Will McIntosh: Defenders

Our Darkest Hour.
Our Only Hope.
The invaders came to claim earth as their own, overwhelming us with superior weapons and the ability to read our minds like open books.
Our only chance for survival was to engineer a new race of perfect soldiers to combat them. Seventeen feet tall, knowing and loving nothing but war, their minds closed to the aliens.
But these saviors could never be our servants. And what is done cannot be undone.

Defenders alkaa avaruusolentojen hyökkäyksestä maan päälle. Luyten-nimiset alienit ovat levittäytyneet kaikkialle, tappaen julmasti ihmisrotua. Niiden etulyöntiaseman takaa jättimäinen koko ja kyky lukea ajatuksia.

Kun ihmisten lukumäärä hupenee hälyttävästi ja he ymmärtävät häviävänsä, hallitus rakentaa Defenderit: Pääsiäissaaren patsaista inspiraation saaneet, jättiläismäiset ja kolmijalkaiset sotilaat joiden elämä pyörii sodan ympärillä. Defenderit ovat kuitenkin liian hätäisesti ja nopeasti rakennettuja. Kun ne pelastavat ihmiskunnan Luyteneilta, ne tarvitsevat uuden kohteen.

En vain saa päähäni, minkä näköisiä Luytenit ja Defenderit ovat. Sen verran mitä sain kirjasta irti, Luytenit ovat norsun kokoisia meritähtiä. Defenderit ovat jättiläisiä, joilla on kolme jalkaa. Kolmannen jalan tarkoitus on lisätä niille nopeutta, vaikka en ymmärrä miten. Mielikuvani näistä otuksista on suorastaan koominen.
Lisäksi minua häiritsee se, että Luytenit osaavat englantia. He pystyvät kommunikoimaan telepaattisesti ihmisten kanssa ja lukemaan heidän ajatuksiaan vaivatta. Luytenit ovat myös perillä Maapallon historiasta ja maantieteestä. Hirviöt eivät ole aivan loppuunasti mietittyjä, tai sitten kirjailija halusi vain tehdä työn itselleen helpoksi.

Melkein koko kirjan ajan on menossa jonkinlainen sota, mutta lukija ei pääse siihen keskelle. Ikäänkuin aina saavuttaisiin paikalle myöhässä, ja vain kerrotaan että "vau täällä oli tosi iso tappelu". Koko kirja viedään eteenpäin dialogin avulla eikä toimintaa löydy. Tämä kirja olisi voinut olla niin hyvä, mutta näkökulmat ovat ihan vääriä! Lisäksi päähenkilöt olivat pahvisia eikä minua kiinnostanut heidän ahdinkonsa lainkaan.

Tässä kirjassa olisi ollut niin paljon potentiaalia, mutta sen sijaan olin vain hämmentynyt ja hiukan ärsyyntynyt.

Will McIntosh: Defenders, 2014

Orbit, 512 s.

Peter Watts: Sokeanäkö

Kaksi kuukautta sitten 65 tuhatta vierasta taivaankappaletta iski maan ilmakehään ja paloi tuhkaksi. Seurasi hiljaisuus, kunnes aurinkokunnan ulkoreunaa kiertävä luotain havaitsi heikon signaalin. Joku on tulossa käymään.

Kootaan vastaanottokomitea: Kielitieteilijä, jonka aivot on kirurgisesti jaettu osiin. Biologi, joka on ympännyt itseensä niin paljon teknologiaa, että näkee röntgensäteet ja maistaa ultraäänen. Pasifistisoturi. Synteetti, jonka mielestä on vain puolet jäljellä ja joka ehkä voi kommunikoida tulijoiden kanssa. Joukon johtaja, geenitekniikan ja sarjamurhaajien veren avulla herätetty muinainen hominidi saalistaja Vampyyri.

Joukko on ainakin yhtä outo kuin mikä tahansa avaruudesta tuleva. Tai niin ainakin uskotaan...

Kenelle? Scifistä ja biologiasta kiinnostuneille.

