Koushun Takami: Battle Royale

Koushun Takami's notorious high-octane thriller is based on an irresistible premise: a class of 42 junior high school students are taken to a deserted island where, as part of a ruthless authoritarian program, they are provided with weapons and forced to kill one another until only one survivor is left standing.

Kenelle? Hyvästä tarinasta nauttiville, joita ei suolenpätkät hetkauta.

Battle Royale on dystopisessa Japanissa hallituksen sirkushuviksi luotu taisteluareena, johon valitaan joka vuosi satunnainen koululuokka. Kaikille jaetaan satunnainen ase ja säännöt ovat selvä: ole viimeinen eloonjäänyt. Jotta varmistetaan että ottelijat tottelevat, heidän kaulaansa asennetaan kaulapanta joka räjähtää niskottelun ilmetessä. Jos kukaan ei kuole 24 tunnin sisällä, kaikkien kaulapannat räjähtävät. Aseet vaihtelevat konekivääreistä haarukoihin. Voittaja saa eläkkeen ja nimikirjoituksen Suurelta Diktaattorilta.

Olen ollut Battle Royale -fani siitä lähtien kun näin elokuvan noin kymmenen vuotta sitten. Luin koko mangan melkein yhdeltä istumalta ja häpeäkseni kirjan, eli alkuperäisen tarinan, luin vasta nyt. Aloitin lukemaan vuoden 2007 käännöstä, mutta sen käännös on huono. Olen opiskellut kääntämistä ammattikorkeakoulu-tasolla, joten en tiedä onko se vain "ammattimainen" silmä joka nuo käännöshikat huomaa vai ovatko ne kaikille yhtä selkeitä mokia. Japanin kielen interferenssi paistoi käännöksestä niin paljon, että minun piti vaihtaa vuoden 2014 käännökseen, joka on huomattavasti parempi.

Kun lukeminen taas alkoi sujumaan, palataan itse kirjaan. Seuraamme kaikkien 42 oppilaan selviytymiskamppailua. Osa ei suostu ottelemaan, osa on alusta asti mukana ja osalla kestää hetken tottua ajatukseen, että heidän tulee tappaa luokkatoverinsa. Lähimmin seuraamme Shuyan, Norikon ja Kawadan selviytymistä. Tappamisen sijaan heidän mielessään on pako. Noriko on pahasti loukkaantunut, ja asetelma on klassinen "neito pulassa, mies suojelee".

Jotta juoni edistyisi, kirjassa ei kuvata paljoa jokaisen mielen kamppailua moraalista ja oikeasta ja väärästä. Kirjan yhteiskunta on mieletön ja ajatuksia herättävä. Battle Royale väitetään olevan olemassa sotilaallisista syistä, mutta todellisuudessa se on täysin hallituksen huviksi luotu ohjelma. joka samalla opettaa kansalaisille, ettei heillä ole mitään ihmisarvoa ja täten armoa ei anneta kapinallisille. Heidän valtionsa tunnetaan nykyään nimellä The Republic of Greater Eastern Asia, jonka hallitsija on aiemmin mainittu Suuri Diktaattori. Maailmanjärjestyksen vinkataan olevan muutenkin sekaisin, kun Koreat ovat yhdistyneet ja Yhdysvallatkin on nimetty uudelleen United Empireksi. Välillä oppilaat toivovat, että joku vapauttaa heidän kansansa hallituksen käsistä. Voi että, haluaisin lukea toisenkin tarinan tämän yhteiskunnan kansalaisista.

Battle Royale on ihana. Rakastan sitä sen upean idean vuoksi, se saa minut ajattelemaan ja jännittämään hahmojen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan todellakaan sovi kaikille. Siinä on paljon väkivaltaa ja kuolemaa, eikä kirjailija anna hahmoilleen mitään armoa.

