Ostin kirjahyllyn! Kuinka aarteet sinne sopivat?

Tämän aamun käytin uuden kirjahyllyn järjestämiseen. Olen ollut viimeisen puoli vuotta kodittomana, mutta se ei ole estänyt minua ostamasta lisää uusia kirjoja (kävin kuitenkin töissä, joten rahaa kerääntyi mukavasti kun asumismenoja ei ollut). Nyt kun lopultakin hankin itselleni asunnon, olen voinut investoida kirjahyllyyn. Kirjahyllyksi valitsin Ikean Billy-kirjahyllyn.. ja ostinkin niitä kaksi kappaletta. Toinen hylly tulee olemaan fiktiolle, toinen tietokirjallisuudelle. Seuraavaksi pitikin haalia kirjat kasaan eri puolilta kaupunkia...

Halusin järjestelyyn hiukan vaihtelua tavalliseen aakkosjärjestykseen, ja tehdä lukemisen löytämisestä helpompaa. Täten kirjojen järjestäminen genreittäin on minulle luonnollisinta - yleensä nimittäin minun tekee mieli lukea jotain tiettyä genreä. Lisäksi minua kiehtoo ajatus, että kirjat voisivat olla vierekkäin toisten samanhenkisten kirjojen kanssa.
Suosikki-kirjani saavat oman hyllyn. Yksi syy on se, että ylähyllyllä ne ovat varmimmassa turvassa kissalta...

Tiedän että olen hyvin järjestelmällinen ihminen, mutta ehkä tämä on jo liikaa...

Tein huolellisen listan kirjoistani, ja Goodreadsia apunani käyttäen kategorioin ne eri genreihin. Mikä on hyvin turhauttavaa, jos jotain genreä edustaa vain yksi kirja. Tai jos kirja mahtuu useaan genreen? Sen lisäksi pitää ottaa huomioon, että romantiikka-genre ei voi olla kauhun vieressä!
Minun piti siirrellä ja sovitella kirjoja listaan kauan, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen.

Fiktion järjestys

Onneksi olen melko suppea genrejen suhteen. Päädyin tähän genre-järjestykseen:

Rikos
Mysteeri
Kauhu
Kauhu/Zombiet
Fantasia
Scifi
Dystopia
Dystopia / Kuolettavat pelit
Historialliset
Realistinen
Draama
Romantiikka
Huumori

Genret soljuvat hyvin yksiin. Aloitamme jännittävästä rikoskirjallisuudesta, joka huipentuu kauhuun. Pelottavien zombie-kirjojen kautta päädymme kätevästi fantasiaan ja scifiin, johon sopii hyvin dystopiat. Minua kiehtoo hyvin paljon kuolettavat pelit teemana (esimerkiksi Nälkäpelit), joten se saa oman ryhmänsä. Seuraavaksi tulee historiallinen kirjallisuus. Tämän jälkeen tulee ns. jämät, eli genrejä joista omistan lähinnä vain yhden kirjan. Realistinen, draama, romantiikka ja huumori. En halua että välissä on yhden kirjojen genret, joten ne pääsevät loppuun. Sitä paitsi nämä viimeiset ovat tosiaan genreä, joita en lue usein, joten minua ei haittaa vaikka ne pääsevät alimmille hyllyille.

Näiden ryhmien sisällä laitan kirjat aakkosjärjestykseen kirjailijan sukunimen mukaan.

Oman hyllynsä saavat sarjakuvat ja suosikki-kirjani. Sarjakuvat ovat aakkosjärjestyksessä, sillä tykkään keräillä kokonaisia sarjoja ja ne erottuvat hyvin muiden seasta ja täten löytäminen on helppoa. Myös suosikki-kirjani ovat aakkosjärjestyksessä, sillä niitä ei ole kovin paljon.

Tietokirjallisuuden järjestys

Haluan laittaa nämäkin aiheen mukaan. Tietokirjallisuutta minulla on onnettoman vähän, eikä avokin kirjat paljoa auta hyllyjen täyttämisessä. Toisesta kirjahyllystä tulee siis hyvin tyhjä, mutta toisaalta tarvitsen myös säilytystilaa esimerkiksi tärkeille papereilleni.

