Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste: Mukana ollaan!

Anna minun lukea enemmän -blogissa on julistettu haaste, joka päättyy joulukuussa 2015. Tarkoituksena on lukea pohjoismaalaista kirjallisuutta. Osallistun haasteeseen, koska olen hyvin ylpeä pohjoismaalaisuudestani ja rakastan luontoamme ja kulttuuriamme. Valitettavasti en kuitenkaan lue tarpeeksi pohjoismaalaista kirjallisuutta (pahus vieköön Yhdysvallat ja heidän viekotteleva kirjallisuutensa!). Olisi myös hauska vertailla eri Pohjoismaiden kirjallisuutta ja huomata niiden suurimmat eroavaisuudet ja samankaltaisuudet. Ennakko-oletukseni nimittäin on, että Suomesta löytyy melankolisimmat kirjat ja Ruotsista lähestulkoon vain dekkareita. Katsotaan miten käy!

Yläpuolella olevaa banneria klikkaamalla pääsee seuraamaan haaste-sivuani.

Selailin Goodreads-tilini to-read-listaa löytääkseni sieltä pohjoismaalaista kirjallisuutta. Valitettavasti sieltä löytyy vain Johanna Sinisalon Sankarit! Täytyy ryhdistäytyä!

Vinkki Goodreadsin käyttäjille: Tsekatkaa tämä lista!

Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Hark! A Vagrant is an uproarious romp through history and literature seen through the sharp, contemporary lens of New Yorker cartoonist and comics-sensation Kate Beaton. No era or tome emerges unscathed as Beaton rightly skewers the Western world's revolutionaries, leaders, sycophants, and suffragists while equally honing her wit on the hapless heroes, heroines, and villains of the best-loved fiction.

Kenelle? Historiasta kiinnostuneille.

Luin Kate Beatonin Hark! A Vagrant -sarjakuvia hänen kotisivuiltaan kunnes päätin tukea piirtäjää ostamalla hänen sarjakuva-albuminsa. Päätös oli loistava. Ongelmaksi muodostui, kuinka luen tätä työpaikan tauoilla käkättämättä ääneen?

Kate Beaton on kanadalainen ja hänellä on yliopistotutkinto historiasta. Luennoilla hän piirteli paljon vihkojensa reunoihin ja päätti tehdä sarjakuvien piirtämisestä itselleen ammatin työskenteltyään hetken museossa. Hänen sarjakuvansa ovat humoristisia ja käsittelevät historian eri hahmoja, erityisesti kuninkaallisia. Suosikkini albumissa on neiti Etsivä -sarjakuvat, jossa Beaton on tarkastellut kirjan kantta ja piirtänyt sarjakuvan siitä, millaisen hauskan tarinan hän kuvittelee kirjan sisältävän.

(C): Kate Beaton, Hark! A Vagrant

Piirtotyyli on luonnosmainen ja puhekuplat on tekstattu käsin. Tämä on täydellinen tyyli Beatonin humoristisille sarjakuville, sillä luonnosmainen jälki näyttää samalla sekä ammattimaiselta sekä yhtä hupsulta kuin sarjakuvien huumorikin. Uskallan väittää, että piirtotyyli ei tule pelottamaan tiehensä niitä, jotka ovat tottuneet lukemaan vain Aku Ankkojen kaltaisia sarjakuvia.

Sarjakuvien lopussa on aina kertomus, mistä piirtäjä sai inspiraation kyseiseen strippiin. Ne ovat yleensä melko opettavaisia; tiesittekö että Jules Verne kirjoitti fanipostia Edgar Allan Poelle? Hark! A Vagrant -albumista löytyy faktoja joita meille ei koulussa opetettu.

(C): Kate Beaton, Hark! A Vagrant

Suosittelen lämpimästi lukemaan Hark! A Vagrantit netistä, jos ei ole mahdollisuutta ostaa albumia omakseen (Suomessa albumia toimittaa ainoastaan Adlibris). Se on viihdyttävä, toimii valtavana inspiraationa sarjakuvapiirtäjäksi haluaville (krhm!) ja samalla oppii jotain uutta! Hauskaa!

Sarjakuvissa ei välttämättä ole mitään punch linea. Vitsi perustuu hahmojen hupsuuteen ja jopa heidän elämänsä järjettömyyteen. Beaton onnistuu välittämään vitsit hyvin vain kolmessa ruudussa. Jos historia ei kiinnosta, albumista löytyy myös muuta, kuten aiemmin mainitsemani Neiti Etsivät.

Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Drawn and Quarterly, 168 s.

10 aihetta, josta haluan lukea nonfiction-kirjan

Ajattelin tehdä listauksen aiheista, joista haluan lukea tietokirjallisuutta. Vaikka luen enimmäkseen fiktiota, on tiettyjä aiheita joista saatan vain ahmia tietoa koko päivän. Osaan siis paljon turhaa nippelitietoa. Opin parhaiten, kun ymmärrän logiikan asioiden takana.

1. Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori. Sain testistä tulokseksi INTP. Minua kiinnostaa lukea, kuinka tämä tyyppi-indikaattori on kehitetty, kuinka sitä voidaan hyödyntää ja kuka on mies tämän teorian takana. Minua kiinnostaa myös lukea lisää omasta tyypistäni. Kiinnostava kirja: ??
2. Alue 51. Rakastan salaliittoteorioita, ja alueesta 51 niitä vilisee valtavasti. Haluan tutustua tähän mysteeriseen alueeseen. Kiinnostava kirja: ??
3. Jonestown. Olen kuunnellut surullisenkuuluisan nauhun, lukenut pätkiä muutamista kirjoista ja katsonut lukuisia dokumentteja. Jonestown ja Jim Jones on minusta valtavan mielenkiintoinen aihe. Haluan yrittää ymmärtää, mitä Jim Jonesin päässä liikkui. Haluan tietää, luuliko hän tehneensä oikein, ymmärsikö hän todella mitä hänen ympärillään tapahtui, ja kuinka hän sai yli 1000 amerikkalaista mukaan lahkoonsa. Kiinnostava kirja: Julia Scheeres: A Thousand Lives: The Untold Story of Jonestown
4. Sisustaminen. Olen huono sisustamaan, ja olen pahoillani etten talouskoulu-aikoina mahtunut feng shui -kurssille. Sisustuksella kuitenkin on valtava vaikutus viihtyvyyteen, ja haluaisin oppia esimerkiksi värien psykologiasta. Kiinnostava kirja: Shannon Fricke: Väreillä kodikasta
5. The Station Nightclub fire. Toivon etteivät ihmiset ymmärrä minua väärin kun luettelen jälleen kirjan tapahtumasta, joka vaati satoja ihmishenkiä. Minua kiinnostaa kuitenkin lukea tästä yökerhon tulipalosta, mutten mediasta. Kiinnostava kirja: John Barylick: Killer Show
6. Kissojen käyttäytyminen. Olen elänyt koko nuoruuteni koirien parissa, ja ensimmäiset tutustumani kissat ovat omani. Toisella on raivostuttava huonekalujen raapimis-vietti, josta tulisi päästä eroon. Haluaisin muutoinkin lukea kissojen käyttäytymisestä, esimerkiksi mistä tunnistaa sairaudet, mitä tietyt eleet tarkoittavat ja kuinka helpottaa kissan ahdistusta (eroahdistus, matkustaminen, uusi paikka...) Kiinnostava kirja: Roger Tabor: Ymmärrä kissaasi
7. Valokuvaus. Vuoden 2014 alussa aloin todella opiskelemaan valokuvauksen teoriaa, mutta pienen tauon jälkeen ehdin unohtaa jo kaiken. Minua kiinnostaisi kerrata valokuvauksen teoriaa jonkin teoksen avulla. Kiinnostava kirja: Kevin Meredith: Hot Shots.
8. Tarinankerronta. Perustelen tämän yhdessä kohta numero yhdeksän kanssa. Kiinnostava kirja: Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos: Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen.
9. Sarjakuvien tekeminen. Sarjakuva-albumin julkaiseminen on yksi haaveistani. Olen intohimoinen tarinankertoja ja olen hyvin pahoillani, että olen muuttunut töideni suhteen niin kriittiseksi, etten ole piirtänyt sarjakuvia moneen vuoteen. Haluan saada inspiraatiota ja rohkaisua jostain teoksesta, oppien samalla mestareista. Kiinnostava kirja: Scott McCloud: Making Comics: Storytelling Secrets of Comics, Mangta and Graphic Novels.
10. Opiskelutekniikat. Tarkoituksenani on hakea vielä kouluihin. Ongelmani on lukion surkea päättötodistus, joka johtuu osaksi myös surkeasta opiskelutekniikastani. Kuinka he sen oikein tekevät!? Kiinnostava kirja: ??

Vikas Swarup: Slummien miljonääri

Kun 18-vuotias tarjoilija Ram Mohammad Thomas voittaa tv:n uuden tietokilpailun miljardin rupian päävoiton, hänet pidätetään. Tyhjentäessään ohjelman kassan hän tuhosi samalla tuottajien suunnitelmat uusista jaksoista. Miljardin voittaminen ei ole mikään rikos, mutta köyhän tarjoilijan voitto herättää epäilyksiä.

Poliisin kuulusteluissa Ram saa avukseen viehättävän asianajajan, joka ensi töikseen tahtoo kuulla vastauksen kaikkia askarruttavaan kysymykseen: kuinka kouluja käymätön poika onnistui voittamaan jättipotin? Oliko voitto onnea, noituutta vai huijausta?

Siihen vastatakseen Ramin on kerrottava huikea, yhtä aikaa hauska ja liikuttava elämäntarinansa Delhin ja Mumbain vilkkailta kaduilta. Seuratessaan roistojen, sankareiden ja kuuluisten Bollywood-tähtien elämää Ram on oppinut paljon eikä voitto ehkä ollutkaan pelkkää sattumaa.

Slummien miljonääri -teos on hyvin naiivi satukirja. Se näkyy ensinnäkin dialogissa, joka on hyvin runollinen eikä sovi lainkaan kirjan hahmoille. Hahmot ovat melko yksinkertaisia olentoja jotka eivät olisi hengissä elleivät olisi niin käsittämättömän onnekkaita (vaaratilanteista selvitään vain koska paikalle sattuu joku hyväntekijä).

Kirja seuraa tiiviisti Ram Mohammed Thomasin elämää. Hän on Intian slummeissa elänyt poika, joka voittaa pääpotin tietokilpailussa. Häntä syytetään vilpistä, ja kirja kertoo tarinoita hänen elämästään perustellen, kuinka hän tiesi oikeast vastaukset tietokilpailun kysymyksiin. Ramin muisti on kieltämättä uskomaton, sillä yleensä kysymykset eivät liity millään tavalla itse hänen elämäntarinaansa, vaan on jokin mitätön pieni seikka (esimerkiksi julkisuuden henkilön palvoman jumalan nimi) joka vilahtaa ohimennen yhden kerran dialogissa. Olisihan se liian onnekasta että hänen elämänsä olisi jotenkin keskiössä kysymysten kanssa.

Muuten, muistuta minua etten ikinä käy Intiassa. Ilmeisesti voit murhata jonkun ja paeta ongelmaa vain lähtemällä toiseen kaupunkiin, mutta jos voitat tietokilpailun, anukseesi tungetaan puukeppi.

Kirja kuvaa Intian karumpaa puolta, mutta lukiessani kirjan arvosteluja sain tietää, ettei kuvaus ole lainkaan realistinen. Ilmeisesti kirjailija (joka toimii Intian ulkoministeriön diplomaattina) ei asu Intiassa ja on todennäköisesti elämässään nähnyt vain keskiluokan elämää. Hänen kuvaamansa slummielämä onkin hyvin karua: kirjassa esiintyy lähes kaikki ihmisen oikeutta riistävät asiat jotka Swarup vain on keksinyt: prostituutio, väkivalta, pedofilia, raiskaus, murha, insesti, rasismi, mellakat... Ihmiset ovat myös harvinaisen välinpitämättömiä ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan:

"Kuulehan nyt", hän sanoo, "tapahtukoon neljän seinän sisällä mitä tahansa, se on perheen yksityisasia emmekä me voi puuttua siihen. Sinä olet nuori orpopoika. Et ole nähnyt elämää. Mutta minä kuulen joka päivä kertomuksia perheväkivallasta ja hyväksikäytöstä ja insestistä ja raiskauksista, koska sellaista tapahtuu chawleissa joka puolella Mumbaita. Silti kukaan ei tee mitään. Meillä intialaisilla on suurenmoinen kyky olla välittämättä tuskasta ja kurjuudesta jota näemme kaikkialla ympärillämme. Tee sinäkin niin kuin kunnon mumbailainen: sulje silmäsi, sulje korvasi, sulje suusi, niin olet yhtä tyytyväinen kuin minä. Menehän nyt, minun on aika ruveta nukkumaan."
- Slummien miljonääri, sivu 74

Minulla ei ole varmaa tietoa, millaista slummielämä Intiassa on, mutta olen melko varma etteivät ihmiset voi olla näin kapeakatseisia. Olen elänyt siinä käsityksessä, että köyhissä yhteisöissä on auttavainen yhteishenki. Voin toki olla väärässä, mutta minusta Swarup on tuonut esille vain yhteiskunnan harvojen mätäpaiseiden mielipiteen ja yleistää sitä.

