellä mukana mielenosoituksessa. Myös epätoivoisen rakastunut Éponine on lohduton ja sydäntäsärkevä hahmo.

Kirja on erittäin paksu, melkein 1000-sivuinen. Ja minä luin vieläpä lyhennetyn suomennoksen! On yleinen vitsi, että Victor Hugo unohti välillä kirjoittavansa romaania, sillä pitkät kuvaukset Waterloon taistelusta ja Napoleonista ei kytkeydy tarinaan. Käsittääkseni lyhennetystä versiosta puuttuu myös pitkä kertomus Pariisin viemäreistä. Vaikka nämä yllättävät tietopaketit eivät liity kirjan tapahtumiin, on niistä hauska lukea. Victor Hugo kuitenkin eli juuri tuota aikaa, ja hänellä on lähempää kokemusta asioista kuin nykyajan historioitsijoilla. Paksut kirjat ovat yleensä melko uhkaavia, sillä ne vaativat omistautumista ja suurempaa tarkkaavaisuutta. Kurjat on kuitenkin nopealukuinen sen helpon ja mukaansatempaavan kielen ansiosta. Kirjassa on paljon paikkoja, tilanteita ja henkilöhahmoja, mutta Victor Hugo saa langat pysymään loistavasti käsissään.

Tämä kirja on ajaton ja sen vuoksi kaikkien tulisi lukea tämä. Minä ainakin aion poimia tämän järkäleen vielä monta kertaa tulevaisuudessa. Vaikka nykyään ihmiset eivät saa elinkautisvankeutta vain lukutaidottomuuttaan (ja täten eivät ole mahdollisia puolustamaan itseään oikeudessa), se kuvaa kansalaisten unohtamista. Köyhien täytyy pitää huolta toisistaan, kun porvaristo huijaa heitä ja pitää juuri ja juuri hengissä nälkäpalkalla. Sinun tulee tehdä oma tulevaisuutesi, vaikka se tarkoittaisi koko yhteiskunnan muuttamista.

Victor Hugo: Kurjat (Les Misérables, 1857)

WSOY, 978 s.

lyhennetty suomennos

10 omistamaani kirjaa, jotka aion lukea vuonna 2015

Moni kirjabloggaaja on listannut hyllystään lukemattomia (heh) kirjoja, jotka aikoo lukea vuoden 2015 aikana. Myös omasta hyllystäni näitä löytyy, ja ajattelin jakaa oman listani. Tällä hetkellä minulla on kesken omistamani Victor Hugo: Kurjat ja Scott McCloud: Making comics, joita en tähän listaan laske sillä aloitin niiden lukemisen viime vuonna.