Tietokirjallisuuden suhteen sain kokoon seuraavat genret:

Taide
Elämäkerrat ja muistelmat
Historia
Käsityöt
How to
Runous
Psykologia
Ympäristö
Kielet ja kulttuuri
Tietotekniikka
Tähtitiede
Elokuvat
Eläimet
Viittomakieli?

Tähän väliin sanottakoon, että ruoka-aiheiset kirjat ovat keittiössä.
En ole enää viittomakieli-alalla, joten en tiedä haenko siihen liittyvät kirjat tähän hyllyyni (ehkä sitten pitkäaikaisempaan asuntoon). Haen, jos saan töitä alalta.

Koska tietokirjoja on hyvin vähän, ne menevät kaikki samalle hyllylle. Taide saa oman hyllynsä, sillä niiden kanssa ovat omat piirustusvälineeni. Omalle hyllylle menee myös historia, koska sen vieressä avokin panssarivaunu-pienoismalli tulee näyttämään komealta.

Nyt vain pitäisi hankkia koriste-esineitä täyttämään tyhjiä aukkoja!

Muita ideoita kirjahyllyn järjestämiseen

Jos jotakuta kiinnostaa alkaa siistimään kirjahyllyään ja antamaan sille uutta ilmettä, tässä muutama idea:

Aakkosjärjestys. Klassinen tapa ja sopii parhaiten heille, joilla ei ole paljoa kirjoja tai jos kirjat ovat hyvin samankaltaisia. Miksi muuttaa hyväksi koettua ja perinteikästä tapaa?
Värikoodaus. Henkilökohtaisesti en pidä tästä, sillä kirjoja on hyvin hankala tuolloin löytää. Pahinta ovat kirjahyllyt, jotka ovat käännetty väärinpäin, jolloin kirjojen selät ovat takaseinään pitkin ja valkoiset sivut huoneeseen. Kuinka tuosta löytää oikean kirjan? Tämä sopii heille, jotka haluavat harmonian sisustukseen ja jotka eivät lue kirjoja uudestaan kovin usein.
Hankintajärjestys. Tekisin tämän, jos muistaisin kirjojeni hankintajärjestyksen. Hankkisin kaikki lapsuuden kirjani ja laittaisin ne hyllyihin siinä järjestyksessä, jolloin ne hankin. Se olisi kuin päiväkirja ja siitä kuvastaisi kasvuni aikuiseksi, muotivillitykset, aika jolloin uskaltauduin lukemaan kirjoja englanniksi...
Kirjojen jakaminen eri huoneisiin. Keittiöön keittokirjat, makuuhuoneeseen iltalukemiset, työhuoneeseen alan kirjallisuus... Kirjat ovat tuolloin aina käden ulottuvilla juuri siellä missä niitä tarvitaan. Tekisin tämän mielelläni, jos asuisin isommassa asunnossa. Kirjahyllyjä kaikkialle!
Tuoman fiiliksen mukaan. Suurin osa kirjoista pitäisi tuolloin olla luettu. Tämä sopii fiilis-lukijoille, jotka halutessaan esimerkiksi jotain pelottavaa löytävät kirjan nopeasti. Myös koskettavat, tylsät (alahyllylle :D), nauruhermoja kutkuttavat jne.

M.R. Carey: The Girl with All the Gifts

Every morning, Melanie waits in her cell to be collected for class. When they come for her, Sergeant Parks keeps his gun pointing at her while two of his people strap her into the wheelchair. She thinks they don't like her. She jokes that she won't bite, but they don't laugh.

Kenelle? Nuorille, zombi-kirjallisuuden ystäville jotka haluavat välillä jotain hiukan erilaista.

Tämä on zombie-kirja. Jostain syystä sitä ei haluta paljastaa takakannen perusteella eikä aivan kirjan ensimmäisillä sivuillakaan (se tosin paljastetaan jo ensimmäisessä luvussa, joten en lue tätä suureksi juonipaljastukseksi!). Mutta koska zombiet ovat niin ihmisiä kahtia jakava aihe, haluan siitä varoittaa. Mutta ote on hyvin erilainen ja zombien käyttö tässä kirjassa hyvin perusteltua. Anna siis tälle mahdollisuus.