Saanko muuten ilmaista, etten pidä kirjan kannesta lainkaan. Se on napsaistu elokuvasta (jonka olen nähnyt mutta josta en muista yhtään mitään). Kuka tuo tyttö on? Mihin hänellä on kiire? Kirjassa asianajaja sanoo tulleensa paikalle niin nopeasti kuin pystyi, mutta miksi tämä juoksu (joka ei liity mitenkään kirjan pääpointtiin) on laitettu kanteen?

Minulla olisi vielä paljon napistavaa tästä kirjasta, mutten aio viilata häiritseviä yksityiskohtia tämän enempää. Toteutuksesta annan tälle kirjalle huonon arvosanan, mutta idea on hauska ja se nostaa arvosanaa hiukan. Muistaakseni elokuva kuitenkin teki tästä paremman.

Vikas Swarup: Slummien miljonääri (Q and A, 2005)

Suom. Pirkko Biström

Loisto, 335 s.

Stephen King: The Long Walk

Every year, on the first day of May, one hundred teenage boys meet for an event known throughout the country as "The Long Walk." Among this year's chosen crop is sixteen-year-old Ray Garraty. He knows the rules: that warnings are issued if you fall under speed, stumble, sit down. That after three warnings... you get your ticket. And what happens then serves as a chilling reminder that there can be only one winner in the Walk - the one that survives...

Tämä kirja ei ole herkille. Olen lukenut useita Stephen Kingin kirjoja ja mikään ei ole saanut minua voimaan niin pahoin kuin tämä kirja. Hitsi, en osaa nimetä kirjaa muiltakaan kirjailijoita jotka ovat onnistuneet vaikuttamaan minuun näin paljon.

Joka vuosi 100 teini-ikäistä poikaa osallistuu vapaaehtoisesti kilpailuun, jossa voittaja saa palkinnoksi mitä hän ikinä tahtookaan. Osallistujien tehtävä on kävellä kauemmin kuin muut. Et saa hidastaa, poiketa reitiltä tai häiritä muiden etenemistä. Jos rikot sääntöjä, saat varoituksen. Neljännestä varoituksesta sinut ammutaan kuoliaaksi, eikä kukaan kuuntele selityksiäsi jalkakrampista tai kompastumisesta. Kilpailussa ei ole taukoja. Viimeinen jaloillaan voittaa.

Mikä vaikutti minuun ehkä eniten on se, että kilpailu televisioidaan ja reitin varrella näkyy paljon ihmisiä miltei odottamassa että joku ammutaan. Kilpailu on heille suurta hupia jota tullaan seuraamaan koko perheen voimin. Vedonlyöntejä tehdään suurista summista. Kilpailu tuntuu olevan itsestäänselvyys ja ihmiset tulevat radan laidalle kannustamaan kilpailijoita, jotka ovat kotoisin heidän kotikonnuiltaan.
Kilpailijat ovat näyteikkunalla. He eivät ole töllistelijöiden mielestä enää ihmisiä, vaan heidän kuullen voidaan jopa spekuloida, kuoleekohan tuo tuossa nyt.

"He won't last much longer", a woman in the front row said quite audibly.
"Your tits won't last much longer!" Garraty snapped at her, and the crowd cheered him.
"They're really screwed up. Perverted."

Välitin kävelijöistä niin paljon. Kirja pyörii Garrarty-nimisen pojan näkökulmassa ja hän tutustuu kouralliseen muita kävelijöitä. Marssi menee enimmäkseen hyvässä hengessä kannustaen toisiaan, ja saa lukijankin kehottamaan kävelijöitä: "Kyllä sinä jaksat, vielä vähän. Vielä vähän". Ja raaka totuus on, että he eivät aina selviä. Suurin osa kuolee väsymykseen, mutta osa tapattaa itsensä tahallaan ja osa tulee suorastaan hulluksi uupumuksesta. Mitä pidemmälle he kävelevät, sitä enemmän heistä katoaa inhimillisyys ja lopulta heistä tulee automatisoituja robotteja joiden mielessä on ainoastaan selviytyminen.

Tämä kirja tulee jäämään mieleeni ikuisesti ja tulen aina tilaisuuden tullen suosittelemaan sitä jokaiselle. Erityisesti pidin lopusta, joka ei päättynyt minkäänlaiseen ihmepelastukseen, vaan kirja pitää lupauksensa kuolettavasta ja raa'asta pelistä loppuun saakka.

Stephen King: The Long Walk, 1979.

Signet, 370 s.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Ursulan tarina on kiehtovan ja kauhean 1900-luvun tarina. Vuosituhannen alussa Toddin perhe elää onnellista porvarillista elämää tietämättömänä tulevista mullistuksista. "Entä jos?" kuuluu kysymys. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entä jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut?
Kate Atkinson on kirjoittanut täyteläisen romaanin, joka alkaa vain alkaakseen uudelleen erilaisena versiona. Herkulliset yksityiskohdat ja niiden variaatiot täydentävät taidokasta kokonaisuutta. Lukija voi vain ihmetellä kuinka syvästi voi eläytyä tarinaan, joka ei etene tavanomaisen romaanin tapaan. Kysymys fiktion voimasta ja mahdollisuuksista kasvaakin kysymykseksi ihmiselämän mahdollisuuksista. Miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat elämämme kulkuun? Miten ne vaikuttavat muihin? Elämä elämältä on romaani, jossa pienet sattumukset voivat syöstä raiteiltaan niin pienen ihmisen kuin kokonaisen maanosan.

Olenko ainoa joka ei liiemmin välittänyt tästä kirjasta? Mielestäni se oli jopa tylsä. Jos lueskelet kirjan ensisivuja ja kiinnostut prologista jossa murhataan Hitler, pieni varoitus: kirja ei kerro siitä. Kirja kertoo Ursulasta, hänen lapsuudestaan porvarillisessa englantilaisperheessä ja hänen elämästään Saksassa toisen maailmansodan aikana. Hän kuolee uudelleen ja uudelleen - joskus jopa tarkoituksella - jotta voisi kokeilla uudelleen ja saada asiat tällä kertaa juuri kuten ne on tarkoitettu.

Myönnän, olen enemmän toiminta-genren perään. En ole kiinnostunut draamasta. En siis välttämättä ole paras mahdollinen arvostelemaan tätä kirjaa, sillä epäilemättä tämä kirja ei ole kirjoitettu minua varten. En tosin tiedä, kenelle tämä on kirjoitettu.

Minua tylsistytti se, että millään ei tuntunut olevan pointtia. Se oli vain puhetta, ihmisiä, tunteita.. ja oho, Ursula kuoli. Käydäänpä nämä kaikki puheet, ihmiset ja tunteet jälleen läpi. En välittänyt hahmojen kohtalosta. Ainoa asia mikä sai minut kääntämään sivua, on se, että maksoin tästä kirjasta.