Tämä kirja on erittäin haasteellinen lukukokemus. Peter Watts on ammatiltaan biologi, ja hän käyttää erittäin paljon jargoniaa kirjassa. Ei ole kovin kriittistä, jos lukija ei ymmärtäisikään kaikkea biologia-sanastoa, mutta on varauduttava siihen, että tätä sanastoa esiintyy 70% kirjasta. Myös psykologi- ja scifisanastoa heitellään paljon. Hyvin pieni osa sanoista selitetään, mikä sai minut lukijana tuntemaan itseni jopa typeräksi. Vaikka kyseessä onkin kovan luokan ammattilaisista, suurille osalle sanoista löytyisi myös kansantajuisempi termi... en tiedä miksi kirjailija ei suostunut niitä käyttämään. Useat sanovat, että kirjaa on helppo lukea vaikean sanaston läpi, mutta itseäni se häiritsi merkittävästi.

Kirjan maailmaan kuuluu vampyyreja. He eivät kimaltele tai muutu lepakoiksi koska no ne nyt vain tekee niin, vaan Wattsin vampyyrit tukevat tieteellistä käsitystä siitä, miten vampyyrit oikeasti toimisivat jos ne olisivat olemassa. Watts on todella viisas mies ja kaikki asiat on esitetty uskottavasti. Kyllähän hän listaa lähdeteoksiinkin noin 50 eri lähdettä.

En kuitenkaan välittänyt hahmoista lainkaan, ne kun eivät välitä edes toisistaan. Saamme seurata kinastelua sivukaupalla ja väittelyä avaruusolioiden tietoisuudesta. Lukija seuraa hölmistyneenä vierestä.

Kiivaan dialogin lomassa toimintakohtauksia on melko vähän, ja ne ovat nopeasti ohi. Kirja seuraakin jatkuvasti samaa linjaa: Ensin tapahtuu jotain, sitten keskustellaan tapahtuneesta. Usein hahmot ovat eri mieltä toistensa kanssa ja seuraa kinastelua. Tämä miehistö on kamalin esimerkki moniammatillisesta yhteistyöstä: kinastelua, taipumattomuutta, jargonian käyttöä ja luottamuksen puutetta.

Kirja vaatii ehdottomastii toisen lukukerran. Siitä huomaa että se on ihan mielettömän hyvä, mutta en voi antaa hyvää arvosanaa kirjalle jota en ymmärrä. Nyt kun tiedän juonen keskeisimmät käänteet ja loppuratkaisun, voin seuraavalla lukukerralla keskittyä tieteellisiin faktoihin. Mutta nyt kirja jääkööt hautumaan.

PS. Kirjan voi lukea englanniksi täältä.

Peter Watts: Sokeanäkö (Blindsight, 2013)

Suom: J. Pekka Mäkelä

Gummerus, 420 s.

Rick Yancey: 5. aalto

"Totuus on, että heti kun ne löysivät meidät, pelimme oli pelattu."

1. aalto: Sähköt katkeavat
2. aalto: Onnekkaat pakenevat
3. aalto: Vain epäonnisimmat jäävät henkiin
4. aalto: Ainoa tapa selviytyä on pysyä yksin
5. aalto: Se alkaa nyt

Cassie on tyttö jollla on M16-rynnäkkökivääri, kadonnut pikkuveli ja adrenaliinin terävöittämät aistit. Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut, infrastuktuuri tuhottu ja planeetta kasvottomien muukalaisten miehittämä. Epätoivoinen Cassie pakenee ja varoo luottamasta keneenkään. Toisaalla vihan ajama Zombie on valmis tuhoamaan vihollisen hinnalla millä hyvänsä. Kun salaperäinen Evan tarjoaa Cassielle apuaan, on päätös vaikea. Kaoottinen Maa vilisee ihmishahmoisia soluttautujia ja väärän valinnan hinta on kuolema.

Kenelle? Olen kuullut, että tämä vetoaa Stephenie Meyerin kirjasarjan Hostin faneille. Itse en kuitenkaan saa päähäni kohderyhmää, johon tämä vetoaisi.