Päähenkilömme on Melanie, joka käy asuu pienessä sellissä ja joka käy koulua armeijan valvovan silmän alla. Hän on hungrie, joka kiltistä luonteestaan ja suuresta sydämestään huolimatta kykenee vaistonsa ajamana repimään sinut kappaleiksi - halusi hän sitä tai ei.

Now she's ten years old, and she has skin like a princess in a fairy tale; skin as white as snow. So she knows that when she grows up she'll be beautiful, with princes falling over themselves to climb her tower and rescue her.
Assuming, of course, that she has a tower.
In the meantime, she has the cell, the corridor, the classroom and the shower room.

Maailma on kaaoksessa. Melanie elää eristyksissä armeijan, opettajien, tohtoreiden ja muiden oppilaiden kanssa. Harvalla on tietoa ulkopuolisesta elämästä, eikä kukaan halua astua sinne jalallakaan. Zombie-lapset ovat kykeneväisiä toimimaan kuin normaalit lapset eläimellisestä vaistostaan huolimatta, ja heidän opettamisensa on osa tieteellistä tutkimusta. Lapsilla ei ole aavistustakaan, miksi heidän täytyy elää sellissä ja tarkasti vartioituna, jolloin eettiset kysymykset nostavat päätään. Pedagogiikka on yksi keskeisistä teemoista. Melanien kiintyy yhteen opettajistaan, neiti Justineau'un, joka kertoo oppitunneillaan heille tarinoita. Koska lapsille ei ole asetettu mitään tulevaisuutta - ei työpaikkaa, ei mitään missä tarvitaan heidän tietouttaan - heidän oppimiskapasiteettiaan vain koetellaan ja tutkitaan. Helen Justinaeun opetustyyli on hyvin äidillinen ja hän tuntuu olevan ainoa, joka pitää Melanieta ja hänen luokkatovereitaan lapsina.

Aluksi pidin kirjaa hyvin naiivina ja lapsellisena. Tämä kuitenkin on kirjoitettu selvästikin nuorille, antaisin tämän luettavaksi noin yläaste-ikäiselle lapselle. Kirjaan kuitenkin tottuu nopeasti, ja huomasin tämän olevan hyvin pohdiskeleva ja paljon ajatuksia herättävä.

From the window, a monster's face stares out at her. Sergeant Parks' face.

Ketkä ovat todelliset hirviöt? Pienet lapset, joilla on nälkäisen leijonan vaisto, vai ihmiset jotka tekevät epäeettisiä kokeiluja näille lapsille? Ovatko kokeilut sallittuja; hungrien tutkiminen ja niiden fysiologian ymmärtäminen saattaisi jopa pelastaa koko ihmiskunnan. Osa hungrieista osaa puhua ja heillä on tietoisuus, mutta tekeekö tuo tietoisuus heillä kokeilemisesta julmempaa? Nämä ovat vain muutamia lukuisista kysymyksistä, joita pohdin kirjaa lukiessa.

Tämä on ihanan nopeatempoinen ja jännitystä piisaa. Kirja ei junnaa paikallaan hetkeäkään. Saatoin lukea vain muutaman kymmenen sivua, jonka aikana on tapahtunut paljon. Mikä on todella mukavaa vaihtelua, kun viime aikoina olen lukenut hiukan tylsiäkin kirjoja. Kirja kuitenkin on niin tapahtumarikas, että siitä ei oikein voi kertoa paljoakaan paljastelematta mehukkaimpia kohtia!

M.R. Carey: The Girl with All the Gifts

Orbit, 460 s.

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Kultatukkainen tyttö löytyy parin viikon ikäisenä avoimesta haudasta metsässä. Hän kasvaa yksin kellariin teljettynä seuranaan vain kasettisoitin ja satunnaiset kasvattivanhempien vierailut. Tytöllä on ainutlaatuinen kyky laulaa täysin puhtaasti ja jäljitellä kaikkea musiikkia, mutta häneltä puuttuu kokonaan kyky tuntea.