Lista

1. Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape. Kirja on fiktiota, mutta se käsittääkseni se perustuu todellisiin henkilöihin, jotka ovat onnistuneet pakenemaan Natsi-Saksan keskitysleireiltä.  En malta odottaa tämän lukemista, mutta 1000-sivuinen Kurjat on ensin saatava loppuun. Pidän tosin sormia ristissä, että kirjassa ei ole paljoa uskonnollisia teemoja.
2. Koushun Takami: Battle Royale. Olen lukenut mangan ja nähnyt ensimmäisen elokuvan monta kertaa. Miksi siis haluan kokea saman tarinan uudestaan? Koska tämä on alkuperäinen. Elokuvassa ja mangassa ei kuvata samanlaista symboliikkaa kuin kirjassa on, ja haluan mielelläni kokea tarinan sellaisena kuin Koushun Takami sen tarkoitti.
3. Carol Lynch Williams: The Chosen One. Kirja kertoo moniavioisesta lahkosta, jossa 13-vuotias naitetaan enolleen seitsemänneksi vaimoksi. Kirja kritisoi mormonista moniavioisuutta, ja on kiistelty, tekeekö se sen realistisesti vai liioitellen. Mielenkiintoista lukea aiheesta, varsinkin kun itselläni ei siitä paljoa tietoa ole.
4. M.R.Carey: The girl with all the gifts. Hiukan erilainen zombi-kirja. Teos ei juonikuvauksen perusteella ole siitä kiinnostavimmasta päästä, mutta sitä on kehuttu todella paljon.
5. Mark Lawrence: Prince of Fools. Luultavasti tulen lukemaan tämän seuraavaksi, sillä minulla on hiukan ikävä high fantasia -teemaa. Sitä paitsi päähenkilö on kuriton prinssi, mikäs sen mukavampaa! Haluan myös alkaa seuraamaan jotain kirjasarjaa, ja tästä ilmestyy ensi kesänä toinen osa. Parempi siis lukea tämä, jotta voi taas kokea sen odotuksen jännityksen!
6. Robert Jackson Bennett: City of stairs. Tämä kirja ei ole vielä hyppysissäni, mutta lasken sen jo omakseni sillä se on jo tilattu. Tässä fantasia-kirjassa on vakoilijoita, kuolleita jumalia ja jatkuvasti muuttuva kaupunki. Olen lukenut niin paljon realistista fiktiota, että haluan jo vihdoinkin poimia jotain täysin tuulesta temmattua fantasiaa.
7. Erin Lindsay McCabe: I shall be near to you. Kirja perustuu tositarinoihin naisista, jotka tekeytyvät miehiksi taistellakseen sodassa aviomiestensä rinnalla. Tässä kirjassa kyseessä on Amerikan sisällissodasta. Pelkään hiukan, että minun on opiskeltava kyseisestä sodasta jotta voin ymmärtää kirjan, mutta luotan että tämä keskittyy henkilöhahmoihin enemmän kuin poliittisiin selkkauksiin.
8. Peter Watts: Sokeanäkö. Olen haaveillut tästä kirjasta monta kertaa kirjastossa käydessäni, mutta en luota itseeni sen verran että ehtisin palauttaa pikalainat (7 päivän lainausaika) ajoissa. Ostin tämän siis itselleni, ja kirja nököttää tällä hetkellä Turun postikeskuksessa odottaen, että se lähetetään eteenpäin kotiovelleni.
9. Melissa Müller: Anne Frank: Päiväkirjan salaiset sivut - elämäkerta. Ostin tämän kirjan monta vuotta sitten, mutten ikinä päässyt pitkälle. Luin kuitenkin Anne Frankin päiväkirjan viime joulukuussa, ja kiinnostukseni lukea tämä elämäkerta heräsi.
10. Jennifer Egan: Sydäntorni. Näppärän kokoinen pokkari, josta olen kuullut paljon hyvää.

Odotukset

Uskon saavani luettua nämä. Näillä kirjoilla en saa yhtään pistettä Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen, sillä kaikki nämä kirjat ovat yhdysvaltalaisia yhtä japanilaista ja itävaltalaista lukuunottamatta. Kuitenkin Kirjailijat aasta ööhön -haasteeseen kerään kirjaimet R, T, W, C, L, B, M ja E. Ihan hyvin!

Mitkä jäävät edelleen hyllyyn?

Minulla jäisi edelleen hyllyyn odottamaan muutamia kirjoja, jotka ovat:

1. Markus Zusak: Kirjavaras
2. J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
3. Lisa Amowitz: Breaking glass
4. Haruki Murakami: Kafka rannalla
5. Mark Z. Danielewski: House of leaves
6. Diana Gabaldon: Muukalainen
7. Will McIntosh: Defenders
8. Susan Hill: Woman in black
9. John Connolly: Every dead thing

Olen haalinut hyllyyni kirjoja, jotka ovat suosittuja mutta jotka eivät henkilökohtaisesti ole vetänyt minua puoleensa. Ei tämä kuitenkaan tarkoita, ettenkö näihin tarttuisi tämän vuoden aikana. Nuo listaan keräämäni kirjat vain ovat minusta tällä hetkellä mielenkiintoisempia luettavia.

[Merkitse kalenteriin] Ernest Cline: Armada

Arvioitu ilmestymispäivä: 28.7.2015

Zack Lightman is daydreaming through another dull math class when the high-tech dropship lands in his school's courtyard-and when the men in the dark suits and sunglasses leap out of the ship and start calling his name, he's sure he's still dreaming.
But the dream is all too real; the people of Earth need him. As Zack soon discovers, the videogame he's been playing obsessively for years isn't just a game; it's part of a massive, top-secret government training program, designed to teach gamers the skills they'll need to defend Earth from a possible alien invasion. And now…that invasion is coming.
As he and his companions prepare to enter their ships and do battle, Zack learns that the father he thought was dead is actually a key player in this secret war. And together with his father, he'll uncover the truth about the alien threat, race to prevent a genocide, and discover a mysterious third player in the interplanetary chess game he's been thrown into.