Suomalainen kansi on omituinen. Keskiössä on... jotain mikä muistuttaa minua jäätyneestä kukasta. Jostain syystä nurkkaan on läntätty pieni kuva rakennuksista. Kirjan nimi on copypastetettu sen alle ja tehty omituinen läpinäkyvyys-efekti.

Myönnettäköön, että Kate Atkinson kirjoittaa kauniisti. Lukemani kirja oli käännetty suomeksi, mutta siitä paistoi kaunis kirjoitustyyli, joka soljui kauniisti. Kirjoitustyylin tarkastelu oli ainoa asia, mikä viihdytti minua. Se tosin ei auta kauaa, kun itse tarina on niin mitäänsanomaton. Kirja tuntui minulle vain kasalta kauniita sanoja, kun itse arvostan eniten juonen olemassaoloa. Huomaatko miten en omin sanoin osannut sanoa tämän kirjan sisällöstä mitään? Jos minun pitäisi nopeasti kertoa tästä kirjasta jotain, sanoisin: "Siinä on tyttö joka kuolee koko ajan."

Yleensä osaan katsoa tarinoita toisen lukijan perspektiivistä ja ymmärrän, miksi he pitävät tästä tarinasta. Mutta valitettavasti tämän kirjan kohdalla en ymmärrä, mikä tässä viehättää.

Kate Atkinson: Elämä elämältä (Life After Life, 2013).

Suom. Kaisa Kattelus

Schildts & Söderströms, 595 s.

Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography

Tired of memoirs that only tell you what really happened?
Sick of deeply personal accounts written in the first person? Seeking an exciting, interactive read that puts the “u” back in “aUtobiography”? Then look no further than Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography! In this revolutionary, Joycean experiment in light celebrity narrative, actor/personality/carbon-based life-form Neil Patrick Harris lets you, the reader, live his life. You will be born in New Mexico. You will get your big break at an acting camp. You will get into a bizarre confrontation outside a nightclub with actor Scott Caan. Even better, at each critical juncture of your life you will choose how to proceed. You will decide whether to try out for Doogie Howser, M.D. You will decide whether to spend years struggling with your sexuality. You will decide what kind of caviar you want to eat on board Elton John’s yacht.

Choose correctly and you’ll find fame, fortune, and true love. Choose incorrectly and you’ll find misery, heartbreak, and a guest stint on Celebrity Rehab with Dr. Drew. All this, plus magic tricks, cocktail recipes, embarrassing pictures from your time as a child actor, and even a closing song. Yes, if you buy one book this year, congratulations on being above the American average, but make that book Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography!

Kenelle? Neil Patrick Harris -faneille!

Neil Patrick Harris kirjoitti omaelämänkertansa Choose Your Own Adventure -tyyliin. Se tarkoittaa kirjaa, jossa saat itse valita tarinan juonenkulun. Sivun lopussa saat esimerkiksi valita, seuraatko polkua eteenpäin vai poikkeatko polulta. Tarina voi johtaa GAME OVER-sivuun, sillä päähenkilö voi kuolla.

Pelkäsin että NPH:n omaelämänkerta tulee olemaan täten sekaisin faktaa ja fiktiota, mutta todellisuudessa se on enemmänkin: "Haluatko lukea lisää Tony Awardsista vai hypätäänkö jo toiseen aiheeseen?". Joskus polku saattaa päätyä lauseeseen: "siirry takaisin sille sivulle missä olit", joten parempi pitää sormea pitämässä merkkiä aiemmista poluista. Itseä ainakin kiinnosti enemmän tarinat NPH:n TV-esiintymisestä ja hänen perheestään, joten välttelin hiukan tarinoita hänen viikonlopuistaan Sir Elton Johnin veneessä.

Kun ensimmäisen kerran pääsin tarinan loppuun, olin jostain syystä välttynyt lukemasta hänen lapsistaan. Palailin polkua taaksepäin löytääkseni jostakin vaihtoehdon, jossa oli maininta Harperista ja Gideonista. On mielettömän kiinnostavaa lukea, kuinka homopariskunta saa lapsen Yhdysvalloissa, ja NPH:n ja hänen poikaystävänsä julkisuus teki asioista vielä mielenkiintoisempaa. He joutuivat pitämään lasten hankkimista salassa viimeiseen saakka, mikä on luultavasti tuskaa jokaiselle odottavalle vanhemmalle. Myös NPH:n nuoruuden kiemurtelut seksuaalisuutensa kanssa oli mielenkiintoista henkilölle, jolla ei ole vastaavaa ongelmaa koskaan ollut. Ja kertomus siitä, kuinka julkisuuden henkilö tulee kaapista ulos.

En tiedä, milloin voin sanoa lukeneeni tämän kirjan loppuun. Kun olen varma, että kaikki polut ovat käyty? En usko että olen näin tehnyt, mutta tiedän lukeneeni kaikki minua kiinnostavat jutut. Tämä on loistava puoli tässä omaelämänkerrassa: lukija saa imeä juuri sitä tietoa mikä häntä itseään kiinnostaa, ilman että saa potea huonoa omaatuntoa skipatessaan monta lukua. Tai jos joku seuraa NPH:n elämää aktiivisesti, hänelle luvut lapsista ei tarjoa mitään uutta ja täten hän voi ne välttää.

Äärimmäisen viihdyttävä! Ainoat ärsytykset tulivat umpikujista, jotka vain käskivät palaamaan aiemmalle sivulle ja täten saatoin mennä hukkaan. Choose Your Own Adventure -tyyli on uudenlainen ja taatusti sitä tullaan jalostamaan faktakirjallisuudessa.

On toki myös hyvä pointti: miksi NPH kirjoittaa omaelämänkertansa jo 41-vuotiaana?

Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Autobiography (2014)

Crown Archetype, 291 s.

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi

Tunne lukkosi -teos auttaa sinua tiedostomaan tunne-elämän lukkosi ja niiden vaikutuksen elämässäsi havainnolisten kauvausten ja esimerkkien avulla. Se opastaa sinua uudella tavalla ymmärtämään menneisyytesi vaikutuksen nykyhetkessä ja auttaa sinua näkemään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja elämäsi haasteissa. Kirja auttaa sinua vihdoin saamaan sen, mitä sisimmässäsi olet aina todella halunnut.
Kirjassa on kattavat kuvaukset kaikkien 18 tunnelukon piirteistä sekä testejä, joilla voit kartoittaa tunnelukkosi ja niiden alkuperän. Kirja tarjoaa useita skeematerpaiaan pohjautuvia käytännön harjoituksia, joilla voit itse auttaa itseäsi vapautumaan lukoistasi.