Aloittaessani lukemisen kirja imaisi minut samantien sisäänsä. Olin haltioissani kirjan teemasta, toiminnasta ja kuinka säälimätön se on. Avaruusolennot hyökkäävät Maahan ja suorastaan teurastavat ihmiskuntaa erilaisin asein - sekä luodein että biologisin. Cassie on 16-vuotias selviytyjä, joka pysyttelee yksin. Avaruusolennot nimittäin voivat ottaa ihmisen hahmon, ja täten keneenkään ei voi luottaa.

Kirjassa kuolee ihmisiä niin säälimättömästi ja brutaalisti, että pieni kukkahattutäti nousi sisälläni ihmettelemään, kuinka tämä voi olla kirjastossa lasten osastolla. Tunnelma saa minut suorastaan pelkäämään, että tämä kaikki tapahtuisi todellisuudessa. Asiaa ei auta se, että romaani on itse Stephen Hawkingin inspiroima. Kirjan alussa ei tule valtavaa tietoähkyä, vaikkakin osa asioista olisi tälle lukijalle pitänyt vääntää rautalangasta. Minulla kesti kauan ymmärtää, mitä "aallot" konkreettisesti tarkoittivat ja keitä "Toiset" on.

Cassie on ihana. Olen varma, että Rick Yanceyllä on teinitytär, sillä hän kirjoittaa teinitytön niin loistavasti. Cassie toimii kertojana päiväkirjamaisesti, ja viljelee sarkastista asennettaan. Hän on selvästikin pelokas lapsi, jonka tulee olla rohkea selviytyäkseen. Ihastuin tähän tyttöön niin paljon. Aluksi en ollut varma, totunko näin vihamieliseen ja sarkastiseen kertojaan, mutta opin jopa nauttimaan siitä. Yancey on tehnyt myös erinomaista tutkimustyötä siitä, kuinka ihmismieli toimii. Paniikki on kuvailtu realistisesti ja erittäin hyvin. Tässä kirjassa kaikki oli täydellistä.

Kunnes oltiin sivulla 100-jotain. Sitten jotain tapahtui. En tiedä, mitä. Arvelen, että joko kirjailija vaihtui lennosta tai Yancey sai pahan aivotärähdyksen ja hänestä tuli miltei idiootti. Kirjasta nimittäin tuli yhtäkkiä hirvittävän huono. En tiedä, mistä aloittaisin.

Aloitan vaikkapa armeijasta. 5. aallon maailmassa on täysin normaalia, että 7-vuotiaat toimivat sotilaina ja 12-vuotiaat armeijan lääkintämiehenä joka tutkii ruumiita. Luin hyvin epäuskoisena ja yritin vakuuttaa itselleni, että olen ymmärtänyt väärin. Mutta ei, sotatantereelle lähetetään pieniä lapsia jotka eivät jaksa kannatella kivääriä. Ei ihme että ihmiskunta on pulassa. Kirjan yksi päähenkilöistä on Zombie, joka toimii sotamiehenä tässä samassa armeijassa. Armeija-luvut ovat erittäin kuivia ja niin stereotyyppisiä. Tottakai ylin hahmo on sotahullu räyhääjä, joka kohtelee alokkaita erittäin huonosti. Olivat he minkä ikäisiä tahansa...

Romanssi. Hei, te sinkut jotka etsitte parisuhdetta. Tässä on Cassien opas poikaystävän löytämiseen. Se vaatii vain kolme askelta.

1. Tapaa poika
2. Rakastu poikaan.

Oho, siinä olikin vain kaksi. Vaikka poika onkin teitä kohtaan välinpitämätön ja seuraava poika lukee henkilökohtaisen päiväkirjasi kannesta kanteen, niin ei hätää. Tarpeeksi kun rakastuu, niin eiköhän se poikaystävä kohta löydy. Niin ainakin tässä kirjassa kävi. "Kuinka löytää poikaystävä alle viidessä minuutissa" oli niin hirveän tökeröä, että en halunnut enää lukea Cassiesta. En toisaalta halunnut lukea armeijastakaan. En halunnut enää lukea tätä. Onneksi ollaan jo yli puolessa välissä.