Jos pidit Battle Royalesta, suosittelen vilkaisemaan Haikasorun julkaisemaa teosta The Battle Royale Slam Book: Essays on the cult classic by Koushun Takami. Nimen mukaisesti kyseessä on kirjanen 18 esseestä koskien Battle Royalea. Esseet käsittelevät kouluväkivaltaa, analyysejä Battle Royalesta (esimerkiksi vastaiskuna kritiikille, että kaikki Battle Royalen naispuoliset hahmot ovat avuttomia) ja lapset ja väkivalta. Löytyy myös Nälkäpelin ja Battle Royalen vertailua.

Koushun Takami: Battle Royale, 1999

Haikasoru, 647 s.

Josh Malerman: Bird Box

Most people ignored the outrageous reports on the news. But they became too frequent, they became too real. And soon, they began happening down the street. Then the Internet died. The television and radio went silent. The phones stopped ringing. And we couldn't look outside anymore. Malorie raises the children the only way she can; indoors. The house is quiet. The doors are locked, the curtains are closed, mattresses are nailed over the windows. They are out there. She might let them in. The children sleep in the bedroom across the hall. Soon she will have to wake them. Soon she will have to blindfold them. Today they must leave the house. Today they will risk everything.

Kenelle? Kauhun ystäville. Erityisesti aasialaisen kauhun, jossa säikytysten sijasta rakennetaan hyvää tunnelmaa.

Se alkoi Venäjällä. Mies tuli hulluksi ja tappoi ystävänsä oudoissa olosuhteissa. Asiasta uutisoitiin, mutta siihen ei reagoitu, tapahtuihan se tuolla muualla. Kunnes Alaskassa nainen hautasi lapsensa elävältä ja tappoi itsensä. Pian ihmiset alkavat ymmärtää, että ulkona liikkuu jokin, joka saa ihmiset hulluiksi ja tappamaan itsensä satuttaen samalla muita. Riittää, että olennon vain näkee. Ja nyt se on levittäytynyt kaikkialle.

Malorie on kouluttanut kaksi pientä lastaan elämään maailmassa, jossa täytyy turvautua vain kuuloon. Ulkona liikkuessa täytyy pitää silmät kiinni. Neljän vuoden aikana hän ei ole törmännyt muihin ihmisiin, sillä olennot ovat saaneet suuren osan. Eräänä päivänä hän kokee lastensa olevan valmiita poistumaan talosta, ja vie heidät joelle veneen luo. Alkaa pitkä soutumatka.

Seuraamme myös Malorien elämää hänen ollessaan raskaana. Hän on löytänyt ryhmän, jonka kanssa elää talossa. Nämä kappaleet pohjustavat sitä, mikä on hänen tarinansa, kuinka hän päätyy elämään lastensa kanssa yksin ja mikä on hänen soutumatkansa määränpää.

Yleensä en pidä kirjoista, jotka kertoo useasta eri aikajanasta vuorotellen. Tässä se kuitenkin on tehty erittäin hyvin, sillä on selvää, mistä ajasta kerrotaan ja missä he ovat. Minua jäi jopa kiinnostamaan molempien aikajanojan tapahtumat. Malorie lastensa kanssa on jännittävä, sillä soutumatka sokeana on vaarallinen ja he joutuvat turvautumaan lasten harjautuneeseen kuuloon. Elämää ryhmän kanssa on mielenkiintoista seurata, sillä se kertoo yhteiskunnan tilasta maailmassa, jossa ulkona et voi pitää silmiäsi auki. Ryhmän jäsenet on myös hyvin luotuja hahmoja.

Ja tuntematon uhka! Rakastan sitä! Kukaan ei ole jäänyt henkiin kertomaan, millainen tämä uhka on. Tiedämme vain, että niitä on todennäköisesti useita ja niiden näkeminen saa sinut hulluksi. Kuinka monta niitä on? Ovatko ne vihamielisiä? Tekevätkö ne tämän tahallaan? Mistä ne ovat peräisin? Onko niitä todella olemassa, vai saako ihmisen oma pelko itsensä hulluksi? Onko turvallista katsoa niitä kameran läpi? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta miten niihin voi saada vastauksia? Tämä kauhukerroin muistuttaa hiukan aasialaista kauhua, missä pelottavinta on se, mitä et voi nähdä.