Kenelle? Ensimmäinen asia joka tästä kirjasta tulisi ymmärtää, on se, että tämä on tarkoitettu kaikille. Kohdeyleisö eivät ole masentuneet, mielenterveysongelmaiset tai käytöshäiriöiset. Se on jokaiselle, joka haluaa tutustua omaan tunne-elämäänsä.

Jokaisella on tunnelukkoja. - sivu 9

Haluatko saada koulussa vain kymppejä? Sinulla saattaa olla vaativuuden tunnelukko. Haluatko olla kaikille aina mieliksi? Alistumisen tunnelukko. Onko Suomessa aina paska sää? Sää on sää, ja sen tulkitseminen on aina jokaisen omasta asenteesta kiinni. Pessimistyys on myös tunnelukko. Muita tunnelukkoja ovat emotionaalinen estyneisyys, epäonnistuminen, hylkääminen, hyväksynnän haku, kaltoin kohtelu, kietoutuneisuus, oikeutus, rankaisevuus, riippuvuus, riittämätön itsekontrolli, suojattomuus, tunnevaje, uhrautuminen, ulkopuolisuus ja vajavuus..

Ennen kirjan lukemista suosittelen tekemään tunnelukko-testin kirjan omilla nettisivulla. Vastauksissa saat luettelon tunnelukoistasi, jotka voivat olla erittäin vahvoja, vahvoja, keskivahvoja, heikkoja tai ei lainkaan tunnelukkoa. Omalla kohdallani erittäin vahvoja tunnelukkoja on kolme ja vahvoja kaksi. Ne eivät niinkään tulleet minulle yllätyksenä ja oli mielenkiintoista oppia kirjan avulla, mistä ne ovat tulleet ja kuinka lukoista pääsee eroon. Esimerkiksi minulle usea ihminen on sanonut, etteivät ole kuulleet minun ikinä nauravan ääneen tai nähneet minun itkevän. Vaikken välttämättä ole seurassa kovin hiljainen tapaus, tunteiden näyttäminen ulospäin on minulle melko hankalaa ja joskus jopa noloa. Emotionaalisen estyneisyyden tunnelukko? Check.

Suosittelen kirjaa kaikille! Se on kirjoitettu hyvin kansantajuisesti ja välillä jopa rautalangasta vääntäen. Kirja antaa todella paljon esimerkkejä, joskus jopa ylipitkien listojen avulla. Tällä ilmeisesti haetaan samaistumisen tunnetta, sillä oman käytöksen arviointi voi olla hyvin vaikeaa.

Käsittääkseni kirja on auttanut monia ihmisiä. Itselleni ei tullut paljoakaan "ahaa, pyrinpä tekemään toisin" -ajatuksia, mutta ehkä prosessi on hidasta. Ostin kirjan omaksi, ja merkitsin tunnelukot muistiin. Aion tehdä saman testin vuoden päästä ja katsoa vasta sitten, olenko onnistunut avaamaan lukkojani.

Tietokirjallisuuden arviointi tähdin on minulle hankalaa. Päädyn antamaan hyvän kolmosen, sillä kirja on toki hyödyllinen, mutta en voi vielä tietää, oliko siitä hyötyä.

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi (2011)

WSOY, 240 s. + liitteet

Lukuhaaste (marraskuu 2014) otettu vastaan!

Aloitin Facebookissa pyörineen lukuhaasteen. Tarkoituksena on lukea joka päivä vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta marraskuun 2014 aikana. Itse tulen hiukan huijaamaan, sillä minulla on kesken Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirja, ja haluan lukea sen loppuun nyt. En kuitenkaan aio laskea tähän tietokirjallisuutta, jota en aio lukea kannesta kanteen.

Suunnitelman mukaan marraskuun lopussa...

Ellei matematiikan kykyni pahasti petä, saan luettua Kimmo Takasen Tunne lukkosi ylihuomiseen mennessä. Tämän jälkeen aion jatkaa Kate Atkinson Elämä elämältä -kirjaa. Koska sivuja tulee haasteen myötä luettua yhteensä 900 sivua, myös Elämä elämältä tulee luettua jo kauan ennen joulukuuta. Huippua! Katsotaan sitten mihin kirjaan tulen tarttumaan.

Klikkaamalla yllä olevaa banneria pääsee seuraamaan edistymistäni. Yritän päivittää sitä usein.

Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Two short novels, including the title story and Black Fairy Tale, plus a bonus short story. Summer is a simple story of a nine-year-old girl who dies while on summer vacation. While her youthful killers try to hide the her body, she tells us the story--from the POV of her dead body--of the boys' attempt to get away murder. Black Fairy Tale is classic J-horror: a young girl loses an eye in an accident, but receives a transplant. Now she can see again, but what she sees out of her new left eye is the experiences and memories of its previous owner.

Summer, Fireworks, and my Corpse sisältää kolme tarinaa, jotka esittelen yksitellen. Tarinat eivät kytkeydy toisiinsa, joten minun on hankala arvostella kirja kokonaisuutena. Kokonaisarvosana on kuitenkin annettava lopussa.

Summer, Fireworks, and my Corpse

Kirjan nimikkotarina kertoo lapsista, jotka piilottelevat ystävänsä ruumista siinä pelossa, että saavat rangaistuksen murhasta. Lähialueilla on esiintynyt lasten kidnappausta, joten huomio ei suuntaudu välittömästi heihin. Ruumista joudutaan poliisin tutkimusten vuoksi siirtämään paikasta toiseen, ja pelko paljastumisesta pyörii mielessä jatkuvasti. Tarina on hyvin psykologinen; se pureutuu lapsen mieleen ja pelkoon.
Mutta kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että tarina kerrotaan ruumiin näkökulmasta. Pieni tapettu tyttö ei ole syyttävän tuomarin roolissa, vaan uteliaan tarkkailijan. Hän ei saa emotionaalisia purkauksia, ei etsi syitä ystäviensä teoille, mutta haluaa toki tulla löydetyksi. Ruumiin perspektiivi tuo tarinaan mielenkiintoisen perspektiivin, eikä tällä vaikuta olevan muuta tarkoitusta.

Yuko

Tarina on hyvin lyhyt (noin 30-sivuinen), eikä siitä voi paljoa kertoa paljastamatta juonipaljastuksia. Se kuitenkin kertoo palvelustytöstä, joka alkaa epäillä isäntänsä tarkoitusperiä - miksi hän ei ole ikinä tavannut isäntänsä vaimoa? Miksi vaimo on sulkeutunut huoneeseensa?

Tarina on näistä kolmesta suosikkini. Luultavasti se johtuu huikeasta lopusta. Palvelustyttö on myös hienosti tehty hahmo.