Samaan aikaa toinen, aivan tavallinen tyttö kasvaa tavallisessa perheessä. Hän on niin kuin kaikki muutkin, mutta tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Kun tytöt kohtaavat 14-vuotiaina, heidän välilleen syntyy erikoinen ystävyys, josta kasvaa jotain täydellisen kauheaa. He eivät ole enää yksin, ja yhdessä he ovat voimakkaampia kuin kukaan muu.

Tämä on kolmas lukemani kirja John Ajvide Lindqvistiltä. Minulla on eräänlainen viha-rakkaussuhde hänen kirjojaan kohtaan. Ne ovat ideoiltaan ja toteutuksiltaan todella hyviä, ja kirjailija ei nössöile kun tarvitaan hiukan suolenpätkiä. Mutta silti hänen kirjoissaan on jotain... pielessä, mikä saa minut virnistelemään hänen teksteilleen. En osaa sanoa tarkalleen, mikä. Joskus henkilöhahmojen reaktiot asioihin eivät ole luonnollisia, joskus se on omituinen kohtaaminen uuden hahmon kanssa, joskus se on se yleinen tunnelma.

Kultatukka, tähtönen on juuri kuin kirjailijan esikoisteos, Ystävät hämärän jälkeen. Meillä on karmiva ja omituinen lapsi, jolla on erityinen vaikutus ihmisiin. Sekä karmivan lapsen suojeleva ystävä, pedofiilejä ja suolenpätkiä. Näistä on Ajvide Lindqvistin kirjat tehty.

Kultatukkamme on Theres, joka löydetään hätäisesti tehdystä haudasta metsästä kun hän oli vielä sylivauva. Hänet adoptoi pariskunta, joka pitää tytön maailmalta piilossa kellarissa, virikkeenä vain musiikinopetus. Heitä nimittäin kiehtoo ja kummastuttaa Theresin kyky äännellä (laulaa?) puhtaita säveliä ja tytön passiivisuus kaikkea elollista kohtaan. Pariskunnan hulttio-poika Jerry käy välillä vierailulla ja osoittaa myös kiinnostusta omituista lasta kohtaan. Ja ei aikaakaan kun Theresin ympärillä tapahtuu jo kauheita.

Toinen tyttö on Teresa. Hän on klassinen syrjäytynyt koulutyttö, joka purkaa ahdistustaan runoihin ja netin keskustelupalstoilla trollaamiseen. Mielessä pyörii oma riittämättömyys ja kuinka muut on ihan tyhmiä. Hän tutustuu Theresiin heidän ollessaan 14-vuotiaita, ja tietää täten löytäneensä paikkansa maailmassa. Theresin rinnalla, tuli mitä tuli.

Tykkäsin tästä! Vaikka (kuten sanottua) se on melko samankaltainen kuin Ystävät hämärän jälkeen, pidin tästä paljon enemmän. Tässä on paljon mystiikkaa: mistä Theres on tullut, mitä hän omituisillaan sanoillaan tarkoittaa ja miten tässä oikein käy? Vaikka Theres puhelee käsittämättömiä, häntä voi jopa ymmärtää jos kykenee asentamaan aivonsa oikeaan asentoon. Kiinnostaisi tietää, millainen vaikutus tällä kirjalla on sellaisiin ihmisiin kuin Teresa on, joka puolestaan on täysin myyty Theresistä.

Kirja on paksu. Perehdymme tyttöjen elämään heidän syntymästään lähtien, ja en tiedä onko se niin välttämätöntä Teresan kohdalla. Hänen elämänsä tuntuu olevan pettymystä pettymysten perään. Usein Teresasta kerrottaessa mietinkin: Äh, ei hällä väliä, kerro Theresistä! (hups, mikä on ihmisten reaktio Teresaan jopa kirjassa).

Jos John Ajvide Lindqvistin tuotantoon haluan tutustua, tällä tai Ystävät hämärän jälkeen -kirjalla on hyvä aloittaa. Se on hyvin klassista JAL:ia veriroiskeineen (varoitus: graafisesti kuvailtua verimättöä!), omituisine henkilöhahmoineen ja vatsaa kiertävine tapahtumineen. Minulla ei ollut tämän kirjan kanssa samanlaisia ongelmia kuin Kuinka kuolleita käsitellään -teoksen kanssa.