Malorie on ihana hahmo. Hän miettii usein, onko hän hyvä äiti ja tekeekö hän oikein. Hän on jatkuvasti peloissaan, mutta päättäväinen. Hän ei ole nimennyt lapsiaan, vaan kutsuu niitä nimillä Girl ja Boy. Jo tämä kertoo paljon siitä, kuinka maailma on muuttunut.

Tämä kirja on ihana. Se on myös melko lyhyt, mikä on vain hyvä asia, sillä se vain kasaa paljon kysymyksiä ja lukijat eivät jaksaisi kantaa näitä kysymyksiä monta sataa sivua. 260 sivua on näppärä, suoraviivainen ja siihen mahtuu juuri oikean määrän toimintaa ja tunnelmaa. Tämä on käsittääkseni Josh Malermanin esikoiskirja, ja hän on tehnyt mielettömän hyvää työtä. En sano "esikoiskirjaksi", sillä tämä on tehty ammattimaisin ottein.

Josh Malerman: Bird Box, 2014

Ecco, 262 s.

Mark Lawrence: Prince of Fools

The Red Queen is old but the kings of the Broken Empire dread her like no other. For all her reign, she has fought the long war, contested in secret, against the powers that stand behind nations, for higher stakes than land or gold. Her greatest weapon is The Silent Sister—unseen by most and unspoken of by all.

The Red Queen’s grandson, Prince Jalan Kendeth—drinker, gambler, seducer of women—is one who can see The Silent Sister. Tenth in line for the throne and content with his role as a minor royal, he pretends that the hideous crone is not there. But war is coming. Witnesses claim an undead army is on the march, and the Red Queen has called on her family to defend the realm. Jal thinks it’s all a rumor—nothing that will affect him—but he is wrong.

After escaping a death trap set by the Silent Sister, Jal finds his fate magically intertwined with a fierce Norse warrior. As the two undertake a journey across the Empire to undo the spell, encountering grave dangers, willing women, and an upstart prince named Jorg Ancrath along the way, Jalan gradually catches a glimmer of the truth: he and the Norseman are but pieces in a game, part of a series of moves in the long war—and the Red Queen controls the board.

Rakastan tätä kirjaa. Se ei ole täydellinen, mutta en minä sitä jaksaisi vaatiakaan. Kaikki on annettu anteeksi. Miksi? Koska Mark Lawrence kirjoittaa siitä mikä häntä itseään kiinnostaa, ei siitä mikä on juuri nyt "in" kirjallisuudessa (katson sinua, dystopia-genre..). Ja kun kirjailija kirjoittaa siitä mistä itse nauttii, myös kirjasta tulee varmasti hyvä. Ja minulla ja Mark Lawrencella on yhtä hyvä maku ;)

"Battles are all about strategy, and strategy pivots on priorities. Since my priorities were Prince Jalan, Prince Jalan, and Prince Jalan, with "looking good" a distant fourth, I took the opportunity to resume running away."

Anti-sankari! Hänen Ylhäisyytensä Prinssi Jalan Kendath on ehkä paras hahmo fiktiossa ikinä. Suureksi helpotuksekseen hän on jonossa valtaistuimelle hyvin kaukana, sillä hän ei hamua valtaa. Hän haluaa vain elää vanhempiensa rahoilla, lyödä vetoa, hääriä naisten jalkojen välissä ja nauttia helposta elämästään. Hän inhoaa konflikteja, ja velkaisena on opetellut puhumaan itsensä pois pinteestä. Jalan on ihana, samaistuttava ja maanläheinen hahmo kaikkine vikoineen mutta hänestä huokuu silti eräänlainen sankarillisuus.

"Ha!" Snorri punched me on the shoulder as if I'd make a joke. It really hurt, and I reminded myself not to make any actual jokes with him in arm's reach.

Viikinkejä! Kirja on täynnä skandinaavista mytologiaa, joka tuntuu ihanan kotoisalta. Tiedän perusasioita viikinkien muinaisuskosta ja kirjailija on sisällyttänyt sitä niin loistavasti. Toinen sankarimme on Snorri, viikinki pohjoisesta joka on kirouksen ansiosta sidottuna Jalaniin. He eivät voi olla liian kaukana toisistaan, mutteivat myöskään voi koskea toisiinsa. Heidän matkansa päämäärä on pelastaa Snorrin perhe, ja samalla yrittää löytää keino purkaa kirous.