Black Fairy Tale

Tarina on pienoisromaani (eli jotain novellin ja romaanin väliltä). Se vuorottelee kolmen tarinan voimin:

1. Satu korpista, joka toimittaa silmiä sokealle lapselle, jotta hän pystyisi näkemään maailmaa.
2. Tyttö, joka saa leikkauksessa uuden silmän. Hän kuitenkin alkaa nähdä tällä silmällään sen aiemman omistajan muistoja, mikä tuo hänet keskelle katoamismysteeriä.
3. Mies, jolla on kyky vaikkapa silpoa olentoja tappamatta häntä. Tämä kiehtoo häntä, ja hän tekee kokeiluja eläimillä... ja sitten siirtyy ihmisiin.

Tämä tarina ei ollut niin mielenkiintoinen kuin olisin toivonut. Luin sen ehkä liian pienissä pätkissä, sillä hahmot alkoivat mennä minulta sekaisin. Korppi-satu oli hyvin irtonainen, mutta onneksi siihen ei palattu montaa kertaa. Mies, joka tekee omia kokeilujaan elollisilla olennoilla, sai minut lukemaan eteenpäin. Hän esimerkiksi halkaisee kissan kahtia, joka ei edes huomaa että häneltä puuttuu peräpää vaan yrittää tavalliseen tapaansa puhdistaa häntäänsä. He eivät tunne minkäänlaista kykyä, vaan joissain tapauksissa jopa euforiaa. He kuitenkin kuolevat lopulta, mutta minun on vaikea inhota tätä miestä. Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan hänen uhreistaan ole hänelle vihainen?

Tarina olisi kuitenkin saanut olla paljon lyhyempi, sillä pituutta oli liikaa.

Kaiken kaikkiaan..

Kirja on englanniksi, mutten osaa sanoa vaikuttaako se mielipiteeseeni. Kielimuuria ei missään vaiheessa esiintynyt, ja olen lukenut kymmeniä englanninkielisiä kirjoja aikaisemminkin. Siitä kuitenkin on aikaa jo jonkin verran, ja englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen vie energiaa hieman enemmän. Se ei johdu minkäänlaisista ponniskeluista, vaan yksinkertaisesti käännösprosessista, joka aivoissa on jatkuvasti käynnissä. Samalla pitää ymmärtää juonta. Olen koulutukseltani tulkki (huom, ei kääntäjä vaan tulkki autenttisissa tilanteissa), ja siinä tehtävässä olen huomannut samaa uupumusta.

Sen lisäksi kirjan pisin tarina, Black Fairy Tale, ei ollut mielenkiintoinen. Tämä ja kääntämisen aiheuttama väsymys aiheuttivat sen, että luin kirjaa pienissä pätkissä. Se oli aina laukussa mukana ja sain silloin tällöin luettua sivun tai parin. Tämä harmittaa minua, mutta onneksi kirja on oma. Voin lukea sen myöhemmin uudelleen enemmän ajatuksen kanssa, ja katsoa muuttuuko mielipiteeni. Juuri nyt arvosanani on kuitenkin

Otsuichi: Summer, Fireworks, and my Corpse (2010)

Haikasoru, 350 s.

Kuukauden summaus: syyskuu 2014

Mitä blogissa tapahtui?

Aloitin muutaman jatkuvan ominaisuuden. Yksi on listat, joita pudottelen sitä mukaan kun saan ideoita (saa ehdottaa ja liittyä!). Sinne onkin jo kertynyt muutama, käyhän vilkaisemaan.

Aloitin myös Merkitse kalenteriin -ominaisuuden, jolloin vinkkaan tulevista, minua kiinnostavista, tapahtumista ja ilmestyvistä kirjoista. Olen myös kirjoitellut muutamia artikkeleita (huono sana sille, pitäisi keksiä jokin toinen), eli ajatuksiani kirjoista ja lukemisesta.

Ulkoasua olen viimeistellyt vihdoinkin mieleisekseni ja info-osio on valmis. Viilailu on siis viimein saatu päätökseen.

Luetut kirjat

Huh huh, katsotaanpas. Tässä kuussa olen lukenut..

1. Laurie Frankel: Ikuisesti yhdessä
2. Johanna Sinisalo: Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sarah Lotz: Kolme
5. Marko Hautala: Kuokkamummo
6. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
7. Richard Matheson: Olen legenda
8. Jen Campbell: More Weird Things Customers Say in Bookshops
9. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
10. Rick Yancey: 5. aalto
11. Patrick Rothfuss: Tuulen nimi

Yksitoista kirjaa! Whoo!

Mitä jätin kesken?

1. Richard Preston - Tappajavirus. Luin tämän kirjan noin puoleen väliin, kunnes lopetin. En tiedä olenko liian yksinkertainen tälle kirjalle, mutta en vain millään erota faktaa ja fiktiota tästä tekstistä. Otteessaan se kuitenkin piti, sillä kirjassa kerrotaan Ebolasta ja sen sukulaisviruksista hyvin kansantajuisella kielellä.
2. Joe Hill - Sarvet. Kirja tempaa mukaansa niin herkullisella tavalla, että haluan vain jatkuvasti tietää mitä tapahtuu seuraavaksi... kunnes olimme monenkymmenen sivun pituisessa flashbackissa jolla ei ollut mitään tekemistä itse tarinan kanssa ja joka ei minua kiinnostanut mitenkään. Ehkä katson elokuvan ensin, ja päätän sitten onko ne flashbackit kahlaamisen arvoisia. Huoh. Inhoan turhia flashbackeja.

Mitä lokakuussa?

Lokakuun ajan aion keskittyä Halloween-haasteeseen, eli luvassa on lisää kauhukirjoja. Mikä ei tosin yllätä minun tapauksessani. Muutoin vapaa-ajallani taidankin vain selailla työpaikkailmoituksia.

Uudet kirjat lukulistalla

Tyhjensin Goodreadsista koko to read -hyllyni. Kaikki pois. Vain muutaman palautin. Siellä oli paljon kirjoja, jotka eivät minua oikeasti kiinnostaneet (Sinuhe), joista en enää ollut kiinnostunut tai joita en ymmärrä miten ne listalleni olivat päätyneet (esimerkiksi kirja jossa kerrotaan kuinka päästä eroon väkivaltaisesta parisuhteesta... olen ihan tyytyväinen parisuhteeseeni, kiitos vain).