Viime vuonna luin Ernest Clinen aiemman teoksen Ready Player One. Vaikka kirja ei minuun niinkään iskenyt (minua alkoi loppua kohden ärsyttämään ne 80-luvun populaarikulttuurin viittaukset), tiesin että Cline on oikeilla jäljillä. Olen siis valmis antamaan tilaisuuden Armadalle, joka tulee kutkuttamaan nörttihermojani.

Kirjan genre tulee olemaan scifiä. Olettaisin kohdeyleisön olevan nuoret pojat, mikä on erittäin tervetullut asia kirjojen maailmaan.

10 teemaa, jotka saavat minut tarttumaan kirjaan

Genrejä, teemoja ja aiheita jotka saavat minut tarttumaan kirjaan. Tätä settiä tulee siis blogistanikin löytymään!

Selviytyminen

Erityisesti kaikenlaiset kuolettavat pelit (Pitkä marssi, Battle Royale...) ovat mielestäni mielenkiintoisia - ihmiset joutuvat tilanteeseen, jossa heidän tulee olla viimeinen selviytynyt. Toki päähenkilö voittaa aina, mutta minua viehättääkin enemmän se kauhun tunnelma ja psykologia - mitä ihminen on valmis tekemään selviytyäkseen?

Esimerkki: Koushun Takami: Battle Royale

Dystopia

Olen samaa mieltä, että dystopia-kirjoja on pukannut markkinoille jo aivan liikaa, mutta luotan silti siihen että osaan poimia ne herkullisimmat päältä.

Esimerkki: Stephen King: The Long Walk

Kauhu

Lempi-genreni, jota suosin niin kirjoissa, elokuvissa, sarjakuvissa kuin videopeleissäkin. Onnistunut kauhukirja on sellainen, jota lukiessa ei uskalla enää mennä nukkumaan. Olen jo pienestä asti altistunut kauhuleffoille (uudenvuoden perinteemme perheessä oli katsoa kauhuleffoja), joten valitettavasti olen alkanut jo turtua niille.

Esimerkki: Marko Hautala: Kuokkamummo

Lahkot

Tässä on edelleen taustalla se psykologinen puoli. Tutkin todella paljon Jonestown-selkkausta, jossa yksi mies sai manipuloitua tuhat ihmistä mukaansa hautaan (ja olisi ottanut lisääkin, jos eivät olisi sattumalta olleet sillä hetkellä muualla). Myös fiktiiviset lahkot kiinnostavat minua, jos kirjassa käsitellään myös psykologiaa.

Esimerkki: Carol Lynch Williams: The Chosen One

Kummitustalot

Kummitukset ovat kauhu-genren herkut.

Esimerkki: Richard Matheson: Kummitustalo

Yhteiskunta virtuaalimaailmassa

Kuvitelkaa tilanne, että maailma on niin huonossa kunnossa että ihmisten on vietettävä lähes koko vapaa-aikansa virtuaalimaailmassa. Se on vähän kuin nykyaikana, mutta virtuaalimaailmassa asioidaan myös pankissa, koulussa... Hetkinen... Tiedät kyllä mitä tarkoitan!

Yksi mielenkiintoisimpia kirjoja aiheesta ovat olleet yhteiskunnat, jotka elävät roolipelissä. Pärjäämällä pelissä nostat myös statustasi muiden silmissä ja saat enemmän oikeuksia.

Esimerkki: Ernest Cline: Ready Player One

Pahiksen näkökulma

Välillä olisi mukava sukeltaa pahisten mielenmaailmaan, ja nähdä kaikki heidän silmin. Hyvin kirjoitettu pahis ei ole paha vain koska sattuu olemaan paha. Hänen teoillaan on syynsä ja motiivinsa, eikä se puolet tapauksista tiedä tekevänsä väärin (esimerkiksi sodat). Mitä heidän mielessään liikkuu?

Esimerkki: Phil Hogan: A pleasure and a calling

Suljetun huoneen arvoitus

En välitä dekkareista, mutta tämä tyylilaji iskee. Suljetun huoneen arvoitus tarkoittaa sitä, että murha tapahtuu suljetussa tilassa (huone, talo, saari...) ja ulkopuolisia epäiltyjä ei ole (jos tarinassa paljastuu, että se oli joku ulkopuolinen hahmo ikkunan ulkopuolella, se on huijaamista). On hauskaa yrittää lukijana miettiä, kuka se voisi olla ja tehdä omia johtopäätöksiä.