"What's his name?" A tall Nuban girl with copper loops through her ears and mouth made for kissing. "How is he called?""Snorri", I said. "It means wife-beater.""No?" Cherri, all round-eyed."Yes!" I faked sadness.

Ei romanssia! Ihan tosi, vihdoinkin. Vihdoinkin kirja jossa on 100% bromance eikä mitään ylimääräistä naishahmoa viemässä huomiota juonesta. Saamme toki seurata Jalanin päänkääntelyä hänen vilkuilessa useita naisia, mutta en olisi jaksanut yhtään romantiikkaa. Saamme pysyä asiassa.

Noituutta ja nekromantiaa. Ei riitä että Jalanin ja Snorrin perässä on velkojia ja huijareita, heidän täytyy sietää lukuisia "unborn"-olentoja.

Snorri nodded. "Though to be fair you did have a screaming girl to help you." He glanced back down the tunnel. "I wonder where she ran off to.""Eat dung, Norseman."

Kirjan huumori on jumalaista. En laskisi tätä huumori-genreen, sillä se tuppaa luokittelemaan kirjat niihin joihin väkisin väännetään hauskoja vitsejä ja.. tiedäthän. Sen sijaan Snorri ja Jalan piikittelevät toisiaan jatkuvasti, mikä tuo hahmot paljon lähemmäs lukijaa. Tiedäthän ne tarinat, joissa hahmojen dialogi on olemassa vain juonta edistääkseen? He keskustelevat vain tehtävästään ja sitten vetäydytään taas päähenkilön pään sisälle? Ei tässä. Snorrin ja Jalanin keskustelut ja yhteiselo on viihdyttävintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kirjaa ei kuitenkaan sovi luokitella leppoisaksi. Se on myös surullinen tarina menetyksestä, pelosta ja vastuullisuudesta. Jalanin ja Snorrin on tehtävä yhdessä vaikeita valintoja ja tehtävä valtavasti töitä päämääriensä saavuttamiseksi. He punnitsevat, kenestä saa ystävän ja ketä ei missään nimessä kannata ärsyttää. Koska he ovat päätyneet samaan pinteeseen toisilleen ventovieraina (ja Jalan saattoi myydä Snorrin taisteluareenalle kuolemaan...), heidän on opittava luottamus toisiinsa vaikeimman kautta.

Kirja sijoittuu fantasia-maailmaan, joka muistuttaa meidän maailmaamme hyvin paljon. On selvää että viikingit ovat kotoisin Skandinaviasta, mutta kirjan ensimmäisillä sivuilla olevaa karttaa katsoessa voi päätellä, että Jalan on keski-Euroopasta. Kirjassa puhutaan myös roomalaisista, joten ero meidän ja heidän maailmaansa on erittäin ohkainen. Tämä on siis hyvä kirja heillekin, jotka eivät ole fantasia-kirjoja paljon lukeneet ja jotka pelkäävät valtavia karttoja ja kummallista maantiedettä. Tämä loppujen lopuksi on hyvin kotoisa.

Kirjassa on toki yksi hiukan häiritsevä hikka. Kirjassa kuvaillaan toiminta-kohtauksia ja maisemia hyvin paljon, mihin hiukan turtuu. Sitten sinulla tulee olo, että jotain meni ohi. Palaat hiukan taaksepäin, ja huomaat että kaiken sen kuvailun keskellä on muutamalla sanalla kirjoitettu tärkeä juonenkäänne (esimerkiksi kun joku kolkataan). Tätä sattui minulle aika paljon, ja taaksepäin palailua tuli harrastettua melko paljon. Toki tämä ei tule häiritsemään heitä, jotka viihtyvät pitkien kuvailujen ääressä paremmin kuin minä.