Tällä hetkellä lyhyessä listassani siis on:

1. Natsuhiko Kyogoku: The Summer of the Ubume (tätä kirjaa ei löydy mistään!)
2. Christopher Buehlman: Those Across the River
3. Neil Patrick Harris: Neil Patrick Harris: Choose Your Own Adventure
4. Sarah J. Maas: Throne of Glass
5. Mark Lawrence: Prince of Fools
6. John Wyndham: Käenpojat
7. Johanna Sinisalo: Sankarit
8. Francesco Marciuliano: I could chew on this: and other poems by dogs
9. Will McIntosh: Defenders
10. Susan Hill: Woman in black
11. Adam Nevill: Last days
12. Lisa Amowitz: Breaking Glass
13. Richard Bachman (Stephen King): The Long walk
14. Kate Atkinson: Elämä elämältä
15. Patrick Süskind: Parfyymi: Erään murhaajan tarina
16. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
17. Mira Grant: Parasite
18. Peter Watts: Sokeanäkö
19. Adam Nevill: The Ritual
20. Hafsah Laziaf: Unbreathable

Syyskuussa ostetut kirjat

En varmaan missään kuussa ole ostanut näin paljon kirjoja. Minulla ei ole edes asuntoa, jonne nämä kaikki laittaisin.

1. Marko Hautala: Kuokkamummo
2. Sarah Lotz: Kolme
3. Francesco Marciuliano: I could chew on this: and other poems by dogs
4. Francesco Marciuliano: I could pee on this: and other poems by cats
5. Will McIntosh: Defenders
6. Lisa Amoqitz: Breaking Glass
7. Richard Bachman: The Long walk
8. Adam Nevill: The Ritual
9. Susan Hill: Woman in black
10. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
11. Grant Morrison & Sean Murphy: Joe the Barbarian
12. Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut (sisältäen kaikki novellikokoelmat)
13. Otsuichi: Summer, Fireworks, and My Corpse

Toivottavasti en unohtunut mitään! Mutta nämä ovat tervetulleita kirjahyllyyni heti kun sellaisen omistan. 

Laurie Frankel - Ikuisesti yhdess@

Miten löytäisi sen oikean? Helppoa! Tarvitaan vain erehdymätön algoritmi.
Nörttivelho Sam ohjelmoi elämäänsä kuntoon: löytyy täydellinen tyttöystävä, Meredith, sekä apu tämän suruun. Siinä sivussa Sam tulee loihtineeksi heille merkillisen työpaikan.
Kun astut Styks-salonkiin ja lähetät paluupostia, voit jatkaa sitä, minkä kuolema keskeytti. Mutta pidä varasi. Rakkaus voi alkaa elää omaa elämäänsä.

Ikuisesti yhdess@ kertoo pariskunnasta, jonka yrityksen kautta voidaan ottaa yhteys menetettyyn läheiseen. Tietokoneohjelma jäljittelee kuolleen omaisen virtuaalisia viestejä, ja vastaa niihin todentuntuisesti. Paluuposti-keksinnöstä tulee menestys, vaikkakin monet tahot vastustavat sitä. Eteen tulee paljon eettisiä ongelmia ratkaistavaksi. Samalla tutustumme Samin ja Meredithin parisuhde-elämään, vaikkakin kirjan keskiössä on Paluuposti.

Kirjaa lukiessa ei voi olla ajattelematta omia kuolleita läheisiä. Olen menettänyt vain yhden ihmisen, mutta hän kuoli vastikään ja hyvin traagisesti. Kirja saa aikaan jossittelua ja "jos tämä olisi totta" -ajatuksia. Kuolema on kirjassa suuresti läsnä, ja sai välillä palan nousemaan kurkkuun. Kirja kuitenkaan ei vello angstissa, vaan enemmänkin Paluupostin aiheuttamissa eettisissä ongelmissa. Voiko omaisen kuolemaa käsitellä terveellä tavalla, jos vielä kuoleman jälkeen juttelee hänen kopionsa kanssa videopuhelulla? Onko epäkunnioittavaa saada kuoleva omainen kirjoittamaan sähköpostiviestejä vain jotta hänen kanssaan voi jutella kuoleman jälkeen - sen sijaan että viettää hänen kanssaan hänen viimeiset hetkensä? Onko virtuaalisella kopiolla oikeus antaa anteeksi?

Sam ja Meredith ovat ihanin pariskunta, mitä kirjallisuudessa olen lukenut. He sopivat toisilleen täydellisesti (tietokoneohjelmaa voi kiittää heidän tapaamisestaan), ovat ihania yhdessä ja tukevat toisiaan täydellisesti.

"Tuota... Olen melko varma, että tämä oli minun elämäni viimeinen ensisuudelma. Halusin nautiskella siitä."
"No miten se sujui?" Meredith kysyi.
"Minä unohdin jo", Sam vastasi, ja Meredith hymyili, hänkin vahingossa rehellisesti. "Kokeillaan uudelleen."

Yleensä en perusta romantiikasta kirjallisuudessa, oikeastaan koska sitä ei yleensä tehdä oikein. Kirjailijat haluavat lisätä romantiikan vain koska lukija tykkää siitä, ja se jää yleensä irralliseksi ja ärsyttäväksi. Näiden kahden parisuhden sen sijaan sai minut kiitolliseksi, etten ole sinkku. Muutoin olisin jo hankkimassa uutta kissaa.

Kirja on surullinen. Se ei anna lohtua omaisen menettäneelle, mutta se sai minut ajattelemaan: "Huh. En ole käynyt mummun luona aikoihin." Kirja opettaa, että elämä on liian lyhyt ja sinä aikana tulisi viettää aikaa lähimmäisten kanssa.

Kirja voi kärsiä hiukan uskottavuudesta. Samin luoma tietokoneohjelma on äärettömän fiksu ja se seikka häiritsi minua. Kerronnallisesti kirja onnistui masentamaan, naurattamaan, ajattelemaan ja melkein jopa itkemään. Minuun se osui ja lujaa.

Laurie Frankel: Ikuisesti yhdessä (Goodbye for now, 2012)

Suom. Aili Herronen

WSOY, 433 s.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia - opas valoisille ja pimeille poluille

Voiko skotlantilainen, hyvää tarkoittava Bed and Breakfast -emäntä mennä asiakkaan huomioinnissa aivan liian pitkälle? Kun neljä aivan erilaista naista lähtee yhdessä Englannin Penniineille ja tekee sieltä salaperäisen löydön, mitä he oppivat toisistaan? Entäpä jos Appalakeilla patikoiva nuori ja näyttöhaluinen mies alkaakin ottaa seikkailunsa kilpailuna – ja verisenä sellaisena?

Johanna Sinisalo on kokenut ja aktiivinen vuoristovaeltaja ja pitkän matkan patikoija. Teos Salattuja voimia, opas valoisille ja pimeille poluille, sisältää yhden pienoisromaanin sekä puolen tusinaa muuta lyhytproosatekstiä, jotka kaikki ovat tavalla tai toisella syntyneet patikkaretkien innoittamana. Tarinoissaan Sinisalo käsittelee realismin rajoja rikkoen niin ihmisen ja luonnon suhdetta kuin ihmisluonnon hämäriä puoliakin. Fiktiokertomusten väleissä on makupaloina aitoja, joskus pelottavia, joskus koomisia, joskus lähes uskomattomia anekdootteja Sinisalon omista kokemuksista vuoripolkujen varrelta.

