Kate Atkinson: Elämä elämältä

Ursulan tarina on kiehtovan ja kauhean 1900-luvun tarina. Vuosituhannen alussa Toddin perhe elää onnellista porvarillista elämää tietämättömänä tulevista mullistuksista. "Entä jos?" kuuluu kysymys. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entä jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut?
Kate Atkinson on kirjoittanut täyteläisen romaanin, joka alkaa vain alkaakseen uudelleen erilaisena versiona. Herkulliset yksityiskohdat ja niiden variaatiot täydentävät taidokasta kokonaisuutta. Lukija voi vain ihmetellä kuinka syvästi voi eläytyä tarinaan, joka ei etene tavanomaisen romaanin tapaan. Kysymys fiktion voimasta ja mahdollisuuksista kasvaakin kysymykseksi ihmiselämän mahdollisuuksista. Miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat elämämme kulkuun? Miten ne vaikuttavat muihin? Elämä elämältä on romaani, jossa pienet sattumukset voivat syöstä raiteiltaan niin pienen ihmisen kuin kokonaisen maanosan.

Olenko ainoa joka ei liiemmin välittänyt tästä kirjasta? Mielestäni se oli jopa tylsä. Jos lueskelet kirjan ensisivuja ja kiinnostut prologista jossa murhataan Hitler, pieni varoitus: kirja ei kerro siitä. Kirja kertoo Ursulasta, hänen lapsuudestaan porvarillisessa englantilaisperheessä ja hänen elämästään Saksassa toisen maailmansodan aikana. Hän kuolee uudelleen ja uudelleen - joskus jopa tarkoituksella - jotta voisi kokeilla uudelleen ja saada asiat tällä kertaa juuri kuten ne on tarkoitettu.

Myönnän, olen enemmän toiminta-genren perään. En ole kiinnostunut draamasta. En siis välttämättä ole paras mahdollinen arvostelemaan tätä kirjaa, sillä epäilemättä tämä kirja ei ole kirjoitettu minua varten. En tosin tiedä, kenelle tämä on kirjoitettu.

Minua tylsistytti se, että millään ei tuntunut olevan pointtia. Se oli vain puhetta, ihmisiä, tunteita.. ja oho, Ursula kuoli. Käydäänpä nämä kaikki puheet, ihmiset ja tunteet jälleen läpi. En välittänyt hahmojen kohtalosta. Ainoa asia mikä sai minut kääntämään sivua, on se, että maksoin tästä kirjasta.

Suomalainen kansi on omituinen. Keskiössä on... jotain mikä muistuttaa minua jäätyneestä kukasta. Jostain syystä nurkkaan on läntätty pieni kuva rakennuksista. Kirjan nimi on copypastetettu sen alle ja tehty omituinen läpinäkyvyys-efekti.

Myönnettäköön, että Kate Atkinson kirjoittaa kauniisti. Lukemani kirja oli käännetty suomeksi, mutta siitä paistoi kaunis kirjoitustyyli, joka soljui kauniisti. Kirjoitustyylin tarkastelu oli ainoa asia, mikä viihdytti minua. Se tosin ei auta kauaa, kun itse tarina on niin mitäänsanomaton. Kirja tuntui minulle vain kasalta kauniita sanoja, kun itse arvostan eniten juonen olemassaoloa. Huomaatko miten en omin sanoin osannut sanoa tämän kirjan sisällöstä mitään? Jos minun pitäisi nopeasti kertoa tästä kirjasta jotain, sanoisin: "Siinä on tyttö joka kuolee koko ajan."

Yleensä osaan katsoa tarinoita toisen lukijan perspektiivistä ja ymmärrän, miksi he pitävät tästä tarinasta. Mutta valitettavasti tämän kirjan kohdalla en ymmärrä, mikä tässä viehättää.

Kate Atkinson: Elämä elämältä (Life After Life, 2013).

Suom. Kaisa Kattelus

Schildts & Söderströms, 595 s.