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Lilla stjärna, 2010)

Suom. Jaana Nikula

Gummerus, 575 s.

Paula Hawkins: The Girl on the Train

To everyone else in this carriage I must look normal; I’m doing exactly what they do: commuting to work, making appointments, ticking things off lists.
Just goes to show.

Rachel takes the same commuter train every morning and every evening. Every day she passes the same Victorian terraces, stops at the same signal, and sees the same couple, breakfasting on their roof terrace. Jason and Jess seem so happy together.

Then one day Rachel sees something she shouldn't have seen, and soon after, Jess disappears. Suddenly Rachel is chasing the truth and unable to trust anyone. Not even herself.

The Girl on the Train on nyt puhutuimpia kirjoja ja tulee varmasti olemaan Suomessakin jos kirja käännetään. Tästä kuhistaan lukijoiden kesken ja kirjan suuri suosio johtuu juuri tästä keskustelun valtavasta määrästä. Muuten tätä ei varmaan löytäisi kukaan, sillä vaikka kirja onkin todella hyvä, se ei tarjoa mitään uutta.

Minulla meni todella kauan lukea tämä, vaikka tässä on vain vähän päälle 300 sivua. Luin 1000-sivuisen Kurjatkin nopeammin. Syynä voi olla aikaa vievä muutto, mutta osittain myös se että kirjassa tapahtuu aika vähän. Seuraamme tapahtumia kolmen eri naisen näkökulmasta, mutta silti tapahtumat junnaavat paikoillaan. Megan katoaa, ja Rachel kiinnostuu tapauksesta alkaen tekemään pientä salapoliisintyötä. Anna seurustelee Rachelin entisen aviomiehen kanssa, eikä hän ole tyytyväinen kun Rachel ilmaantuu jatkuvasti heidän kotinsa lähettyville. Kun tämä alkuasetelma on sysätty liikkeelle, poljemmekin paikallamme kunnes loppuratkaisu rysähtää niskaan kertaheitolla.

Pidän tästä kirjasta hahmojen vuoksi. Rachel on alkoholisoitunut. Hän on saanut potkut töistä, muttei uskalla kertoa sitä kämppäkaverilleen vaan ajaa silti junalla Lontooseen kuin olisi töihin menossa. Kännissä hän soittelee entiselle aviomiehelleen ja täten häiritsee hänen uutta perhe-elämäänsä. En tiedä miksi Rachel saa sympatiani puolelleen, mutta minusta hän on ihana. Annasta on tullut jopa vainoharhainen ja yliherkkä Rachelin suhteen, ja haluaa hänet vain elämästään pois. Tämä on kärjistynyt hieman jopa pelkoon, että Rachel vahingoittaa häntä ja perhettään. Meganista kerrotaan flashbackien muodossa, mutta juonipaljastuksia välttääkseni en hänestä paljoa kerro.

Kirja on melko realistisen oloinen, joka saa lukijan miettimään, mitä jos tämä tapahtuisi omalle kohdalleni?

Ymmärrän täysin miksi tämä on noussut useiden lempikirjaksi. Tämä on viehättävä, mystinen ja sisältää mieleenpainuvia henkilöhahmoja. Tämä kirja ei ollut ihan minun tyyppiseni, mutta en silti väitä että tämä olisi millään tavalla huono tai edes keskinkertainen. Kirjoitus on ammattimaista (luin tämän alkuperäiskielellä) ja tapahtumien rytmitys erittäin onnistunutta. Valitettavasti vain Rachelin salapoliisityö on melko latteaa, ja Rachelin ja Annan välinen kanssakäynti toistuvaa. Toisaalta kaikki tämä pohjustaa tajunnanräjäyttävää loppuratkaisua mielettömän hyvin, joten ehkä tämä vaatii toisen lukukerran pitääkseni tästä enemmän.

Paula Hawkins: The girl on the train, 2015

Transworld, 315 s.