Ja hei, kirja ei voi olla huono jos se alkaa näillä sanoilla:

I've always found hitting a man from behind to be the best way to go about things. This can sometimes be accomplished by dint of a simple ruse. Classics such as, "What's that over there?" work surprisingly often, but for truly optimal results it's best if the person doesn't even know you were there.

Kaiken kaikkiaan kirja tekee (lähes) kaiken oikein. Tämä on viihdyttävä ja erilainen fantasia-kirja, jollaisia toivon lukevani vielä lisää. Kirjasta ilmestyy toinen osa kesällä 2015, sitä odotellessa!

Mark Lawrence: Prince of Fools, 2014

The Red Queen's War, #1

Ace Books, 355 s.

Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape

A terrible darkness has fallen upon Jacob Weisz's beloved Germany. The Nazi regime, under the leadership of Adolf Hitler, has surged to power and now hold Germany by the throat. All non-Aryans -- especially Jews like Jacob and his family -- are treated like dogs.
When tragedy strikes during one terrible night of violence, Jacob flees and joins rebel forces working to undermine the regime. But after a raid goes horribly wrong, Jacob finds himself in a living nightmare -- trapped in a crowded, stinking car on the train to the Auschwitz death camp.
As World War II rages and Hitler begins implementing his "final solution" to systematically and ruthlessly exterminate the Jewish people, Jacob must rely on his wits and a God he's not sure he believes in to somehow escape from Auschwitz and alert the world to the Nazi's atrocities before Fascism overtakes all of Europe. The fate of millions hangs in the balance.

Kenelle? Toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.

Vau.

Vau.

Tämä oli mieletön.

The Auschwitz Escape on kuvaava nimi. Tämä kertoo juutalaismiehestä, Jacobista, joka kuljetetaan natsi-Saksan keskitysleirille tuhansien muiden epäonnisten joukossa. Hän joutuu ottamaan uuden identiteetin, sillä hänellä on yhteyksiä juutalaiseen liikkeeseen, joka yrittää vapauttaa vankeja keskitysleirin junista. Keskitysleirillä Jacobin on valittava ystävänsä huolella ja ymmärrettävä kirjoittamattomat säännöt salamannopeasti välttyäkseen hakkaamiselta ja nälkiintymiseltä. Ei kestä kauaakaan, kun mielessä pyörii vain yksi ajatus: pako.

Tämä on hyvin kuvaava kertomus keskitysleirin tapahtumista. Kirjailija on amerikkalainen, mutta hänen isänsä on juutalainen joten Rosenberg on saattanut saada käsiinsä paljon kertomuksia Auschwitzissa todella olleilta henkilöiltä. Kertomus Auschwitzin tapahtumista nimittäin muistuttaa hyvin paljon samaa mitä Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvassa kerrotaan (joka on erään Auschwitzista vapautetun henkilön muistelma sarjakuva-muodossa, suosittelen!). Taustatutkimuksen tekeminen paistaa myös siitä, että kirjan henkilöiden pakosuunnitelma on jo tehty. Täsmälleen saman paon teki Rudolf Vrba ja Witold Pilecki. Asetin näiden henkilöiden nimet spoileri-blurrauksen alle siltä varalta, että tiedätte kyseisistä henkilöistä.

Minua toki jäi häiritsemään uskonnollinen puoli tässä kirjassa. Toki kyse on juutalaisista, ja uskonkysymykset pyörivät taatusti heidän mielessään päivittäin vankileirillä. Mutta kirjailijan uskonto paistaa silti läpi tästä teoksesta. Päähenkilö on agnostikko, joka luettuaan yhden psalmin kokee suuren valaistumisen ja onnen tunteen. Opimme tuntemaan varmaan jokaisen keskeisen henkilön lempi-psalmin. Itseäni tämä häiritsi melko paljon, vaikka toki ymmärrän uskonnon olevan joillekin ainoa lohtu. Kuitenkaan en voisi kuvitella, että henkilö, joka ei usko Jumalaan, voisi liikuttua psalmista.