Esimerkki: Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Maaginen realismi

Maaginen realismi tapahtuu oikeassa maailmassamme, mutta siinä on silti jokin yliluonnollinen elementti. Nämä kirjat ovat yleensä olleet hyvin kauniita.

Esimerkki: Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Urbaani fantasia

Urbaani fantasia -kirjat kertovat fantasia-hahmoista meidän maailmassamme. On hauska seurata vampyyrien sopeutumista kaupunkielämään, samalla kun yrittävät esittää tavallisia ihmisiä.

Esimerkki: Sergei Lukyanenko: Yöpartio

Phil Hogan: A pleasure and a calling

You won't remember Mr Heming. He showed you round your comfortable home, suggested a sustainable financial package, negotiated a price with the owner and called you with the good news. The less good news is that, all these years later, he still has the key.
That's absurd, you laugh. Of all the many hundreds of houses he has sold, why would he still have the key to mine?
The answer to that is, he has the keys to them all.

William Heming's every pleasure is in his leafy community. He loves and knows every inch of it, feels nurtured by it, and would defend it - perhaps not with his life but if it came to it, with yours...

Herra William Heming on erittäin pätevä kiinteistönvälittäjä. Hän tekee työnsä huolella loppuun, ja ostajien saadessa unelmatalonsa hän katoaa heidän elämästä. Mutta ostajat eivät missään tapauksessa katoa William Hemingin elämästä. Sillä hän pitää avaimen.

Teos kertoo vainoamisesta. Suurimman viehätyksen tässä tekee se, että kirja on kirjoitettu stalkkerin näkökulmasta. Hän on herra William Heming, kiinteistövälittäjä, joka nauttii elämästään lukijalle nimettömäksi jäävässä kaupungissa Englannissa. Hän pitää kaupunkia hyvänä ja tasapainossa, ja huomatessaan epäkohdan hän ryhtyy toimiin.

Kirjassa hän ihastuu kirjastonhoitajaan, jolla on suhde varattuun mieheen. Heming obsessoituu näihin kahteen ja seuraa heidän liikkeitään tarkasti. Hän murtautuu heidän koteihinsa ja soittelee puheluita tekaistuilla nimillä saadakseen tietää heidän liikkeistään. Pelottavinta on se, että hän ei edes häpeä tätä. Heming pitää toimintaansa täysin hyväksyttävänä ja normaalina. Koteihin murtautuminen huomaamatta on hänelle täysin normaalia vapaa-ajan toimintaa. Tätä hän on tehnyt jo nuoresta asti, jolloin aloitti kesätyöt kiinteistönvälitystoimistossa.

I am not a stalker, or a voyeur. I am simply sharing an experience, a life as it happens. Think of me as an invisible brother or uncle or boyfriend. I'm no trouble. I may be there when you are, or when you are gone, or more likely just before you arrive. I agree it is an idea that takes some getting used to. But do we not all have a life to make, to mould it somehow around that of others, to search for the dovetail that seems best to fit?
Who could argue with that?
- Phil Hogan, A pleasure and a calling (s. 48-49)

Ymmärtääkö Heming tekevänsä väärin? Koteihin murtautuminen salaa ei vaikuttaisi johtuvan siitä että hän ymmärtää rikkovansa lakia, vaan jotta hän voi seurata kodinomistajien elämää sellaisena kuin se on. Koska hän välillä jättää itsestään pienen jäljen - esimerkiksi napostelemalla jääkaapin antimia ja pihistämällä yhden sukan - hän vaikuttaisi haluavan olla jollain tavalla osa kodinomistajien elämää. Miksi? Heming ei ole yksinäinen. Hän on erinomaisissa väleissä kollegoidensa kanssa. Toisaalta hän pitää hyvin matalaa profiilia itsestään, sillä ei halua jäädä muistetuksi. Hän haluaa olla pidettävä, muttei muistettava. Tämä on tietoinen valinta.

Kuten mainittua, kirja on kirjoitettu Hemingin näkökulmasta. Hän on niin sinut toimiensa kanssa, että välillä lukijana havahdun muistaessani, että hän tekee väärin. Kirja saa minut uppoutumaan niin paljon William Hemingin mielenmaailmaan, aivan kuin olisin rinnakkaisessa ulottuvuudessa jossa hänen toimensa ovat ihan okei.