Kirjasta löytyy myös kokemusperäistä faktaa niille, jotka haluavat jonakin päivänä lähteä omille poluilleen. Kirjan loppuun on koottu osuus käytännön neuvoja ja niksejä: miten valmistaudut retkiin, millä perusteilla reittisi valitset, mitä tarvitset mukaan, mitä riskejä kohtaat ja niin edelleen. Tästä kirjasta nauttivat niin Sinisalon tummanpuhuvan, kirpeän ja häiritsevän proosan ystävät kuin nekin, joita vuoret ja metsät kutsuvat.

Kenelle? Vaeltajille; vaeltamisesta kiinnostuneille.

Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille on Johanna Sinisalon novellikokoelma, jossa vuorottelee kolme teemaa. Sinisalo, joka on innokas vaellusharrastaja, esittelee erilaisia vaelluskohteita ja mitä niissä täytyy ottaa huomioon. Seuraavaksi tulee novelli (mukana myös yksi pienoisromaani), johon hän on saanut idean vaelluksen aikana. Kolmas teema on tositarina, eli muutaman sivun pituinen tarina tapahtumasta, joka on tapahtunut Sinisalolle vaelluksella. Lopussa on kattava, 60-sivuinen pienenpienellä tekstillä kirjoitettu ohjeistus vaeltamisesta ja mitä tulisi ottaa huomioon. Ja kun sanon kattava, tarkoitan sitä. Sinisalo ei pidä mitään itsestäänselvyytenä. Kyllä minä uskaltaisin lähteä vaeltamaan vain tämän oppaan turvin.

Pääpaino on kuitenkin novelleissa, jotka vievät eniten sivutilaa. Jokaisen novellin lopussa Sinisalo kertoo lyhyesti, mistä hän on saanut inspiraation tarinaansa. Yleensä ne ovat tulleet henkilöistä, joita Sinisalo on vaelluksella tavannut ja joiden mahdollisia, yleensä synkkiä, todellisia tarkoitusperiä hän on leikillään mielessään pyöritellyt. Novellit ovat hauskoja ja osa jokseenkin synkkiä. Suosikkini on novelli nimeltä Panos-tuotosajattelu, jossa skotlantilainen Bed & Breakfast -pitäjärouva saa idean alkaa googlettamaan vieraidensa nimiä saadakseen jotain keskustelunaihetta heidän kanssaan. Pidin myös tarinasta miehestä, jolle tulee pakkomielteeksi olla reitin nopein vaeltaja.
Sinisalo on täydellinen novellien kirjoittaja: hän pystyy kirjoittamaan kenestä tahansa ja millaisista ihmisistä tahansa.

Kirja on hyvin inspiroiva. Jopa minä, patalaiska sohvalla röhnöttäjä, aloin pyörittelemään mielessäni ideaa patikointia kaukana kaupungista. Vaikka novelleissa tuntemattomat retkeilijät saattavat osoittautua vaarallisiksikin, Sinisalo huomauttaa että todellisuus on todennäköisesti eri.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia: Opas valoisille ja pimeille poluille

TEOS, 361 s.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden käytkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon...

Emmi Itäranta voitti fantasia- ja scifiromaanikilpailun tällä esikoisteoksellaan vuonna 2011. Julkaisun jälkeen kirja palkittiin vielä Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla. Moni on siis vähintään kuullut tästä kirjasta ja se on lähikirjastossakin jatkuvasti lainassa.

Kirjassa nimet ja kulttuuri kalskahtaa hyvin paljon japanilaiselta, ja hörähdin ääneen kun ensimmäisen kerran tulikin puhetta Kuusamosta. Kuusamo!? Suomen kulttuuriko muuttuu niin paljon, että tulevaisuudessa tulemme pitämään teetä pyhänä, kumartelemaan ja arvostamaan symboliikkaa? Osa nimistä on suomalaisia, mutta jotka sopisivat hyvin japanilaisen suuhun, esimerkiksi Muromäki. Kuusamo ja Rovaniemi ovat ainoat vihjeet, mitkä paljastavat kirjan sijoittuvan Suomeen, joten mielestäni kirjan olisi voinut sijoittaa Aasiaan.

Kirja on kuitenkin maaginen ja tarina kulkee hyvin. Kirjailijalla on joitakin näkyviä maneereja, esimerkiksi hahmojen ääriviivoista puhuminen ja toisen ihmisen kehon lämmön hehkusta kertominen. Antakaamme kuitenkin nämä anteeksi, sillä haluamme vain päästä kirjassa eteenpäin ja tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mielestäni kirjasta olisi ehdottomasti pitänyt tehdä moniosainen. Tarinalla on niin paljon potentiaalia enempään kuin vain yhteen kirjaan, ja kirjailijan piti nyt sitoa kaikki yhteen tavalla tai toisella. Valitettavasti hän valitsi tavan, joka oli kuin lentoon päässyt kyyhkynen joka ammutaan alas heti. Tässä olisi ollut kirja, jolle olisi voinut tehdä jatko-osan pitkittämättä tarinaa liikaa. Nyt vain lasken kirjan käsistäni ajatellen: sinä lupasit!

Pettymyksestäni huolimatta kirja on kaunis. Se on kaunis, taianomainen ja ideana mahtava. Itäranta on hyvin rakentanut teemestarin ammatin, veden loppumisesta johtuvan hädän ja hahmojen ystävyyden. Ehkä tämä kaunis maailma on yksi syy siihen, miksi toivoisin jatko-osaa. Haluan tutustua siihen enemmän.

Kerro itsestäsi kirjoin

Hei! Kirjabloggaajat eivät hirveästi pidä ääntä itsestään ja millaisia he ovat, joten päätin aloittaa tällaisen pienen haasteen/memen.

Ideana on miettiä 5 (voi olla enemmän, voi olla vähemmän) sanaa tai lyhyttä kuvailua itsestään. Seuraavaksi etsi jokaista sanaa kohden yksi kirja, joka kuvaa sinua ja valitsemaasi sanaa. Parhaiten pääset alkuun miettimällä: "Mihin kirjaan olen samaistunut?"

Seuraan mielelläni vastauksianne, joten linkitelkää niitä kommentti-osioon!

Kokoan tähän loppuun oman listani.

5 kirjaa, jotka kuvaavat minua

Introvertti: Ernest Cline: Ready Player One
Eläinrakas: Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Yksinäinen: John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen
Luova: J.P. Ahonen: Perkeros
Utelias: Peter Clines: 14