Kuitenkin tämä kirja on ihana. Kerronta oli toiminnantäyteistä ja sai minut lukemaan melkein koko kirjan yhdeltä istumalta. En vain voinut lopettaa lukemista. Tapahtumat koskettivat, ällöttivät, ihastuttivat, kauhistuttivat ja saivat aikaan monia muitakin tunteita, mitä hyvä kirja saa lukijassa aikaan. Se on virtaviivainen kuvaus henkilöistä, joille selviytyminen on kaikki kaikessa. Se on myös informatiivinen kirja heille, jotka ovat kiinnostuneet keskitysleirien tapahtumista. Se ei mässäile liikaa väkivallalla ja julmuuksilla, vaan esittää tietoa realistisesti (totuus on kyllä karua). Kirjassa on todellisia henkilöitä (lähinnä poliittisia) ja pelkkä Josef Mengelen maininta toi kylmät väreet.

Toki jos olet kolunnut keskitysleiri-aiheen läpikotaisin, tämä kirja ei välttämättä tarjoa sinulle mitään uutta. Kirja kuitenkin pääpainoittuu natsien toimintaan ja vankien yleiseen kurjuuteen. Suosittelen kuitenkin ottamaan sen karmivana selviytymiskertomuksena, sillä tämä kirja on säälimätön ja saa sinut vain lukemaan eteenpäin ajatellen; "mitä seuraavaksi tapahtuu?"

Joel C. Rosenberg: The Auschwitz Escape, 2014

Tyndale House Publishers, 468 s.

Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Hark! A Vagrant is an uproarious romp through history and literature seen through the sharp, contemporary lens of New Yorker cartoonist and comics-sensation Kate Beaton. No era or tome emerges unscathed as Beaton rightly skewers the Western world's revolutionaries, leaders, sycophants, and suffragists while equally honing her wit on the hapless heroes, heroines, and villains of the best-loved fiction.

Kenelle? Historiasta kiinnostuneille.

Luin Kate Beatonin Hark! A Vagrant -sarjakuvia hänen kotisivuiltaan kunnes päätin tukea piirtäjää ostamalla hänen sarjakuva-albuminsa. Päätös oli loistava. Ongelmaksi muodostui, kuinka luen tätä työpaikan tauoilla käkättämättä ääneen?

Kate Beaton on kanadalainen ja hänellä on yliopistotutkinto historiasta. Luennoilla hän piirteli paljon vihkojensa reunoihin ja päätti tehdä sarjakuvien piirtämisestä itselleen ammatin työskenteltyään hetken museossa. Hänen sarjakuvansa ovat humoristisia ja käsittelevät historian eri hahmoja, erityisesti kuninkaallisia. Suosikkini albumissa on neiti Etsivä -sarjakuvat, jossa Beaton on tarkastellut kirjan kantta ja piirtänyt sarjakuvan siitä, millaisen hauskan tarinan hän kuvittelee kirjan sisältävän.

(C): Kate Beaton, Hark! A Vagrant

Piirtotyyli on luonnosmainen ja puhekuplat on tekstattu käsin. Tämä on täydellinen tyyli Beatonin humoristisille sarjakuville, sillä luonnosmainen jälki näyttää samalla sekä ammattimaiselta sekä yhtä hupsulta kuin sarjakuvien huumorikin. Uskallan väittää, että piirtotyyli ei tule pelottamaan tiehensä niitä, jotka ovat tottuneet lukemaan vain Aku Ankkojen kaltaisia sarjakuvia.

Sarjakuvien lopussa on aina kertomus, mistä piirtäjä sai inspiraation kyseiseen strippiin. Ne ovat yleensä melko opettavaisia; tiesittekö että Jules Verne kirjoitti fanipostia Edgar Allan Poelle? Hark! A Vagrant -albumista löytyy faktoja joita meille ei koulussa opetettu.

(C): Kate Beaton, Hark! A Vagrant

Suosittelen lämpimästi lukemaan Hark! A Vagrantit netistä, jos ei ole mahdollisuutta ostaa albumia omakseen (Suomessa albumia toimittaa ainoastaan Adlibris). Se on viihdyttävä, toimii valtavana inspiraationa sarjakuvapiirtäjäksi haluaville (krhm!) ja samalla oppii jotain uutta! Hauskaa!