Usein Heming muistelee lapsuuttaan, joka avaa lukijalle, kuinka hänestä kasvoi sellainen kuin on. Jo pienenä hän piiloutui serkkunsa vaatekaappiin vakoillakseen häntä. Hän on hyvin utelias lapsi. Hänen tätinsä käyttämä kasvatustapa on hyvin tiukkaa, mutta se ei vaikuta William Hemingiin. Aivan kuin hänestä puuttuisi jokin palanen, ehkä empaattisuus? Mutta kuinka hän aikuisena voi tuntea niin suurta ihastumista, jos hän on tunnekylmä? Vai luuleeko hän sen olevan ihastumista, kun todellisuudessa se on vakava obsessio.

Luulen että minun tulisi olla psykologi, jotta voisin pohtia tätä. Tämä ei tarkoita että kirja olisi hankala lukea, päinvastoin. Se on kirjoitettu selkeästi (luen kirjaa alkuperäiskielellä, englanniksi), mutta Hemingin ajatusmaailma jää mieleen useiksi päiviksi. Kuvitella, että maailmassa on oikeasti tällaisia ihmisiä.

PS. Oletko varma, että omistat asuntosi ainoat avaimet?

Phil Hogan: A pleasure and a calling, 2014

Picador, 288 s.

Vuosi 2014 kirjoin

Vuonna 2014 luin yhteensä 57 kirjaa ja sarjakuvaa. En ole koskaan ennen lukenut niin monta kirjaa ja sivua vuoden aikana, vaikka se on vain neljä kirjaa enemmän kuin vuonna 2013. Syy tähän voi olla opiskelujen loppuminen. Olen istunut koulun penkillä vuodesta 1997 lähtien, ja saatuani keväällä ammattikorkeakoulututkinnon minun ei tarvitse enää keskittyä tenttikirjoihin (mikä on harmi, sillä yritin hakea uuteen kouluun tälle syksylle...).

Vuoden 2014 genret

Yllätyksiä? Ei lainkaan. Luin eniten fantasiaa, scifiä ja kauhua. Vuoden 2014 aikana en juurikaan poikennut mukavuusalueeni ulkopuolelle, ellei lasketa yhtä hengellistä kirjaa (josta en lopulta pitänyt lainkaan). 12 romantiikka-kirjaa on pieni omituisuus kirjoissa, sillä en lue esimerkiksi harlekiinejä lainkaan. Luin vain yhden kirjan, jossa parisuhde oli juonen keskiössä. (nämä genret olen poiminut Goodreadsista).

Kirjailijoiden sukupuolen jakaantuminen

Tämä kuitenkin oli minulle suuri yllätys, vaikka tarkemmin ajateltuna tämä käy järkeen. Luin huomattavasti enemmän mieskirjallisuutta. Olin aivan varma, että luen enemmän naisia, tai edes molempia tasaväkisesti. Kuitenkin suosimani tyylilaji on kauhu, scifi ja fantasia, joka on selvästi mieskirjailijoiden suosima laji. Välttelen tietoisesti naiskirjailijoille tyypillistä genreä, romantiikkaa, erotiikkaa ja kasvutarinoita. Myös sarjakuvien käsikirjoittajat ovat yleensä miehiä.

Kirjailijat, joiden teoksia luin ensimmäisen kerran vuonna 2014

Tutustuin vuoden 2014 aikana 40 uuteen kirjailijaan. En ole kovin kirjailija-uskollinen, ellei Johanna Sinisaloa lueta mukaan, joten tutustun mielelläni uusiin kirjailijoihin ja ehdin lukea uusia tuttavuuksia paljon. Alla olevassa taulukossa kirjailijat on asetettu aakkosjärjestykseen sukunimen mukaan.

Vuonna 2014 luetut top 10

Näiden asettaminen järjestykseen oli todella hankalaa, mutta päädyin tällaiseen järjestykseen:

1. Stephen King: The Long Walk
2. Arthur Golden: Geishan muistelmat
3. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
4. Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose your own autobiography
5. Sarah Lotz: Kolme
6. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
7. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
8. Piper Kerman: Orange is the new black - vuosi vankilassa
9. Peter Clines: 14
10. Neal Shusterman: Unwind

Blogista

Vuosi 2014

Aloitin tämän blogin pitämisen 23. elokuuta tänä vuonna. Syy blogin perustamiseen on Ernest Clinen Ready Player One -kirja, jonka luettani tajusin, kuinka paljon minulla on asiaa kyseisestä kirjasta. Minulla ei ole paljoa lukevia kavereita, enkä halua kirjoittaa kirja-arvosteluja englanniksi (vaikka puhun englantia hyvin, tunteiden ilmaiseminen sillä kielellä tuntuu hiukan kankealta). Siksi perustin tämän. Elokuu-lokakuun välissä poistin tämän blogin monta kertaa, palauttaen aina takaisin.