Huomasin myös, että kirjassa kaikki ovat kauniita. Evan on erittäin komea. Hänellä on kivikovat rintalihakset, pehmeät kädet ja suloiset hiukset. Hakan iho on virheetön ja hänellä on upeat hiukset. Kukaan ei ole ruma. Kukaan ei edes ole tavallisen näköinen. He ovat kaikki täydellisiä.

Olen niin pettynyt tähän kirjaan. Alku oli ihana. Haluan vain lukea sen alun ja jos olisin tiennyt tulevasta, olisin jättänyt kirjan siihen. En tiedä kuinka arvioida kirja, jonka alku on ainakin neljä tähteä mutta loput siitä kaksi. Päädyn antamaan kaksi, sillä loppuosa kirjasta on niin anteeksiantamattoman sohaistu.

Rick Yancey: 5. aalto (The 5th Wave, 2013)

Suom. Ulla Selkälä

WSOY, 433 s.

Daniel Way & Paco Medina: Deadpool - Secret Invasion

"S'matter, buddy? You look a little... what's the word I'm looking for?... Stupid."

Kenelle? Lyhyestä ja hauskasta paketista kiinnostuneille.

Deadpool on Marvelin epätavallinen supersankari-hahmo. Hänen erikoiskykynsä on nopea parantuminen, voimakkuus, notkeus ja erinomaiset taistelutaidot. Hän on eräänlainen antisankari, joka tietää olevansa sarjakuvahahmo ja keskustelee usein kertojan kanssa. Hänen karismansa piilee ylivoimaisesta huumorissa.

Luulin tämän olevan ensimmäinen Deadpool-sarjakuva, mutta erehdyin. Jostain syystä albumissa kuitenkin on numero yksi. Deadpool ei ole minulle sarjakuvista tuttu entuudestaan, mutta viittauksia aiempiin seikkailuihin oli vain yksi. En välitä Marvelin supersankari-sarjakuvista, mutta tämä rikkoo vahvasti perinteitä.

Sarjakuvassa on kaksi tarinaa. Ensimmäisessä avaruusolennot lisäävät Deadpoolin DNA:ta omaan jälkikasvuunsa tehdäkseen heistä voittamattomia. Tarina on erittäin nopeatempoinen, ja olisi vaatinut enemmän sivutilaa. Nyt tahti on liian kiivas - ensin näytetään uusi rotu vauvoina, seuraavalla sivulla he ovat täysikasvuisia. Tarina on kuitenkin tehty yksinkertaiseksi, jotta siitä ei tule liian sekavaa. Tämä tarina on näistä kahdesta suosikkini. Siinä korostuu hyvin Deadpoolin oveluus ja impulsiivisuus. Sarjakuvassa esitellään hiukan Deadpoolin sairautta.

Toisessa tarinassa Deadpool palkataan tappamaan kauneuskirugi, joka on kidnapannut toimeksiantajan vaimon. Paikalla on myös paha zombie-ongelma. Tarina ei tarjoa mitään uutta tietoa Deadpoolista ensimmäisen tarinan jälkeen. Hahmo ei kehity, mutta se on yksi Marvel-sarjakuvien jujuista. Tarinat voidaan lukea missä järjestyksessä tahansa, sillä hahmo ja alkuasetelma on aina sama.

Sarjakuva on lyhyt, ja visuaalisesti onnistunut kokonaisuus. Painopaperi on laadukasta, joskin sarjakuvissa suosisin enemmän mattapintaista paperia kuin kiiltävää. Kirjaa täytyy käännellä, jottei heijastukset häiritsisi lukemista. Vaikka tämä pakkaus olikin viihdyttävä, en usko jatkavani sarjan lukemista ellei toisia osia ilmaannu itsestään nenäni eteen.