Sarjakuvissa ei välttämättä ole mitään punch linea. Vitsi perustuu hahmojen hupsuuteen ja jopa heidän elämänsä järjettömyyteen. Beaton onnistuu välittämään vitsit hyvin vain kolmessa ruudussa. Jos historia ei kiinnosta, albumista löytyy myös muuta, kuten aiemmin mainitsemani Neiti Etsivät.

Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Drawn and Quarterly, 168 s.

Stephen King: The Long Walk

Every year, on the first day of May, one hundred teenage boys meet for an event known throughout the country as "The Long Walk." Among this year's chosen crop is sixteen-year-old Ray Garraty. He knows the rules: that warnings are issued if you fall under speed, stumble, sit down. That after three warnings... you get your ticket. And what happens then serves as a chilling reminder that there can be only one winner in the Walk - the one that survives...

Tämä kirja ei ole herkille. Olen lukenut useita Stephen Kingin kirjoja ja mikään ei ole saanut minua voimaan niin pahoin kuin tämä kirja. Hitsi, en osaa nimetä kirjaa muiltakaan kirjailijoita jotka ovat onnistuneet vaikuttamaan minuun näin paljon.

Joka vuosi 100 teini-ikäistä poikaa osallistuu vapaaehtoisesti kilpailuun, jossa voittaja saa palkinnoksi mitä hän ikinä tahtookaan. Osallistujien tehtävä on kävellä kauemmin kuin muut. Et saa hidastaa, poiketa reitiltä tai häiritä muiden etenemistä. Jos rikot sääntöjä, saat varoituksen. Neljännestä varoituksesta sinut ammutaan kuoliaaksi, eikä kukaan kuuntele selityksiäsi jalkakrampista tai kompastumisesta. Kilpailussa ei ole taukoja. Viimeinen jaloillaan voittaa.

Mikä vaikutti minuun ehkä eniten on se, että kilpailu televisioidaan ja reitin varrella näkyy paljon ihmisiä miltei odottamassa että joku ammutaan. Kilpailu on heille suurta hupia jota tullaan seuraamaan koko perheen voimin. Vedonlyöntejä tehdään suurista summista. Kilpailu tuntuu olevan itsestäänselvyys ja ihmiset tulevat radan laidalle kannustamaan kilpailijoita, jotka ovat kotoisin heidän kotikonnuiltaan.
Kilpailijat ovat näyteikkunalla. He eivät ole töllistelijöiden mielestä enää ihmisiä, vaan heidän kuullen voidaan jopa spekuloida, kuoleekohan tuo tuossa nyt.

"He won't last much longer", a woman in the front row said quite audibly.
"Your tits won't last much longer!" Garraty snapped at her, and the crowd cheered him.
"They're really screwed up. Perverted."

Välitin kävelijöistä niin paljon. Kirja pyörii Garrarty-nimisen pojan näkökulmassa ja hän tutustuu kouralliseen muita kävelijöitä. Marssi menee enimmäkseen hyvässä hengessä kannustaen toisiaan, ja saa lukijankin kehottamaan kävelijöitä: "Kyllä sinä jaksat, vielä vähän. Vielä vähän". Ja raaka totuus on, että he eivät aina selviä. Suurin osa kuolee väsymykseen, mutta osa tapattaa itsensä tahallaan ja osa tulee suorastaan hulluksi uupumuksesta. Mitä pidemmälle he kävelevät, sitä enemmän heistä katoaa inhimillisyys ja lopulta heistä tulee automatisoituja robotteja joiden mielessä on ainoastaan selviytyminen.

Tämä kirja tulee jäämään mieleeni ikuisesti ja tulen aina tilaisuuden tullen suosittelemaan sitä jokaiselle. Erityisesti pidin lopusta, joka ei päättynyt minkäänlaiseen ihmepelastukseen, vaan kirja pitää lupauksensa kuolettavasta ja raa'asta pelistä loppuun saakka.

Stephen King: The Long Walk, 1979.

Signet, 370 s.