Blogin suurin tavoite on innostaa ihmisiä lukemaan kirjoja. Siksi täällä on listoja, artikkeleita ja sokkotreffit -osio: haluan helpottaa uusien kirjojen löytämistä.

En huutele tästä blogista paljoa. Ihmiset löytävät tämän blogin omalla ajallaan ilman mainostustani. Lukijakuntani on pieni, ja se sopii minulle erittäin hyvin.

Vuosi 2015

Vuonna 2015 minulla on meneillään kolme haastetta, joiden linkit löytyvät ylhäällä olevasta menusta. Kaksi niistä on jo käynnissä, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan kolmannen, jossa kerätään kaikki aakkoset kirjailijoiden sukunimistä. Olen tehnyt paljon suunnitelmia ja aikataulutusta haasteiden onnistumiseksi, mutta en aio ottaa niistä paineita - itseänihän varten minä niitä suoritan.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Lia on paennut keskinkertaisuutta Lontooseen. Elämä on yksinäistä, koska tämän suomalaisen naisen on vaikea päästää ihmisiä lähelleen. Päivisin hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, illat lenkkeilee ja kulkee puistossa puhumassa patsaille.
Mutta Lian elämään astuu vaara. Hän kohtaa raa'an rikoksen, joka ei jätä rauhaan. Kun hän pian sen jälkeen tapaa kiehtovan maannaisensa Marin, elämä muuttuu lopullisesti. Heistä tulee läheisiä ja Mari uskoutuu poikkeuksellisesta kyvystään. Mari osaa lukea ihmisiä, nähdä heistä enemmän kuin muut. Hänellä on myös epätavallinen työ. Hulppeassa Studiossa Banksidella työskentelee huippuammattilaisten tiimi, joka tarvittaessa ottaa oikeuden omiin käsiinsä taistellakseen kovaa poliitikkoa tai naisten hyväksikäyttöä vastaan. Lialle avautuu rikosten ja peiteltyjen operaatioiden vaarallinen maailma. Mutta Marin salaperäisyyttä on vaikea murtaa. Kuka tuo nainen oikeastaan on, ja mitä hän Liasta haluaa?

Yöpöydälläni on ainakin kymmenen lukematonta kirjaa, ja minulla on suuri vaikeus valita, minkä lukisin seuraavaksi. Päätin tehdä päätöksen siten, että luen jokaisesta ensimmäisen sivun. Joka vaikuttaa mielenkiintoisimmalta, luen sen seuraavaksi. Aloitin Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -teoksesta, jonka toisen osan (Sysipimeä, 2012) olin jo lukenut vuotta aiemmin. Olin koukussa heti, eikä muihin kirjoihin tarvinnut koskeakaan.

En lue usein rikosjännäreitä, mikä on melko kummallinen piire kaltaiselleni juonikeskeiselle lukijalle. Ennen kaikkea minuun vetosi hahmot, joista lukeminen oli kuin olisi törmännyt vanhaan tuttuun. Kirjasarjan toisen osan olin jo lukenut, mutta luonnollisesti olin tuolloin missannut heihin tutustumisen, ja nyt sain selville heidän taustoistaan.

Vilpittömästi sinun (jonka nimi ei oikein aukea minulle) kertoo kahdesta tapauksesta, jotka salaperäinen Studio on ottanut hoidettavakseen. He haluavat selvittää tuntemattoman naisen murhan. Samaan aikaan on tulossa suuret vaalit, ja rasistinen puolue on saanut huolestuttavan suuren kannatuksen. Studio tietää puolueenjohtajan olevan vilpillinen, ja heidän on paljastettava hänen laittomat toimensa koko Englannille.

Kirja vuorottelee näiden kahden tapauksen välillä, mikä mielestäni on melko harvinaista. Juonia on kaksi, ja molemmat yhtä suuressa osassa. En osaa kuitenkaan valita, kumpaa näistä oli mielenkiintoisempaa seurata. Toinen oli hyvin perustavanlaatuinen rikoksen selvittely, toinen kulissien takaa kikkailua poliitikon todellisen luonteen paljastamiseksi. Studion väki työskentelee molempien parissa tasaväkisin, mutta Lia on painottunut hyvin paljon enemmän murhamysteeriin, kun taas Marille politiikan nalkkiin saaminen on tärkeää. Aivan kuin olisi lukenut kahta kirjaa samaan aikaan.

Vilpittömästi sinun sai Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2012, ja mielestäni se ansaitsee sen. Vaikka rikospuoli ei ole mitenkään ennenkuulumaton, se on tehty taidokkaasti ja uskottavasti. Päähahmot eivät ole vain sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan he joutuvat käyttämään nokkeluuttaan ja vaistojaan selvittääkseen mysteerin.

PS. Tuo kansi on ihana.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun, 2011

Gummerus, 424 s.

10 kirjaisaa joululahjatoivetta

Toivelistallani on paljon kirjoja, ja olen tähän listaan valinnut siitä kymmenen satunnaista kirjaa.

1. Sarah J. Maas: Throne of Glass
2. Koushun Takami: Battle Royale
3. Mira Grant: Parasite
4. Josh Malerman: Bird Box
5. John Barylick: The Killer Show
6. Jonathan Maberry: Patient Zero
7. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
8. Roxane Gay: An Untamed State
9. Koji Suzuki: Dark Water
10. George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska "routavaurio on luontainen nopeusrajoitus". Kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin.
Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: Jaakko Tepon huumori, hanurimusiikki ja terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä.

Myönnän tehneeni tietoisen valinnan, kun aluksi välttelin tätä teosta. Miksi haluaisin lukea kirjaa henkilöstä, joka vain valittaa?

Olen kuitenkin iloinen, että päätin lukea tämän. Tämä nimittäin on tehty aivan eri tavalla kuin kuvittelin. Mielensäpahoittaja kertoo 80-vuotiaasta miehestä, joka asuu yksin maalla. Hänen paras ystävänsä on kuollut, vaimo sairaalassa ja häntä halutaan ajaa vanhainkotiin. Nimetön mielensäpahoittaja on stereotypinen, vanha suomalainen ukko: hän on olevinaan perillä politiikasta, arvostaa omissa oloissa pysymistä, muistelee mielellään vanhoja aikoja ja kritisoi nykyajan yhteiskuntaa. Hän on kuin Kalevan tekstari-palstan ruumiillistuma.

Kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Kappaleet ovat lyhyitä (muutaman aukeaman mittainen) ja päättyvät aina jälkikirjoitukseen. Aivan kuin hän kirjoittaisi kirjeitä jollekulle. Mielensäpahoittaja kertoo omasta terveydestään, arjestaan ja lopulta matkastaan Helsinkiin poikansa luo. Ja kyllä hän mielensä niin pahoittaa.

Kirja on kirjoitettu kuin vanhan äijän sanelemana. Haluaisin niin kovasti kuulla tämän äänikirjana, sillä tässä on kirja joka pitäisi lukea ääneen.

Vessan takia minä pahoitin mieleni ihan tosissaan. Se kun aukesi sellaista nappulaa hipaisemalla.
En ole hipaisija. Minä synnyin maailmaan, jossa ovet ja ikkunat suljettiin haoilla, poikkipuilla ja kyynäränmittaisilla avaimilla. Minun sukupolveni on vääntäjiä, sulkijoita, kääntäjiä, kolauttajia, emme kyllä ollenkaan hipaisijoita.

Kirja ei ole pelkkää itkuvirttä. Tätä lukee, kun haluaa ymmärtää vanhan miehen ajatuksia. Välillä mielenpahoituksesta on tehty jopa liioiteltua huumoriefektin vuoksi.

Kirja on hyvin lyhyt, vain 130 sivua ja teksti on hyvin väljästi muotoiltu. Tämän lukee nopeasti (yhdessä työpäivässä tauoilla!), ja ohuena pokkarina sen voi tunkea jopa taskuun.

Olen hyvin juonikeskeinen lukija, ja juonta tässä kirjassa ei juurikaan ole. Kronologinen aikajana kuitenkin löytyy, mutta se ilmenee lähinnä lääkärireissujen ja Helsingin matkan ohjaamana. Joitain lukuja kuitenkin voisi heittää mihin tahansa väliin. Vaan enpä minä odotakaan että 80-vuotiaan yksineläjän elämä olisi jonkinlainen seikkailu.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, 2010

WSOY, 130 s.